(Hahmot © J. K. Rowling.)
Kirjoittaja – Vilna
Ikäraja – K11
Paritus – Charlie Weasley/Draco Malfoy/Harry Potter
Tyylilaji – romanssi, mutta myös ikävää ja katkeruutta
Sanamäärä – 3,044
Yhteenveto – ”Se olisi kuitenkin ollut mitätön anteeksipyyntö ja kuulumisia. Ehkä muutama ikävän sana, jos olisimme onnekkaita.”
! Varoitukset – ei mitään sen kummempaa, vain mainintoja seksistä ja paikoin kirosanoja hui
A/N: Polyamoriaa, jee!! Oon aina halunnut kirjoittaa näistä kolmesta
yhdessä. En ole muistaakseni ikinä kirjoittanut Charlie/Dracoa, enkä ole tainnut ikinä myöskään kirjoittaa mitään ficciä Dracon näkökulmasta, oon ihan liian kiintynyt Harryyn lol. Halusin kirjoittaa jotain oikeasti romance-genreen sopivaa, mutta ei tämä silti oikein Hunajaherttuaan sovellu, höh.
Kirjoitin tästä ficistä 800 sanaa tajunnanvirtana, mutta flow katkesi, kun koiranpentu piti viedä pissille, enkä oikein saanut sitä fiilistä takaisin. Joten anteeksi, jos tämä loppua kohden huononee, mutta ehkä on ihan luettavaa kamaa. Olisin voinut kirjoittaa tästä aiheesta enemmänkin, ja ehkä vielä palaan tähän verseen idk. Sivumennen sanoen oon vielä erittäin epävarma kirjoittamisestani, kun siitä on kulunut niin kauan, kun oon kirjoittanut ollenkaan (ja nyt oon kirjoittanut tosi paljon), joten jännittää aika paljon julkaista tämä. Iik.
Ps. En oo muuten kirjoittanut mitään vuosiin imperfektissä, joten saattaa olla, että failasin jossain määrin, ja imperfekti muuttui takaumissa vahingossa preesensiin. Oon myöskin tunnetusti sokea omille virheilleni, joten anteeksi siitä.
(Osallistuu Arkifest II:een pakollisilla sanoilla: uskaltaa, sanomalehti, solmia, hiljainen, tervehdys.)
Selkärangaton ja vuorovesi
”Charlie lähetti kirjeen”, Draco sanoo, mainitsee. Hänen teekuppinsa höyryää kesäaamuun, kissa maukaisee pöydän alla, ja Harry katsahtaa ylös kirjastaan, jota ei oikeastaan edes lukenut. Draco on ollut tunnoton koko aamun.
”Lähetti vai?” hän uskaltaa sanoa, eikä edes yritä peitellä innottomuuttaan. Sivelee kirjan kannen liikkuvaa huispausjoukkuetta peukalollaan. Hänen kahvinsa on eilen keitettyä ja harmaa maidosta, lusikka kiertää kehää pitkin kupin reunoja. Hänen aamunsa ovat tähän saakka olleet laiskoja. Niin kuin Draconkin.
”Jep”, Draco sanoo. Lausahdus tuntuu soivan hiljaisessa talossa, vaikka seinät eivät ole edes tyhjiä. Draco taittelee sanomalehtensä siistiin nippuun ja nostaa lukulasinsa otsalleen. Hän katsahtaa Harrya, joka on kääntynyt makaamaan sohvalla taiteellisesti ylösalaisin. Hiukset hipovat pölyttynyttä kokolattiamattoa.
Teddy yrittää leikkiä kissan kanssa, mutta ajaa sen takaisin Dracon luokse turvaan. Teddy ei näytä syylliseltä, mätkähtää vain istumaan lattialle katselemaan sitä kauempaa.
”No. Luitko sen?”
Draco siristää silmiään, silittää etusormellaan tuolin ympärillä pyörivää kissan kaartuvaa selkää. ”En toistaiseksi. Mietin, mitä sinä sanoisit. Tekisit.”
”Mitä minä sanoisin”, Harry toistaa. Puhaltaa otsaan liimautuneita hiussuortuvia pois. ”En minä tiedä.”
