Kirjoittaja:Béren
Ikäraja:k-11
Genre:Angst, drama
Pairing:Poika/Poika
Disclaimer:En saa tästä mitään rahallista hyötyä
Warnings:Lievää väkivaltaa
Haasteet:One True Slash, Slashin 10 ja Originaali 10
A/N:Tajunnanvirtaa, pahoittelen mahdollisia sekavuuksia.
Paluu Mikä-Mikä-Maahan
Ja elämä ei oo helppoa koskaan, pelkkiä myskintuoksuisia huoneita ja paikoilleen jäätyneitä vuosia. Ja sitä kun anteeksi ei anneta, jäädään ikkunaan seuraamaan lehtien tanssia ja kellon viisareiden ikuista liikettä, kunnes patterit loppuvat ja talvi tulee, lumihankien tuoksu ja kuollaan pois. Eikä koskaan tiedetä kuka jää kaipaamaan.
Purkissa lukee ettei se kirvele, aivan kuten pienenä sanottiin ettei se satu, maailma on kaunis ja onni odottaa nurkan takana, mutta valheita, valheita vain ja kivettyneitä katseita pihatien päässä, pyöreitä kulmia ja onni jaetaan harvoille. Lyijykynän teriä lattialla, jotta opitaan kävelemään keveästi, lyöntejä kasvoille koska kauneutta ei nähdä, höperöitä kyyneleitä ja onnelliset silmät, koska ei hyvyydestä tiedetä.
Toivotaan painajaisen loppuvan, jonkun herättävän varpaista kutittamalla, mutta jos todellisuus onkin unta kauheimmillaan ei siitä herätä, siitä vain kärsitään kunnes kuollaan ja sittenkin on pelkkää kiirastulta koska enkeleitä ei ole, ja kysymys miksi on turha, sillä vastaus on aina miksi ei tai siksi, yritetään suojella koska totuus on pahaa ja saa itkemään. Suudelmat sattuu ja kukaan ei ole onnellinen, eiväthän he koskaan saaneet mitä tahtoivat, suloisia sanoja ja kynttilöitä, todellisuus ruma ja tupakalle haiseva, huutoja siitä miten ei saa rakastaa koska on vain kaksi poikaa eikä poika ja tyttö.
Ja siitä tietää että se on tuskaa, kun runojen riimit eivät soi, huulirasva kirvelee ja valokuvat putoaa kehyksistä, tuskien ja ruusujen sotaa ja kukaan ei rakasta huulensa verille purrutta. Laskin käännetään ympäri, yritetään lukea numeroita kirjaimina, ääniä kovemmalle jotta ei kuulisi sielun huutoja, revitään tyynyjä ja kirjojen kansia, sormet hipovat ruusuja ja piikit painavat kynsinauhoja, huone on kylmä ja ikkunat kiinni, verhoissa voi nähdä tarkasti katsoessa Helinän keijupölyä, mutta Peteriä et löydä kai koskaan.
Satumaita ei koskaan ollutkaan, pelkkiä unelmia ja paperilappuja jotka tuhkaksi kasaantuvat, ja ehkä ei kannata edes rakastua. Haavat ovat pehmeitä ja arvet haalenevat, mutta ei kukaan kysy miten voi, ja enkeleitä ei kaikille riitä.
