Kirjoittaja Aihe: Anna anteeksi (Angst, deathfic ,LM, DM, V, one-shot, K-11)  (Luettu 5324 kertaa)

Clarice

  • Vieras
Nimi: Anna anteeksi
Kirjoittaja: Clarice
Genre: Angst, deathfic, one-shot
Ikäraja: K-11
Tiivistelmä: Voldemort on vihainen Luciukselle koska tämä ei ole toiminut määräysten mukaisesti. Lucius saa rangaistuksen, joka pistää hänet miettimään uudellen paikkaansa kuolonsyöjänä.
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja minä leikin niillä
Warnings: Hahmo kuolee!
A/N: Ei hajuakaan mistä idea tuli o.O Kuusta veikkaisin. Juu ja tämä on siihen FanFic100:een, sana on 030. Kuolema.
En ole pitkään aikaan kirjoittanut joten kieli ei varmaan ole ihan parasta mahdollista. Mainitkaa jos huomaatte virheen tai tyhmän sanamuodostelman. Ja muutenkin kommenttia pyydän ::)




Anna anteeksi


Onko minun katsottava kuoleman
päätä sormuksessa, jossa on
minun kasvoni?
            - John Donne


Minun on tehtävä se. Onko minulla vaihtoehtoja?  Tässä nyt on myös minun henkeni kyseessä.

Lucius asteli verkkaisesti iltahämärissä suuren kartanonsa pihamaalla.

Mitä minä oikei ajattelen? Hän on oma poikani, minun ainoa lapseni.

Monet tunteet risteilivät Luciuksen mielessä. Hänestä tuntui kuin jokin olisi viiltänyt hänet kahtia.

Enhän minä ikinä voisi antaa anteeksi itselleni. En minä ole murhaaja.

Käsivarteen leimattu pimeänpiirto poltteli jo. Aika oli käsillä. Lucius kiirehti sisälle ja suuntasi askeleensa ylös poikansa huonetta kohti.

En suostu tähän. Jos pojan on kuoltava, se ei tule tapahtumaan minun kädestäni. Herrani ei pysty pakottamaan... Ei pysty!

”Draco?” Lucius astui huoneeseen. ”Pue viitta yllesi, meillä on tänä yönä tehtävää.”
Poika katsoi isäänsä ja nousi. ”Minne me menemme, mitä tehtävää?”
Lucius käänsi katseensa ja taisteli tunteitaan vastaan. Hän ei aikonut kertoa oikeaa syytään. ”Pimeän Lordi haluaa tavata meidät, joten tulehan ei viitsi kuhnastella.”

Lucius tarttui poikaansa ja he ilmiintyivät. Pian he seisoivat Dracollekin jo tutuksi käyneellä hautausmaalla. Oli hiljaista, kuoleman hiljaista. Tuuli ei suhissut puissa, eikä eläinten ääniäkään kuulunut.
Muutama tähti syttyi taivaalle illan pimentyessä.

Lucius oli aikeissa lähteä johdattamaan poikaansa, mutta kylmä ääni pysäytti hänet. ”Ahaa, olet sittenkin päättänyt totella minua Lucius.” Isä ja poika kääntyivät ympäri kohdatakseen punaisten silmien ylimielisen katseen.

”Herrani! Olen teidän uskollinen palvelijasi, te tiedätte sen. Mutta tähän ette voi minua pakottaa” Lucius henkäisi ja polvistui maahan. ”Minä pyydän! Alistun mihin tahansa rankaisuun, mutta säästäkää poikani.”

”Lucius, määräsin sinut murhaamaan jästin, etkä totellut. Määräsin sinut kiduttamaan jästin, etkä totellut. Tämä on rangaistuksesi, enkä anna toista vaihtoehtoa.” Voldemort totesi halveksivasti. ”Eikai sinulla tappamista vastaan mitään ole?”

”Isä. Mistä on kysymys?” Draco vinkaisi säikähtäneenä. Lucius nousi tuskainen ilme kasvoillaan.

