Et ensimmäiseni, mutta ainoani | Scorpius/Lily, K-11, 9/9 17.10.-15, Aina Eka Kerta

[Deathless]

Ficin nimi: Et ensimmäiseni, mutta ainoani
Kirjoittaja: Deathless
Beta: Mie ihe
Ikäraja: toivottavasti max. K-11
Genre: fluffymaista söpöilyä, huumorintynkää, angstia, draamaa, vähän kaikennäköistä
Paritus: Scorpius Malfoy/Lily Luna Potter
Vastuuvapaus: En omista R-tädin maailmaa, enkä hahmoja, enkä saa tästä yhtään kaljuunaa, sirppiä tai sulmua.
Haasteet: Osallistuu Aina Eka Kerta II -haasteeseen
Yhteenveto: “Teitä kahta ei voi päästää edes kahvipakettia ostamaan, kun meinaatte paljastaa koko velhoyhteisön.”

ILMESTYNEET OSAT:
1. Ensisuudelma
2. Ensimmäinen tunteiden tunnustus
3. Ensimmäinen tunteiden tunnustus
4. Ensimmäinen "ei tänään kulta"
5. Ensiasuntoon muuttaminen
6. Ensimmäinen valhe
7. Ensimmäinen unohdettu merkkipäivä
8. Ensimmäinen ero
9. Ensimmäinen vuosipäivä

Ensisuudelma

Scorpius katseli punatukkaista tyttöä outo tunne rinnassaan. Hän yritti keskittyä hetkeen, parhaan ystävänsä vihkimiseen, mutta aina hänen katseensa harhaili siihen yhteen tiettyyn.

    Siihen tiettyyn, jonka hymy oli lämmittänyt häntä jo seitsemän vuotta. Jonka kanssa hän jäi kiinni sontapommien levittämisestä neljäntenä vuonna. Jonka utelias, itsepäinen ja villi luonne sai Scorpiuksen aika ajoin hermoromahduksen partaalle, mutta jota ilman hän ei voinut elää.

    Hän ei vain ollut saanut tunnustettua Lily Potterille, kuinka paljon hänestä välitti.
    “Öh.. Scorpius, ne sormukset?” Albus sihisi hänen korvanjuuressaan. Hän säpsähti ja räpytteli silmiään. Albus tuijotti häntä äkeänä, eikä Scorpius ensin tajunnut miksi.
    “Ne sormukset, kiitos.”
    “Ai niin joo, joo tottakai”, Scorpius sanoi hätäisenä ja alkoi kaivella taskujaan. Hän kuuli hääyleisön joukosta naurahtelua, ja päällimmäisenä Lilyn kommentin;
    “Minähän sanoin, että hän ei jaksa keskittyä.”

    Scorpius yritti estää itseään punastumasta mielihyvästä ojentaessaan Albukselle sormusta; Lily tunsi hänet niin hyvin. Ei ehkä niin hyvin kuin Albus, mutta se oli aivan eri asia. Kun hän siirtyi sivummas, jotta velho saisi siunattua Albuksen ja Christina Thomasin avioliiton sauvanheilautuksella, hän vilkaisi tahtomattaan Lilyyn. Hänen vatsansa heitti kuperkeikkaa, kun hän huomasi Lilyn vilkuilevan myös häntä pieni hymynkare huulillaan.

    “Scorpius, sinä latvasta laho peikko”, Albus sanoi ja läimäisi häntä selkään toverillisesti - hän ei ollut enää vihainen. “Vilkuilitko taas Lilyä?”
    “Lily..ä?” Scorpius hämmentyi. “No en. En tietenkään.”
    “Älä viitsi Scorp. Kaikki tietää miten pihkassa sinä olet häneen. Mutta varoitan sinua, rakas ystäväni, että jos taitat siskostani hiuskarvankin...”
    “Lähetät raukkana Jamesin minun perääni, tiedän tiedän.”
    “Tai sitten en ehdi liikahtaakaan, kun isä on jo peräs-”, Albus sanoi ja vaikeni nähdessään isänsä tulevan heitä kohti. Harry Potterin katse oli pistävä hänen katsellessaan Scorpiusta.
    “Hei”, Harry sanoi ja nyökkäsi Scorpiukselle lyhyesti. “Äitisi haluaa ottaa hääkuvia.”
    “Taas? Vastahan me otettiin!” Albus huudahti tuskaisena ja Harry naurahti.
    “Hänen mielestään emme hymyilleet tarpeeksi.”
    “Poskipääni ovat kipeät kaikesta tästä hymyilemisestä ja nauramisesta!” Albus huudahti, mutta Harryn katsoessa häntä merkitsevästi, Albus huokaisi ja he lähtivät häviten nopeasti väentungokseen.

    Scorpius kävi onnittelemassa Christinaa, joka säkenöi onnea. Christinalla oli pitkät, vehnänväriset hiukset, jotka hän nyt oli laittanut kiharoille, mutta jotka yleensä olivat letillä. Christina oli roteva, sillä hän harrasti muinaisia kamppailulajeja, mutta erittäin lempeä kodinhengetär, joka kaiken sen tappelemisen lisäksi rakasti ruoanlaittoa ja kotona hääräämistä. Scorpius ei ollut koulussa ikinä jutellut Christinalle ja oli pitänyt tätä ärsyttävän kilttinä naapurintyttönä, mutta loppujen lopuksi he tulivat hyvin toimeen.
Scorpius jatkoi matkaansa väentungoksessa ja törmäsi tuttuihin kasvoihin. Moni tuntui muuttuneen parissa vuodessa niin paljon, että heitä tuskin tunnisti. Roxanne, jonka Scorpius oli nähnyt viimeksi kuukausi sitten, oli hankkinut käsivarteensa pari tatuointia lisää ja hän esitteli niitä ylpeänä. Mollyn kimpussa oli taas kasa nuoria velhoja ja Rose puhua pajatti Lorcanille uudesta saavutuksestaan ministeriössä.

    “Hei, Scorp, miksi vaeltelet täällä kuin maasi myynyt?” kuului heleä ääni hänen takanaan, joka sai Scorpiuksen mahan heittämään volttia.

    Scorpius yritti pysyä rentona. Lily näytti tänään tavallista kauniimmalta; hän oli kihartanut suorat, punaiset hiuksensa ja laittanut päähänsä kukista punotun seppeleen. Hän oli pukeutunut kesämekkoon ja näytti pieneltä, mutta ei särkyvältä, vaan vahvalta nuorelta naiselta, joka tiesi täsmälleen, mitä halusi elämältään.
    “Hei Scoo-oorp! Maa kutsuu!” Lily heilutti kättään hänen nenänsä edessä. Scorpius naurahti.
    “Sori. Olen ollut.. vähän hajamielinen tänään.”

    Lily nauroi hersyvää nauruaan. “Ai vähän?”
    “Johtuu varmaan näistä häistä. Albus menettää viimein vapautensa.”
    “Ai siitäkö se johtuu?”
    “Joo, tunnen tuskaa, jota Albus ei ole vielä tajunnut tuntea.”

    Lily nauroi. Taas. Scorpius tunsi kuplivansa ja hymyili sitä hymyään, joka sai Tylypahkan tytöt itkemään hänen peräänsä. Lily oli ollut erilainen. Lily ei ollut välittänyt hänen sanoistaan ja keimailuistaan, vaan oli näpäyttänyt aina yhtä kovaa takaisin.
    “Käydäänkö rannalla? Minua ahdistaa tämä ihmispaljous.”
    “Joo, mennään vain”, Scorpius sanoi niin rennosti kuin kykeni. He lähtivät teltasta kenenkään huomaamatta. Melun jälkeen korvat soivat hetken ja hiljaisuus tuntui käsinkosketeltavalta.

    Lily pyöritteli sauvaa kädessään.
    “Minun on vaikea kuvitella, että en menekään enää syksyllä takaisin Tylypahkaan.”
    “Tiedän tuon tunteen. Se kyllä helpottaa.”
    “Ja tuntuu vieläkin väärältä taikoa kesälomalla”, Lily sanoi ja heilautti sauvaansa, josta purskahti värikkäitä kukkia. “Tai siis… kun se oli niin tarkkaa. Ja nyt… En tiedä, on jotenkin melankolinen olo, kun se kaikki on ohi.”

    He istahtivat hietikolle ja loivat katseita Lilyn kotitaloon.
    “Asutko vielä pitkään kotona?”
    “En tiedä. Ehkä vielä jonkin aikaa. Äiti ei oikein haluaisi päästää minua…”
    “Mihin meinaat?”
    “Scorp!” Lily katsoi häntä toruvasti. “Kuulostat ihan Molly-mummilta!”

    Scorpius nauroi.
“Ei kun ihan totta! Tiedätkö miten ärsyttävää se on, kun sukulaisilta tulee aina ne peruskysymykset; mihin meinasit, miten koulu menee, miten arvosanat, muutatko milloin pois-”
“Älä nyt polta pöksyjäsi”, Scorpius tyynnytteli, mutta ei pystynyt peittämään virnistystään. Kun Lily innostui puhumaan, tai räyhäämään, sille ei tullut loppua.
“Joo sori, et sinä halua nähdä minun meuhkaamistani”, Lily kohautti olkiaan ja katsoi järvelle. Scorpius katseli hänen pehmeitä huuliaan, tunsi suunnatonta tarvetta suudella tyttöä, mutta ei uskaltanut. Ei hän voisi. Vaikka miksi ei?
    “Scorp...” Lilyn ääni oli yhtäkkiä epävarma. Scorpius ei kohta kestäisi. Hän yritti hivuuttaa itseään lähemmäs tyttöä huomaamattomasti. Ei tämä ole ollut niin vaikeaa muiden kanssa.
    “Niin?” Scorpius kysyi suu kuivana. Lily katsoi häneen suurilla silmillään näyttäen mietteliäältä. Hänestä tuntui, että tyttö tuli lähemmäs. Scorpiuksen hengitys tiheni.
    “Mennäänkö pelaamaan räjähtävää näpäystä?” Lily kysyi yhtäkkiä ja käänsi katseensa. Aivan kuin hän olisi perääntynyt, päättänyt, ettei kannata. Scorpiuksen jokainen osa huusi ääneti turhautuneisuutta.
    “Ei”, Scorpius töksäytti ja Lily käänsi katseensa takaisin häneen kummastuneena. Scorpius laski huulensa nopeasti tytön huulille, ettei ehtisi perääntyä. Lily aivan kuin suli hänen suudelmaansa.

Lily maistui mansikoille. Hänen tuoksunsa ympäröi Scorpiuksen, joka tunsi hukkuvansa Lilyn huulten kokeillessa varovasti hänen huuliaan.

He irrottautuivat. Scorpius hymyili, mutta hymy karisi hänen huuliltaan, kun hän huomasi tytön sulkeutuneen katseen. Lily nousi pudistellen hiekkaa mekoltaan.
“A-anteeksi Scorp… mi-minun täytyy mennä… kuulin… Albus huusi minua”, Lily änkytti ja häipyi. Scorpius tuijotti Lilyn loittonevaa selkää ja mietti, mikä oli mennyt pieleen.

[Lilyan]

Voi Scorpiusta...Tuli jotenkin vähän surullinen fiilis lopussa, muuten hauskan hymyilyttävä. (< Ai mitä?) En useinkaan eksy tälle osastolle, tämä taisi olla ensimmäinen teksti, jota täällä kommentoin. Tykkäsin kuvailusta ja kerronnan sujuvuudest, pointsit siitä. Tähän aikaa ei millään enää tule ulos mitään järkevää, joten jätämpä tältä erää kommentoinnin tähän. Olet hyvä kirjoittaja ☺

T. Lilyan, joka ei aina itsekään tajua mitä puhuu saati kirjoittaa.

[Deathless]

Lilyan: Voi kiitos paljon kommentistasi, se toi hymyn huulilleni Oi, nyt menetit kommentointineitsyytesi tällä osastolla, ihanaa saada tämä kunnia! *kumartaa syvään*

Ensimmäinen tunteiden tunnustus

Scorpius ei tavannut Lilyä sen illan jälkeen puoleentoista kuukauteen. Syksy saapui, lehdet alkoivat menettää väriään ja putoilla puista, ja aika ajoin viileä viima muistutti, että talvi oli todellakin tulossa.

   Lily ei vastannut hänen kirjeisiinsä, pöllö palasi aina takaisin avaamaton kirje mukanaan. Pottereille hän ei uskaltanut mennä. Scorpius alkoi olla epätoivoinen; hänen oli pakko puhua Lilyn kanssa, sanoa, että se oli suuri virhe. Että hän oli luullut väärin, tuntenut väärin, tehnyt väärin. Hän halusi olla edes Lilyn ystävä.

   Vaikka se sitten vaatisi tunteista valehtelua.

   Viimein pöllö toi hänelle tilaisuuden. Albus pyysi häntä käymään heidän uudessa kodissaan Piimäjoella. Ehkä Lily olisi siellä?

   Scorpius pakkasi jo samana iltana matka-arkkunsa välittämättä isänsä happamista katseista. Hän mietti hetken, kaikkoontuisiko, mutta päätti sitten mennä Poimittaislinjalla, koska ei ollut koskaan käynyt Piimäjoella, eikä osannut arvioida etäisyyksiä.

   Poimittaislinjan keski-iän ylittänyt rahastonhoitaja Stanley katsahti Scorpiukseen hiukan happamasti, mutta Scorpius oli tottunut siihen elämänsä aikana. Isän ja ukin ansiosta Malfoyt eivät olleet mikään suosiossa oleva suku.

   Matka kesti pidempään, kuin Scorpius oli olettanut. Hänestä kylläkin tuntui, että Stanleyn paheksuvalla katseella saattoi olla osuutta asiaan.
   
   Viimein hänet viskattiin kyydistä keskelle peltomaisemaa. Kaukana siinsi epämääräisen näköinen mökki lähellä joenrantaa. Scorpius ei voinut olla huomaamatta, että paikka muistutti hyvin paljon Albuksen isovanhempien kotia, jossa Scorpius oli käynyt muutaman kerran.

   Scorpius totesi, ettei jaksanut kävellä ja päätti kaikkoontua Albuksen eteiseen. Scorpius sulki silmänsä, henkäisi, kääntyi, tunsi pienen inhottavan tunteen, kuin häntä olisi pyöritelty pesukoneessa - ja pölähti huoneeseen, jossa Lily Potter vaihtoi juuri vaatteitaan. Lily kirkaisi nähdessään peilissä tunkeutujan ja Scorpius kaikkoontui äkkiä oven toiselle puolelle sydän pamppaillen.

   Albus ja tämän vaimo Christina pölähtivät paikalle hätääntyneen näköisinä. Albus tuijotti Scorpiusta hämmentyneenä.
   “Scorp… tuota… mitä helvettiä?”
   Scorpius yritti edelleen tasata hengitystään. Tämä oli huono juttu. Tosi huono.
   “Minä...”

   Silloin Lilyn paukautti huoneensa oven auki raivosta kihisten.
   “Tuo saatanan pervo ilmiintyi huoneeseeni, kun olin vaihtamassa vaatteita!” Lily huusi naama punaisena. Scorpius ei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin Lily paukautti oven kiinni. Albus katsahti ystäväänsä kysyvästi.
   “Sinä tiedät miten surkea minä olen ilmiintymään”, Scorpius sanoi katsoen ystäväänsä vetoavasti. Albus virnisti. Totta kai tämä tiesi.
   Lilyä ei näkynyt koko iltana. Albus ja Scorpius lähtivät Christinan pyynnöstä kitkemään menninkäisiä puutarhasta tämän itse jäädessä valmistelemaan grilliherkkuja.
   “Onko lepakonsiipiä?” Albus kysyi toiveikkaasti Christinalta vetäessään vaaleanpunaisia hansikkaita käsiinsä.
   Christina naurahti. “Luuletko, että minä muka uskaltaisin unohtaa ne?”

   Albus hymyili hyväksyvästi vaimolleen ja miehet lähtivät puutarhaan. Sää oli seesteinen, mutta viileähkö, mikä enteili tulevaa talvea.
   Albus heilutteli sauvaansa, jotta lehdet siirtyisivät katoaisivat nurmikolta.
   “Isä kertoi joskus, miten jästit tekevät tämän”, Albus sanoi, kun viimeinenkin lehti oli kadonnut. “He haravoivat ne läjiin ja kippaavat sitten mikä mihinkin.”

   Scorpius kurtisti kulmiaan kyykistyessään pensaan juureen, jossa menninkäisen pienet silmät välkehtivät.
   “Kuulostaa kauhean raskaalta”, Scorpius myönsi.
   “Sitä se onkin. Muistatko, kun isä vei minut kerran käymään serkkunsa luona kun olin pieni? Se laittoi minut haravoimaan.”

   Scorpius ei ollut aivan varma, mitä haravoiminen tarkoitti, mutta ei halunnut näyttää epätietoisuuttaan. Joskus häntä suututti, miten vähän hän tiesi jästimaailmasta, sillä isä ja äiti olivat sulkeneet hänet siltä maailmalta tehokkaasti. Estääkseen itseään näyttämästä typerältä, hän syöksyi menninkäisen kimppuun, joka ilman hanskoja olisi purrut häntä kipeästi sormeen.
   “Miehet töissä”, kuului naurahdus heidän takanaan. Tumma, jäntevä tyttö ponnahti luutansa selästä nurmikolle pitkät, mustat hiukset sekaisin. Hän rojautti viininpunaisen matka-arkkunsa nurmikolle välittämättä siitä, että se saattaisi sotkeentua.
   “Hei, Roxanne”, Albus tervehti hymyssä suin. “Myöhässä kuten aina.”