Dracon käsivarret ovat nyt puuskassa. ”En tiedä, olisiko se sen arvoista.”
Se sattuu kuitenkin, hän ei sano, mutta Harry tietää sen jo kokemuksesta.
- - -
Charlie oli ensin Dracon.
He tapasivat, kun Draco oli vielä 17-vuotias, ”villi ja vapaa”, juhlimassa täysi-ikäisyyttään ensimmäisessä velhoklubissaan Lontoon nurkassa. Charlie oli ollut valo ihmissekasotkussa, ja Draco oli päättänyt välittömästi saavansa hänet, vaikka se olisi viimeinen asia, jonka hän tässä maailmassa tekisi. Hän ei ollut tiennyt, vaikka nyt kun ajattelee niin sen olisi pitänyt olla itsestään selvää, että Charlie oli Weasley. Ehkä se olisi saanut hänen mielensä kääntymään, mutta Draco ei enää usko siihen.
Charlie oli. On. Kaiken keskipiste. Dracon ikioma lempeä yövalo pimeässä. Ei aurinko, mutta sen kaltainen. Draco oli ollut eksynyt, ja Charlie oli ilmestynyt hänen elämäänsä juuri oikealla hetkellä. Ei pelastamaan, mutta näyttämään tien pelastukseen.
He olivat yhdessä ottaneet elämästä kaiken irti. Nousseet pystyyn, eivätkä kaatuneet.
Ja sitten tuli Harry.
- - -
Harry solmii Teddyn kengännauhat rusetille sinä samana aamuna kello yhdentoista jälkeen. Draco katsoo vierestä, hymyilee hieman, mutta hänen ajatuksensa ovat yhä kai toisaalla. Hän miettii Romaniaa, muttei Charlieta. Charlie aina kuluttaa ajatuksia. Niin, että tuntuu ettei enää mitään olisi jäljellä.
Harry nousee pystyyn ja tarttuu Teddyä kädestä. ”Mitä mietit?” hän kysyy, vaikka tietää jo vastauksen. Kysymykset voittavat aina oletukset.
”Tiedäthän sinä”, Draco tyytyy sanomaan. Hän kohottaa harteitaan.
Harry tietää. Totta kai hän tietää. Hän myös muistaa. Charlien naurun ja hänen pimeässä(kin) loistavan sydämensä. Hän myös muistaa miltä menettäminen tuntuu ja sitä ei ole helppo unohtaa.
Draco poltti Charlien kirjeen takassa, lukemattomana, muttei todellakaan unohdettuna. Ei anna itsensä miettiä liikaa, mitä se saattaisi sisältää. Romanian tuulia vain, ehkä anteeksipyynnön. Rakkaudentunnustuksen. Ikävän.
Ensimmäinen kirje puoleentoista vuoteen, ja he eivät lukeneet sitä.
”Kaduttaako?” Harry kysyy. Harry on aina ollut heistä se, joka velloo menneisyydessä, mutta tässä asiassa hän on ollut Dracoa vahvempi. Hän ei anna anteeksi. Ei edes, vaikka Charlie palaisi nyt kotiin, edes Englantiin. Draco ei tiedä, mitä hän itse tekisi. Hän ei enää edes tiedä, miltä Charlien rohtuneet huulet tuntuivat hänen omiaan vasten.
Ehkä hän antaisi anteeksi.
Draco katsahtaa Teddyä, tämän polvissa on naarmuja ja maaginen laastari. Tukka on tänään limenvihreä, ja Draco on aina vihannut sitä väriä. Mutta ei poikaa voi siitä syyttää. Hän on kolmevuotias, ja ilman vanhempia. Jostain syystä Draco kadehtii häntä hieman.
”Ei”, Draco vastaa ja sipaisee Harryn poskea etusormen rystysellään.
Harryn hymy on kiitollinen.
- - -
”Harry Potter on rakastunut sinuun”, Draco sanoi ja kaatoi itselleen lisää teetä. Hän katsahti Charlieen, joka hymähti Profeetalleen ja ojensi kuppiaan katsomatta Dracoon.
