Tiuku | K11|

[LumiNalle]

Nimi: Tiuku
Kirjoittaja: LumiNalle
Ikäraja: Korkeimmillaan K11
Genre: Drama ja jotain muuta sälää
Varoitukset: Lisäilen myöhemmässä vaiheessa jos niitä tulee
Disclaimer: Minun minun minun! Kaikki minun 

A/N: Tämä on vanha. Laitan tän nyt tänne, kun tää on saanu muhia jo jokun aikaa tikulla.
Kertoo tytöstä, Tiu'sta, ja sen elämästä ulkopuolisen silmin.

~*~

Tiuku

Tiuku menee ja Tiuku tulee. Ei se tyttö paikallaan osaa pysyä. Sen maailma liikkuu liian nopeasti muihin verrattuna. Tiuku tulee aina viisi tai kymmenen minuuttia etuajassa ja lähtee viisitoista minuuttia muita aiemmin. Tiu’ulla on aina kiire.

Tiuku laittaa aina muiden aikataulut sekaisin, haluaa muiden kulkevan saman ajan mukaan. Mutta Tiu’un aika ei kulje koskaan samalla lailla, arvattavasti, järkevästi. Tiu’un aika menee sen mielen mukaan. Sateisena päivänä se tulee paikalle viittä minuuttia aiemmin, odottaa kärsimättömästi kolme minuuttia ja pyyhältää sitten paikalta kiukkuisena.

- Miksi  sä olet aina myöhässä? Se tuhisee kiukkuisena.

Jos paistaa aurinko ja on hyvä sää, se tulee kymmenen minuuttia aiemmin, hymyilee säteilevästi jos joku on ymmärtänyt tulla Tiu’un aikaa paikalle ja nauraa iloisesti.

Ei sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä, milloin tulee, koska Tiuku lähtee aina aiemmin. Se ei halua ”tuhlata aikaansa turhanpäiväisyyksiin”. Mitä se turhanpäiväisyys aina milloinkin sitten on, riippuu täysin sen hetkisestä mielentilasta. Mutta aina on jotain.

Mutta eihän kukaan sille mitään sano. Ei opettajat, ei oppilaat. Kiellot kaikuisivat kuuroille korville ja nuhteet jätettäisiin täysin omaan arvoonsa.

Onhan Tiuku täydellinen, niin sen pitääkin mennä. Ajattelee Tiuku.

- Hejdå! Se huikkaa hyväntuulisesti hymy huulilla ja vilahtaa ulos ovesta.
 
~*~

Koska eihän sillä ollut mitään väliä. Sillä ei koskaan ollut mitään väliä, mitä Tiuku sanoi. Tiuku sai sanoa mitä halusi, eikä kukaan koskaan huomauttanut sille. Koska olihan se sentään Tiuku Meriranta.

Tiuku oli hemmoteltu tyttö, se sai aina sen mitä se halusi. Sen ei tarvinnut tehdä mitään itse. Sen takia se ei enää osannutkaan tehdä mitään. Tiuku ootti, että muut tuli tekemään sen työt, samalla ku se ite viilaili kynsiään kyllästyneenä.
 
Mutta ei se mitään, jotkut vaan on syntynyt kultalusikka suussa. Kuitenkaan mikään ei kestä ikuisuuksia. Jossain vaiheessa raja tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin. Tiu’un suhteessa se tuli ennemmin. Se, että oliko se hyvä vai huono asia, on taas eri juttu.

Mutta pointtihan on siinä, että koska kaikki tehtiin hänelle aina valmiiks, Tiuku ei koskaan oppinut pitämään itsestään huolta. Ja koska Tiuku ei osannut pitää itsestään huolta, niin Tiukua ei enää ole.

Eikä se ketään haitannu, koska todellisuudessa kukaan ei pidä niistä, joille kaikki on jo valmiina. Kukaan ei jäänyt ikävöimään pientä siroa Tiukua.