   Roxanne pyöräytti silmiään. “Minä en mahtanut sille mitään, että isä piti minua Welhowitseissä puoli kahdeksaan illalla.”
   “Mikä kauhea kohtalo”, Albus voivotteli. Roxanne heilautti sauvaansa ja Albus lensi selälleen.
   “Mihin voin viedä tavarani?”
   “Sisään vaan”, Albus sanoi yskien kampeutuessaan seisomaan. Scorpius oli sillä välin uppoutunut ajatuksiinsa. Hän halusi Lilyn. Hän oli vain tehnyt elämänsä virheen suudellessaan pahaa-aavistamatonta tyttöä. Ei kai Lily ollut käsittänyt asiaa väärin? Luullut Scorpiuksen olleen jotenkin humalassa? Poika huokaisi.
   “Öh, Scorp? Onko kaikki hyvin?”

   Scorpius pudisteli päätään.
   “Odotahan hetki”, Albus sanoi. “Tulejo tuliviski!” Albus huusi heilauttaen sauvaansa ja tuliviskipullo lennähti suoraan hänen käteensä Christinan huudon säestämänä.
   “Albus Severus Potter!”
   “Tämä tulee Scorpiukselle!”
   Enää ei kuulunut mitään.
   “No niin, ota tästä ja kerro huolesi”, Albus sanoi ojentaen tuliviskipulloa. Scorpius kohautti olkiaan. Albus kyllä tiesi, miten huono hän oli puhumaan tunteistaan. Hän avasi pullon ja otti ensimmäisen huikan.
   “Otetaan ensin pari menninkäistä kiinni vielä kun kykenen siihen”, Scorpius sanoi, otti vielä yhden suullisen ja hyökkäsi sitten menninkäisten kimppuun.

   Viimein, kun tuliviskipullo alkoi olla melkein tyhjä, Scorpius tunsi olevansa valmis puhumaan. Hän ja Albus kävelivät joenrantaan, ja Albus istahti hietikolle. Scorpius heitti kenkänsä menemään, katsahti taakseen nähdäkseen Christinan, Roxannen ja - Scorpius tunsi sydämensä hypähtävän - Lilyn lentelevän tummuvalla taivaalla. Hän käänsi katseensa takaisin tummaan veteen, joka pyörteili hänen edessään.
   “Olen ihastunut Lilyyn”, Scorpius sanoi hiljaa koskiessaan jääkylmää vettä varpaittensa kärjillä.
   “Ai siis mitä? Älä mutise siellä vaan tule tänne”, Albus huudahti ja taputti hiekkaa vieressään. Scorpius huokaisi ja istahti ystävänsä viereen.
   “Olen ihastunut Lilyyn”, Scorpius sanoi. “Ja minä pussasin häntä teidän häissä… ja nyt Lily vihaa minua.”

   Albus tuijotti Scorpiusta. Hänestä näki selvästi, ettei hän ollut aivan varma, miten tämä tieto tulisi ottaa. Pitäisikö olla kunnon isoveli ja käydä kiinni vai olla ystävä ja lohduttaa?
   “Sinä siis pussasit häntä? Noin vain?”
   “Niin!” Scorpius parahti. “Ja-ja… Lily vastasi siihen. Ja kun me vetäydyimme niin sitten Lily yhtäkkiä ponnahti pystyyn ja häippäsi!”

   Albus kurtisti kulmiaan.
   “Ja nyt hän kaiken lisäksi luulee, että olen joku pervo stalkkeri, kun ilmiinnyin hänen huoneeseensa.”
   “Ihmettelinkin, mitä teidän välillä on tapahtunut, kun ennen olitte niin hyviä ystäviä. Ennen sitä suudelmaa hän olisi varmaan vain nauranut.”
   “Lily vilkuili minua häissä!” Scorpius yritti selitellä.
   “Hän luultavasti vilkuili sinua, koska näytit äärettömän typerältä, kun vain tuijotit eteesi hölmö hymy huulillasi.”
   “No enkä!”
   “Ja kaikki huomasivat sen”, Albus yritti selvästi peitellä hymyä. “Minä kuule luulen, että sinun pitäisi puhua Lilyn kanssa.”

   Scorpius tiesi sen liiankin hyvin. Hän oli vain helvetin huono puhumaan. Se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Hän huokaisi.
   “Jooko? Illallisesta saattaa muuten tulla aika karmivan kylmä.”

   Siitä todellakin tuli. Ei Scorpius saanut aikaiseksi puhua tytön kanssa, vaikka kuinka yritti kerätä rohkeutta. Lilyn lisäksi Albus mulkoili häntä melko pahasti heidän istuessaan täysin hiljaisessa ruokapöydässä kaikkien natustellessa lepakonsiipiä, kurpitsamuhennosta, käristettyä puhpalleroa ja sammakonreisiä.
   “Tämä on todella maukasta”, Roxanne sanoi hilpeästi. “Olet mahtava kokki, Chris.”
   “Kiitos”, Christina hymyili, ja pöytään laskeutui taas syvä hiljaisuus.

   Lily kiitti ensimmäisenä ja paineli huoneeseensa. Muutkin alkoivat keräillä ruokatarvikkeitaan.
   “Sinä puhut hänelle huomenna. Minä en kestä enää yhtään samanlaista ruokahetkeä”, Albus sipisi hänelle, kun he leijuttivat lautasia takaisin kaappiin.

   Illalla Albus käväisi Lilyn huoneessa hakemassa Scorpiukselle petivaatteet.
   “Suunnittelin ensin, että te kaikki kolme voisitte nukkua yhden yön samassa huoneessa, kun emme ole vielä kerenneet rakentaa enempää, mutta ilmeisesti se ei ole tällä hetkellä mahdollista ja saat nukkua sohvalla.” Albus ei kuulostanut vihaiselta, pikemminkin huvittuneelta työntäessään peiton ystävänsä syliin.
   “Miten ihmeessä et ole minulle vihainen?”
   “Koska minusta tilanne on pikemminkin koominen, sillä olen aivan varma siitä, että kun puhuisit Lilyn kanssa, asiat selviäisivät.”
   “Minä en olisi siitä niin varma”, Scorpius sanoi kääriytyessään peittoonsa.
   Hän ei ollut ollut ikinä sanojen ystävä, kuten Albus. Kaikki ei voinut ratketa pelkällä sanahelinällä.

Aamu ei tuonut mukanaan ratkaisua. Scorpius oli pyörinyt lähes koko yön miettien, mitä ihmettä sanoisi Lilylle ja missä vaiheessa. Oli mahdotonta ennustaa mitä tulisi tapahtumaan. Scorpius kaipasi  Lilyn naurua, hänen hymyään ja hulluja ideoitaan.

   Aurinko nousi hiljakseen taivaalle, ja Scorpius keitti itselleen vahvaa kahvia, jotta aivot toimisivat mahdollisimman hyvin. Hän aukaisi Päivän Profeetan tajuamatta sen olevan viikon vanha ja tutki Kaunattarien (Kohtalottarien lapsien perustamaa bändiä) kiertueaikataulua, kun Albus laahusti pelkissä boksereissa keittiöön unisen näköisenä.
   “Kiitos, juuri tätä tarvitsen aamulla. Miespornoa”, Scorpius mutisi ja pohti, josko hän menisi viikon päästä Mättömäellä järjestettävälle keikalle. Hän voisi vetää päänsä täyteen ja unohtaa kaiken hetkeksi…
   Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun Albus alkoi hillittömästi pärskiä ja yskiä.
   “Hyi saatana”, Albus kröhi ja kaatoi kahvin viemäriin. “Saatanan kustako sinä olet meidän keittimessä keittänyt?”
   “Ajattelin, että se terästäisi aivojani”, Scorpius myönsi. “Mutta ilmeisesti Saatanan kusi ei ollut paras vaihtoehto sille.” Hänen mahassaan oli alkanut kiertää ikävästi.
   “Puhu Lilylle”, Albus sanoi ja nappasi lehden häneltä. “Ennen kuin jollekin meistä käy huonosti lahopäisyytesi takia.”

   Scorpius painoi pään käsiinsä. Kuului askeleita.
   “Lilyä on turha mennä etsimään huoneestaan. Hän lähti ennen kukonlaulua kalastamaan limppejä”, Roxanne pölähti keittiöön hänkin pelkissä alusvaatteissaan.
   “Hei. Ihan oikeasti. Mikä alusvaateshow täällä on meneillään?” Scorpius kysyi rypistäen kulmiaan. Roxanne ja Albus nauroivat.
   “Sinä et arvaakaan miten tukahduttavan kuuma makkareissa on”, Roxanne sanoi ja harjasi mustaa tukkaansa irvistäen harjan jäädessä kiinni takkuun.
   “Joo, talo ei ole ihan parhaimmasta päästä. Kun on nukkunut yön kuumuudessa tekee mieli kävellä ilkosillaan ympäri torppaa.”
   “Minut voi säästää siltä”, tokaisi Roxanne nostaen kätensä pystyyn. “On joitain asioita joita en halua tavata ja yksi on sinun alapääsi.”
   “Joo, joo, ymmärrän vähemmälläkin. Menen puhumaan Lilylle”, Scorpius huokaisi ja nousi seisomaan. Albus hymyili merkitsevästi.
   “No niin, niin sitä pitää.”

   Scorpius laahusti ulos. Ulkona oli vielä viileää, ja ainoat äänet olivat oksia kolhiva tuuli ja veden liplatus. Aurinko lämmitti varovasti ympäristöä, ikään kuin se olisi varonut tallomasta talven varpaille.

   Hän huomasi jalanjäljet kosteassa maassa ja lähti seuraamaan joenvierustaa. Lilyä ei kuitenkaan näkynyt. Scorpius käveli ja käveli pohtien samalla miten ihmeessä hän saisi muotoiltua sanansa niin, ettei niitä voinut käsittää väärin. Hän ei halunnut Lilyn vihaavan häntä. Hän halusi tuntea Lilyn huulet taas omillaan.

   Scorpius karisti ajatukset päästään. Hän ei voinut valmistautua tähän mitenkään. Joko hän löytäisi oikeat sanat tai sitten Lily vihaisi häntä koko hänen loppuelämänsä.

   Viimein Scorpius näki tulenpunaiset hiukset sinistä taivaanrantaa vasten. Lily seisoi kalliolla onkivapa osoitettuna joelle. Scorpiuksen sydän sykähti. Hän asteli varovasti, lähes äänettä kohti tyttöä.

   Lily oli ajatuksiinsa uponnut, sillä hän ei tuntunut tajuavan vapansa nykivän. Hänellä oli sininen paita, jossa oli valkoisia pilkkuja ja mustat housut. Hän näytti kauniilta.

   Lily hätkähti, kun Scorpius oli parin metrin päässä hänestä. Tytön katse muuttui oitis vihaiseksi hänen tajutessaan kuka tulija oli. Hän nappasi taikasauvansa maasta ja osoitti sillä Scorpiusta.
   “Älä tule lähemmäs!” Lily sihahti pieni vartalo täristen.
   “Haluan vain puhua”, Scorpius sanoi anelevasti kädet ylhäällä. Lilyn katse oli edelleen kova.
   “Mitä sinä haluat?”
   “Minä...” Scorpius yritti ajatella. Miksei hän ollut miettinyt mitä sanoisi? Hän oli aivan pulassa. “Minä...”
   “Niin?” Lily puuskahti kärsimättömästi.
   “Haluaisin pyytää anteeksi”, Scorpius sanoi hiljaa. Lily kurtisti kulmiaan.
   “Mistä?”
   “Si-siitä, että suutelin sinua. Ja että ilmiinnyin huoneeseesi. Se oli täysi vahinko, sinä tiedät miten surkea olen ilmiintymään, en ikinä haluaisi nähdä sinua a… tai siis… en ikinä tekisi niin tahallani, jos tietäisin, ettet haluaisi sitä.”

   Lilyn katse muuttui järkyttyneeksi ja samassa Scorpius tajusi miltä hän kuulosti. Scorpiuksen teki mieli läimäistä itseään.
   “A-anteeksi, se kuulosti väärältä”, Scorpius sanoi nopeasti. “Sinä tiedät, että olen huono puhumaan.”
   Lily huokaisi. Hän katsahti joelle ja sitten taas Scorpiukseen.
   “Miksi sinä suutelit minua?” Lily kysyi varovasti, kuin pelkäisi vastausta. Scorpius hämmentyi hetkeksi, punastui sitten ja laski katseensa maahan.
   “Minä kai… vähän niin kuin… tykkään sinusta. Sillä tavalla. Tiedäthän. Ja se tuntui hyvältä idealta.”
   “Sinä tykkäät minusta?” Lily kysyi hämmentyneenä.
   “Mitä sinä luulit?”
   Lily kohautti olkiaan. Kaikki hänen vihansa tuntui kaikonneen.
   “E-en oikein tiedä. Sain kai koulussa sellaisen kuvan, että pyörittelit tyttöjä. Ja ku-kun suutelimme, mieleeni pälkähti, että ehkä minäkin olen vain yksi tyttö, josta olet lyönyt vetoa jonkun kaverisi kanssa… Se kun hymyilit… se hymy oli niin voitonriemuinen, että ajattelin sen tarkoittavan juuri sitä. Että se oli vain erävoitto.”

   Scorpius tuijotti Lilyä osittain huojentuneena, osittain kauhuissaan. Lily oli luullut olevansa vain jokin pelinappula…
   “En ikinä tekisi sinulle niin. Olit Tylypahkassa yksi parhaimpia ystäviäni… ja nyt… ja nyt...” Scorpius änkytti, hän katsahti Lilyyn anovasti.
   “Niin?”
   “Minusta tuntuu… että olen rakastunut sinuun.”
   “Rakastunut?”
   “Niin. En kai sitä muuten osaa ilmaista.”

   Lily pudisteli päätään hymyillen hennosti.
   “Että tuota… minä varmaan tästä lähden… että saat kalastaa… halusin vain sanoa sen...” Scorpius kohautti olkiaan ja oli jo kääntymässä, kun  Lily aukaisi suunsa.
   “Öh, Scorp, jäisitkö kalastamaan kanssani?”

[Lilyan]

Miksei kommentointi toimi!?!? Jättää siis kommentin kesken. Mutta asiaan: taas ihana teksti taitavalla kerronnalla höystettynä mukavasti poikien naljailulla En uskalla kirjoittaa pitkää ettei kommentti pätkäise (niinkuin muutrn kävi kahdesti aiemmin, kun tätä ficiä yritin kommentoida) Ja kyllä tällaiselle tekstille kelpaa menettääkin se kommentontineitsyys ❤

T. Lilyan

[Deathless]

Lilyan: Voi kiitos taas ihan hirveästi kommentista :3 Ihanaa, että oot tykänny! ^^ Mutta mikähä ihme tuossa kommentoinnissa sitte oli?
Toivottavasti tykkäät jatkosta! :3

Ensimmäinen yhdessä ostettu asia

   Scorpius ei voinut uskoa, miten asiat etenivät sen aamun jälkeen. He tekivät siitä lähtien lähes kaiken yhdessä ja se tuntui luontevalta. Ei tuntunut omituiselta lähteä illanviettoon, ystävien luo tai Lilyn sukulaisille. Ainoastaan Scorpiuksen kotiin he eivät yhdessä menneet - sattuneesta syystä.

   Eräänä aamuna, heidän oltuaan jo noin kuukauden yhdessä, he heräsivät jomottavaan päänsärkyyn Albuksen olohuoneen sohvalta. Ulkona taivas oli avautunut yön aikana ja maahan oli satanut parin sentin lumikerros.
   “Mitä viime yönä tapahtui?” Lily mutisi, käännähti ja tönäisi Scorpiuksen sohvalta lattialle. Scorpius parkaisi, mutta ei jaksanut liikahtakaan, sulki vain silmänsä ja toivoi jomotuksen päättyvän.

   “Jos oikein muistan, niin te kaksi olitte ihan sekaisin”, Albuksen väsynyt ääni kantautui keittiöstä. Mies tuli höyryävän kahvikupillisen kanssa olohuoneeseen ja tuijotti räjähtäneen näköistä pariskuntaa hiukan huvittuneena.
“Paljon kello on?” Scorpius kysyi hieroen päätään. Hän nousi vaivoin istumaan ja tuijotti Albusta, joka näytti erittäin virkeältä ottaen huomioon, että he olivat tulleet reissultaan joskus aamuyöstä.
“Puoli kahdeksan.”
“Puoli- mitä?!”
“Minulla alkaa työt kahdeksalta”, Albus huomautti. “Sinunkin kannattaisi kokeilla.” Scorpius tuhahti ja yritti kömpiä  takaisin sohvalle, mutta Lily oli onnistunut valtaamaan sen onnistuneesti.
“Miksi me maataan sohvalla?” Scorpius kysyi yrittäessään ahtautua Lilyn alle.
“Makuuhuone on varattu. Roxanne, Rose, Fred ja Lorcan nukkuvat siellä.”

Scorpiuksella ei ollut mitään mielikuvaa nelikon ilmestymisestä heidän seuraansa. Alkuillasta Scorpius oli ollut vain Lilyn, Albuksen ja Christinan kanssa. Albus naurahti hänen hämmentyneelle ilmeelleen.
“Et todellakaan halua tietää mitä kaikkea yön aikana tapahtui.”
“Sinä et tapasi mukaan tietenkään ottanut mitään”, Scorpius tuhahti päästyään Lilyn alle. Hän yritti pitää päänsärkynsä aisoissa ja mahanesteet sisällään.
“Muutaman drinkin vain”, Albus sanoi ja kohautti olkiaan. “Minulla on edelleen töitä. No, käy sinä nukkumaan, niin minä valmistaudun.”
“Pidä hauskaa”, Scorpius tuhahti, virnisti ystävälleen ja sulki silmänsä toivoen saavansa vielä hiukan unta.