”Niinhän tuo on”, Charlie vastasi viimein. Draco kiristeli hampaitaan. Hän kätensä tärisivät ja sydän pakahtui rinnassa.
”Siis myönnät sen? Että tiedät?” Dracon kädet puristuivat pöydän kulmaa vasten.
Charlie ei vieläkään katsonut häneen, mutta hänen otsansa rypistyi.”Mitäpä siinä on tietämistä? Minähän olen sinun kanssasi, Draco.”
Dracon henkeä salpasi. ”Mutta. Etkö ole kiinnostunut? Hänestä.”
Charlie huokaisi ja katsoi viimein Dracoa sanomalehden takaa. Hänen silmänsä välkähtivät kattolampun valossa. ”Ehkä”, hän sanoi viimein, ja Dracon hengitys värähti.
Draco nousi seisomaan ja kumartui ottamaan kummankin täydet teekupit. Hän tyhjensi ne tiskialtaaseen ja kyyristyi sen äärelle. ”Olet ihan vitun ristiriitainen”, hän mutisi itsekseen ja tunsi sisintään kalvavan.
Hän kuuli tuolin kalahtavan vasten lattiaa, kun Charlie nousi seisomaan. Hetken päästä hänen valtava kätensä laskeutui Dracon harteille. Suukko niskaan.
”Ei sillä ole mitään väliä”, hän sanoi. Anteeksipyytävästi. Kuin hänellä olisi jotain, minkä vuoksi pyytää. Ei se Charlien vika ollut. Ei tietenkään. Draco tiesi sen.
”Mutta kun sillä on”, Draco vastasi.
”Miksi?”
”Koska ajattelet häntä samalla lailla kuin minua. Ja sinä rakastat minua.”
Se ainakin oli totuus. Charlie rakasti Dracoa. Sitä hänen ei koskaan tarvinnut epäillä.
Charlie. Rakastaa. Dracoa.
- - -
Teddy on takaisin Andromedan luona, ja kodissa on hiljaista. Kissakin on nukkunut suurimman osan päivästä.
Nyt Harryn pää on Dracon sylissä ja Dracon sormet hänen paljaalla solisluullaan. Paita on kai Charlien vanha, ruma ja liian iso; roikkuu Harryn päällä. Ehkä siinä vieläkin voisi olla Charlien tuttu savuinen ja seikkailullinen ominaistuoksu. Draco painaa päänsä Harryn otsaa vasten.
”Ei sitä kannata enää miettiä”, Harry sanoo varovaisesti,vaikka Draco tietää, että Harry ajattelee täsmälleen samaa. Aina. Heidän mielensä ovat tässä asiassa kuin yhdet. ”Se olisi kuitenkin ollut mitätön anteeksipyyntö ja kuulumisia. Ehkä muutama ikävän sana, jos olisimme onnekkaita.”
”Niin”, Draco vastaa. Puree alahuultaan ja tekisi mieli vain antaa olla, mutta Harry vielä jatkaa:
”Hän ei enää tule takaisin, Draco”, Harry sanoo, ja Dracosta on uskomatonta, että Harry on tässä asiassa se, joka kykenee ajattelemaan rationaalisesti.
Harry. Harry, joka kulkee eriparisukissa, hyvässä lykyssä vieläpä rikkinäisissä, pelasti kodittoman kissan Iskunkiertokujalta, muttei edes antanut sille nimeä. Harry, joka on jääräpäisin ihminen, jonka Draco on koskaan tuntenut.
”Niin”, Draco sanoo takaisin. Hän tuntee olonsa jonkinlaiseksi jästikoneeksi. Käynnistyy vain käskettäessä.
”Jos hän tulisi takaisin, hän olisi tehnyt sen jo aikaa sitten”, Harry jatkaa, ja Draco vain haluaisi tämän olevan hiljaa. Harry ei puhu paljon, mutta kaikella, mitä hän sanoo on paljon arvoa.
”Me pärjätään kyllä.”
Harry nousee kyynärpäilleen ja suukottaa Dracon poskea.
Me pärjätään kyllä.
- - -
Charlie nauroi.
