En tiedä kuuluuko tänne koska vain paikka on Tylypahka... Mutta siirtäkää jos on tarve. Ja tämä on lyhyt, ja jää periaatteessa kesken koska emme voi tietää mitä tapahtui.
Kirjoittajana toimin minä, Syvä Miete
Genrejä ovat horror vallitsevana ja crossover
Ikäraja K-11
/Angelina muokkasiSummary Tylypahka on autioitunut sodan jälkeen tyhjilleen. 20-vuotias Sue Storm käy vierailemassa vieraissa tiloissa, joutuen lopuksi pakenemaan kuolemaansa.
A/N muistatte varmaan Fantastic Fourin ja Eyes the horror gamen? Fourista Sue on se näkymätön nainen, ja olento on eyesistä.
Fandoms HP, FF ja Eyes the horror game. Osallistuu genrehaaste kolmoseen
Painajaistalo
Tylypahkaa pidettiin suuressa arvossa aina sotaan asti. Oli satanut kaatamalla, ukkostanut, kun Voldemort lausui tappavat sanat. Sitä seurasi räjähdys, ja Tylypahka tuhoutui. Sisäisesti.
Nyt siitä on jo yli kymmenen vuotta. Sue Storm, kaunis nuori nainen käveli pitkin pihatietä. Hän oli aurinkoinen, ja utelias. Suelle oli soitettu tunti sitten ostoehtoisesta asunnosta kävelymatkan varrella. Se oli myyjän mukaan kaunis, viehättävä ja vanha rakennus. Sue näki ensimmäistä kertaa niin ison rakennuksen – se oli ainakin… iso. Sue avasi portin ja katseli pihamaata. Se oli hiukan kuihtunut. Sen voisi silti hoitaa kuntoon. Nainen kiipesi rappuset ylös rakennuksen ovelle, joka oli ruostunut. Koko paikka oli tosiaan vanhan näköinen. Sue ojensi kauniin kätensä ja vetäisi oven auki kahvasta, joka sittemmin murtui. Sisätilat olivat hulppeat, isot, mutta todella vanhan näköiset. Joka puolella oli hämähäkinseittejä. Ensimmäinen huone oli selvästi eteinen. Vasemmalla olivat portaat, jotka veivät ylöspäin ja oikealla ovi. Suen sisällä jännitys kasvoi kun tyttö avasi oikealla olevan oven, joka paljastui pelkäksi komeroksi. Joka oli tyhjä.
Sue kuuli yläpuoleltaan kolinaa, muttei välittänyt siitä. Tyttö sulki oven ja lähti kävelemään rappusten alle, jossa ei ollut mitään. Hän kyykistyi niiden alla ja tutkaili lattiaa, joka vaikutti olevan lahonnut. Parin koputuksen jälkeen selvisi sen olevan kestävä. Sue ei kuullut ulinaa yläpuolellaan, joka kesti hetken voimistuen ja hiljentyen. Lattian tutkailun jälkeen nainen kiipesi portaat ylös pitäen kaidetta. Ne olivat kiviset, ja askelmat kuuluivat kovaa kengät jaloissa. Kierreportaat veivät seuraavalle tasolle. Nopeasti katsoen nainen rekisteröi seuraavat portaat. Sue käveli käytävää eteenpäin kunnes esiin tuli ovi. Hän aukaisi sen ja meni sisään. Sieltä löytyi taas vain tyhjää täynnä oleva komero.
Sue käveli eteenpäin ja avasi seuraavan oven, joka selvästi vei jonnekin suureen saliin. Siellä oli pöytiä ja tuoleja pölyn peitossa. Sue aivasti. Hän sulki oven ja näki yksinäisen suuren maalauksen hetken käveltyään. Maalauksessa oli nainen, joka ei liikkunut – eihän maalaus liikkunutkaan. Mutta naisen yllätykseksi maalaus kysyi:
”Salasana?”
”Salasana?” Sue toisti ihmeissään ja säikähtäneenä. Maalaus puhui, vai kuuliko hän omiaan? Hän säpsähti kun maalaus liikkui ja jatkoi nukkumistaan. Naisen vaistolla Sue käveli eteenpäin aavistaen pelkän huoneen. Se näytti olevan oleskeluhuone tai jokin. Sen oikealla puolella olivat rappuset, joita Sue parhaillaan kiipesi ylös. Kaksi käytävää. Sue meni vaihteeksi vasemmalle ja näki vain ovelle päästyään sänkyjä. Sama oikealla.
”Onpa tylsä paikka.”
Nainen jatkoi kävelyään eteenpäin rekisteröiden vain tylsiä huoneita ja tyhjiä komeroita.