Scorpius säpsähti hereille yltäpäältä hiessä. Lily kiemurteli hänen päällään ja mutisi jotain epämääräistä lepakonräästä.
Keittiöstä kuului vaimeaa puhetta - muut olivat ilmeisesti heränneet. Scorpius tökki Lilyä, joka avasi vaivoin silmänsä.
“Mitä nyt?” tyttö mutisi ja painoi päänsä Scorpiuksen rintaa vasten. Punaiset hiukset kutittelivat pojan nenää.
“Meidän pitäisi ehkä herätä”, poika huomautti ja hivuttautui Lilyn alta. Lily haukotteli ja raapi päätään.
“Mitä eilen tapahtui?”
“Minulta on ihan turha kysyä”, Scorpius sanoi ja raahasi itsensä keittiöön, jossa Christina, Roxanne, Rose, Lorcan ja Fred istuskelivat pöydän ääressä kaikki ilmeisen väsyneinä.
“Huomenta”, Scorpius mutisi ja raahautui kahvipannun luo. Pannu oli kuitenkin tyhjä ja hetken kaiveltuaan kaappia, Scorpius joutui toteamaan, ettei siellä ollut edes kahvinporoja.
“Voi helvetti”, Scorpius mutisi ja vilkaisi muita.
“Sori Scorp. Heräsit liian myöhään”, Fred sanoi nostaessaan punaista kahvikuppiaan. “Tässä menee talon viimeiset sumpit.”
“Anteeksi”, Christina sanoi anteeksipyytävästi. “Mutta voithan aina käydä kaupassa.”

Scorpius huokaisi ja laahusti takaisin olohuoneeseen, jossa Lily oli noussut istumaan ja näytti hiukan vihertävältä.
“Oletko kunnossa?”

Lily nyökkäsi, mutta samassa hän kohosi seisomaan ja ryntäsi käytävälle ja vessaan, josta alkoi kuulua kakomista. Pian tyttö palasi pyyhkien suupieliään.
“Helpottiko?”
“Tarvitsen kahvia”, Lily mutisi ja oli marssimassa keittiöön.
“Ei ole.”
“Ai mitä? Ai kahvia?”
“Niin.”
“Ei. Ei voi olla”, Lily kuulosti, kuin joku olisi kuollut.
“Olen pahoillani.”
“Meidän täytyy lähteä hakemaan.”
“No… mennään”, Scorpius kohautti olkiaan. Lily tarttui häntä kädestä ja yhdessä hetkessä he pölähtivät keskelle hyllyrivistöä.
“Lily!” Scorpius älähti ja vilkaisi hyllyrivien päädyissä näkyviä jästejä. Lily katsahti häneen kummissaan.
“Mitä?”
“Tajuatko sinä, että ilmiinnyit juuri keskelle jästikauppaa”, Scorpius sanoi hiljaa. Asia näytti kirkastuvan myös Lilylle.
“No voihan helvetti”, Lily mutisi ja hieroi otsaansa.
“No toivotaan, että kukaan ei huomannut”, Scorpius sanoi ja vilkuili ympärilleen. Jotkut jästit vilkuilivat heitä hiukan kulmat kurtussa, mutta muuten kaikki näytti olevan normaalisti - kukaan ei sentään kiljunut.

Lily purskahti yhtäkkiä nauruun. Scorpius katsahti häneen kummissaan.
“Katso mitä sinulla on päälläsi”, Lily hekotti. Scorpius tajusi, että hänellä oli päällään vain ylisuuri Kadlein Kanuunoiden fanipaita ja bokserit. No, ei siinä, Lilyllä itselläänkin oli vain vaaleanpunaiset unihousut ja toppi päällään. Scorpius huomautti asiasta, mutta tyttö vain nauroi lisää.

“Etsitään sitä samperin kahvia”, Lily sanoi ja veti Scorpiuksen mukaansa. Kahvi löytyi peränurkasta, aivan maito-osaston vierestä. Heidän ihonsa nousi kananlihalle kylmästä. He pinkaisivat kassalle ja juuri, kun myyjä katsahti heihin hiukan kylmäkiskoisesti, he tajusivat, ettei heillä ollut rahaa. Lily huokaisi.
“Odota hetki, käyn hakemassa”, Lily sanoi ja tajusi sentään mennä kaupasta ulos ennen kaikkoontumistaan. Scorpius seisoi pottunenäistä myyjää vastapäätä ja tunsi kiusallisen hiljaisuuden heidän ympärillään.
“Ilmeisesti kiire aamu”, myyjä töksäytti.
“Aika joo”, Scorpius myönsi ja samassa Lily ilmestyi rahoja pidellen heidän luokseen.
“Otin vähän meiltä molemmilta, kun kummallakaan ei ollut rahaa tarpeeksi”, Lily sanoi hivenen hengästyneenä. Myyjä otti rahat jurona vastaan Lilyn pyydellessä syvästi anteeksi. He kävelivät kaupan nurkalle kahvipaketti kädessään, vilkaisivat ympärilleen ja kaikkoontuivat Albuksen keittiöön.

Joukko tuijotti heitä hämmentyneinä.

“Öh, kävittekö te kaupassa… nuo vaatteet päällä?”
“Kyllä”, Scorpius sanoi, kun Lily alkoi mitata kahvinporoja.
“Oliko teillä oikeasti noin kiire?” Roxanne naurahti ja puraisi palan leivästään.
“Kahvihammasta alkoi kolottaa”, Lily puolustautui, heilautti sauvaansa ja vesi pannussa alkoi kiehua.
“Sitä kolotti niin pahasti, että Lily ilmiintyi keskelle kauppaa.”
Muut tuijottivat heitä hetken järkyttyneinä, mutta purskahtivat sitten yksi kerrallaan nauruun.
“Ette voi olla tosissanne”, Fred pärskähti. “Teitä kahta ei voi päästää edes kahvipakettia ostamaan, kun meinaatte paljastaa koko velhoyhteisön.”

Scorpius ja Lily vilkaisivat toisiaan pilke silmäkulmissaan.

[Deathless]

Ensimmäinen "ei tänään kulta"

Scorpius seisoi hermostuneena Taikaministeriöön vievän sisäänkäynnin luona. Keskitalvella oli siihen aikaan pimeää ja ainoa valo oli suoraan Scorpiuksen yläpuolella. Hän asetteli solmiotaan paremmin, pyöritteli taikasauvaansa ja silotteli takkiaan. Tulisipa Albus jo, Scorpius ajatteli ja vilkuili ovesta kulkevia tylsistyneen näköisiä velhoja ja noitia ja huomasi kauhukseen, ettei yksikään heistä hymyillyt.

   Viimein Albus saapui naama hiukan punoittaen. Hän piteli salkkuaan kuin henkensä hädässä ja oli liukastua lumen alta pilkottaneeseen jäähän.
   “Suuri Albus Severus Potter-”, Scorpius virnisti hermostuksestaan huolimatta, “-myöhässä.”
   “Christina ei olisi halunnut, että lähden”, Albus selitti hiukset sekaisin. Scorpius katsoi ystäväänsä merkitsevästi tämän suoristaessa solmiotaan.
   “Vaimo käy kuumana kaikkien näiden kuukausien jälkeenkin?” Scorpius sanoi epäuskoisena ja Albus vilkaisi häntä pyöritellen silmiään.
   “Haa haa haa. Oletko valmis ensimmäiseen päivääsi?”
   “En tiedä. Lily oli ainakin ihan innoissaan, osti tämän solmionkin.”
   “Suloista. No, mennään.”
   
Taikaministeriö oli aivan yhtä kauhea ja ankea työpaikka kuin Scorpius oli odottanutkin. Juoksupoikana hän vain ravasi paikasta toiseen kannellen tavaroita, jotka kuitenkin piti hetken päästä viedä takaisin. Tuntui, ettei kukaan oikeastaan tuntunut tietävän, mitä heidän piti tehdä, vaan kaikki juoksivat edestakaisin kuin päättömät kanat.

   Ruokatunnilla Scorpius pyysi Albukselta, että he söisivät jossain muualla kuin ministeriön jättimäisessä kahviossa. Albus suostui virnuillen.

   He putkahtivat puhelinkopista jästikadulle ja menivät kadun toisella puolella olevaan kahvioon, joka oli täynnä työläisiä. Albus oli parempi käsittelemään jästirahaa, joten hän sai hoitaa rahan kanssa tappelemisen. Scorpius ja Albus istahtivat ainoisiin vapaisiin paikkoihin kahden viimeistellyn näköisen, jakkupukuisen naisen viereen. He vilkaisivat kahta velhoa närkästyneinä, mutta jatkoivat hiljaista rupatteluaan.

   “No, miten on mennyt ensimmäinen päivä?” Albus kysyi ja haukkasi täytepatonkiaan. Scorpius huokaisi.
   “Ihan hirveää”, hän sanoi, hörppäsi kahviaan ja irvisti. “Maistuu vähän sille keittämälleni Saatanan kuselle.”
   “Ai siis kahvi vai työ?”, Albus hekotti suu täynnä ruokaa. Nainen hänen vieressään vilkaisi Albusta nenäänsä nyrpistäen.
   Scorpius huokaisi. Häntä ärsytti, että vaikka hän kuinka oli yrittänyt saada mistä tahansa muualta töitä, ainoat vapaana olevat paikat olivat ministeriössä. Kukaan ei halunnut töihin Malfoyta. Ei kukaan.
   “Minun on vain pakko kestää. Koska Lily intoilee nyt asunnosta ja siihen pitäisi säästää”, Scorpius sanoi ja haukkasi palan lihapiirakastaan.
   “Te olette olleet yhdessä vasta vajaat puoli vuotta, älkää nyt kiirehtikö”, Albus sanoi.
   “En minä kiirehdi. Lily kiirehtii. Hän haluaa muuttaa jo pois kotoa”, Scorpius sanoi ja vilkaisi ulos. Aurinko paistoi kylmästi ja sai lumikinokset hohtamaan.
   “Tehän oikeastaan asutte meillä”, Albus huomautti.
   “Haittaako se?” Scorpius sanoi ehkä liiankin ärhäkästi.

   Albus pudisteli kiivaasti päätään. “Ei tietenkään haittaa. Mietin vain, että eikö olisi välillä kiva olla esimerkiksi äidin ja isän luona, jotta tutustuisitte paremmin?”

   Scorpius katsoi Albusta.
   “No joo, olet ehkä oikeassa”, Albus kohautti olkiaan ja tunki viimeisen palan patongistaan suuhun. “Mutta meidän pitää varmaan mennä, jotta ei myöhästytä.”
   “Joo...” Scorpius huokaisi ja nousi.

Mitä pidemmälle iltapäivällä mentiin, sitä äkäisemmäksi Scorpius tuli. Kukaan ei sanonut hänelle mitään muuta kuin käskyjä, jalat olivat kipeät juoksemisesta ja muutenkin hän inhosi koko paikkaa sydämensä kyllyydestä. Kun kello viimein kajahti neljä ja työpäivä päättyi, Scorpius henkäisi helpotuksesta ja marssi hartiat lysyssä ulos rakennuksesta vilkaisematta kertaakaan taakseen. Sen enempiä miettimättä hän ilmiintyi ja löysi itsensä Albuksen talon katolta. Jalassa välähti tuska ja hän romahti mahalleen tippuen melkein katolta. Scorpius vilkaisi jalkaansa, josta puuttui palanen. Hän oli halkiintunut. Scorpius kirosi ja kampesi itsensä polvilleen kivun horjuttaessa tasapainoa. Hän mietti hetken, mitä tekisi, mutta päätti sitten kampeutua katon reunalle ja huutaa apua.

   Hetken päästä Christina ilmestyi Scorpiuksen näköpiiriin. Naisella oli valkoinen takki päällään, hän oli ilmeisesti tullut juuri töistä. Nainen tuijotti Scorpiusta silmät suurina.
   “Saisitko minut alas?” Scorpius kysyi ja irvisti kivusta.
   “Miten sinä sinne jouduit?” Christina kysyi.
   “Ilmiinnyin ajattelematta”, Scorpius myönsi. “Ja halkiinnuin.”

   Christina heilautti sauvaansa ja huusi; “keholeijus!” ja Scorpius nousi ja Christina laski hänet alas katolta. Hän ei kuitenkaan laskenut miestä aivan maahan, vaan leijutti tämän avonaisesta ovesta sisään ja laski sohvalle. Scorpius uikutti jalan osuessa sohvan reunaan.
   “Mistä halkiinnuit?” Christina kysyi tullessaan Scorpiuksen vierelle.
   “Jalasta”, Scorpius sanoi ja Christina heilautti sauvaansa ja Scorpius tunsi housujensa lahkeiden katoavan. Christina kiirehti jonnekin, kolisteli vähän aikaa ja palasi sitten takaisin pullollinen nestettä mukanaan.
   “Tässä on mäkimeirami-uutetta”, Christina sanoi ja alkoi tiputella halkeutuneeseen kohtaan jotain äärimmäisen kirvelevää. Kuului suhahduksia nesteen tipahdellessa haavaan. Scorpius karjaisi kivun iskiessä, mutta viimein alkoi helpottaa, ja lopulta jalassa tuntui pelkkää vienoa tykytystä.
   “Kiitos”, Scorpius sanoi vaimeasti ja sulki silmänsä.

   Yhtäkkiä kuului kauheaa kolinaa ja melskettä. Scorpiuksen silmät rävähtivät auki, kun hän kuuli Albuksen, Lilyn ja Jamesin äänien sekoittuvan keskenään. Potterin sisarukset eivät olleet yhdessä mitään vähä-äänisintä porukkaa. Scorpius huokaisi muistaessaan, että oli luvannut Lilylle, että he kävisivät jästien liikkuvissa kuvissa illalla.
   “Hei, Chris!” Lily huikkasi pölötyksensä väliin. “Joko Scorp-” Lily vaikeni, huudahti ja ryntäsi Scorpiuksen näköpiiriin. Tyttö tuijotti Scorpiuksen jalkaa silmät levällään.
   “Mitä tapahtui?” Lily kysyi kauhuissaan. “Töissäkö tuo kävi?”
   “Ilmiinnyin huolimattomasti ja halkiinnuin.”
   “Meidän katolle”, Christina lisäsi. James alkoi nauraa.
   “Scorp, et voi olla tosissasi”, James hihitti. Lily vilkaisi veljeään murhaavasti.
   “Ei ole hauskaa, James! Hänelle olisi voinut käydä pahasti! Scorp, sinun ei pitäisi ilmiintyä, kun et osaa tehdä sitä kunnolla!” Lily sanoi vakavasti kädet puuskassa. Scorpius huokaisi.
   “En ajatellut mitään, kun ilmiinnyin, okei? En tee niin toiste.”

   Parin tunnin päästä jalalla pystyi kävelemään Christinan rohtojen avulla täysin normaalisti. Scorpius ei tuntenut minkäänlaista kipua, vaikka haava näytti vieläkin äärimmäisen pahalta.
   “Ota kuitenkin vähän rauhallisesti pari päivää”, Christina sanoi sekoittaessaan paria rohtoa Scorpiuksen mukaan. “Näiden valmistuminen kestää pari tuntia, odota sen aikaa.”
   “Pitää varmaan ilmoittaa töihin, etten pääse sinne pariin päivään”, Scorpius sanoi toiveikkaasti.
   “Scorp!” Lily sanoi varoittavalla äänellä. “Jalkasi on ihan kunnossa, Chris tarkoittaa, että älä tee mitään typerää parin päivän aikana.”

   Scorpius huokaisi tuskastuneena.

   Scorpius istui Albuksen sohvalla kahvimuki kädessään ja tuijotti kaukaisuuteen miettimättä mitään. Yhtäkkiä Lily ponnahti hänen eteensä. Tyttö oli kietaissut hiuksensa nutturalle niskaan ja hänellä oli punainen mekko, joka ylsi polviin asti.
   “Arvaa mitä ajattelin”, Lily sanoi salaperäisen kuuloisena. Scorpius kurtisti kulmiaan.
   “No?”
   “Voisimme mennä syömään”, Lily sanoi. “Siis vaikka matami Puddifootin teehuoneelle.” Hän vinkkasi silmää. “Pientä rentoutumista rankan päivän jälkeen.”

   Vaikka Scorpius kuinka yritti, hän ei innostunut ajatuksesta. Hän oli vain liian väsynyt kuhertelemaan tänä iltana jossain inhottavan ällömakeassa kahvilassa. Ehkä jonain toisena päivänä sinne meno olisi ollut kiva idea. Lilyn kanssa oli aina mukavaa. Mutta tänään, tänään Scorpius halusi vain mennä kotiinsa ja nukkua.
   “Äh, ei tänään, kulta”, Scorpius sanoi. Lilyn naama venähti. Hän pisti kädet puuskaan kuten aina, jos jokin ei mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan.
   “Minulla oli rankka päivä. Oikeasti. Mennään joku muu päivä kun… kun on ollut vähän parempi päivä. Jooko?”

   Lily huokaisi ja kohautti olkiaan.
   “No okei.”

[Deathless]

Ensiasuntoon muuttaminen

“Scorp! Minä löysin sen!”
   “Minkä? Minun farkkuniko?”
   “Höhlä! No en!”
   “Mutta kun tarvitsen niitä!”
   “Äh, tule nyt tänne!”

   Scorpius huokaisi ja työnsi lattialle viskaamansa vaatteet takaisin kassiinsa. Hän oli kadottanut parhaat farkkunsa ja vaikka hän oli kaivanut, tonkinut ja penkonut koko Dursleyden talon ylösalaisin, housuja ei vain löytänyt.