Charlie nauroi yleensä aina. Joskus seksinkin aikana. Nyt hän suuteli Harryn suupieltä ja kaatoi tämän selälleen sängylle ja hyökkäsi päälle varpaat kippurassa ja hymy silmissään. Draco katsoi vierestä, eikä aluksi oikein tiennyt mitä ajatella ennen kuin Charlie kääntyi häneen päin.
”Tule, rakas”, hän sanoi ja kosketti hellästi Dracon rannetta. Dracon silmät siristyivät hieman. Harryn pää kohosi tyynyltä ja hän katsoi suoraan Dracoa silmiin, kerrankin. Hän näytti hieman varautuneelta, mutta onnelliselta. Koska tässä asiassa heillä oli jotain yhteistä. Charlie, jota oli mahdotonta olla rakastamatta.
Tällaista Dracon sodanjälkeinen elämä nyt oli. Kolmenkimppaa lohikäärmeenkesyttäjän ja Pojan-joka-elää kanssa. Hän pudisti päätään, mutta hänen huuliaan kutitti. Hänen isänsä varmaan kääntyi haudassaan, Draco huomasi ajattelevansa. Mutta väliäkö sillä. Kuolleita ei mikään oikeasti hetkauta.
Hänen sormensa takertuivat Harryn nilkan ympärille. Tämä huoahti.
Charlie virnisti.
”Carpe Diem, Draco”, Charlie sanoi ja nauroi päälle. Hän makasi sängyllä kuin meritähti, punaiset hiukset kuin huntuna tyynyn päällä. Harry nukkui hänen kainalossaan, pää Charlien rintakehällä ja jalka polvitaipeessa, hymy huulillaan unissaankin. Silmälasit Charlie oli taitellut yöpöydälle ja haki samalla lasin vettä kummallekin. Aina niin huomaavainen, se Charlie.
Draco työnsi kämmenensä Charlien olkaa vasten. ”Ole sinä siinä hiljaa.”
Charlie hymyili, silmät paloivat. Hän oli aina niin
lempeä. Dracon sydäntä hieman särki, ja hän rakasti aina vain. Silloin ja aina.
Charlie nousee hieman ylös, varovasti, jottei herättäisi Harrya, ja sulkee Dracon leuan peukalon ja etusormen väliin. Hän suutelee piilotettua hymykuoppaa hellästi, ja Draco sulkee silmänsä.
”Noin. Hymyilisit vähän. Kaikki on hyvin”, Charlie sanoi. Hänen silmäkulmissaan oli naurunryppyjä jo silloin.
Draco naurahti hieman epäuskoisesti. ”Tämä on vain niin...”
”Hullua?” Charlie arvasi ja siveli kovettuneella peukalollaan Dracon leukaa.
”No. Niin.” Draco vilkaisi nukkuvaa Harrya ja pudistaa sitten päätään. Harry Potter nukkui hänen sängyssään ilkialasti Dracon kumppanin vieressä, eikä hän ollut enää edes mustasukkainen. Se kuoli siinä vaiheessa, kun Charlie kertoi rakastavansa ja lomitti Dracon ja Harryn sormet keskenään.
”Hullua hyvällä lailla?” Charlie sanoi. Virnisti niin, että kellastuneet hampaat näkyivät.
”Harry Potter makaa alasti meidän sängyssä”, Draco sanoi. ”Me juuri naitiin siltä aivot pellolle.”
Charlie nauroi ja veti nukkuvan Harryn hieman lähemmäksi itseään. Hän silitti sitten paikkaa vieressään kutsuvasti. ”Se on hyvä asia, eikö ole?”
Draco nousi ylös polvilleen ja siirtyi sänkyä pitkin Charlien luo. Hän hengitti.
”Se on häiriintynyttä, jos mitä.”
Charlie nauroi uudelleen, peitti äänen kämmenselällään ja katsahti sitten alas Harryyn, joka tuhisi Charlien rintaa vasten. Hän ei herännyt.
”Mutta oli kuitenkin kivaa?”
Draco kohautti olkapäitään. ”Sinä teit siitä kivaa.”
Charlien posket punehtuivat hieman. ”Rakastan sinua”, hän sanoi.
