Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Oikolukija: Cerwel, kiitos kaikesta muru! <3
Fandom: Merlin
Ikäraja: S
Tyylilaji: Kevyttä fluffya
Paritus: Gwen/Morgana
Vastuunvapautus: En omista kumpaakaan neideistä, lainailen vain. ^^
A/N: Eilen inisin Kervelille, kuinka söpöjä nää kaks on yhdessä. Ja Kervelin kannustamana sitten päätin kirjoittaa ensimmäisen Merlin-ficcini. Ai niin, ja tässä on tasan 1000 sanaa, koska 1000 on kiva luku.
Kommenteista tykkäisin kovasti. Älkää silti syökö mua, jooko?
Yhteenveto: Morgana tajusi kaipaavansa palvelustyttöään niin kovin, mutta Gwen oli tainnut nukkua liian pitkään.Letitystä
”Ei noin tiukalle!” huoneessa kajahti ärtynyt tiuskaisu. Huuto karkasi kauemmaksi, kimpoili kivisen kylmistä seinistä ja palasi takaisin, kun ei päässytkään pakoon. Se sai ikkunalasitkin helähtämään vaarallisesti ja kynttilänliekin lepattamaan.
Morgana loi kaikkein tappivamman katseensa pienikokoiseen ja kokemattomaan palvelustyttöön. Tyttö irrotti hetkessä kuuliaisesti kätensä Morganan tummista hiuksista, joita oli yrittänyt epätoivoisesti letittää saadakseen ne sitten nostettua ylös. Letitysyrityksestä oli kuitenkin koitunut vain hiusten nykimistä, solmimista takkuun ja palvelustytön huulilta karkaavia epämääräisiä nyyhkäyksiä. Morgana tunsi päänahkansa valittavan ääneti ja veti syvään henkeä.
”Pura se letti ja aloita uudelleen”, hän sanoi ja kääntyi takaisin peilin puoleen katsoen omaa kuvajaistaan. Palvelustytön posket punoittivat kaikesta häpeästä, mutta Morganalta ei liiennyt myötätuntoa. Hiukset olivat naisen kruunu eikä hän tyytyisi rumaan kruunuun.
Tyttö alkoi availla lettiä jälleen sormillaan. Hän puri huulensa lähestulkoon verille, kun Morgana äännähteli valittelevasti ja kiemurteli tuolissaan. Hienon Ladyn ei olisi pitänyt kiemurrella tuolissa, se ei ollut millään muotoa sopivaa ja arvokkaan näköistä, mutta nyt oli kyseessä poikkeustapaus. Palvelustytön sormet nimittäin sattuivat edelleen, vaikkei toinen tehnytkään muuta kuin yritti avata itse aiheuttamiaan solmuja.
Miten joku saattoi olla niin kömpelö? Eihän Gwenkään aina niin sulava ollut, mutta tämä ei koskaan kohdellut kaltoin Morganan hiuksia. Morgana tajusi kaipaavansa palvelustyttöään niin kovin, mutta Gwen oli tainnut nukkua liian pitkään. Ainakin hän toivoi, ettei kyseessä ollut mitään sen kamalampaa. Hienoinen huoli kyti kaikesta huolimatta Morganan sisimmässä, vaikka Morgana ei suostunutkaan kuuntelemaan sitä. Toivottavasti Gwen vain nukkui eikä ollut joutunut mihinkään vaikeuksiin.
”Milady!” huudahdus keskeytti Morganan ajatukset. Ääni oli lempeää kielonkukan pehmeyttä, jonka Morgana ilokseen tunnisti. Hän katsoi peilin kautta, kuinka Guinevere kiiruhti lähemmäksi kaksikkoa, oven paukahtaessa vaimeasti perässä kiinni. Morgana työnsi pienellä kädenliikahduksellaan toisen palvelustytön kauemmaksi hiuksistaan, jottei tämä aiheuttaisi enempää vahinkoa.
”Viimeinkin”, Morgana henkäisi äänensä väreillessä helpottuneisuutta ja iloa, kun Gwen oli lopulta saapunut. Hän hymyili omalle palvelustytöllensä ja olisi voinut suorastaan halata tätä silkasta ilosta ellei huoneessa olisi ollut muitakin. Siinä huoneessa oli nyt aivan liikaa ihmisiä.
”Olen kovin pahoillani, Milady. Nukuin vahingossa liian myöhään”, Gwen selitteli ja niiasi syvään. Morgana vain hymyili ymmärtäväisesti, ei häntä enää kiinnostanut miksi toinen oli myöhästynyt, sillä nyt Gwen oli siinä, ja vain se merkitsi jotain. Lady vilkaisi toista tyttöä silmiensä välkähtäessä kylmästi, ja siinä samassa palvelustyttö kiiruhti ilmeisen huojentuneena ulos huoneesta.
”Ei se mitään, Gwen. Valvoit eilen muutenkin niin pitkään. Tässä”, hän sanoi lempeästi ojentaessaan Gwenille hiusharjaansa.
Gwen hymyili hieman takaisin ottaessaan hiusharjan käteensä, astui Ladyn taakse ja alkoi oikoa hellästi hiukset takuista ja hyvin sotkuisesta lettiyrityksestä. Morgana katseli toista peilinsä kautta hymyn leikitellessä hänen huulillaan. Gwenin sormet hiuksissa eivät sattuneet päänahkaan, kiskoneet hiuksia irti tai solmineet suortuvia vääriin paikkoihin. Ne tiesivät, mitä tekivät. Sormet olivat aina tienneet, ainakin siitä lähtien kun Morgana oli nuorena tyttönä antanut toisen letittää hiuksiinsa valkeita kukkasia. He olivat istuneet kahdestaan keskellä niittyä, kun ritarit olivat harjoitelleet niityn reunamilla. He olivat luvanneet katsoa kuninkaan holhokin perään harjoituksiensa lomassa. Morgana oli kuunnellut Gwenin kauniin täyteläistä ääntä ja ollut niin onnellinen, kun toinen oli puhunut kaikesta tavanomaisesta. Gwen oli kertoillut töistään ja taivaan pilvistä, joista yksi muistutti sydäntä.