   Scorpius laahusti masentuneena keittiöön, jossa Lily selasi jästilehteä. Hänen sukulaisena, isokokoinen, viiksekäs mies Dudley Dursley istui hänen vieressään hörppien kahvia. Dudley oli ilmeisesti Lilyn isän serkku, jos Scorpius oli ymmärtänyt Lilyn selityksen oikein. Lily piti “sedästään”, kuten hän tätä kutsui, vaikka tämä vaikuttikin hiukan yksinkertaiselta. Dudleyn kaksospojat, kymmenvuotiaat Sam ja Fabian riehuivat keittiön lattialla ja meuhkasivat minkä ehtivät.
   “Katso, Scorp!” Lily sanoi naama innosta helottaen ja naputti lehteä. Scorpius kumartui ja tihrusti lehden sivua, joka oli täynnä talojen kuvia.
   “Siis… mitä?”

   Lily huokaisi.
   “Tässä olisi asunto. Meille.”
   “Täh?”
   “Katso miten täydellinen se on. Rivitalokaksio rauhallisella seudulla, ostoskeskus aivan lähellä - ja tästä sinä pidät - se on lähellä Piimäjokea!”

   Scorpius katsoi Lilyä hiukan epävarmana. Hän ei muuta tahtonutkaan, kuin asua Lilyn kanssa, eikä lahnottaa aina Albuksen sohvalla, mutta muutto omaan kotiin tuntui silti… isolta askeleelta.
   “Sco-oorp. En halua asua enää kotona ja Albus ja Christinakaan eivät jaksa aina majoittaa meitä.”
   “Paljon sen vuokra on?” Scorpius kysyi.
   “750 puntaa kuukaudessa”, Lily sanoi anteeksipyytävä hymy huulillaan.
   “Paljon se on kaljuunoissa?” Scorpius kysyi ja häntä alkoi hirvittää. Hänen oma palkkansa oli vain kaksisataa kaljuunaa.
   “Noin 75 kaljuunaa”, Lily sanoi.
   “75!” Scorpius älähti. “Se… sehän on yli neljäsosa palkastani.”

   Lily huokaisi ja tuijotti lehden sivua haaveilevan näköisenä.
   “Minä saan töitä kunhan valmistun. Parantajilla on hyvä palkka.”
   “Valmistumiseesi on kaksi vuotta”, Scorpius sanoi ja samassa häntä alkoi ärsyttää. Mikä ihmeen järkevyyden perikuva hänestä oli tullut? Missä vaiheessa hän alkoi olla se järjen ääni? Scorpius pudisteli päätään pienesti. Ei. Entinen Scorpius olisi tarttunut hetkeen. Ei tämä väsynyt, ministeriön ankeassa ilmapiirissä työskentelevä… aikuinen.  Scorpius kauhistui. Ei. Hänestä oli tulossa aikuinen. Hän muisti päättäneensä nuorempana, ettei hänestä koskaan tulisi vakavaa, koskaan tulisi nipottajaa, joka ei osannut ottaa rennosti. Ettei hänestä tulisi suorit-
   “Öh, Scorp? Oletko kunnossa?” Lily kysyi varovasti. “Minä kyllä ymmärrän, jos et halua ottaa seuraavaa askelta, mutta minusta-”
   “Otetaan se”, Scorpius sanoi ja pamautti pöytää niin, että Dudley säpsähti rajusti ja kahvit lensivät kupista hänen paidalleen. Dudley mumisi jotain ja häipyi keittiöstä. Sam ja Fabian olivat kadonneet jonnekin.
   “Siis… mitä?”
   “Seuraava askel. Otetaan se samperin asunto”, Scorpius sanoi uutta pontta äänessään. Lily katsoi häneen varuillaan.
   “Öh, ei meidän todellakaan ole pakko. Ei sinun tarvitse tehdä mitään vain minun mielikseni, Scorp. Me kyllä löydetään halvempi asunto-”
“Ei. Minä haluan tuon asunnon. Otetaan seuraava askel, Lily!” Scorpius sanoi ja kohosi tuolilta. Hän katsoi tyttöystäväänsä jännittyneenä. Hän aikoi ottaa riskin. Hän ei aikonut olla tylsä ja seisoa paikoillaan.

   Scorpius rynnisti Lilyn luo, nosti tämän tuolilta ja halasi lujasti. Lily kiljaisi hämmentyneenä, mutta vastasi sitten halaukseen.
   “Me muutetaan yhteen!” Scorpius hihkui. Lily nauroi.
   “Mistä yhtäkkiä moinen mielialan muutos? Olet hangoitellut viimeiset pari kuukautta tiukasti vastaan.”
   “Tajusin, etten halua olla tämän pariskunnan jäykkis ja järjen ääni”, Scorpius sanoi ja kun Lily purskahti nauruun, hän painoi huulensa tytön huulille ahnaasti. Ehkä hän oli pimahtanut. Ehkä. Mutta sillä ei ollut sillä hetkellä mitään merkitystä.

   “Isäsi on edelleen aika karmiva”, Albus sanoi heidän pakatessaan Scorpiuksen tavaroita. Hänen huoneensa oli tyhjä lukuunottamatta sänkyä, lipastoja ja ällöttäviä kukkaverhoja.
   “Ärsyttää kun hänen täytyy katsoa sinua aina niin happamasti. En ymmärrä mitä isäsi ja hänen välillään on tapahtunut.”
   “Etkö tiedä?” Albus sanoi hiukan hämmentyneenä ja tunki Scorpiuksen pieneksi jääneen huispauspaidan laatikkoon.
   “Voit heittää sen roskiin”, Scorpius huomautti. “Ja miten niin, mitä en tiedä?”

   Albus heitti paidan roskakoriin, joka nappasi sen ahnaasti ja röyhtäisi päälle.
   “Sodan jälkeen Potterit ja Malfoyt olivat melko läheisissä tekemisissä. Ainakin isän mukaan. He viettivät aikaa yhdessä ja niin edelleen, mutta sitten sinun isäsi sekaantui jotenkin pimeyden voimiin ja kuten tiedät, isäni ei voi sietää pimeyden voimia… joten heille tuli välirikko ja isä jaksaa aina painottaa sitä, että Malfoyt ovat pimeyden voimien pauloissa, eivätkä muuksi muutu. Ettei heitä voi parantaa. Isä riiteli Lilyn kanssa aika rajusti sinusta tässä pari päivää sitten.”
   “Ai riiteli vai?” Scorpius ynähti ja hänen korvissaan soi. Harry Potter vihasi häntä ja kunnolla. Hän tunsi vihan kuplivan sisällään: ei hän ollut tehnyt Harrylle yhtään mitään.
   “Älä välitä hänestä. Kyllä hän tottuu. Hän tottui siihenkin ajatukseen, että me olemme ystäviä.”
   “Romanttinen suhde oli sitten liikaa?” Scorpius tuhahti ja Albus naurahti.
   “Ilmeisesti.”

   Scorpius seisoi hermostuneena Potterien kodin ulkoportailla. Häntä inhotti, ettei voinut olla rentona ja näyttää Harrylle, että oli eri maata kuin isänsä. Ennen kuin Scorpius ehti koputtaa, ovi avautui ja Lily heittäytyi hänen syliinsä.
   “Tulithan sinä viimein. Olen pakannut jo aikoja sitten!” Lily veti hänet sisälle siistiin kotiin, jossa haisi jokin palanut.
   “Äiti! Sinulla on kurpitsapiirakka uunissa!”, Lily nyrpisti nenäänsä. “Äiti yrittää taas leipoa, hän ei todellakaan ole perinyt mummin taitoja”
   “Voihan Merlinin parta!” kuului Ginnyn kiljaisu ja punatukkainen nainen pyyhälsi heidän ohitseen keittiöön raskaasti kiroten.

   James pölähti yhtäkkiä heidän eteensä hiukset sekaisin.
   “Se piirakka näytti hyvältä vielä puoli tuntia sitten ennen kuin äiti laittoi sen uuniin”, James huokaisi ja haroi hiuksiaan. “Onneksi mummi on leiponut meille pullaa varastoon.” Niine hyvineen poika lähti keittiöön, josta kuului edelleen kiroilua.
   He menivät Lilyn huoneeseen, joka oli aivan yhtä paljas kuin Scorpiuksen huone. Lily katseli kaihoisasti ympärilleen.
   “Tuntuu oudolta. Olen haaveillut muutosta niin pitkään… ja yhtäkkiä se tapahtuu.”

   Scorpius nykäisi Lilyn vastensa ja veti sisäänsä tytön mansikkaista tuoksua. Hän ei voinut uskoa asiaa itsekään. Tänä iltana hän kävisi nukkumaan heidän yhteiseen sänkyynsä ja heräisi aamulla rakkaansa vierestä, eikä kukaan, kukaan muu hyppelisi heidän näkökentässään pelkillä alusvaatteisillaan heti aamusta kuin vain he kaksi. Scorpius virnisti.
   “Saitko sen ministeriön auton?” Lily kysyi.
   “Joo - pitkän tappelun jälkeen. Anelin suurinpiirtein polvillani ja sittenkin vasta, kun Albus tuli siihen, niin sitten myöntyivät”, Scorpius sanoi pystymättä peittämään katkeruutta äänessään.

   Lily huokaisi. “Sinun täytyy vain näyttää, että olet parempi kuin he odottavat. Osoitat, ettet ole kuin muut Malfoyt.” Scorpius tiesi, että Lily yritti kannustaa, mutta hänen mielialansa synkkeni entisestään. Ei Lily voinut ymmärtää, mitä oli tulla leimatuksi pahana, ennen kuin elämä oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Potterit olivat aina paistatelleet myönteisessä valossa.
   “Äh, älä masennut, tämän pitäisi olla iloinen päivä!” Lily sanoi ja suikkasi suukon hänen leukapieleensä. Scorpius hymähti.
   “Joo. Aletaan rahdata näitä”, Scorpius sanoi ja virnisti. Hän heilautti sauvaansa ja laatikot nousivat lattialta. Hän kuljetti laatikot eteiseen, kun Ginny pölähti keittiöön hymyillen. Scorpius hymyili varovasti takaisin, mutta se karisi nopeasti hänen kasvoiltaan, kun Harry ilmestyi naisen taakse. Scorpius yritti nyökätä tervehdykseksi, mutta Harryn katse oli edelleen jäinen. Scorpius jatkoi matkaansa ulos.

   Ministeriön auto tuli juuri ajallaan. Albus istui ratin takana ja virnuili.
   “No? Oletko valmis?”

   Scorpius pyöräytti silmiään. “Tämän valmiimmaksi en voi tulla.”

   Auton takakontti levähti auki ja äärimmäisen näppärän laajennustaian ansiota kaikki Lilyn tavarat mahtuivat kyytiin.

   Lily puki sinistä takkiaan portailla. Ginny ja Harry ilmestyivät hänen vierelleen, ja Scorpius huomasi kyyneleet Ginnyn poskilla.
   “Äitiii, älä itke, minäkin alan kohta pillittää”, Lily sanoi ja puri huultaan. Ginny räpytteli kiivaasti, mutta kyyneleille ei ollut tulla loppua.

   Scorpius ajatteli omien vanhempiensa reaktiota, kun hän kertoi lähtevänsä. He olivat nyökänneet ja toivottaneet onnea. Ei haleja, ei kyyneleitä, ei halua pitää hänet lähellä. Lilyn halatessa vanhempiaan Scorpiuksesta tuntui pahalta, hirveän pahalta. Hän yritti kuitenkin pitää hymyn kasvoillaan.

   Lily irrottautui vanhemmistaan ja pyyhki silmiään.
   “Äh, tämä on ihan hölmöä! Emme me asu kaukana toisistamme ja me voimme ilmiintyä vaikka huomenna käymään...”

   Ginny naurahti kyyneleidensä lomasta. “Mutta et kuitenkaan asu meillä.”
   “Meillä ei ole enää otetta sinuun”, Harry sanoi virnistäen. Lily pukkasi isäänsä käsivarteen.
   “No, heippa nyt sitten. Me tullaan jossain välissä käymään”, Lily sanoi, halasi vanhempiaan vielä kerran ja tuli Scorpiuksen luo. “Mennäänkö?”

   Scorpius nyökkäsi ja avasi oven tyttöystävälleen, joka naurahti ja kömpi autoon. Albus tuhahti etupenkillä.

   He vilkuttivat Pottereille ennen kuin Albus painoi kaasua ja he lähtivät kohti uutta kotiaan.

   “Nämä nimet on ihan väärin!” Lily sanoi tuijottaen ovikylttiä. “Katso! Molof ja Potrer!”
   “Siis mitä?” Scorpius ähisi kantaessaan laatikkoa kohti portaita. Oli huomattavasti rankempaa hoitaa homma käsin kuin parilla loitsulla.
   “Oletko sinä molof?” Albus hihitti.
   “Minä korjaan ne”, Lily sanoi ja vilkuili ympärilleen. “Albus, suojaa minua.”

   Albus huokaisi ja meni siskonsa eteen viheltelemään samalla, kun Lily heilautti sauvaansa mutisten samalla. Kirjaimet muotoutuivat uudelleen ja viimein siinä luki kauniisti kirjailtuna; Potter ja Malfoy.
   “Heei!” Scorpius sanoi tuijottaen ovikylttiä. “Minun nimeni oli äsken kyllä ensin!”

   Lily nauroi. “Naiset ensin!” Hän kaivoi avaimen taskustaan, työnsi sen lukkoon ja heilautti oven auki. Asunnossa kaikui pontevasti ja ainoa esine, joka pilkisti makuuhuoneesta, oli patja, jonka Lily oli tuonut jo pari päivää sitten.
   “Onpa täällä viihtyisää”, Albus sanoi katsellen ympärilleen. Scorpius tönäisi häntä laatikolla ja näytti kieltään.
   “Auta näiden laatikoiden kanssa äläkä virnuile, Potter.”

   Kun he olivat saaneet kaikki laatikot kannettua sisälle, Scorpius ja Lily kiittivät Albusta ruhtinaallisesti avusta ja tyrkkäsivät hänet pihalle. Albus lähti suosiolla ja virnuili tietäväisenä Scorpiuksen sulkiessa ovea.
   “Turpa kiinni, Al”, olivat Scorpiuksen viimeiset sanat ennen kuin ovi kolahti kiinni.

   Scorpius kääntyi katsomaan Lilya, joka seisoi aivan yhtä kauniina kuin aina keskellä eteistä. Hän lähestyi Scorpiusta vieno hymy huulillaan ja venytti kätensä pojan niskan taakse.
   “No… mitä nyt tehtäisiin? Ensimmäisenä iltana uudessa kodissamme?” Lilyn vihreät silmät loistivat ja hän puri leikkisästi huultaan.
   “Mitä jos menisimme kokeilemaan uutta patjaamme?”

[Deathless]

Ensimmäinen valhe

Scorpius ei ollut aikaisemmin kunnolla ymmärtänytkään, mitä oma asunto merkitsi. Se merkitsi täydellistä vapautumista äidin ja isän vaatimuksista, se merkitsi myöhäisiä iltoja ja aamuja, se merkitsi enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin koskaan. Ei tarvinnut varoa mitään. He saivat tehdä mitä lystäsivät. Kuten maksaa laskuja, tehdä ruokaa ja ostaa vessapaperia. Kerran Scorpius joutui olemaan puolitoista tuntia vessassa, sillä koko talossa ei ollut paperin paperia ja Lily oli käymässä Rosen luona. Sen jälkeen hän oli aina varmistanut, että talosta löytyi vessapaperia.

   Silti. Kaikki oli sen arvoista. Raha oli kuitenkin useasti tiukilla, sillä Scorpiuksen palkalla piti vuokran lisäksi yrittää ostaa ruokaa, huonekaluja - yleensä käytettyjä - ja kaikkea hygienatarvikkeista lähtien. Scorpius ei halunnut kuitenkaan alkaa laskea joka senttiä. Hän ei halunnut olla rahan orja.

   “Scoooorp!” Lilyn ääni kajahteli yhä hiukan tyhjässä asunnossa. Scorpius haukotteli makeasti keittäessään kahvia. Kello oli puoli kahdeksan ja hänellä olisi puoli tuntia aikaa valmistautua töihin. Scorpius ei todellakaan ollut valmis ministeriön ankeaan ilmapiiriin oltuaan kaksi päivää kaikkien ystäviensä kanssa, jotka olivat täynnä riemua ja hyvää mieltä.
   “Scorp?” Lily kysyi kummissaan tullessaan keittiöön. Hän oli laittanut punaiset hiuksensa nutturalle ja laittanut perinteisen opiskeluasunsa päälle; farkut, mustan topin ja farkkupaidan.
   “Mitä?” Scorpius murahti silmät ristissä.
   “Albus laittoi pöllön. Arvaa mitä!”
   “Lily-kulta, minä en halua arvata yhtään mitään puoli kahdeksalta aamulla.”
   “Albus saa lapsen!”
   “Täh? Onko Albus raskaana?” Jokin yhtälössä ei täsmännyt. Lily tuijotti Scorpiusta hetken ennen kuin purskahti nauruun.
   “Ei senkin idiootti. Christina on!”
   “Siis mitä… miksi?”
   Lily nauroi taas. “Onko kukaan selittänyt sinulle miten lapsia saadaan?”

   Scorpius ei kyennyt sulattamaan minkäänlaista informaatiota sillä hetkellä. Entä sitten jos Albus saisi lapsen? Hän oli ollut naimisissa jo ties kuinka kauan Merlinin parta sentään! Scorpius oli odottanut hetkeä milloin ehkäisyloitsut pettäisivät.

   Kun Scorpius ei reagoinut mitenkään, Lily laittoi kädet lanteilleen.
   “Sinun täytyy onnitella Albusta, kun näette.”
   “Joo, tottakai.”
   “Muistatko? Varmasti?”

   Scorpius kohotti kahvimukinsa. “Kautta Merlinin pöksyjen, tottakai.”

   Lily pyöräytti silmiään ja nappasi kupin hänen kädestään ja hörppäsi. “Saa nähdä.”