- - -
On hiljaista, kun Draco ja Harry rakastelevat sinä iltana ensimmäistä kertaa viikkoon.
Draco painaa kyntensä Harryn selkään, niistä muodostuu myöhemmin puolikuumustelmia, jotka ovat Dracon mielestä kauniita. Hänen merkkinsä Harryn kehossa.
Draco rakastaa Harrya. Hän rakastaa sitä, kuinka Harryn painoa yläpuolellaan, kun Harry työntää hänet sänkyyn ja kaatuu hänen päällensä virnistäen. Hänen voimakasta rintakehäänsä täynnä arpia, sellaisia jäänteitä, jotka on helppo huomata, muttei helppo sivuuttaa. Hänen kuivia, mutta lempeitä huuliaan, jotka hivuttautuvat kaulalle ja solisluille ja siitä vielä alaspäin. Hänen lanteiden pauketta vasten Dracon alavatsaa.
Draco rakastaa Harrya.
Mutta orgasmin jälkeen hän aina kaipaa Charlieta.
Hän tietää, että Harry tuntee samoin, mutta siitä he eivät koskaan puhu.
- - -
Ensimmäiset hetket kolmisin olivat vaikeita.
Draco rakasti Charlieta, vihasi Harrya. Harry rakasti Charlieta, vihasi Dracoa, ja Charlie rakasti kumpaakin. Hän oli se, joka ehdotti sitä juttua, sitä polyamorista suhdetta. Ei pelkästään siksi, että hänen olisi vaikea valita, Charlie oli vakuuttanut. Kyse ei ollut siitä, hän teki selväksi, että Draco ja Harry ymmärsivät sen molemmat oikealla tavalla.
Tarkoituksena ei ollut Charlien jakaminenkaan, mihin Draco ei olisi koskaan suostunut, ja sen Charlie tiesi. Koska Draco oli maannut hiljaa vuoteessa Charlien kainalossa yhtenä iltana ja sanonut, että ei koskaan voisi jakaa onneaan kenenkään muun kanssa.
Charlien mielestä Draco rakasti Harrya ihan alusta asti. Siksi se järjestely toimisi, hän oli sanonut. Innoissaan niin kuin Charlie kaikista asioista yleensä olikin. Draco ei ollut vakuuttunut.
Se oli vaikeaa, mutta loppujen lopuksi yksinkertaista. He toimivat yhdessä, ja jopa Charlie yllättyi siitä, sanoi myöhemmin uskoneensa jommankumman luovuttavan heti kättelyssä.
Mutta Draco (eikä Harry) ei luovuttanut.
- - -
”Tekisitkö kauppalistan?” Harry kysyy, ja hetken aikaa Draco vain ajattelee, että tällaisiäkö me nykyään olemme. Hän ajattelee, syyllisenä, että Charlie olisi vain sanonut, että mennään kauppaan ja katsotaan, mitä sieltä tulee mukaan.
”Kai sitä pitää”, Draco sanoo ja tarttuu sulkakynään ruokapöydällä ja repäisee kirjan ensimmäisen sivun pergamentiksi. Ei sitä kukaan koskaan edes lukenut. ”Mitä me tarvitaan?” Hän hivelee sulalla alahuultaan, Harry kurtistaa kulmiaan.
”Maitoa”, hän sanoo ja pitää tauon.
”Ja?” Draco kysyy. Hän on tylsistynyt. Hän vihaa arkea melkein yhtä paljon kuin Charlien lohikäärmeitä.
”Vaaleaa paahtoleipää”, Harry sanoo ja käärii kaapunsa hihoja helteeseen sopiviksi.
”Vaalea paahtoleipä on epäterveellistä”, Draco sanoo automaattisesti. ”Sinusta tulee vielä lihava.”
Harry huokaisee ja tarttuu taikasauvaansa. ”No osta sitten mitä ostat. Kokojyväsämpylöitä tai jotain.”
Draco kirjoittaa pergamenttiin: olet idiootti, ja näyttää sen Harrylle, joka ei näytä vihaiselta niin kuin Draco haluaa, ei edes ärsyyntyneeltä. Hän vain pyöräyttää silmiään.
