Nimi: Igluista ja vähän rakkaudestakin
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: K-11
Genre: Fluffy
Paritus: Seamus/Dean
Disclaimer: En omista, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille
Haasteet: Salainen ystävä II, 12+ virkettä XII
A/N: Salainen ystävä, eli Crysted, toivoi jotain talvista + paritustoiveista nappasin tämän, joten tässä tämä nyt olisi. Toivottavasti se talvisuus välittyy tuolta kaiken fluffyn alta.
Seamus/Dean osottautui ihanaksi kirjoittaa, toivottavasti myös ihanaksi lukea!
Igluista ja vähän rakkaudestakin
Maailma näytti utuiselta, kun Dean aukaisi silmänsä aamulla, kohdaten iglun seinien läpi siivilöityvän auringonvalon. Iglun ulkopuolella kylmä viima kietoi maailman syleilyynsä, sai hennon puuterilumen tanssimaan tahtonsa mukaan ja kertoi maailmalle ettei kevään aika ollut vielä tullut, mutta iglun sisälle se ei kylmiä sormiaan saanut ujutettua.
Kun Seamus oli ehdottanut hänelle, että he viettäisivät kolmannen vuosipäivänsä iglussa, Dean oli kuvitellut poikaystävänsä seonneen lopullisesti – aivan kuin toinen olisi halunnut koetella heidän rakkauttaan, testata kuinka pitkälle he pystyisivät sen rajoja venyttämään ilman niiden rikkoutumista. Deanin silloin piikikäs vastaus ei ollut Seamusia lannistanut, päinvastoin, jokainen kieltäytyminen oli saanut hänet entistä sinnikkäämmäksi aina siihen hetkeen saakka, kun Dean oli viimein vastannut
kyllä.Ja minkä Dean sille mahtoi, että hän rakasti tuota miestä enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa? Jos muut (järkevät) ihmiset olisivat ottaneet autiosaarelle mukaan pelastusveneen, hän olisi ottanut Seamusin ja siellä he olisivat eläneet elämänsä onnellisina loppuun asti, rakkauden vaaleanpunaisen kuplan ympäröiminä.
Deanin mieleen muistui ensimmäinen kesä Tylypahkan jälkeen, kun Seamus oli pyöräillyt kotoaan hänen luokseen, ja miten hänen sydämensä oli jättänyt lyönnin väliin, kun Seamus oli antanut pyörän romahtaa maata vasten, koska oli malttamaton vetämään Deanin lähelleen painaakseen kevyen suudelman huulille. Jostain oli kuulunut tikan naputusta, mutta he eivät olleet välittäneet. Aika oli kulunut eteenpäin verkkaisella poljennolla, mutta he eivät olleet välittäneet, eivät edes kun ohi kulkenut vanha naapurin rouva oli tuhahtanut paheksuvasti.
Höyhenenkevyt kosketus Deanin poskella sai hänet havahtumaan mietteistään. Vierellä nukkunut Seamus oli viimein havahtunut unien pilvilinnastaan ja katsoi nyt rakkautta tulvillaan olevilla silmillä aiemmin herännyttä poikaystäväänsä. Kumpikaan ei enää tahtonut muistaa sitä aikaa, kun he olivat teeskennelleet olevansa vain hyviä ystäviä, aivan kuin kumpikaan ei muka olisi halunnut enempää. Se aika oli nyt historiaa ja sellaisena se saisi pysyä. Aika saisi muuttaa sen lehdet keltaisiksi, sillä millään muulla kuin nykyhetkellä ei ollut väliä. He olivat nykyhetken valtiaita.
"Huomenta ", Dean mutisi rikkoen heitä ympäröivän talvisen hiljaisuuden ja painoi suudelman poikaystävänsä huulille. Kylmyyden kylvämät huulet olivat kosketuksen alla viileät, mutta tuttuakin tutummat. Seamus vastasi vaistomaisesti suudelmaan, sillä mikään ei ollut hänelle yhtä yksinkertaista tai helppoa kuin uppoaminen siihen tunteeseen, jonka Deanin huulet, Deanin läheisyys, Dean, Dean, Dean, saivat hänessä aikaan. Hitot muusta maailmankaikkeudesta, Seamusin puolesta se voisi vaikka lakata olemasta, kunhan hän vain saisi jokaisena tulevana aamuna herätä tämän miehen viereltä.
Suudelman lomassa Dean onnistui pyöräyttämään heidät niin, että Seamus oli hänen allaan, joutuen kosketuksiin kylmän, lumisen maan kanssa ja kun Dean vielä tukisti häntä hellästi hiuksista, hän ei enää värissyt pelkästään kylmästä.
"Kotona ostan sinulle vaikka kaikki lähikauppojen ruusut kiitoksena siitä, että suostuit lähtemään tänne", Seamus totesi heidän irtautuessa hengittämään hetkeksi ja sai Deanin nauramaan ääneen.
"Vaikka lumi ja kylmä eivät olekaan lempiasioitani maailmassa, niin ei tämä hullumpi kokemus ollut, varsinkaan kun ottaa eilisen illan huomioon", Dean vakuutteli Seamusille ja kumartui sitten kuiskaamaan aivan tämän korvan juureen, "en tiennytkään miten herkäksi voit tulla pienen jääkiusoittelun jälkeen."
Seamus oli varma, että jos hän olisi sillä hetkellä katsahtanut peiliin, olisivat hänen kasvonsa hehkuneet tulipunaisina.
"Kuulostaa siltä kuin ulkona olisi menossa hurrikaani", Seamus sanoi koettaen peitellä punastumistaan kääntämällä päänsä iglun suuaukon suuntaan, jonka edessä pyörteili yksinäisiä lumihiutaleita, ja töni samalla Deanin pois päältään päästäkseen takaisin lämpimän makuupussin sisälle kylmän lumen päältä.
"Minä aion sitten loitsia ne lupaamasi ruusut siten ettei ne koskaan lakastu", Dean uhkasi, puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan, käpertyessään rakkaansa viereen.
Ja suoraan sanottuna, kumpikaan heistä ei olisi halunnut olla missään muualla, kuin siinä missä he sillä hetkellä olivat.
