Author: Haava
Beta: Ei ollut
Genre: angst, ficlet, slash
Pairing: Sirius/James
Rating: S
Summary: Jostain syystä Sirius ei kuitenkaan vihaa sitä, miten Jamesin huulet maistuvat aina kahvilta.Disclaimer: J. K. Rowling omistaa maailman ja hahmot, enkä tee tällä rahaa.
Warnings: Ömm. Ei varmaan.
A/N: Hei. Mä olen ehdottomasti erittäin pahassa ruosteessa ja pelottaa kauheasti julkaista tämä, mutta päätin olla harkistematta ja saamatta kriisiä ja no tuota. Minä ja mun angstit olemme näemmä täällä taas. En oikeasti muista koska viimeksi olisin kirjoittanut yhtään ficciä Potter-maailmasta (tai no muistan, mutta sitäkään en julkaissut), joten tässä ei ole sitten minkään valtakunnan laatutakeita tai mitään muutakaan. Kommentit olis toki kivoja ja enemmänkin.
Muistijäljet
Parvekkeella on kylmä. Siriuksen kädet tärisevät, kun hän yrittää sytyttää savuketta, viisi tulitikkua menee hukkaan ennen kuin hän viimein onnistuu. Paljaat jalat käpristelevät vasten liian viileää betonia ja kauluspaidasta on auki tarpeettoman monta nappia.
Parvekkeen ovi narahtaa, hiljaiset askeleet saavuttavat Siriuksen hetkessä. Ennen kuin Sirius ehtii edes hengähtää, tupakka on jo ryöstetty häneltä ja James vetää sen savua syvälle sisäänsä. Puhaltaa sitten harmauden Siriuksen kasvoille.
”Sinä jäädyt”, sanoo James ja läpikelaa Siriuksen pikaisella katseella suojattomista varpaista pörröisimpänä sojottavaan hiussuortuvaan asti. Sitten hän palauttaa savukkeen suoraan Siriuksen huulten väliin.
Sirius imee savuketta posket lommoilla eikä tunne enää kylmyyttä. Tai ei ainakaan välitä siitä. Jamesin tukka on sotkuinen, niin kuin aina, ja takaa heijastuvat asunnon valot saavat hänet hohtamaan. James hymyilee toisella suupielellään ja peruuttaa sitten pois parvekkeelta.
Sirius heittää savukkeen rautaisen kaiteen toiselle puolelle jaksamatta tumpata sitä ja toivoo, ettei juuri vahingossa sytyttänyt jonkun iltalenkillä olevan mummon permanenttia palamaan. Sen tehtyään hän astelee ovelle itsekin ja tavoittaa Jamesin keittiössä.
”Mitä sinä teet?” Sirius kysyy kahvinpuruja mittaavalta Jamesilta, vaikka näkeehän hän sen nyt itsekin.
”Keitän kahvia”, tokaisee James puolihuolimattomasti ja laittaa liikaa kahvinpuruja. Jamesin keittämä kahvi on aina vahvempaa kuin Siriuksen.
”Tähän aikaan? Kello on melkein kymmenen”, Sirius ihmettelee. ”Sinä et nuku koko yönä.”
”Se vähän oli tarkoituksenakin. Etkä muuten nuku sinäkään”, sanoo James se tummasti kujeileva pilke silmäkulmassaan, jota Sirius vuosien varrella oppi ensin rakastamaan ja sitten pelkäämään.
”Ai”, Sirius toteaa vaimeasti ja katselee kuinka kahvinkeitin suodattaa mustaa myrkkyä, jota James niin rakastaa. Sirius oli aina enemmän teeihmisiä, vaikkei sitä ehkä heti päältä päin arvaisi.
Keittiö on hiljaa kahvinkeittimen rauhoittavaa porinaa lukuun ottamatta. James nojaa tiskialtaaseen kädessään jo valmiiksi kaksi kuppia. Toisen pinnoitteesta on lohjennut palanen, mutta ne ovat molemmat ruskeita ja kuluneita.
Sirius ei koskaan juo niistä kupeista jos James ei ole hänen kanssaan.
On kuolemanhiljaista, kun kahvinkeitinkin lakkaa tuottamasta taustameteliä ja Siriukselle tulee kiire kolauttaa Jamesin hänelle ojentama kuppi mahdollisimman kovaa pöytään. Hän ei ihmettelisi, vaikka siihen olisi tullut toinenkin särö.
He juovat kumpikin kahvinsa mustana, ilman sokeria. James ei koskaan kakistele, vaan osaa juoda kahvinsa lähes yhdeltä seisomalta melkein edes hengittämättä välissä. Siriukselta menee kauemmin, hän vihaa kahvin kitkerää makua suussaan ja sitä miten James aina pakottaa hänet juomaan sitä.
Jostain syystä hän ei kuitenkaan vihaa sitä, miten Jamesin huulet maistuvat aina kahvilta.
”Tule”, käskee James ja vetää Siriuksen ranteesta makuuhuoneeseen. Jos James olisi joku muu, Siriusta ärsyttäisi miten häntä määräillään omassa kodissaan. Mutta ei se ole kukaan muu kuin James.
Hetken Siriuksen tekee mieli vastustella kun James muitta mutkitta kaataa hänet pitkälleen liian kapealle sängylle ja painautuu itse päälle.
”Lily...” muistuttaa Sirius niin heikolla äänenpainolla, että se ällöttää häntä itseäänkin.
”Ei ole mitään Lilyä”, James murahtaa melkein vihaisesti ja painaa hampaillaan ärtyisän muistijäljen Siriuksen kaulaan. Merkitty ei voi olla vavahtamatta.
Eikä Sirius osaa muuta kuin antaa Jamesille jälleen kerran unohduksensa.