   Albus odotti Scorpiusta ulko-ovella naama leveässä virneessä. Scorpius haukotteli tervehdykseksi.
   “Menikö myöhään eilen?”
   “No joo… vähän…” Scorpius myönsi. Hän katsoi ystäväänsä, joka yhä virnuili hullunkurisesti. Mitähän helvettiä?
   “Mikä sinulla on?”
   “Ei mikään, ei mikään”, Albus kohautti olkiaan.
   “Onko naamassani jotain?”
   “Ei, ei, ei.”

   Albus ei vain lakannut virnuilemasta.
   “C’moon Albus, ei ole hauskaa.”
   “Eikö Lily kertonut?”
   “Kertonut mitä?” Scorpiuksella ei ollut yhtään hauskaa. Hänellä oli kalsea päivä edessään ja Albus käyttäytyi kuin elämä olisi sillä hetkellä vain päivänpaistetta ja päivänkakkaroita.
   “Sinä laholatva menninkäinen. Me saadaan lapsi!”
   “Täh?”
   “Christina on raskaana!”

   Silloin Scorpiuksella sytytti. Ei helvetti. Lily oli puhunut siitä aamulla. Albus oli oikeasti tulossa isäksi. Ei jumalauta… Scorpius sai yskänpuuskan. Albus nauroi ja hakkasi häntä selkään.
   “No, tuota, onneksi olkoon”, Scorpius sai sanottua kyyneleet silmissä yskän taltuttua. “Albus Severus Potterista tulee isä, ihan älytöntä.”

   He astuivat ankeaan ministeriöön. Scorpius oli jo menossa siivouskomeroon, kun Albus tarttui häntä hihasta.
   “Ajattelimme Chrisin kanssa, jos sinä ja Lily haluaisitte olla kummeja lapselle.”
   “Täh?”
   “Niin, kummeja. Sinä olet minun paras ystäväni ja Lily siskoni ja Chrisille te molemmat olette olleet tosi hyviä ystäviä, joten ajattelimme-”
   “Oletko tosissasi?” Scorpiuksen silmät laajenivat. Albus nyökkäsi. Tämä ei voinut olla totta. Albus oli kysynyt häntä kummiksi lapselleen. Scorpiuksen teki mieli ruveta itkemään liikutuksesta, mutta ei hän kehdannut. Se olisi ollut ehkä liikaa.
   “Mutta ymmärrän ihan hyvin, jos et hal-”
   “Ei! Siis tarkoitan, että kyllä! Kyllä haluan lapsesi kummiksi!”
   “Niinkö? Mahtavaa! Pitää nyt vielä kysyä Lilyltä”, Albus virnisti ja lähti. Scorpiuksen kurkkua kuristi, mutta tällä kertaa hän oli iloinen. Ministeriö ei tuntunut läheskään yhtä ankealta paikalta kuin hetki sitten. Hänestä oli todellakin tulossa kummi. Scorpius pudisteli päätään, virnisti ja paineli siivouskomerolle.

Scorpius ei osannut arvata, että se olisi hänen viimeinen iloinen hetkensä pitkään aikaan.
   
   Työpäivää oli kulunut tasan kaksi tuntia, kun pitkä, vaaleahiuksinen, siniseen viittaan pukeutunut mies pysäytti Scorpiuksen käytävällä hänen leijuttaessaan laatikoita.
   “Herra Malfoy, otaksun”, mies sanoi ankaralla äänellä. Scorpius kurtisti kulmiaan ja nyökkäsi.
   “Zacharias Smith, hoidan ministeriön sisäisiä asioita”, mies sanoi ja ojensi kättään. He kättelivät nopeasti.
   “Tuota… oliko teillä jotain asiaakin? Koska minun täytyisi jatkaa töit-”
   “On. Seuratkaa minua.”
   “Mutta-”
   “Ei muttia. Seuratkaa nyt vain.”

   Scorpius kohautti olkiaan ja he kävelivät nopeasti hissiin, jossa oli myös Albus syli täynnä papereita. Albus katsahti häneen kysyvästi, mutta Scorpius vain kohautti olkiaan. Hänellä ei ollut mitään käsitystä taaskaan mitä oli meneillään.

   He jäivät seuraavassa kerroksessa ja kävelivät käytävän päähän. Zacharias avasi oven pieneen, hämyiseen toimistoon, jonka värimaailma oli ällöttävän keltainen. Hän istahti keltaiseen nahkanojatuoliin suuren tammipöydän taakse ja osoitti paikkaa edessään. Scorpius istahti siihen varovasti ja tuijotti Zachariasta, joka risti kädet pöydälle, nojautui kohti Scorpiusta ja huokaisi.
   “Öm, olenko tehnyt jotain väärää?” Scorpius kysyi. Mieleen palasivat ne kerrat, jolloin hän istui rehtorin kansliassa läksytettävänä.
   “Ei… ette toki”, Zacharias sanoi. “Itse asiassa arvostan vapaaehtoistyötänne. Mutta koska ette ole enää meillä töissä, niin meidän täytyisi laatia vapaaehtoistyösopimus, joka-”
   “Siis anteeksi mitä?” Mitä ihmettä tuo mies oikein puhui? Miten niin vapaaehtoistyötä? Hänhän oli aivan rehellisesti töistä, hän ei ikinä tekisi mitään ministeriössä ilmaiseksi.
   “Niin. Koska eilen oli viimeinen päivänne-”
   “Miten niin viimeinen päiväni? Sopimukseni on määräaikainen!”
   “Mutta tehän saitte potkut.”

   Kivi jysähti Scorpiuksen mahaan. “POTKUT?!”
   “Niin…” Zachariaksen ilme muuttui varautuneeksi, eikä syyttä. Scorpiuksesta tuntui, että hän voisi loihtia miehen sammakoksi.
   “Ja minkähän ihmeen takia olen saanut POTKUT?”
“O-olette tehneet oikein hyvää työtä, mutta valitettavasti ministeriöllä on tällä hetkellä lieviä… rahaongelmia. Ja joudumme ulosmittaamaan henkilöstöä.”

   Scorpiuksen korvissa alkoi soida. “Mi-milloin? Siis… ette te voi noin vain antaa minulle potkuja!”
   “Itse asiassa lähetimme teille kirjeen noin kolmisen viikkoa sitten, jossa kerroimme irtisanomisestanne. Teidän työaikanne loppui eilen ja äsken minulle ilmoitettiin, että olette vieläkin paikan päällä, joten luulin-”
   “Miksen sitten ole saanut sitä helvetin kirjettä?!”
   “M-me kyllä lähetimme sen aivan asianmukaisesti, takaan sen...”
   “Ei helvetti...” Scorpius painoi pään käsiinsä. Tämä ei voinut olla totta. Ei. Vain. Voinut. Hän oli saanut potkut siitä ainoasta työpaikasta, jonka hän oli ikinä milloinkaan saanut. “Te… te ette voi tehdä näin!”
   “Olen pahoillani”, Zacharias pahoitteli.
   “Miten minä nyt maksan vuokran?” Scorpius huusi nousten samalla penkistä. “Mitä luulet, että tyttöystäväni ajattelee tästä? Te ette voi tehdä näin!”
   “O-olen todella pahoillani, he-herra Malfoy, mutta emme voineet muuta!”

   Scorpius heilautti tuolin nurin ja potkaisi pöytää mennessään. Zacharias uikahti Scorpiuksen painellessa raivosta kihisten ulos huoneesta. Hän ei kyennyt hillitsemään vihaansa vaan potki ja löi mennessään seiniä ja tavaroita vanhojen happamien velhojen katsellessa järkyttyneinä vieressä. Ihme ettei kukaan ollut siihen mennessä sanonut vielä mitään.

   Hän oli paiskinut töitä niska limassa, jotta ei varmasti saisi potkuja. Hän oli tehnyt kaikkensa, tullut joka helvetin päivä tähän ankeaan soppeen ja tässä oli kiitos. Potkut. Missä hänen irtisanomisilmoituksensa oli?

   Silloin Scorpiuksella välähti. Hän oli unohtanut ilmoittaa osoitteenmuutoksen Lurppuluomen pöllökeskukseen. Hänen postinsa meni vieläkin hänen vanhempiensa luo. Isä oli saanut hänen kirjeensä eikä ollut kertonut asiasta.

   Raivoissaan Scorpius kaikkoontui heti päästyään ministeriöstä Malfoyn kartanon rautaporttien taakse. Hän riuhtaisi portin auki ja käveli vankoin askelin pihatien läpi. Hän ei vaivautunut kolkuttamaan, vaan avasi oven ja paineli olohuoneeseen, jossa hänen isänsä istuikin silkinpunaisella sohvalla lukien Päivän Profeettaa. Hänen platinanvaaleat hiuksensa oli sliipattu taakse kuten aina ja hänellä oli aina iänikuinen valkoinen paita - mustat housut -yhdistelmä. Äiti oli kietaissut ruskeat hiuksensa nutturalle ja heilutteli sauvaansa, jonka tahdissa pölyhuisku pöllytti tauluja.

   “Scorpius”, isä sanoi yllättyneen näköisenä ja laski lehtensä. “Mitä sinä täällä teet? Olisit voinut ilmoittaa tulostasi, niin olisimme leiponeet jotain.”

   Scorpius pudisteli päätään.
   “Et ole käynyt pitkään aikaan”, äiti sanoi surullisen kuuloisena. Scorpius ei reagoinut.
   “Teillä on jotain minulle kuuluvaa.”
   “Täh? Tyhjensit mielestäni huoneesi jokaisen nurkan hyvin tehokkaasti sen Potterin pojan kanssa.”
   “Kirje! Minä sain kirjeen ministeriöstä!” Scorpius huusi. “Te saitte sen! Te näitte, että se on minulle, mutta ette voineet lähettää sitä minulle!”

   Draco Malfoyn ilme ei värähtänytkään hänen tuijottaessaan poikaansa.
   “Minä sain potkut! Helvetti soikoon! Siitä ilmoitettiin siinä kirjeessä, mutta nyt kaikki on pilalla, koska ette voineet lähettää sitä minulle!”
   “Emme tienneet, että se on tärkeä!” äiti sanoi.
   “Se oli ministeriöltä! Siinä oli ministeriön logo! Joo, loogisesti ajateltuna se varmaan sisälsi tarjouksen MeNoidista!”
   “Scorpius”, isä sanoi varoittavasti. Scorpius ei välittänyt. Hän oli vihainen, aivan helvetin vihainen, hän puristi sauvaansa ja yritti olla räjäyttämättä paikkoja.
   “Te olette ihan kamalia! Te ette välitä minusta pätkääkään, olitte vain iloisia kun häivyin elämästänne! Kenenkään muut vanhemmat ei ole noin välinpitämättömiä ja kylmiä!”
   “Scorpius!” Isä nousi seisomaan. Äiti nousi hänen vierelleen ja he molemmat katsoivat häntä kuin eivät olisi tajunneet mistä hän puhui.
   “Tai, antaa olla! Unohtakaa minut! Teillä menee hyvin ilmankin! En tarvitse teitä!”
   “Haluatko sinä sen kirjeen? Helvetti vieköön tästäkö siitä on kyse?” isän ääni oli kohonnut, mutta hän näytti edelleenkin siltä, ettei aivan ymmärtänyt, mistä Scorpiuksen viha kumpusi.
   “Mitähän vittua minä sillä enää teen? Olisin voinut tehdä jotain, jos olisitte ilmoittaneet, että teillä on minulle kuuluva kirje! Mutta ei!”
   “Scorpius”, äiti sanoi anelevasti ja ojensi kättään. Scorpius astui kauemmas.
   “Antaa olla. Minä en jaksa olla enää Malfoy! Kaikki vihaavat minua sinun virheittesi takia!”

   Väri valahti pois isän kasvoista ja hän puristi kätensä nyrkkiin. Scorpius loi viimeisen katseensa vanhempiin ja paineli ulos kartanosta. Hänen olonsa ei helpottanut, vaikka hän oli raivonnut vanhemmilleen. Kaikki oli pilalla. Aivan helvetin pilalla.

   Scorpius kaikkoontui takapihalleen, josta jästit eivät häntä havainneet. Lily ei vielä ollut tullut koulusta, luojan kiitos. Scorpiuksella oli vielä aikaa päättää, mitä hän tekisi.

   Scorpius ei kyennyt olemaan paikallaan. Hän ravasi edestakaisin kotonaan, hakkasi päätään seinään, potkia tuoleja ja rikkoi ja eheytti astioita.

   Sitten Scorpius kuuli, kuinka avain kääntyi ovessa ja ovi avautui. Lily hyräili tullessaan sisään. Scorpius oli hiljaa paikallaan keittiön pöydän ääressä, rikkonainen kahvikuppi edessään.

   Lily kiljaisi nähdessään poikaystävänsä täysin odottamatta. Lily piteli sydäntään katsoessaan Scorpiusta.
   “Mitä ihmettä? Miten sinä olet jo tähän aikaan kotona?”
   Scorpiuksella oli tasan nanosekunti aikaa päättää kertoako totuus. Kyllä. Ei. Hän ei voinut valehdella. Mutta ei hän voinut myöskään kertoa, että oli työtön ja he joutuisivat lähtemään asunnosta. Hän ei voinut tehdä sitä. He molemmat rakastivat tätä paikkaa. Lily hymyili enemmän kuin koskaan.

   Oli aika päättää. Lilyn kulmakarva kohosi epäilevästi.

   Scorpius nosti hymyn huulilleen. Teki päätöksen. Valehteli ensimmäistä kertaa Lilylle.
   “Tänään oli vähän lyhkäisempi päivä. Olin niin ahkera, että niiltä loppuivat työt.”

   Lilyn hymy satutti. Hän oli valehdellut. Hän oli pahemmassa kuin pulassa. Miten hän ikinä selviäisi tästä?

[Deathless]

A/N: OHOPS! Aina Eka Kera -haasteen deadline olikin 17.10 eikä 27.10 Viimeinen osa on vielä kirjoittamatta, joten nyt täytyy pistää boost-vaihde päälle ja näpytellänäpytellänäpytellä! Tässä on kuitenkin jo kirjoitetut kaksi osaa:

Ensimmäinen unohdettu merkkipäivä

Scorpius heräsi aamulla siihen aikaan kun hän yleensä lähti töihin. Lily mumisi vaimeasti hyvää työpäivää, johon Scorpius tyytyi vastaamaan suikkaamalla suukon tytön otsalle. Sydäntä korvensi, kun hän ajattelekin totuuden tulemista julki.

   Scorpius meni takapihalle ja kaikkoontui. Hän yritti osua Albuksen ja Christinan kuistille, mutta löysikin itsensä hyisestä joesta. Kauhuissaan Scorpius räpiköi rantaan jääkylmästä vedestä. Hytisten Scorpius kompuroi huurteisella hiekalla ja kömpi Albuksen mökin luo. Samalla hän kuivatteli itseään loitsun avulla.

   Scorpius paukutti ovea ties kuinka kauan ennen kuin se aukesi. Albus katsoi uitetun koiran näköistä Scorpiusta kulmat kurtussa.
   “Minä sain potkut”, Scorpius henkäisi. Sitten hän kertoi valehdelleensa Lilylle.
   “Miksi?”
   “En halunnut särkeä Lilyn sydäntä. Joutuisimme muuttamaan asunnostamme.”
   “Kyllä Lily sen kestää.”
   “Etsin uusia töitä. Hän ei saa joutua huolehtimaan, että emme saa maksettua vuokraa.”
   “Mutta eihän se ole lainkaan var-”
   “Albus”, Scorpius keskeytti. “Jooko? Älä kerro Lilylle potkuistani?”

   Albus kurtisti kulmiaan. Hän haroi mustaa tukkaansa ja tuijotti kenkiään.
   “Ole kiltti, Al.”

   Albus huokaisi. “Okei, hyvä on. Paitsi, että jos tämä selviää, Lily möyhentää minutkin.”
   “Ei selviä. Kerron potkuistani sitten kunhan olen saanut uusia töitä.”
   
Koko sen päivän Scorpius käveli puodista puotiin, ihmiseltä ihmiselle, ja aneli töitä. Mutta ei. Hänelle ei annettu töitä. Malfoyn leima tahrasi hänet.

   Kello alkoi lähennellä neljää Scorpiuksen poistuessa Lurppuluomen pöllökeskuksesta. Hän käveli katkerana kohti Vuotavaa noidankattilaa, josta hän pääsisi helpoiten kotiin. Yhtäkkiä joku tarttui häntä käsivarresta. Scorpius kohotti sauvansa valmiina iskemään, kun matala ääni kuiskasi hänelle;
   “Olen kuullut, että nuori herra Malfoy on töitä vailla.”

   Scorpius käänsi katseensa häntä lyhyempään velhoon, joka oli täysin verhoutunut mustaan kaapuun. Scorpius vilkaisi kylttiä heidän yläpuolellaan; Iskunkiertokuja. Scorpius nielaisi.
   “Se ei kuulu teille!”
   “Minulla olisi teille töitä. Oikein rahakkaita töitä. Jos kiinnostaa, tulkaa huomenna käymään Elisen putiikissa.”
   “Elisen putiikki?”
   “Niin. Se on aivan Borgin & Burkesin naapurissa. Tervetuloa.”

Scorpius tuijotti velhoa uskomatta korviaan. Hänelle tarjottiin töitä.
“Kiitos, mutta ei kiitos”, Scorpius sähähti ja vetäisi kätensä lyhyen velhon otteesta. Velho tuhahti.
“Te ette tule saamaan mistään muualtakaan töitä, parempi tarttua tarjoukseen.”
“En varmasti!” Scorpius sanoi lujasti ja marssi tiehensä kylmän hien kastellessa hänen selkänsä.