”Minun pitää nyt mennä, ihan oikeasti. Mene sinne kauppaan ja osta mitä tarvitaan.”
”Miksi minä?” Draco kivahtaa. Uusi silmienpyöräytys.
”Koska minulla on töitä ja sinulla ei sattuneesta syystä ole.”
”Niin, koska kukaan ei palkkaa entistä kuolonsyöjää”, Draco sanoo vimmastuneena, ja Harry kohauttaa olkiaan näyttäen tylsistyneeltä.
”Sinä sen sanoit, en minä.”
Charlie ei ikinä ollut tuollainen, Draco haluaa sanoa, mutta ehkä ensimmäisen kerran elämässään pitää suunsa kiinni.
- - -
Pannu ritisi risottoa, ja Charlie pilkkoi persiljaa leikkuulaudalla. Kissa oli vielä silloin uusi lisä heidän pieneen perheeseensä, ja se makoili Draco jaloissa, minkä se oli ottanut tavaksi Dracon suureksi yllätykseksi. Eläimet eivät yleensä pitäneet hänestä, eikä hän pitänyt niistä.
Harry jutteli jotain turhanpäiväistä Charlien keittiön pöydän ääressä, ja Draco seisoi Charlien vieressä pilkkoen hajamielin paprikaa. Charlie oli hellan ääressä, aina niin itsevarma keittiössä.
Hän rakasti tehdä ruokaa.
Draco ei sitä koskaan ymmärtänyt, hän ei ollut aiheesta kiinnostunut, eikä edes yrittänytkään vaikuttaa siltä. Harry oli liian kömpelö sellaiseen, osasi juuri ja juuri paistaa maustamattoman munakkaan ilman, että se kärventyi. Mutta Charlie. Charlie oli jotain ihan muuta.
Osa Dracon tunteista Charlieta kohtaan oli kai suunnatonta palvomista. Hän olisi ensimmäinen, joka myöntäisi sen. Charlie vain nyt oli sellainen. Lähes täydellinen kaikissa asioissa. Tai ainakin siltä se tuntui. Draco ja Harry eivät palaneet maailmalle niin vahvasti, eivät ehkä jääneet toistensa mieliin samalla lailla. Tai kenenkään muun mieleen. Kun Harrylta riisuttiin Valitun rooli pois, monen mielestä paljoa ei jäänyt jäljelle.
Ja Draco taas. Hänet oli jo kokonaan unohdettu.
”Ojennatko basilikan?” Charlie kysyi sivumennen hellan ääreltä, ja Draco tajusi seisoneensa tämän vierellä mitäänsanomattomana jo minuutteja. Harry, joka oli istahtanut tiskipöydälle, katsahti Dracoa silmälasiensa yli.
”Kaikki okei?” hän kysyi, juuri ja juuri ylettyi koskettamaan Dracon poskea Charlien olan yli.
Draco tarttui Harryn käteen ja veti hänet äkisti alas pöydältä.
”Varovasti!” Charlie torui ja kopautti Harryn takaraivoa paistinkauhalla, joka oli onneksi vielä toistaiseksi puhdas.
”Hei!”
Draco tyrskähti. Hän hieroi kämmenellään kohtaa, johon Charlie oli osunut ja suikkasi suukon Harryn kulmakarvaan. Sitten suoraan huulille. Kun hän nosti katseensa, Harry oli yllättynyt, ja Charlien katse oli lempeä.
Draco tajusi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli suudellut Harrya ilman Charlien välikättä. Harryn vihreät silmät olivat kuin metsä ilman varjoja, ja Draco hymyili. Hän kohensi Harryn silmälasien sankojen asentoa ja liu’utti sitten kätensä poskea pitkin Harryn huulille.
Hän ei huomannut Charlien ilosta paisuvaa katsetta, virnettä, joka olisi pistänyt auringonkin häpeämään.
Siinä vaiheessa Draco vasta tajusi, ettei voisi koskaan päästää kummastakaan, ei Charliesta eikä Harrysta, irti.
- - -
Kun Draco tulee kaupasta kotiin, kissaa ei näy missään.