”Oijoi, et ilmeisestikään ole kertonut hänelle. Säälittävää sanon minä” Voldemort naurahti. ”Sinä kuolet tänään ja isäsi tappaa sinut!”

”Kuten sanoin, ette voi pakottaa minua. Herrani, kuolen ennemmin kuin tapan poikani” Lucius hivuttautui Drcon eteen. Hän värähti inhosta ja vihasta kun Lordi kääntyi katsomaan häntä.

”Oletpas sinä urhea. Mutta mitä iloa siitä olisi jos minä joutuisin tekemään kaiken likaisen työn” Voldemort rupesi mittailemaan askelillaan maata ja kaivoi sauvansa esiin. ”Kuolonsyöjän ei pitäisi kiintyä kehenkään, kai sen tiedät.”

Lucius odotti sanomatta sanaakaan. Draco hänen takanaan liikahti hermostuneena.

”Haluan että kärsit. Minä luonnollisesti en piittaa pojastasi joten ajatus on täydellinen” Voldemort mittaili katseellaan kahta kuolonsyöjäänsä. Viimein hän totesi: ”Eiköhän pistetä toimeksi. Jos et tee sitä vapaaehtoisesti, minä–”

”En tapa häntä!” Lucius karjaisi menettäen kaiken hillitystä kohteliaisuudestaan. ”Vain kuolleen ruumiini ylitse.”

”Ei tarvitse heittäytyä dramaattiseksi, ystäväiseni...Komennu!

”EI!” Lucius huusi loitsun osuessa häntä rintaan. Leijuva tunne valtasi hänet ja mieli rentoutui. Syvällä hän silti tiesi mitä juuri oli tapahtunut, muttei halunnut ajatella sitä. Ihmeellinen autuas olo oli parempaa.
Ja sitten hän kuuli herransa äänen tyhjän mielensä sopukoissa. ”Tapa poika...nosta sauvasi”  Tottelevaisena Lucius kohotti sauvakättään, mutta jokin toinen ääni puhui myös. Tosin paljon, paljon pienempänä: En minä poikaani tapa, en todellakaan. Anteeksi nyt Voldemort!

”Tapa poika..."

Lucius avasi suutaan, mutta silti vastusteli.

”Tapa poika...” Ääni käski vaativasti. ”Tee se!”

”Avada kedavra” Lucius kuuli äänensä sanovan ja samassa hän näki kaiken selkeästi, hidastettuna:

Dracon kasvoilla oli hämmästynyt ilme kun hän katsoi isäänsä silmiin. Mutta Lucius näki ettei pojan silmissä ollut syytöstä. Sauvasta lähtenyt vihreä valo hiipui ja Draco mätkähti maahan. Kaikki tuntui niin oudolta ja epätodelliselta. Voldemortin nauru kaikui ainoana äänenä Luciuksen korvissa eikä hän vielä suostunut tajuamaan tilannetta.

Samassa Voldemortin kidutuskirous iski Luciuksen selkään. Hän rojahti maahan huutaen tuskaansa, kouristellen. Lordi ei lopettanut vaan antoi toisen sätkiä maassa. Kipu oli pahempi kuin Lucius muistikaan. Hän oli kauttaaltaan tulessa.

Voldemort lopetti. Luciuksen vartalo tärisi vielä ilman kiroustakin.

”Typerys. Et sinä minua estä jos haluan jotakin.” Voldemort sanoi kylmästi, mutta kasvoillaan pahansuopa virne. Ja hän lähti jättäen Luciuksen maahan kuolleen pojan viereen.

Ja todellisuus iski Luciukseen.

Draco. Ei voi olla kuollut. Ei SAA olla kuollut. Mitä nyt tapahtuu? Minä olen paha ihminen. Minä olen... olen...

Lucius ei keksinyt sanaa, mikä hän oli. Hän katsoi epäilevänä Dracoa uskaltamatta koskea. Pojalla oli edelleen se yllättynyt ilme jonka Lucius oli nähnyt.