~*~

Tiuku on sporttinen tyttö. Urheilu on varmaan ainut asia, missä se ei odota muiden tekevän kaikki.
Tiuku on kunnianhimoinen, täydellisyyden tavoittelija. Voittaja. Niin paljon kuin se muita aina vituttikin, Tiuku on voittaja. Oli ja on.

Tiuku pelaa pelejä, mieluiten joukkuelajeja, vaikka se tykkääkin sooloilla. Jalkapallo ja koripallo on lähellä sen sydäntä. Tanssiakin se harrasti satunnaisesti.  Mitä se ikinä teki, se teki sen kunnolla. Tiuku on lajinsa paras. Jos se ei jotain osaa, se jättää kaiken muun taka-alalle ja harjoittelee ja harjoittelee ja harjoittelee.

- Sun pitää valita, mitä sä haluat harrastaa tosissas. Valitse yksi ja jätä muut vähemmälle. Aikuiset sanoo Tiu’ulle.

- Et sä muuten jaksa. Et sä pysty olemaan paras kaikissa lajeissa.

Tiuku otti sen pahanakin loukkauksena. Siitä lähtien se on panostanut kumpaakin lajiin yhtä paljon. Lisänny treenejä. Jättäny koulun vähemmälle. Päättäny todistaa olevansa paras.
Se jatko ja jatko. Niin kauan, että se uupui.

Loppujen lopuksi Tiuku paloi loppuun, ei se mikään yli-ihminen kuitenkaan ollut, vaikka käyttäytyikin välillä niin.

Sairaalasta päästyään Tiuku ei harrastanut minkäänlaista urheilua puoleen vuoteen.

- Ei mun tarvii hei. Oonhan mä jo paras niissä. Se sanoo ja väläyttää itsetyytyväisen hymyn ja sen ruskeat silmät tuikkii.

Ja niinhän se olikin. Pienen hetken se oli paras omissa lajeissaan.

~*~

Please review and tell me what did you like? What did you not?

[malla]

Hmm, tää oli jotenkin hassu, suloinenkin, ja katkeralla tavalla haikea.

Tiuku, ihan mielettömän kiva nimi. Jotenkin niin persoonallinen ja kaunis, sellainen mihin huomio kiinnittyy samantien. Tykkään vähän erikoisemmista nimistä, eikä Tiuku tee poikkeusta asiassa. Sen sijaan mua hymyilytti nimen taivutus - siihenhän ei taida olla mitään varsinaista sääntöä, että onko se Tiu'ulle vai Tiukulle, mutta meikä menee Tiukun kannalle. :3 (Mulla on kissa, Morris. Jotkut kysyy 'mitä Morrisille kuuluu', kun meikä vastaa 'Morrikselle kuuluu hyvää'. ) Nämähän on näitä makuasioita, ainakin tietääkseni, joten ei siitä enempiä.

Ensimmäisen 'osion' (kappaleen? No, ennen niitä ~*~ -merkkejä) perusteella mulle tuli Tiukusta kovin suloinen ja sympaattinen kuva. Siitä jäi tunne, että hahmo on sellainen haihattelija, omissa haavemaailmoissa elävä tyttönen. Sehän muuttui tietysti seuraavassa osiossa radikaalisti, kun kävi ilmi miten hemmoteltu tyyppi olikaan kyseessä, nimittäin

Eikä se ketään haitannu, koska todellisuudessa kukaan ei pidä niistä, joille kaikki on jo valmiina.

Aamen. Tosi karua ja suoraa, mutta niin se ehkä kuitenkin todellisuudessa vähän menee. Ainahan sitä voi olla mukava toista kohtaan, mutta ihmismieli on kuitenkin heikko, eikä niitä kateuden ja katkeruuden tuntemuksia osaa estää jos toinen on syntynyt kultalusikka pers... suussa. x)

Kolmas osio taas muistutti Tiukun olevan loppujen lopuksi vain ihminen; heikkouksineen kaikkineen. Vaikka tappiota olisi mahdoton myöntää ääneen, ei kroppa kestä kaikkea, ja siitä tulee muistutus jos yrittää liikaa.