Se on ensimmäinen asia, johon hän kiinnittää huomiota. Kissa on aina ovelle odottamassa, jos se on ollut yksin kotona. Kerjäämässä huomiota ja rapsutuksia, joita Draco on alkanut antaa sille auliisti. Sen jälkeen, kun Charlie… Sen jälkeen, kun Charlie ei enää kuulunut heille.
Kello tikittää puoli yhtä seinällä, ja Draco osoittaa sauvallaan paperikasseja. Kun Charlie lähti, Harry oli yrittänyt opetella kokkaamaan, risottoa, mutta se ei koskaan maistunut siltä, miltä sen olisi kuulunut; vain kaipaukselta ja hyviltä muistoilta, jotka eivät vielä olleet pilaantuneet. Kaikesta huolimatta.
Ruokatavarat leijuvat itsekseen keittiöön, ja Draco kuulee sen kolinan, kun jääkaapin ovi aukenee ja pöytälaatikot avautuvat. Hän ei ollut koskaan hyvä kotitaioissa, ei ollut mitään syytä opetella, kun Charlie yleensä huolehti sellaisista asioista. Hänen pitäisi tänään pestä pyykkiäkin.
Draco katsahtaa ympärillään, kodin hiljaisuus on tänään poikkeuksellista.
”Kissa!”
Ei mitään.
Ja sitten.
Kuuluu askelia olohuoneesta. Ja siinä hän nyt seisoo, Dracon edessä kuin joku puolituttu, kissa sylissään ja pitkän matkan kulkeneet nahkasaappaat jaloissaan. Hiukset ovat sekasotku punaista, niin pitkät, että Charlie on kietonut ne sotkuiselle nutturalle niskaan. Pisamia poskilla ja ihoon pinttynyt palovamma poskipäässä. Käsivarret ovat paljaat, ja Draco näkee ne heti; uusia jo miltei haihtuneita arpia on usein, ja jo se kertoo miten pitkän ajan Charlie oli lopulta poissa.
Puolitoista vuotta. Dracon kädet tärisevät, kun kissa (se aina piti eniten Charliesta, mikä petturi) maukaisee tervehdykseksi Charlien käsivarsilta.
Draco ei pysty hetken aikaan katsomaan Charlieta edes silmiin, hän vain tuijottaa tämän vahvaa rintakehää, ja matkassa rypyttänyttä vihreää matkaviittaa. Kun Dracon katse viimein kohtaa Charlien silmät, Charlie vain hymyilee niin kuin kaikki olisi ennallaan.
”Hei rakas.”
Mikään ei ole ennallaan.
- - -
Charlie sanoi, että lähteminen ei missään nimessä olisi helppoa.
Hän jopa näytti tarkoittavan sitä.
Melkein kaksi vuotta kolmin ja tässä hän nyt istui makuuhuoneen sängyllä, matka-arkku valmiina lähtöön ja jo toinen jalka ovesta valmiina ulkona. Eikä hän ollut sitä ennen maininnut sanallakaan takaisin Romaniaan paluusta. Ei sanallakaan ja ehkä siitä Draco on eniten katkera. Että hänellä ei jäänyt lainkaan valmistautumisaikaa ennen kuin Charlie oli jo poissa.
Harry seisoi Dracon vieressä, käsi toisen lanteilla sanomatta mitään. Dracokaan ei paljoa sanonut. Mitä siihen voisi sanoa. Että toinen vain lähtee ja jättää kaksi rakastaan jälkeen, koska hänen elämänsä työtilaisuutensa on koittanut.
Ja Draco luuli hänen ja Harryn olevan Charlien elämäntilaisuus.
”Minun on pakko mennä”, Charlie sanoi, eikä silloinkaan pystynyt peittämään sitä
innostusta äänestää. Hän oli pahoillaan, tietenkin, mutta tämä oli hänen intohimonsa. Ne saatanan lohikäärmeet. Draco puristi Harryn kättä.
Charlie haroi hiuksiaan ja mutristi suutaan. ”Minä
haluan mennä”, hän sanoi, ihan kuin kukaan häntä olisi estämässä. Dracon teki mieli vain huutaa, että mene jo, lähde jo, äläkä vaan jätä mitään jälkeen.
