Minä kun luulin, että olisi vaikeaa löytää sinulta fic, jota ei ole kommentoitu niin moneeseen otteeseen etten minä osaa enää sanoa mitään, mutta onneksi tämäkin on täällä - sillä minä pidän tästä yhäkin hurjasti!
Cho huutaa: se on ensimmäinen havainto.
Fleur pakkaa: miksi?
Fleur lähestyy: Cho ei ole varma onko se ihanaakamalaamitäseon, pää ei pysy aivan kasassa –
piikit sattuvat. Tämä ei siis ole piikki.
On jollain tapaa hyvin hämmentävää, miten yksinkertaista kieltä lopulta käytätkään. Lauseet eivät ole aina välttämättä monimutkaisia, sanat ovat helppoja ja sellaista kieltä, ettei tarvitse miettiä kahden lähes synonyymin vivahde-eroja ja miten tämäkin sijamuoto nyt teki tästä erilaisen, sinä vain osaat sanoa asiat niin kuin ne ovat, selkeillä lauserakenteilla mutta hämmästyttävän hämärillä, vaikeilla ja koukeroisilla, päällekkäismaailmaisilla merkityksillä. Ja tuo quoten viimeinenkin virke: jotain niin yksinkertaista ja silti nerokasta, ja kovin kuvaavaa – se pysäytti todella valjuudessaan. Ihanasti sanottu!
Minusta tässä ficissä on upean kaoottista kerrontaa ja tunnelmaa! Se inceptiomaisuus puskee kyllä tekstistä läpi hyvin vahvasti (tai sitten pitäisi vain olla lukematta muiden kommentteja ennen omansa postaamista), mikä on todellakin erittäin hyvä juttu: unet ja todellisuus ovat tässä niin sekaisin, ettei olemassa ole edes häilyvää rajaa, ja kaikki on vain niin mahdottoman sekavaa ja olematonta. Mutta kuitenkin, kuten sinäkin joskus sanoit, ficissä on pakko olla jotain järkeä, ja tässä sekin tuli alitajuntaan: tämä ei ole fic, jonka voisi tiivistää yhteen virkkeeseen niin, että se kertoisi tarpeeksi tästä voimasta, mutta kaikki sinunlaisesi sanavalinnat kuten
luuhäkkikäsivarret olivat juuri sellaisia, jotka auttoivat muodostamaan sellaista kokonaiskuvaa, poimimaan pieniä tärkeitä asioita ja kertomaan tästä tekstistä hyvin paljon.
Hahmot, nämä ovat aina juuri niin sinun alaasi. Olen ylipäätänsäkin aina teksteissä tykännyt siitä, miten hyvin osaat tulkita ja täydentää canonia ja todella luoda Fleurille ja Cholle ne persoonat, jotka Rowin omissa teksteissä ovat vain jotain häilyvää, pientä ja hataraa rivien välistä lukemista. Tämä paritus toimii sinun käsissäsi niin hirmu hyvin, niin todentuntuisesti ja silti kuin katsoisi hiljaista, viipyvätunnelmaista elokuvaa.
Minun lempikohtiani on ehdottomasti (vieläkin) tuo, jossa korot lävistävät kantapään. Se ei ole sellaista turhaa verimättöä, "tehdäänpäs tästä nyt vähän verisempi ja nostetaan ikärajaa", vaan juuri tuollaiset tietyllä tavalla kalpeanhennot kuvaukset tekevät sinun teksteistäsi nätillä tavalla rujoja ja karuja, pelottavia, sellaisia todella ahdistavia (mutta onneksi vain sen verran, kuin ficin on hyvä)!
Hassua kyllä, vaikka en voi väittää ymmärtäneeni tätä täysin – tässä tosiaan oltiin tietyllä tavalla liikaa pinnan alla, kuten Guakin esimerkiksi sanoi – siltikin minä sain tästä ihan hurjasti irti, tämä todella herätti ajatuksia ja todellisia, iholla tuntuvia tunteita. Kiitos kauheasti itsellesi, tämä(kin) on upea (niin kuin sinä myös)!