Kaikenkaikkiaan mä tykkäilin tästä, vaihtelevasta fiiliksestä lukiessa, ja tekstin huolettomasta kulusta.

Kiitos! :>

[LumiNalle]

Aw kiitoksii malla. 

Oon avannu tän varmaa neljä kertaa aiemminki vastatakseni kommenttiisi, mut ajatukset on kadonnu aina päästä ku oon niinki pitkälle päässy ku topicin avaaminen.

Mutta joo, kommenttisi sai/saa minut hymyilemään, kiitos siitä ja erityisesti siitä et kommentoit. En uskonu että joku oikeesti kommentoisi, sillä kommentit ovat harvinaista herkkua kirjotitajalle, jollei kuulu näihin muutamaan melko selvään suosikkiin (en tarkoita missään nimessä pahalla, olenhan itse yksi niistä jotka avaavat tarinan kuin tarinan kun huomaan hyvän kirjoittajan  )

Itsekin tykkään Tiuku-nimestä vaikka mulla oli silloin ongelmana justiinsa se taivutus, Tiu'ulle vai Tiukulle. Ja sitten päätin, että Tiu'ulle kuullostaa nätimmältä ja sehän siitä sitten tuli. Erikoisemmat nimet ovat myös mun mieleen, tosin myös vähän tavallisemmat on miusta kivoja, ku itelläni ei oo mitää kovin suomalaista nimeä... 

Miä oon miettiny tätä miun Tiukua, sen jälkeen ku löysin sen uudelleen muistitikun syövereistä ja kuvaa, millasen oon siitä antanu.
Olin onnellisesti(tai vähemmän onnellisesti) unohtanut kyseisen neitosen jo joksikii aikaa, ja sen uudelleen löytäminen oli aikamoinen kokemus, kun en muistanut alkuperäistä ideaani, ja luin sitä melkeinpä oikeasti lukijana enkä kirjoittajana. Joten mulle itelleni tuli semmoinen tunne, että se on just sellanen sulonen haihattelija joka varmasti olisi ihana ihminen. Jos ei olisi lellitty. Ja muistaakseni sen niin piti ollakin.

Kauheet selittelyt mulla tässäkin  No joo, olkoon tää ns. selvennys kaikille lukijoille, jotka tämän kommentin viitsivät lukea.

ps. mun on ihan pakko kertoa vielä, kun malla mainitsi kissansa, että mullakin on kissa, semmone pieni harmaa maatianen, jonka nimi on tito, tuttavallisesti tiituska tai katti(näin siis minä sanon  )tai tiitus(sannoopi mun isi ja äiti) 
  Innostun aina kauheesti jos joku kertoo jotain sen omasta lemmikistään ja rupeen heti kertomaan myös omastani

[Frederica]

Kommenttikampanjasta vuorokautta.

Tämä on hyvä, ja todella mielenkiintoisesti rakennettu. Tässä tulee aina uudessa kappaleessa uusi puoli esille, tässä on kerroksia, jotka paljastavat uusia asioita ja muuttavat mielikuvia. Todella hieno rakenne, pidän todella paljon siitä miten mielikuvat ja oletukset Tiu'usta muuttuvat. Tiuku on hieno nimi, helisevä, energinen, ja itselleni vähän vieraampi, mutta todella sopiva ja kaunis nimi.