“Scorp, oletko kunnossa?” Lily kysyi leijuttaessaan lautasia ja laseja pöydälle. Scorpius nyökkäsi vaimeasti. Hän oli yhä järkyttynyt Viistokujan episodista. Hänelle oli tarjottu töitä. Iskunkiertokujalta. Ei voinut olla totta.
“Tapahtuiko töissä jotain?”

Scorpius pudisteli päätään. “Oli vain vähän hulina päivä. Älä huoli.” Taas valhe. Scorpius pelkäsi tukehtuvansa valheisiinsa. Kun hän edes vilkaisi Lilyä, joka uskoi joka ikisen sanan silmiään räpäyttämättä, hän tunsi suunnatonta syyllisyyttä.

Illalla sängyssä Lily kainalossaan Scorpius pyöritteli päässään velhon sanoja. Hän oli puhunut totta. Scorpius ei voisi saada mistään muualta töitä kuin Iskunkiertokujalta. Mutta ei hän voisi tehdä niin Lilylle ja Albukselle. He luottivat häneen. Hän ei sekaantuisi pimeyden voimiin.
Mutta heidän ei tarvitsisi koskaan tietää. Scorpius tekisi työtä jonkin aikaa, kunnes keksisi paremman suunnitelman.

Ei. Hän ei voinut. Scorpius vilkaisi kelloa ja nähdessään sen lähestyvän kolmea, hän päätti yrittää saada unta. Hän ei menisi Iskunkiertokujalle aamulla. Ei varmasti.

Aamulla viittä vaille kahdeksan Scorpius vetäisi Elisen putiikin vanhan natisevan oven auki nieleskellen. Hän ei voinut enää perääntyä astuessaan hämärään kauppaan, jossa ei siihen aikaan ollut vielä ketään. Ainoastaan tiskin takana istui se sama, lyhyt, mustiin pukeutunut velho, joka kaivoi sauvallaan likaa kynsiensä alta.

“Voin tarjota loitsun tuohon”, Scorpius sanoi yrittäen vaikuttaa rennolta. Velho säpsähti tuolissaan, suoristautui ja tyytyväinen virne levisi hänen kasvoilleen.
“Osasin odottaa teitä, herra Malfoy. En ehkä aivan näin aikaisin, mutta jossain vaiheessa kuitenkin.”

Scorpiusta kylmäsi. Hän halusi kääntyä. Mutta hän teki tämän Lilyn tähden, heidän yhteisen tulevaisuutensa tähden. Lily ymmärtäisi.
“No? Mikä se työ on?”
“Ai, jahas. Siinäkö olivat muodollisuudet?” velho naurahti ja suoristautui. Scorpius nyökkäsi lyhyesti ja velho kohautti olkiaan.
“No, mennäänpä tuonne takahuoneen puolelle - näin ihan varmuuden vuoksi vain.”

Scorpius asteli hermostuneena itseään päätä lyhyemmän velhon perässä hämärään takahuoneeseen, jonka takassa paloi vihreä tuli. Keskellä huonetta oli tumma pöytä, jonka päällä oli nippu papereita, ja jota ympäröivät tummanpunaiset sohvat. Huone oli ahdistava kaikessa tummuudessaan.

   Velho istahti sohvalle ja osoitti paikkaa edessään. Scorpius istahti epäröiden penkille ja tuijotti pöytää edessään. Mitä hän oli tekemässä?
   “Tuliviskiä?” velho kysyi, heilautti sauvaansa ja huoneen läpi leijui pullo ja kaksi shottilasia. Scorpius ei ehtinyt sanoa mitään, kun täyteen kaadettu shottilasi asetettiin hänen eteensä. Scorpius ei kuitenkaan koskenut juomaansa, vaikka pieni paukku olisikin ollut paikallaan.
   “No niin, herra Malfoy. Minulla on tällä hetkellä teille vain yksi keikka.”
   Keikka? Scorpius nielaisi.
   “Sillä haluan varmistaa, että todellakin osaatte hoitaa hommanne. Sitä en kylläkään hirveämmin epäile - olettehan toki Malfoy.” Velho naurahti päälle. Scorpiusta oksetti.
   “Ja mikähän tämä homma nyt sattuisi olemaan?” Scorpius ei kyennyt peittelemään töykeyttä äänessään. Hän ei halunnut velhon luulevan, että hän teki tämän vapaaehtoisesti.
   “Hyvin yksinkertaista välitystä. Vaikka olet Malfoy, ihmiset kuitenkin antavat sinun liikkua velhoalueilla rauhassa sen Potterin tytön takia.”
   “Et sotke Lilyä tähän”, Scorpius äyskähti ja velho kohautti olkiaan.
   “Tässä ovat ohjeet. Älä sano aikoja tai paikkoja ääneen, koska seinilläkin on korvat.” Velho ojensi pergamentin, johon oli kirjoitettu lähes lukukelvottomalla käsialalla:

   Lähetys otetaan vastaan klo 21.30
Taverne Martre, Rue Insidieuse, Allée Magicien
Pariisi, Ranska


“Pariisissa?” Scorpius älähti. Velho sihisi sormi ojossa, jotta Scorpius olisi hiljaa.

Lähetys toimitetaan perille klo 22.30
Borgin & Burkes, Iskunkiertokuja, Viistokuja
Lontoo, Iso-Britannia

Scorpius tuijotti paperia korvissa soiden. Kello 21.30. hänen täytyisi olla Ranskassa ja tuntia myöhemmin takaisin Lontoossa mukanaan ilmeisesti jotain todella pimeää taikuutta.
“No? Mitä olet mieltä?” velho sanoi viimein, kun Scorpius vain tuijotti paperia.
“Mi-minä… miten oletatte, että kykenisin hakemaan jotain tunnissa toisesta maasta!” Scorpius paukautti paperin takaisin pöydälle. Hänellä oli kauhea olo - eikä vain tulevan tehtävän takia: ihan kuin hän olisi unohtanut jotain tärkeää.
“Oletteko te velho vai ette?”

Scorpius nielaisi. “Mitä minun sitten pitäisi hakea?”
“Ehkä on parempi ettette tiedä”, velho hymyili kierosti. “Se tekee teidän hommastanne helpompaa. Mutta haette vain pienen vihreän pussukan juuri sieltä ja viette sen sinne.”
“Mikä on palkkio?”
“Jos onnistut, saat kymmenyksen tuotosta.”
“Eli?”
“Yli 500 kaljuunaa.”

Scorpius tuijotti velhoa uskomatta korviaan. Se oli enemmän kuin hänen kuukauden palkkansa. Ja tähän menisi vain tämä ilta. Velho hymyili yhä leveämmin.

“Asia on siis sillä selvä?” Velho ojensi hänelle sulkakynää ja mustetta. “Sinä haet meille tavaran ja saat prosenttiosuuden tuotoista. Rahat ilmestyvät ylihuomiseen mennessä takapihallanne sijaitsevan ruusun taakse.”

Scorpius jähmettyi. Mistä velho tiesi, että heillä oli ruusu heidän takapihallaan? Scorpius yritti karistaa kylmän tunteen, mutta se tuntui vain kiristyvän. Häntä tarkkailtiin, heitä tarkkailtiin. Hän oli syvemmällä suossa kuin oli uskonut. Scorpius kuitenkin allekirjoitti sopimuksen sillä hän ei keksinyt mitä muuta olisi tehnyt.

Päästyään Iskunkiertokujalta hän suuntasi Lurppuluomen pöllökeskukseen ja lainasi pöllön, jotta sai lähetettyä viestin Lilylle.

Hei, kulta!

Töissä menee tänään pitkään, joten tulen vasta todella myöhään kotiin.

Scorpius

Scorpiuksesta tuntui, kuin hänen olisi pitänyt sanoa vielä jotain, mutta hän ei jaksanut kirjoittaa enää mitään tai ruveta siirappiseksi. Häntä kauhistutti, että hän taas valehteli Lilylle.

   Kääriessään kirjettä hänelle tuli taas kummallinen tunne, että hän oli unohtanut jotain erittäin tärkeää. Scorpius kuitenkin sysäsi ajatukset syrjään ja päätti keskittyä edessä olevaan ilmiintymiseen. Hänen täytyisi kuvitella matka, katu silmiensä edessä ja muuta yhtä mukavaa, missä Scorpius oli hyvä. Hän ei todellakaan halunnut Englannin kanaaliin pulikoimaan.
   
   Scorpius joutui pyörimään koko päivän ties missä. Hän ei uskaltanut liikkua Viistokujalla Lilyn tai Albuksen pelossa, vaan piileskeli jästialueilla ja joutui taas käymään jästikaupassa hakemassa ruokaa. Kello liikkui tuskallisen hitaasti ja kun kello oli kuusi, Scorpius oli valmis hyppäämään jokeen.

   Kellon lähestyessä yhdeksää, Scorpius päätti ilmiintyä. Hän katsoi vielä karttaa, mutisi etäisyysloitsuja ja laski. Kerrankin numerologiasta oli hyötyä tosielämässä. Hän valitsi vanhan kotikatunsa ilmiintymispaikakseen, koska se oli hänelle kaikkein tutuinta seutua.

   Scorpius puristi taikasauvaansa. Hän tärisi päästä varpaisiin, eikä hän ollut aivan varma johtuiko se kylmyydestä vai pelosta. Hän henkäisi syvään, kääntyi ja hukkui sekavuuteen. Ääniä, valoja, ihmisiä, hän ei ollut koskaan kaikkoontunut näin kauas. Scorpius tajusi, ettei tiennyt oliko näin kauaksi kaikkoontuminen edes terveellistä. Hän yritti pitää paniikin aisoissa puristuksen tunteen kasvaessa. Jos hän värähtäisikään hän voisi halkiintua kahtia suoraan kanaaliin ja sekös olisikin ihana lahja Lilylle.

   Yhtäkkiä puristava tunne katosi ja Scorpius tunsi putoavansa. Hän avasi silmänsä ja näki Eiffelin tornin lähestyvän alapuolellaan kovaa kyytiä. Scorpius karjaisi kauhuissaan. Minäkuolenminäkuolenminäkuolen oli ainoa ajatus mikä hänen aivoissaan kulki sillä hetkellä.

   Eiffelin tornin tullessa kohdalle Scorpius heilautti sauvaansa epätoivoissaan. Scorpius tunsi nykäisyn sivulle ja hän paiskautui päin tornin metallia. Ilma pakeni hänen keuhkoistaan ja hetken ajan hän vain haukkoi henkeään parin sadan metrin korkeudessa. Hän ei ollut aivan varma mitä oli tehnyt, mutta yhtä kaikki hän oli hengissä.

   Scorpius laskeutui varovasti seittiloitsulla kohti maankamaraa. Jalkojen osuessa asfalttiin hän henkäisi helpotuksesta ja lysähti maahan. Hetkeen hän ei kyennyt kuin pyyhkimään tuskanhikeä naamaltaan ja vasta äkäinen vartija sai häneen vauhtia.

   Kello oli jo varttia yli yhdeksän kun Scorpius pystyi taas viimein keskittymään tehtäväänsä. Hän katseli karttaa ja mutisi loitsua, joka johdatti hänet lopulta Allée Magicienille. Velhon mukaan Allee Magicien oli kuin Viistokuja.

   Viimein Scorpius saapui vanhalle tiiliseinälle. Mitä velho olikaan sanonut? Kahdeksas tiili vasemmalta katsottuna viidennellä rivillä? Scorpius kosketti tiiltä sauvan kärjellä ja umpinainen tiilimuuri katosi räpäyksessä paljastaen hämyisen kujan. Scorpius astui Allee Magicienille yrittäen näyttää mahdollisimman normaalilta, vaikka hänen sydämensä tykytti kuin villiintynyt kentaurilauma.

   Hän luki sivukatujen nimiä, mutta missään ei näkynyt Rue Insidieusea. Epätoivo alkoi iskeä, sillä kello oli jo muutamaa minuuttia vaille puoli. Hän ei voisi olla myöhässä, hänet manattaisiin elävältä. Scorpius ei mahtanut itselleen mitään vaan alkoi juosta lähes täpötäyttä katua edestakaisin.

   “Excusez moi!” Scorpius pyyteli tönäistessään aina vahingossa velhoa tai noitaa. Paniikki kasvoi, kurkkua kuristi, kunnes viimein hän näki edessään kyltin, jossa luki Rue Insidieuse. Hän ei epäröinyt hetkeäkään syöksyessään kujalle, vaikka se olikin hämärä ja sieltä kantautuvat äänet olivat kaikkea muuta kuin lohdullisia.

   Taverne Martre oli onneksi jo kolmas liike, joka kujalla tuli vastaan. Scorpius vetäisi hupun päähänsä ja helpottuneena astui liikkeeseen, jonka seiniä vuorasivat hyllyt, joilla lepäsi kirjojen lisäksi epämääräisen näköisiä esineitä.
   “Liike on suljettu”, musta, kaapin kokoinen velho tiskin takana äyskäisi vahvasti murtaen. Scorpius tiesi mitä vastata.
   “Onneksi lepakot lentävät yöllä.”
   “Grande. Odottelinkin teitä, ‘erra Malfoy.” Velho astui tiskin takaa. Hän näytti äärimmäisen uhkaavalta arpisine kasvoineen ja ainokaisine silmineen. Hän tuijotti silmällään Scorpiusta rävähtämättä.
   “Anteeksi, että olen myöhässä. Oli hiukan mutkia matkassa.”
   “Oui. Annan anteeksi, sillä on ensimmäinen kertanne. Tästä lähin ‘aluan kuitenkin täsmällisyyttä.”

   Scorpius nyökkäsi.
   “Muistakaa, että lähetyksen tulee olla oikeaan aikaan perillä. Ymmärrättekö?

   Scorpius nyökkäsi taas. Velho hävisi tiskin taakse ja vetäisi sieltä vihreän pussukan.
   “Ette katso pussiin, jos ‘aluatte säilyttää ‘enkenne. Ette kerro tästä kenellekään. Palkkio ilmestyy sovitusti puutarhaanne.”

   Scorpius kirosi itseään taas vain nyökätessään. Velho hymähti.
   “Olette vähäpuheinen mies, ‘erra Malfoy. Pidän siitä.” Velho ojensi pussukan Scorpiukselle, joka tunki sen nopeasti reppuunsa. Se tuntui jonkinlaiselta kirjalta, mutta hän ei todellakaan halunnut koskea siihen yhtään sen enempää kuin oli pakko. He nyökkäsivät toisilleen nopeasti ja Scorpius lähti kaupasta vikkelästi. Hän yritti pitää askeleensa rauhallisina, mutta hän tunsi katseet niskassaan. Hän tolkutti itselleen olevansa vainoharhainen, mutta kun tunne vain kasvoi, hän oli täysin varma siitä, että häntä seurattiin.

   Scorpiuksen yläpuolella pamahti. Hän kiihdytti juoksuun ja loitsi taakseen niin paljon kuin kykeni. Hänen tiensä oli kuitenkin tukittu. Viisi hahmoa seisoi Allee Magicienille vievän kadun suulla ja kaikki osoittivat häntä sauvallaan.

   Scorpius kaarsi kirousten tieltä sivukujalle ja juoksi tietämättä minne mennä.
   “Tainnutu!” kuului hänen takaansa. Scorpius näki valosuihkun singahtavan hänen ohitseen vastapäiseen seinään, josta räjähti tiilenpaloja hänen päälleen. Yskien Scorpius jaksoi juoksemistaan.
   “Kangistumistyyslitys!” kuului yhtäkkiä hänen edestään ja hän ehti juuri heittäytyä seinää vasten loitsun tieltä, joka älähdyksestä päätellen osui hänen perässään juokseviin.

   Scorpius puuskutti äänekkäästi. Hänet oli saarrettu. Oliko peli pelattu?
   “Anna reppu tänne ‘angoittelematta, niin voimme ehkä lieventää tuomiotasi”, mustiinpukeutunut, pinkkitukkainen nainen tokaisi hänen edessään. Scorpius pidätti henkeään, hän ei voinut epäonnistua näin pahasti.
   “Et voi kaikkoontua!” hänen takaansa huudettiin. Huutaja oli selvästi britti. “Turha yrittää!”

   Scorpius mietti vaihtoehtojaan. Hän ei voisi antautua, kaikki olisi silloin lopussa. Hän menettäisi muutakin kuin vapautensa. Scorpius vetäisi kerran henkeään ja puristi sauvaansa. Hän oli epätoivoinen, hän ei keksinyt muuta kuin käyttää loitsua, jonka hän oli kerran kuullut isänsä käyttäneen. Hirveää kirousta. Ei anteeksiantamaton, mutta silti melkein yhtä paha.

   Ilman täytti pimeys ja kiljunta ja huuto. Scorpius juoksi sekasorron läpi kyyneleiden kastellessa hänen poskensa. Hän oli todellakin käyttänyt yhtä hirveimmistä kirouksista. Kirous nostatti ihmisen kauheimmat muistot pintaan ja saattoi ajaa heidät pahimmassa tapauksessa hulluuden partaalle.

   Päästyään auroreiden ohi hän yritti haihduttaa pimeyden, mutta se ei lähtenyt, ei millään. Huuto ja kiljunta yltyi ja vaimeni asteittain. Scorpius katsahti kelloaan, se näytti kymmentä. Hänen oli uskottava, että aurorit selviäisivät pimeydestä pois.

   Scorpius epäröi vielä hetken ennen kuin ampaisi pois Rue Insidieuselta. Hän kuuli askeleita takaansa ja ehti juuri ja juuri torjua kirouksen, joka laukaistiin hänen suuntaansa.

