Spoilaa Gleen 3. tuotantokauttaTitle: Pieni rumpalipoika
Author: Zacharias
Rating: K11
Fandom: Glee
Pairing: Rachel/Finn
Genre: angst, romance, hurt/comfort, totaalinen tajunnanvirta.
Summary: Ja koti oli jossain kaukana, ulottumattomissa.
A/N: Kiitos Ryan Murphy jälleen loistavasta paljastuksesta hienolle hahmolle. Paha vain, että siä et ilmeisesti osaa tehdä tästä lainkaan uskottavaa. Siispä teen parhaani ja korjaan tilanteen. Sen lisäksi halusin kirjoittaa viimein Finn/Rachelia, joten.
Pieni rumpalipoika
Rachelin kädet tuntuvat pehmeiltä ihoa vasten. Käsi pysyy käden päällä, ei irrotta otettaan hämärän peittäessä auringonvalon. Huulet lupaavat sytyttää liekin palamaan pimeän langetessa iltaan, silmät loistavat tähtinä opastaen takaisin kotiin. Ja koti oli jossain kaukana, ulottumattomissa.
Kotona olisi odottanut isä. Hän olisi seissyt portailla ja huutanut poikansa nimeä pimenevään päivään, ottanut syliinsä hymyillen. Hän olisi nauranut naurussa soinnut soiden ja piirtänyt hymyn ääriviivat poikansa huulille. Opettanut soittamaan rumpuja oikein.
Olohuoneen nurkkaan jätetyt rummut, jotka keräsivät pölyä. Yhtäkään hiukkasta ei saanut siirtää, mikä rumpuun koskee se rumpuun jää. Isä eli jokaisessa villakoirassa, ja villakoirat opetettiin noutamaan, istumaan. Kun diagnoosi osoitti astmaa, pidätettiin hengitystä astuttaessa niiden taakse istumaan.
Rumpujen pauke toi mieleen sodan, ja sota toi mieleen isän. Ja isä oli liian hyvä ollakseen totta. Päähän aseteltiin kypärä iskuja varten. Niitä iskuja, joita elämä toi jokaisen nurkan takaa. Peityttiin pölyn alle. Piti esittää sankaria, koska niin sen kuuluu olla. Piti pelastaa, piti olla sellainen kuin isä. Ja isä oli valetta.
Kun Finn nyt katsoo muotokuvaa, silmäkulmat hakeutuvat alapuolelle aseteltuun tarjottimeen pöydällä. Siihen, jonka päällä on kristallipulloja täynnä tummia ja kirkkaita. Finn miettii, pitäisikö hänenkin hukuttautua niihin. Tummiin ja kirkkaisiin. Hän miettii, olisiko helpompaa vain antaa elämän tulla ja mennä, viedä mukanaan pimeään.
Rachel ei kuitenkaan päästä irti. Tyttö kuiskaa taas rakastavansa, tyttö lupaa taas pysyä vierellä. Finn katsoo Rachelia silmiin ja piirtää hymyn ääriviivat huulilleen.
"Sinä et ole varjo, sinä et ole pimeä", Rachel sanoo. Ja ääriviivat sinetöivät lupauksen aukottomasti. Ehkä koti olikin Rachel.
Illan tullen Finn yrittää taas kuulla ne, ne sotarummut jotka takovat sydämessä tahtia. Ne, jotka käskevät kulkemaan vasen, vasen, vasen kaks kolme. Kaikki ne ovat nyt hiljentyneet. Finn ottaa imurin ja pyyhkii pölyt pois.