”Tämä oli sitten varmaan tässä”, Harry lopulta sanoi, eikä päästänyt irti Dracosta. Charlie nyökkäsi pahoittelevana.
”Te olette yhdessä minun aarteeni”, hän sanoi sitten, ja Draco pyöräytti silmiään.
”Niin kuin täysjärkiset ihmiset jättäisivät aarteensa rannalle ruikuttamaan.”
”Draco...”
Charlien suuret silmät paistoivat epätoivoa, ja ihan hetken aikaa Draco tunsi olonsa syylliseksi. Mutta vain sen hetken.
”Hyvää loppuelämää. Toivottavasti olet ihan vitun onnellinen nyt”, hän sanoi, irrotti Harryn otteen itsestään ja poistui huoneesta. Tuijotti vastapäistä seinää ja tunsi melkein tukehtuvansa.
Charlien rakkaus oli aina ollut lempeää ja tasaista, mutta niiden hyvästien oli aina kuuluneet olla katkerat.
- - -
”Lähetin kirjeen”, Charlie sanoo ja rapsuttaa kissan päälakea. Hänen kyntensä ovat rikki puretut ja rystysissä punaista ihottumaa. Hänen äänensä Dracon ja Harryn kodissa ei tunnu enää kuuluvan.
Hän on siinä nyt, Draco ajattelee. Tässä. Puolentoista vuoden jälkeen. Nyt kun Charlie on tässä, Draco ei enää tiedä, haluaako. Mitään. Hänen ajatuksensa ovat pölyttyneet kuin villakoirat kodin nurkissa.
Charlie vain seisoo siinä. Ei näytä olevan edes pahoillaan. Hymyilee vain. Draco rakasti sitä hymyä.
”Me saimme sen”, Draco vastaa lyhyesti. Hänen sormensa puristuvat nyrkkiin. Charlie laskee kissan lattialle, ja se ryntää heti Dracon jalkojen juureen.
”Se on kasvanut”, Charlie sanoo sitten. Kissa oli vielä pentu, kun Harry toi sen kotiin, mutta nyt siitä on kasvanut oikea rotkale.
”No siitä on aikaa, kun näit kissan viimeksi”, Draco vain sanoo, vaikka haluaisi pukea kaikki ajatuksensa yhteen lauseeseen. Mitä vittua sinä täällä teet.
”Kissan? Ettekö vieläkään ole antanut nimeä?” Charlie pudistaa päätään, ja se virne on hyvä sama. Se ärsyttää Dracoa suunnattomasti.
Hän on hiljaa.
”Luitteko sen? Kirjeen”, Charlie kysyy, vaikka tietää varmasti jo vastauksen. Hän raapii niskaansa, tapa, jonka hän on kopioinut kai Harrylta. Draco on turta, kun nostaa kissan syliinsä.
”Mitäs luulet?”
Charlie huokaisee. ”No niin minä ajattelinkin.”
Draco ottaa epäröivän askeleen kohti Charlieta, joka seisoo paikallaan. Ei odota kosketusta, muta antaa kuitenkin mahdollisuuden siihen. Draco toivoo, että Harry olisi täällä nyt.
”Mitä sinä teet täällä?”
Charlie levittää käsiään, eikä ihan uskalla virnistää. Hän on lempeä, kun tarttuu Dracoa ranteesta ja vetää hänet lähelleen.
Charlie tuoksuu yhä samalta. Draco antautuu tunteilleen, ja painaa nenänsä vasten Charlien ohimoa. Hän oli jo unohtanut, että on Charlieta pidempi.
”Minä tulin kotiin”, Charlie sanoo. ”Ehkä vähän myöhässä, ehkä et enää anna anteeksi, mutta olen täällä ja rakastan sinua.”
Dracon sydän pakahtuu, joten Charlie kuiskaa uudelleen: ”Rakastan sinua.”
Dracon sydän sykkii. Hän miettii, mitä Harry sanoo, kun tulee kotiin.
- - -
A/N: äääääääää.