Siitä päivästä lähtien Morgana ei ollut enää antanut kenenkään muun koskea hiuksiinsa. Ei edes silloisen palvelijansa, joka oli suorastaan tuskastunut itsepäiseen Ladyyn. Morgana oli väittänyt hänen tukistavan, vaikka palvelija ei ollut edes koskenut hiuksiin. Lopulta Gwenistä tulikin vaivihkaa nuoren Morganan palvelustyttö. Hänestä tuli paras palvelija, joka Morganalla koskaan oli ollut – ja lisäksi paras ystävä.
Hetken aikaa hiljaisuus räpytteli hengissä heidän välillään, ja Morgana kuunteli äänettömyyttä hieman alakuloisena. Hän tiesi, kuinka raskaasti Gwen otti sen, että saattoi joskus tehdä jotain, mitä Lady ei ollut toivonut. Se oli oikeastaan melko suloistakin, mutta tietenkään Morgana ei tahtonut, että toinen ottaisi asian liian raskaasti. Niinpä hän viritteli kevyttä keskustelua ilmaan hälventääkseen Gwenin itsesyytökset. Morgana kysyi oliko Gwen nukkunut hyvin ja tarjosi jopa vapaapäivää, jotta toinen saisi levättyä. Gwen oli kuitenkin liian vaatimaton ja kieltäytyi.
Morgana värähti koskettaessaan ajatuksissaan Gwenin kättä, kun molemmat kurottautuivat tarttumaan violettiin hiusnauhaan. Gwen veti kätensä nopeasti pois, piilotti katseensa Morganan hiuksiin, ja Morgana hymyili ojentaessaan nauhan toiselle. Gwen todella tarvitsi lepoa, ei ollut hänen tapaistaan nukkua lähestulkoon keskipäivään.
Gwen kietoi nauhan hiuksiin, viimeisteli kampauksen ja astui sitten taaksepäin odottaen tuomiota. Morgana katsoi itseään peilistä, kääntyili hieman ja kosketti niskaansa, jolla ei seikkaillut ainuttakaan suortuvaa.
”Minusta tuntuu, että tämä tarvitsee vielä jotain”, Morgana sanoi.
”Mitä vain haluatte”, Gwen vastasi nopeasti ja ojensi hiuskoristeita laatikossa Morganalle, mutta Morgana sulki laatikon kannen hellästi ja kosketti sormenpäillään Gwenin sormia.
”Se tarvitsee jotain erityisempää”, hän kertoi, otti laatikon Gwenin käsistä ja laski sen pöydälle.
”Tule.”
Muutaman minuutin kuluttua palvelustyttö kiiruhti Ladyn rinnalla metsän siimekseen. Aurinko punoi juoviaan puiden lehdillä ja valaisi kauniin aukean, jolle kaksikko saapui. Morgana kääntyi ympäri, katsoi Gweniä, joka ei näyttänyt tietävän, mitä olisi soveliasta tehdä. Hymy aaltoili vaaleilla kasvoilla ja siro kämmen kohosi kohti toista tyttöä, kutsui seuraamaan. Gwen seurasi, mekon helman kahistessa nurmikkoa vasten, kun he istuutuivat keskelle kukkivaa niittyä. Kukat olivat niin kauniita valkean, sinisen, keltaisen ja violetin sävyissään.
Morgana poimi pienen violetin kukan ja ojensi sen Gwenille. Gwen katsoi hetken aikaa kukkaa ja sitten tummia hiuksia, joiden sekaan hän pujotti kukan ja toisenkin. Morgana oli hiljaa, odotti ja kuunteli lintujen sirkutusta. Kevyt kevättuuli hyväili kumpaisenkin niskaa ja olkapäitä, sillä Morgana oli levittänyt viittansa heidän alleen Gwenin hangoitteluista huolimatta.
Morgana tarttui Gweniä kädestä asettuessaan hiljaa makaamaan viittansa ylle ja pyysi toista seurakseen lempeällä käden puristuksella. Gwen näytti iloiselta kaatuessaan hänen viereensä ja kohotti katseensa taivaalle, jolla leijaili pilvenhattaroita. Hetken aikaa he puhuivat siitä, miltä pilvet näyttivät, mutta sitten Morgana ei enää saanutkaan vastausta. Morgana käänsi katseensa palvelustyttöönsä, jonka silmät olivat painuneet kiinni ja keho oli rentoutunut. Gwen oli nukahtanut.
Lady kietoi lempeästi Gwenin viittaansa istuutuen itse nurmikkoon. Hän katsoi Gwenin unta rauhassa tietäen, että se oli vain toiselle parhaaksi. Eihän heillä edes ollut mikään kiire. Morgana juoksutti vaivihkaa sormiaan Gwenin kasvoilla, kaulalla ja viitan verhoamalla vartalolla ja ajatteli kuinka kaunis Gwen oli nukkuessaan.
Kun Gwen heräsi, Morgana hymyili ja kertoi heidän vain olleen poimimassa kukkia hänen hiuksiinsa. Gwen ei uskaltanut kysyä siitä, miksi Morganan viitta oli hänen ympärillään tai kuinka kauan hän oli nukkunut. Ja katsoessaan Morganan auringossa välkehtiviä vihreitä silmiä hän päätti, ettei sillä ollut väliäkään.