   Henki lakkasi kulkemasta. Mustahiuksinen, silmälasipäinen mies arpi otsassaan seisoi parin metrin päässä Scorpiuksesta osoittaen häntä sauvallaan. Harry Potterin vihreät silmät olivat kuin myrskyn merkki. Scorpius veti huppua tiukemmin päähänsä: Harry ei saanut missään Merlinissä tajuta kuka hän oli.
   “Anna se reppu tänne ja lopeta tuo sumu tai muuten kiroan sinut”, Harry sanoi uhkaavasti. Scorpius nielaisi. Hän halusi pudottautua maahan ja rukoilla armoa, pyytää ymmärrystä epätoivoonsa. Mutta hän ei voinut. Harry ei ymmärtäisi.

   Scorpius loitsi kilven salamannopeasti Harryn taikoessa tainnutusloitsun ja samalla hetkellä nuori luihuinen kääntyi kaikkoontuakseen ainoana ajatuksenaan Iskunkiertokujaiskunkiertokujaiskunkiertokuja.

   Scorpius iskeytyi johonkin kovaan ja ilma pakeni hänen keuhkoistaan. Hetken haukottuaan henkeään hän sai kömmittyä pois epämääräiseltä kujalta. Hän ei ollut varma mihin oli päätynyt, mutta kadulta kantautuvista äänistä päätellen hän oli ainakin Iso-Britanniassa. Hän kokeili reppuaan varmistaakseen, että kirja oli tallella ennen kuin hiipi pois ahtaalta, roskien täyttämältä kujalta. Onnekseen hän oli onnistunut ilmiintymään Iskunkiertokujalle.

Scorpius pinkoi hetkeäkään epäröimättä Borgin & Burkesille. Hän paiskasi oven kiinni takanaan ja törmäsi vanhaan ja harmaantuneeseen herra Burkesiin. Hänen katseensa ei kertonut mitään hänen ojentaessaan kättään repun suuntaan. Scorpius repi repun selästään ja heitti sen Burkesille. Hän ei sanonut mitään vaan lähti samantien. Häntä ahdisti ja kuvotti. Hän ei kestänyt itseään, sitä mitä hän oli mennyt tekemään. Scorpius pinkoi pois Viistokujalta pitäen edelleen kasvot hupun kätköissä. Hän juoksi kunnes lyyhistyi keskelle Lontoota kyyneleiden valuessa hänen kasvoilleen. Ei perkele.

Hetken itseään rauhoiteltuaan Scorpius nousi ja kaikkoontui kotiovelleen - siitäkin tosi hiukan huti. Hän putosi suoraan ruusupuskaan ja kiroten nousi sieltä. Hän näytti järkyttävältä.

Ovi aukesi. Lilyn punainen pää putkahti oviaukosta ja hän tuijotti Scorpiusta suu ammollaan.
“Scorp… mitä helvettiä?”
“Minä… minä… minä kaikkoonnuin hiukan huti”, Scorpius kampeutui portaat ylös nilkuttaen. Hän oli törmäillyt, kaatuillut ja kompuroinut tänään aivan liikaa.
“Missä sinä olit?” Lily sanoi oven sulkeuduttua heidän jälkeensä. Hän tuijotti Scorpiusta pienesti hymyillen mikä tuntui Scorpiuksesta äärimmäisen oudolta.
“Laitoin sinulle pöllön. Olin töissä”, Scorpius totesi. Lily räpytteli silmiään ja astahti askeleen taaksepäin.
“Anteeksi kun viestini oli niin lyhyt, mutta oli ihan kauhea kiire.”
“Minä… minä...”
“Lily?”

Lily pudisteli päätään. “Luulin, että olit suunnittelemassa minulle yllätystä.” Lilyn katse alkoi jäätyä.
“Täh? Miksi minä suunnittelisin sinulle yllätystä?” Scorpius paukautti. Hän ei ymmärtänyt laisinkaan mitä Lily oikein puhui. Lily säpsähti rajusti ja laski katseensa pudistellen vaimeasti päätään.
“E-et miksikään. Kunhan vain ajattelin.”
“Lily mikä nyt on?”
“Anna olla!” Lily kääntyi.
“Lily? Kerro nyt!”
“Minä sanoin, että ANNA OLLA!” Lily karjaisi kyyneleiden purskahtaessa hänen silmistään. “Ihan sama, en minä mitään odottanutkaan!” Lily paineli eteisestä makuuhuoneeseen ja paiskasi oven niin raivoisasti kiinni, että seinällä riippuva taulu putosi ja levähti sirpaleiksi lattialle. Taulun maalaus kirkui kauhuissaan.
“Lily! LILY!” Scorpius huusi ja rynkytti ovenkahvaa. Lily oli lukinnut itsensä makuuhuoneeseen. Scorpius ei ymmärtänyt lainkaan mitä oli unohtanut. Miksi hän olisi ollut järjestämässä Lilylle yllätystä ellei… ei helvetti. Lilyn syntymäpäivä oli tänään ja hän oli luvannut Lilylle parhaan syntymäpäivän ikinä. Hän oli suunnitellut matkan jonnekin kauniiseen paikkaan eväiden kanssa ja he olisivat viettäneet päivän ihan vain kahdestaan.

Mutta hän oli mennyt ja auttanut pimeyden voimia.
“Lily! Anna anteeksi! Minä unohdin!” Scorpius sanoi hätäisesti. “Minä… oli niin kauhea kiire, että unohdin ihan kokonaan! Töissä on ollut stressiä!” Lily ei vastannut. Scorpius koputti oveen, mutta vastausta ei kuulunut. Scorpius huokaisi.
“Hyvää syntymäpäivää”, hän sanoi vielä ennen kuin heitti vaatteensa pois ja paineli sohvalle nukkumaan.
   

Ensimmäinen ero

Lily oli leppynyt jo seuraavana päivänä Scorpiuksen lahjoessa hänet huoneellisella ruusuja ja kynttilöitä anteeksipyyntöjen kera. Lily sanoi ylireagoineensa ja pyysi anteeksi omaa käytöstään ja kaikki oli taas hyvin.

   Scorpiuksesta tuntui kauhealta. Kaksi seuraavaa päivää hän hermoili ja sätti itseään ja tekojaan. Mutta kun hän löysi rahat kukkapenkistä, kaikki 562 kaljuunaa, hymy nousi hänen huulilleen. Hän pystyi maksamaan vuokran ja rahaa jäi kunnolla ylikin.

   Arki rullasi kuten tavallista, Lily kävi vähän väliä Christinan luona puhumassa vauvoivasta ja synnytyksestä ja kummiudesta. Scorpius kuitenkin esitti aina olevansa töissä, joten hän ei joutunut lähtemään mukaan.

   Vaikein hetki oli tapausta seuraavalla viikolla, kun he lähtivät käymään Pottereilla. Scorpius laski aina katseensa, kun hän tunsi Harryn katseen lähestyvän häntä ja hän vältteli miestä kaikin voimin.
   “Scorp… oletko kunnossa?” Lily kysyi heidän tiskatessa astioita. Scorpius nyökkäsi vaimeasti.
   “Olet ollut jotenkin hermona viime aikoina”, Lily sanoi epäilevästi. Scorpius nielaisi. Hän halusi unohtaa koko tapahtuman, hän ei halunnut muistaa kajonneensa pimeyden voimiin. Hän ei halunnut kertoa maksavansa heidän vuokransa auttamalla kaikkea sitä mitä Potterit olivat vastaan.
   “Se johtuu töistä”, Scorpius sanoi. Eikä se sinänsä ollut valhe, sehän oli nykyään hänen työnsä. Lily huokaisi.
   “Olen kuullut, että ministeriöstä potkitaan porukkaa ulos.”
   “Niin...”
   “Mikset ole kertonut?”
   “En halunnut huolestuttaa.” Se ei ollut täysi valhe.

   He eivät sanoneet mitään, kunnes Lily katkaisi hiljaisuuden niin äkisti, että Scorpius pudotti leijuttamansa lautasen lattialle.
   “Nyt keksin!” Lily sanoi. “Me mennään huomenillalla Albuksen luo viettämään aikaa! Emme ole käyneet siellä moneen viikkoon ja sinä saisit ajatukset pois töistä!”

   Scorpius kohautti olkiaan. Hän ei halunnut Albuksen luo. Albus saisi ongittua heti tietoonsa mistä Scorpius oli rahat saanut ja sitten ei hyvä heiluisi.
   “Scorp? Oletko sinä riidellyt Albuksen kanssa?” Lily kysyi epäilevästi.

   Scorpius pudisteli päätään ja yritti naurahtaa epäuskoisesti päälle.
   “En tietenkään. Minä… olen vain väsynyt. Älä välitä, kyllä tämä tästä”, hän sanoi kaapaten Lilyn halaukseen. Hän ei ollut kuitenkaan ollenkaan varma miten hän kiemurtelisi tästä epätoivosta irti.
   
   Scorpiusta kauhistutti, että hänen täytyisi mennä jossain vaiheessa pyytämään lisää töitä. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut, sillä yhtenä iltana hänen ovelleen saapui se samainen velho, joka oli ollut Elisen putiikissa. Scorpius yritti läimäistä oven kiinni velhon edestä, mutta mies sai jalkansa väliin.
   “Minulla olisi teille tarjous”, velho sanoi vaimeasti. Scorpius pudisteli päätään.
   “Lily on kotona!” hän sanoi.
   “Ei ole. Minä tiedän”, velho sanoi ja Scorpius säikähti niin, että velho pääsi eteiseen. Miten ihmeessä hän tiesi, että juuri tänä iltana Lily oli päättänyt lähteä käymään kotonaan?
   “Minä en tee enää hämärähommia”, Scorpius sanoi yrittäen pitää äänensä varmana. Velho naurahti.
   “Älä yritä esittää vaikeaa. Minä tiedän, ettet sinä saa töitä mistään muualta ja rahanne alkavat olla lopussa.”
   “En lähde enää Ranskaan.”
   “Ranska oli vikatikki. Taverne Martren työntekijä oli vihinyt jutusta ja kieli molempien maiden ministeriöön. Tänään saat lähteä Skotlantiin.”
   “Tänään?”
   “Jos haluat pysyä kiinni tässä työssä, sinun kannattaa tehdä niin kuin minä sanon.”
   “Uhkailetko sinä minua?”
   Velho ei liikahtanutkaan. “Voitte toki torjua tarjoukseni. Mutta se ei ole kannattavaa.”

   Scorpius yritti näyttää mahdollisimman kylmältä ja rauhalliselta, eikä aikonut näyttää pelkoaan.
   “Tässä on tehtävänanto. Tehkää tai olkaa tekemättä - sillä on kuitenkin seurauksensa”, velho sanoi, heitti käärityn pergamentin lattialle ja katosi ovesta. Scorpius ryntäsi ikkunaan katsomaan, kuinka velho hiljalleen katosi pimeyteen. Hän katsahti pergamenttiin miettien heittäisikö sen vain suoraan roskikseen vai vilkaisisiko sitä. He tarvitsivat rahaa. Scorpius nosti henkäisten pergamentin lattialta.

   Viikon aikana hän teki yhteensä neljä keikkaa. Rahamäärät olivat pienempiä kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tehtävät olivat helpompia. Hän liikkui Iso-Britanniassa, lähinnä Skotlannin ja Englannin alueella. Joka reissun jälkeen Lily katsoi häneen epäilevästi ja Scorpius yritti vaikuttaa mahdollisimman rennolta.

   Kun Scorpius istui lauantaiaamuna kahvikuppi kourassa pöydän ääressä potemassa huonoa omaatuntoa, Lily pamahti vihaisena keittiöön. Scorpiuksen sydän pompahti kurkkuun ja hän tunsi tukehtuvansa. Lily paukautti Päivän Profeetan pöydälle ja osoitti sormellaan otsikkoa: PIMEYDEN VOIMIEN UUSI NOUSU

   Scorpius ei ehtinyt sanoa mitään, kun Lily nappaisi lehden käsiinsä takaisin, aukaisi sen ja alkoi lukea pidätettyä raivoa äänessään:
   “Britanniaa on ravistellut viime aikoina pimeiden taikaesineiden välitysaalto. Useita vaarallisia taikaesineitä on liikkunut paikasta toiseen välittäjien välityksellä viranomaisten huomaamatta. Tunnetuin näistä esineistä on Edungius Synkkämielen kirjoittama opus Näkymätön tappaja, joka sisältää monia äärimmäisen vaarallisia, huomaamattomia loitsuja, jotka tappavat jättämättä jälkiä. Välityspalkkiot houkuttelevat monia sillä ne ovat hyvin suuria. Taikaministeri Kahlesalvan mukaan tilanne on äärimmäisen kriittinen varsinkin Lontoon alueella.
‘Olemme nyt kohdistaneet kaikki aurorimme jahtaamaan näitä salakavalia välittäjiä. Pimeyden voimiin kajoaminen on anteeksiantamatonta ja toivon todella, että välittäjät tulisivat järkiinsä’, Kahlesalpa sanoo tänään antamassaan lausunnossa. Isä puhui eilen tästä rikosaallosta! Hän oli ollut vähällä napata yhden niiistä ihmispaskoista Ranskassa, mutta hän ehti paeta… Jos saisin kiinni yhdenkään välittäjistä tietooni en oikeasti vastaisi teoistani… he ovat velhomaailman alinta pohjasakkaa!”

   Scorpius yritti näyttää rennolta, ehkä hiukan kiihtyneeltä ja nyökytteli Lilyn sanoille. Voi jos Lily tietäisi… Toivottavasti Lily ei saisi ikinä tietää…

   Lily paasasi hetken aikaa, kun hän yhtäkkiä hiljeni.
   “Öh, Scorp… oletko kunnossa?”
   Scorpius nyökkäsi.
   “Mikset sinä nykyään puhu minulle?”
   “Täh?” Scorpius säpsähti rajusti.
   “Sinä välttelet minua. Olet hermoraunio. Et koskaan tule juttelemaan minua emmekä ole harrastaneet seksiä moneen viikkoon. Mikä sinulla on? Eroa työstäsi, koska minä en jaksa katsoa kun olet tuollainen! Tai sitten me erotaan? Olisiko se parempi?”
   “Mitä? Ei!” Scorpius älähti kauhuissaan.
   “Sitten puhu minulle!”

   Scorpius nousi. “Äh, anna anteeksi Lily. Minä...”
   “Mitä sinä? Mitä sinä pyytelet koko ajan anteeksi?”

   Scorpius ei tiennyt mitä vastata. Häntä ahdisti. Hän ei enää kestänyt, mutta hän ei voinut myöskään sanoa totuutta.
   “Scorpius mikä sinulla on?” Lily sanoi silmät leimuten. Scorpius huokaisi syvään.
   “Töitä… Minä… anteeksi, että ne vaikuttavat niin paljon. Minä lupaan, että huomenna en anna niiden vaikuttaa ja olen ennallani.”
   Lily huokaisi ja kurottautui pöydän yli halaamaan häntä.
   “Se on vain työ, Scorp. Raha ei ole maailmassa tärkeintä.”

   Scorpius rutisti Lilyn vastensa henkensä hädässä. Hän ei tiennyt mitä tekisi, jos menettäisi Lilyn.
   “Rakastan sinua”, Lily sanoi.
   “Minäkin sinua.”

   Seuraavan iltapäivänä tullessaan kotiin Scorpius oli loihtinut Lilylle kimpullisen ruusuja, joista jokainen yksilö oli erivärinen. Scorpius oli ylpeä itsestään sillä hän ei ollut ollut ikinä taitava muodonmuutoksissa ja hän oli varma, että Lilykin osasi arvostaa hänen panostaan. Tyytyväisenä muutenkin ihan mukavasti sujuneeseen päiväänsä Scorpius astui sisään asuntoon. Hän huuteli Lilyä, mutta kun vastausta ei kuulunut, Scorpius kohautti olkiaan. Lily oli varmaan asioilla tai teki kouluhommia.

   Scorpius potki kengät jalastaan ja käveli keittiöön.

   Ruusut tippuivat hänen kädestään.

   Hän ei saanut henkeä.

   Kaljuunapussi. Pöydällä. Avattuna.

   Lily oli löytänyt hänen palkkionsa.

   Vaisto varoitti häntä taas ajoissa. Scorpius ehti juuri heittäytyä kirouksen tieltä, joka osui ikkunaan räjäyttäen sen sirpaleiksi. Lily tuijotti häntä itkusta punertuneilla silmillään sauva ojossa.
   “Li-lily, anna minun sel-”
   “Minä en usko sanaakaan sinun valheistasi!” Lily kirkui ja iski taas kirouksen, jonka Scorpius ehti juuri ja juuri torjua.
   “Sen takia sinä olet ollut niin kiireinen! Sen takia olet ollut niin äksy ja väsynyt! Koska sinä olet tehnyt töitä pimeyden voimille, sinä olet aiheuttanut sen, että velhoja ja noitia on kuollut, että perheitä on tuhoutunut!” Lily kirkui. “Ja minä luotin sinuun! Minä uskoin sinua enkä omaa isääni!”
   “Lily, kuuntele!” Scorpius aneli. Lily kirkui.
   “Sinä kaksinaamainen paska! Olit minun kanssani varmasti yhdessä vain sen takia, ettei kukaan epäilisi sinua! Minä luulin, että sinä rakastat minua!”
“Niinhän minä-”
“Älä sano mitään!” Lily rähähti. “Isä on tolkuttanut aina, että Malfoyt eivät koskaan muutu! Että he ovat aina ja ikuisesti pimeyden voimien palveluksessa!”
“Minä sain potkut ministeriöstä!”
“Niin moni muukin! Ja hakeutuvatko he välittäjiksi? No eivät! Tuliko edes mieleesi kertoa minulle?”
“Minä-”
“Anna olla”, Lily pudisteli päätään kyyneleiden valuessa hänen silmistään. “En halua enää koskaan nähdä sinua.”
“Lily, anna minun selit-”
“Häivy!”
“Mut-”
“Vie saastaiset rahasi ja häivy elämästäni! En halua enää koskaan nähdä sinua!”
“Lily!”