Ensimmäisen kappaleen huoleton kuva piirtyy tosi nätisti. Pidän sen keveästä tunnelmasta ja huolettomasta rytmistä. Tiu'usta tulee heti hyvin elävä ja hengittävä ja uskottava hahmo. Toisessa kappaleessa kuva muuttuu, mutta sama tavallaan huoleton kerronta jatkuu. Se on minusta hyvä ratkaisu, koska tästä voisi saada todella raskaan ja synkän, sillä aihe on painava, mutta olet valinnut kevyemmän kuljetustavan, mikä on minusta hienoa, koska silloin hahmo piirtyy itse selvemmin, kun kerronnassa ei ole liian saarnaava tai selittävä ote. Tämän koko tekstin läpi kulkee tavallaan kaikkitietävä ukopuolinen kertoja, joka ei sorru saarnaamiseen (mikä olisi paha juttu), vaan kertoo asiat niin kuin ne ovat, pala palalta ja kaikessa rauhassa, sellainen vähän vino hymy naamallaan. Tämä siis rakentuu ja kulkee hyvin eteenpäin. Toisessa kappaleessa koko kuva Tiu'usta muuttuu, kun käy ilmi, että hänen "höpsöytensä" onkin ylimielisyyttä ja törkeyttä. Kun on aina saanut kaiken, ei aina muista ajatella muita, ja kaikki ensimmäisen kappaleen omalaatuisuudeksi, hiukan söpöksi, ja anteeksi annettavaksi ajattelemani luonteenpiirteet muuttuivat koppavuudeksi. Tavallaan ihastuksen tilalle tuli inhoa, mutta kolmas kappale osoitti hienosti ja upeasti, ettei Tiuku ole inhottava. Hän on samanlainen kuin kaikki muut, hän kompuroi ja kaatuilee, hapuilee elämässä ja on ehkä enemmän eksyksissä juuri sen takia, että on aina saanut kaiken. Niin kuin toisessa kappaleessa kävi ilmi, niin Tiuku ei osaa huolehtia itsestään, ei oikeasti, ja hän kuvittelee, että olemalla paras hän voi saavuttaa jotakin (rakkautta, hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta, niitä perusasioita, joita jokainen ihminen kaipaa ja tarvitsee), mutta ei ymmärrä, että hänen asenteensa ajaa ihmiset kauemmas hänestä. Tiuku tarvitsisi jonkun joka näkisi hänen lävitseen, näkisi hänet ihmisenä, eikä vain tyttönä, jota on hellitty, joka saa aina kaiken, eikä välitä toisista ihmisistä. Minulle tuli tunne tätä lukiessa, että oikeastaan Tiuku ei ole koskaan oppinut oikeasti arvostamaan itseään, eikä siksi osaa nähdä muita ihmisiä muuna kuin jonkinlaisen etuna itselleen.

Tässä piirtyi minulle sellainen kuva, että Tiuku olisi hyvin rakastettava, jos ei olisi aina saanut kaikkea. Hän vaikuttaa ihanalta ja mitä enemmän hänestä paljastuu, sitä enemmän minusta tuntuu, että hän tarvitsisi rakkautta ja arvostusta. Tämä teksti kuljettaa hyvin tunteita ja tunnelmia ja ajatuksia. Niin ja sekin tuli mieleen, että tavallaan se, että Tiuku on saanut kaiken sulkee kaikki muut pois hänen luotaan, koska se, että on kaikkea herättää kateutta. Ja muiden kateus herättää usein ylimielisyyttä, ja sitten ollaan taas sellaisessa rumassa pahan kierrossa, jossa ihmiset eivät pysty kohtaamaan toisiaan, ja syntyy tavoitteita, jotka ei ole oikeasti hyödyllisiä, niin kuin olla aina paras, jotta saisi edes jonkinlaista arvostusta, vaikka se olisi kuinka vaarallista se parhaana oleminen.

En oikein osaa sanoa muuta kuin, että tämä on todella hieno teksi ja tämä herätti paljon ajatuksia. Tämä on hyvin kirjoitettu ja rakennettu ja tämä kulkee hyvässä rytmissä eteenpäin, hienoa työtä.

Kiitos tästä.<3