Hän oli jo laskelmiltaan kuudennessa kerroksessa, kun kuuli jonkin taas kolahtavan. Sue pysähtyi keskelle pitkää käytävää, ja näki kattokruunun helisevän. Naista alkoi pelottamaan. Tylsää? Enää hän ei tuntenut sitä sanaa kokonaan.
Sue juoksi hiukan eteenpäin pitkin synkkää lattiaa hengittäen rivakasti. Kuului pientä ulinaa, ja se voimistui koko ajan. Sue katsoi taakseen. Ei mitään, kuin pieni valkoinen vilahdus. Ääni loppui. Valo oli mennyt alaspäin, joten nainen jatkoi menoaan ylöspäin. Ylimpään kerrokseen. Porras portaalta, kerros kerrokselta ja hän näki jo taivaan. Hän oli jonkin näköisessä tornissa. Sieltä näkyi taivaalle tähtiä. Tähtitorni. Oliko jo yö?
Sue näki lattiassa verta. Hän varoi astumasta sen päälle ja tarttui kaiteeseen tornilla. Hän vilkaisi alas. Pitkä matka pudota. Jokin sai Suen nostamaan jalkansa tangolle, vähän niin kuin Rosen Titanicissa. Kyllä, se oli tuttu elokuva naiselle. Se loppui surullisesti, mutta alku ja keskikohta olivat aika onnellisia. Suen mietelmät keskeytyivät, kun hän kuuli samoista ulinaa sisältä, jonne menivät suorat portaat. Nainen lähti juoksemaan toiselle puolelle tornia, portaita katsoen. Sisällä oli pimeää, mutta sieltä ilmestyi valkoinen hahmon näköinen.. Aivan kuin haamu tai jotain. Ja se tuli samaan torniin missä Sue oli. Naisen hengitys katkeili, kun hän näki hahmon pään kääntyvän. Se oli nähnyt hänet. Sue hyppäsi kaiteen yli portaikkoon ja laskeutui tasaisesti jaloilleen. Nainen lähti juoksemaan niin kovaa kuin pääsi. Olennolla oli vain pää tallella, ja se seurasi häntä. Punaiset silmät, vitivalkoinen iho ja pitkät mustat hiukset. Olento oli myös todella nopea, onneksi Sue oli harjoitellut juoksemista.
Sue juoksi alaspäin, muuttuen tahallisesti näkymättömäksi ajatellen sen auttavan hiukan. Vaatteet näkyivät. Juostessa olentoa pakoon portaissa, Sue onnistui heittämään takin ja paidan yltään ja pysähtymään saadakseen housunsa pois jalasta. Mainiota. Hän oli nyt alasti kauhutalossa kuolemansa kanssa.
Nainen ei ehtinyt napata vaatteita mukaansa, sillä olento taisi nähdä hänet yhä. Tai sitten ei, sillä se kääntyi takaisin ylös. Sue kuljeskeli näkymättömänä ympäri taloa tutkien paikkoja yhä. Perimmäinen tarkoitus naisella kuitenkin oli löytää turvapaikka. Monesti hän oli yrittänyt hakea vaatteensa, mutta jokin häntä esti.
Kellarissa oli kylmä. Sinne veivät yhdet rappuset, kierreportaat. Portaikon alla oli tilaa, ja hiukan lämmin, joten nainen käpertyi sinne kykkimään. Hän näki ja kuuli olennon ramppaavan ylös ja alas. Hän ei välittänyt. Joskus Sue kävi nopeasti kellarissa kiertelemässä, ja piiloutui kuullessaan kolinaa. Ja palasi vaaran ollessa ohi lämpimään piilopaikkaansa.
Nyt Sue tallusteli sinisillä varpaillaan ympäri kellaria. Hän kääntyi selvästi pitkään käytävään kuullessaan ulinaa. Hän yritti juosta, mutta sai jalkansa vain pysymään paikoillaan. Sue yritti saada itsensä läpinäkyväksi, mutta ei onnistunut. Hän kuuli ulinaa takaansa ja näki valkoisen pään lähestyvän häntä ilkeän näköisesti.
Ei, ei nyt. En ole sen arvoinen. Antakaa minun elää pidempää, Sue rukoili päässään ja tunsi kyynelkanaviensa aukeutuvan. Ensimmäinen pisara tippui tämän kalpeille poskille. Toisaalta, tulin selvästi häiritsemään rauhaa ja otan kuoleman vastaan. Sue käveli olentoa vastaan, kunnes hän oli siitä metrin päässä. Hän sulki silmänsä.