Hänen ainoa poika makasi siinä maassa. Silmät tyhjinä heijastaen taivaan tähtiä. Ja Lucius ymmärsi miten paha ihminen hän oli. Hän oli murhaaja. Ne viattomat ihmiset, joita hän oli kiduttanut eivät olleet merkinneet hänelle mitään, ennen kuin nyt. Nyt hän tajusi.

Lucius laskeutui makuulleen poikansa viereen, muttei itkenyt. Hän ojensi varovasti kätensä ja silitti pojan platinanvaaleita hiuksia.

”Anna minulle anteeksi, Draco.”

Siinä he makasivat hautausmaan nurmella. Kuu katseli heitä hiljaisena taivaalta ja valaisi heitä kylmällä valollaan. Vanhempi ja nuorempi Malfoy.


Fin



Kommentteja  :)
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 14:17:43 kirjoittanut Renneto »

Puhpallura

  • Vieras
En tiedä, mikä nyt oikein vaivaa kun lähes kaikki saa mut herkistymään :) Mutta,kuitenkin, tykkäsin tästä kauhesti. Mitään negatiivista en osaa sanoa, kai siitä johtuen että ei ole mitään mitä sanoisi :)

Clarice

  • Vieras
Jee vihdoinkin kommentti  :) Kiitos kovasti, puhpallura!

Itse olin aika epävarma kun tuon tänne laitoin... Mutta minä nyt olenkin niin itsekriittinen ;D

Adrianne Castellani

  • Vieras
Minäkin pidin. Mukava lukea välillä parituksetonta Lucius-ficciä, koskakohan sellainen on viimeksi tielle osunut? Mutta niin siis asiaan; idea oli mielestäni mielenkiintoinen, tarkemmin ajatellen aika IC:tä Voldemortilta. Ja toteutuskin oli hyvä. Voldemortin tavoin Draco ja Luciuskin olivat mielestäni aika lailla omia itsejään, ainakin minä olen mieltänyt Dracon melko tottelevaiseksi isänsä suhteen. Pidin muuten siitä, että Draco tosiaan kuoli, eikä Lucius kyennyt vastustamaan komennuskirousta.

Kommentinantokykyni taitaa olla hieman ruosteessa.

//Loppu oli ihana.

Clarice

  • Vieras
Kiitos paljon kommentista, mukava että pidit :)

Voldemort

  • Vieras
Ah, minä niin tykkään Luciuksesta tuollaisena. Tosin olen sitä mieltä, ettei Lucius tuntisi sääliä ketään muuta kuin perhettään kohtaan, mutta siinä vaiheessa kun sitä uhataan, kaikki kääntyy päälaelleen. Lucius on pehmo perheelleen. Ainoa asia, joka vähän ehkä vaivaa, on tuo ettei Lucius tullut ajatelleeksi, että Voldemort voisi komennuttaa hänet. Voldemort on käyttänyt komennuskirousta aiemminkin ja Lucius myös on käyttänyt komennuskirousta. Tuntuisikin luontevalta ajatella, että se olisi tullut hänelle mieleen eikä olisi yllättänyt häntä. Samoin tuntui ehkä vähän oudolta se, että Draco oli yllättynyt siinä vaiheessa kun hän kuoli. Tai sitten multa jäi jotain huomaamatta. No ei sillä väliä, pääasia kuitenkin, että ficci vei mukanaan. Olisin lukenut kylä mielellään enemmänkin ja kuullut, miten Lucius tuosta poikansa menetyksestä selvisi vai selvisikö mitenkään. 8)

Clarice

  • Vieras
Kommentista kiitokset, Voldemort.
Ajattelin tuon Dracon hämmästyksen siten, ettei hän olisi uskonut isänsä tappavan häntä tai jtn. Hyvä, että ficci mielestäsi toimi   :)  siitä kun tosiaankin on kauan kun viimeksi kirjoitin, enkä betaa tähän hätään saanut. Jatkoa en valitettavasti kirjoita.