Lily ei enää sanonut mitään, vaan laski sauvansa. Hän tärisi kauttaaltaan.
“Ja minä kun oikeasti rakastin sinua”, Lily nyyhkäisi ennen kuin juoksi pois. Scorpius ei seurannut, hän oli jähmettynyt paikoilleen. Hänen päässään soivat Lilyn sanat.


                                      Häivy

Malfoyt eivät koskaan muutu

                                                                                                              Anna olla

vie saastaiset rahasi

                       velhoja ja noitia on kuollut, perheitä tuhoutunut

                                                                            En halua enää koskaan nähdä sinua

Minä luulin, että sinä rakastat minua

[Deathless]

Ensimmäinen vuosipäivä

Kevät väistyi kesän tieltä ja kesä syksyn tieltä.

   Scorpius istui taas jästibaarissa, tilasi ties kuinka monennen juomansa. Scorpius laski päiviä, päiviä ilman Lilyä tai Albusta. Laski päiviä ilman kotia, töitä, rahaa tai onnea. Jäljellä oli enää hänen kuorensa ja taikasauvansa.

   Scorpius muisti kuinka oli lähtenyt pois asunnosta tietämättä mitä tehdä. Hän oli ollut yön baarissa ja mennyt aamulla takaisin kotiin, mutta siellä ei ollut enää mitään. Hän oli mennyt Albuksen luo, joka ei ollut kuitenkaan avannut. Lily oli kertonut hänelle.

   Scorpius kaivoi taskustaan rypistyneen, repeilleen ja lähes lukukelvottoman pergamentin.
   
   Scorpius,

   kuulin Lilyltä mitä olit tehnyt. En voi uskoa tätä. Luulin sinun olevan parempi kuin Draco Malfoy, mutta näköjään isä oli oikeassa. Te kaikki olette samanlaisia.
   Emme halua enää nähdä sinua. Älä yritä etsiä meistä ketään.

Albus
   
Kyyneleet putoilivat Scorpiuksen poskille. Hän oli menettänyt kaiken, aivan kaiken. Ja minkä tähden? Koska hän ei ollut osannut myöntää Lilylle saaneensa potkuja. Ajatus tuntui nyt aivan idioottimaiselta. Miksi hän oli ikinä ajatellutkaan, että asunto oli niin tärkeä, että siihen kannatti satsata kaikkien rakkaiden luottamus ja auttaa pimeyden voimia?

   Kohta olisi heidän ensimmäinen vuosipäivänsä - jos Scorpius ei olisi mokannut. Jos hän vain olisi osannut myöntää tekemänsä virheet ajoissa.

   Hänen viereensä istahti hahmo, joka pyysi itselleen tuopin kaljaa. Scorpius piti katseensa tiukasti omassa, puoliksi juodussa lasissaan, sillä häntä ei kiinnostanut ruveta juttelemaan kenellekään.
   “Haluaisitko auttaa minua näiden rahojen kanssa?” ääni sanoi pehmeästi. Scorpius käännähti äkisti tuijottamaan vieressään istuvaa miestä. Tämän platinanvaaleat hiukset olivat märät sateesta ja kasvot väsyneet, mutta siinä todellakin istui Draco Malfoy, hänen isänsä, jota Scorpius ei ollut nähnyt moneen kuukauteen.
   “Mitä sinä teet täällä?” Scorpius töksäytti ja nousi tuolilta. Häntä ei todellakaan kiinnostanut jutella mukavia isänsä kanssa, jonka syytä kaikki oli.

   Ei. Se ei ollut isän syytä, isä ei ollut käskenyt häntä tarttumaan tarjoukseen.
   Mutta silti. Oli hänen syynsä, ettei Scorpius voinut saada muita töitä.

   “Scorpius, kuulin mitä tapahtui”, isä sanoi jotenkin myötätuntoisen kuuloisena. Scorpius katsahti isäänsä kylmästi.
   “Mistä sinä sen kuulit?”
   “Huhut liikkuvat”, isä sanoi kohauttaen olkiaan. Kylmä kouraisi Scorpiuksen sydäntä: hänet pidätettäisiin, hänet vietäisiin Azkabaniin, jossa hän tulisi hulluksi…
   “Mutta miksi, miksi te erositte?”

   Scorpius purskahti itkuun, hän oli aivan liian humalassa pidätelläkseen kyyneleitään. Isä taputti epävarmasti häntä olalle mikä oli ennenkuulumatonta.
   “Mi-minä… kajosin pimeyden voimiin”, Scorpius niiskaisi. Isän silmät laajenivat.
   “Sinä teit… mitä?”
   “Sain potkut ministeriöstä”, Scorpius sanoi hikaten. “En saanut muualta töitä ja minulle tarjottiin… töitä Iskunkiertokujalta.”

   Isä huokaisi ja tuijotti tiskipöytää. Scorpius odotti, että isä sanoisi jotain.
   “Olen pahoillani”, isä sanoi epäröiden. “Kaikki on minun vikani. Minä… tajusin tässä vähän aikaa sitten, että olen ollut samanlainen isä kuin ukkisi oli minulle. Tajusin, että olin ollut kylmä sinua kohtaan ja… mutta halusin antaa sinulle tilaa, halusin, että saat tehdä aivan itse omat ratkaisusi. Ja kun rupesit kaveeraamaan Harryn pojan kanssa… minä kai ajattelin, että olit valinnut heidät etkä meitä.”

   Scorpius yritti pyyhkiä valuvia kyyneleitään.
   “Mikset sinä ikinä kysynyt minulta? Miksi sinä aina vetäydyit pois? Miksi minusta tuntui, ettet välitä?”

   Isä huokaisi. “Kun sitten tajusin, että meidän suhteemme oli mikä oli tuntui jotenkin helpommalta, että se sai jatkua sellaisena kuin se oli. Haluan kuitenkin sinun tietävän, että olen aina ollut sinusta ylpeä. Olet aina ollut parempi ihminen kuin minä ja kaiken mitä olet saavuttanut olet saavuttanut aivan itse.”

   Scorpius naurahti. Huomasiko isä lainkaan mihin tilanteeseen hän oli joutunut? Tajusiko hän, että Scorpius oli puilla paljailla?
   “En puhu tämänhetkisestä tilanteestasi.”
   “Vaan mistä sitten? Huomaatko sinä lainkaan kuinka pahasti poikasi on epäonnistunut?”
   “Tämä on lopullinen epäonnistuminen vain jos sinä teet siitä sellaisen.”
   “Olen menettänyt kaiken!” Scorpius huusi. “Minä menetin Lilyn! Menetin Albuksen! Menetin kaiken mitä minulla oli!”

   Isä laski kätensä hänen olkapäälleen. Scorpius katsoi isänsä ihmeen varmoja, rauhallisia kasvoja.
   “Sinä olet menettänyt kaiken vain jos hyväksyt sen lopullisesti.”
   “He vihaavat minua.”
   “He ovat vain pettyneitä tekoosi. Et ole yrittänytkään puhua heille.”
   “Minä… mistä muka tiedät?”
   “He eivät ole kertoneet töppäyksistäsi ministeriölle tai Päivän Profeetalle, joten he välittävät sinusta vieläkin.”

   Se oli totta. Missään ei ollut mitään hänestä tai hänen möhläyksistään. Voisiko isä olla oikeassa? Voisiko olla niin, että Scorpius voisi saada anteeksi?
   “Onnen puolesta täytyy taistella”, isä sanoi. “Eniten elämässäni kadun sitä, että tulin toistamiseen sekaantuneeksi pimeyden voimiin ja pettäneeksi Harryn. He uhkailivat Astoriaa, hän oli viidennellä kuulla raskaana. Menin paniikkiin, enkä halunnut pyytää apua, halusin selvitä tilanteesta yksikseni… Minusta olisi pitänyt tulla Albuksen kummi - tiesitkö?”
Scorpius pudisteli päätään silmät suurina.
“Olin suorittamassa keikkaa, kun Harry sai minut kiinni pimeyden esine repussani. En kyennyt selittämään, Harry oli aivan helvetin vihainen… Emme ole puhuneet sen jälkeen, mutta hän ei ikinä paljastanut minua. Enkä minä ikinä enää katsonutkaan Iskunkiertokujan suuntaan.”   
“Minustakin piti tulla Albuksen lapsen kummi”, Scorpius niiskaisi.
“Sinulla on vielä mahdollisuus.”

Scorpius nyökkäsi ja nousi tuolilta. Hän katsoi isäänsä.
“Kiitos, isä”, Scorpius sanoi ja halasi Dracoa kömpelösti. Kun he irrottautuivat, Scorpius sanoi vielä: “Sinullakin on mahdollisuus korjata virheesi.”

Scorpius keräsi rohkeuttaan kaksi päivää Malfoyden kartanossa. Hän oli saanut vanhan huoneensa käytettäväkseen ja tullessaan kotiin isänsä kanssa äiti oli purskahtanut itkuun ja halannut poikaansa pitkään ja hartaasti. Scorpius ei olisi koskaan uskonut miten hyvältä kotiinpaluu tuntui.

   Viimein hän kaikkoontui Piimäjoelle. Hän oli kehittynyt taidossa huimasti vuoden aikana eikä eksynyt enää kurssiltaan talojen katoille tai jokeen. Hän humahti siististi parinkymmenen metrin päähän Albuksen ja Christinan talosta, joka kohosi valaistuna syksyistä iltataivasta vasten. Puutarhaan oli nousemassa huispauskenttä ja taloon oli tullut yksi kerros lisää kesän aikana.

   Scorpius asteli jännittyneenä lähemmäs ovea. Oli liian kauan siitä, kun hän oli viimeksi nähnyt Albuksen. Oliko hän muuttunut paljon näiden kuukausien aikana? 

   Scorpius koputti oveen pidättäen henkeään. Sisältä kuului ääniä, askeleita, ne lähestyivät, Scorpius halusi paeta, jättää Albuksen ja Christinan rauhaan.

   Ovi kuitenkin aukesi ja Christina vehnänvärisine hiuksineen ilmestyi näkyviin. Hänen vatsansa oli kasvanut palloksi, mutta muuten tämä näytti juuri siltä kuin talvellakin. Christina katsoi Scorpiusta suu auki kykenemättä sanomaan mitään.

   Scorpius hieroi niskaansa. “Hei, Christina. Ja tuota… onnea...” Scorpius osoitti Christinan vatsaa, ja nainen nyökkäsi sanomatta vieläkään mitään. “Minä vain… olisiko Albus kotona?”

   Christina näytti epäröivän. Viimein hän kuitenkin nyökkäsi ja huikkasi olkansa yli.
   “Albus! Täällä olisi vieras sinulle!”
   “Tullaan!” Albuksen ääni kantautui iloisena. Scorpius sydän väpätti hulluna. Hän toivoi niin paljon, ettei Albus länttäisi ovea suoraan hänen kasvoilleen. Scorpius nieleksi, kun Christina katosi oviaukosta ja Albuksen askeleet lähestyivät.

   Albus nosti kätensä iloiseen ja rempseään tervehdykseen hymy kasvoillaan, mutta kun hän äkkäsi kuka tulija oli, hymy valahti hänen kasvoiltaan. Albus seisahtui ovelle ja tuijotti Scorpiusta kuin ei olisi uskonut silmiään. Scorpius epäröi: hän ei tiennyt mitä sanoa. Hänen olisi pitänyt taas suunnitella paremmin.

   He vain seisoivat. Albus ei liikahtanutkaan.

   Scorpius sai viimein avattua suunsa: “Anna anteeksi, Al. Oikeasti, olen nin pah-” Hän ei kerennyt sanoa lausettaan loppuun, kun Albus hyökkäsi hänen kaulaansa. Scorpius luuli ensin, että Albus aikoisi kuristaa hänet, mutta mies vain halasi Scorpiusta tiukasti. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Scorpius rutisti Albusta takaisin. Hän tärisi helpotuksesta, Albus oli antanut hänelle anteeksi, Albus ei vihannut häntä. Scorpius ei mahtanut mitään kyyneleilleen. Hän tunsi Albuksenkin tärisevän.

   Viimein he vetäytyivät, ja Scorpius pyyhki äkkiä kyyneleet silmistään. Albus niiskaisi.
   “Minä… miksi? Tai siis… mikset ole vihainen?”

   Albus naurahti surullisesti. “Olinhan minä aluksi. Olin ihan mielettömän vihainen ja olin varma, etten ikinä halua nähdä sinua uudelleen. Mutta kun aikaa kului… minä kai aloin ymmärtää sinua. Tai siis… ymmärsin sen miksi teit mitä teit. Minulla oli sinua ihan kauhea ikävä ja halusin kertoa sinulle, etten ollut enää vihainen, mutta kai sitten olin sen verran itsepäinen, etten halunnut tulla luoksesi. Sen sijaan päätin, että heti kun pyydät anteeksi, annan anteeksi.”

   Scorpius pudisteli päätään.
   “Kiitos, Al. Minä… minä… en tiedä enää mitä sanoa. Tein idioottimaisesti ja typerästi ja minun olisi pitänyt kuunnella sinua. En uskaltanut tulla luoksesi, koska pelkäsin, ettet antaisikaan anteeksi.”
   “Mikä sai sinut sitten viimein tulemaan?”
   “Isäni.”
   “Isäsi? Siis Draco Malfoy?”

   Scorpius naurahti. “Tiedän, että se kuulostaa uskomattomalta, mutta isäni tuli juttelemaan luokseni ja saimme selvitettyä muutamia asioita.”

   Albus nyökkäsi ja taputti Scorpiusta olkapäälle. “Haluatko tulla sisään?”

   Scorpius virnisti ja nyökkäsi.

Albukselta Scorpius sai selville, että Lily oli lähtenyt enonsa luokse Romaniaan ja pysynyt siellä nyt muutaman kuukauden. Hän oli itkenyt ja raivonnut Scorpiuksesta ensimmäisen kuukauden, ollut kuukauden melkein kuin normaali ja lähtenyt sitten Charlien luo. Scorpius ei halunnut ajatella, että hänellä oli Lilyyn niin suuri vaikutus. Hän halusi pyytää tytöltä anteeksi törkeää tekoaan, pyytää anteeksi kaikkea mitä oli tälle aiheuttanut. Vaikkei hän saisi Lilyä enää koskaan takaisin, hän halusi selventää Lilylle miksi oli tehnyt mitä oli.
“Kuuntelisikohan Lily?” Scorpius mietti taas yhtenä päivänä Albuksen kanssa istuskellessaan terassilla kermakaljat kourassa.
“Sopii yrittää”, Albus sanoi ja siemaisi juomaansa. “Mutta se tulee olemaan vaikeaa.”

   Scorpius päätti silti yrittää.

Scorpius sai vanhemmiltaan rahaa matkaan. Hän joutui taittamaan matkaa kolmena päivänä sillä pitkän matkan ilmiintyminen vei voimia.

   Romaniassa oli lämmintä verrattuna Lontooseen. Scorpius joutui riisumaan vaatetustaan sitä enemmän mitä lähemmäs hän saapui Romaniaa. Maahan saapuessaan siellä oli yli kaksikymmentä astetta lämmintä ja aurinko helotti taivaalla.

   Alue, jolla Charlie Weasley, oli valtava, mutta onneksi Scorpius oli saanut koordinaatit, jossa lohikäärmeiden tutkijoiden niin kutsuttu päämaja sijaitsi.

   Päämaja oli suuri hirsirakennus keskellä ei mitään. Scorpius ei voinut olla huomaamatta jättimäisiä kynsien jälkiä sekä hiiltymiä seinustoilla. Hän nielaisi vaivalloisesti.
Paikkaan ei varmasti eksynyt yksikään jästi ja velhollakin saattoi olla vaikeuksia löytää paikka ilman tarkkoja koordinaatteja.

   Scorpius astui sisään rakennukseen, joka oli täysin kokonaan puuta, mikä tuntui järjellä ajateltuna hiukan harkitsemattomalta. Puu ja lohikäärmeet eivät tuntuneet hyvältä yhdistelmältä.
   “Terse, mää oon Theo!” kuului yhtäkkiä Scorpiuksen oikealta puolelta. Scorpius säpsähti huomatessaan pitkätukkaisen miehen jätystämässä valtavaa liskonanturapitkoa infotiskin takana. “Ookko nää turisti vai harjottelija?”

   Scorpius tuijotti velhoa hämmentyneenä.
   “Ää, turha sun on mua ujostella. Tänne tulee paljo nuort sakkii peuhaamaa liskojen kaa ja kaikki o säilyny viel hengissä.” Theo hekotti päälle.
   “Ei! En ole harjoittelija, minä-”
   “Ahaa! Eli siis sää tulit kierrokselle? Mikäs sun nimi on nii ehin varauslistan, meillä kun ei nääs onnistu noi kierrokset iha tost vaa.”
   “Ei, kun siis-”
   “Eli siis tulit vast varaamaa tourin? No joo, käy seki, yleensä meille kyl lähetetää pöllö, mut iha kiva, et ihmiset jaksaa rahtaa niitte ahterit tänne asti vaa varauksen tekemää. Eli mikä sun nimi olikaa?” Velho otti esille paksun kirjan ja sylkäkynän ja katsoi Scorpiusta odottavasti.
   “Kuunnelkaa nyt!” Scorpius sanoi kärsimättömästi. “Minä etsin Charlie Weasleytä. Onko hän täällä?”
   “Totta maar mää Charliiin tiiän!” Theo sanoi painottaen nimen loppuosaa. “Oisit heti sanonu!”
   Jos Scorpius olisi kehdannut, hän olisi pyöräyttänyt silmiään.
   “Minun täytyisi tavata hänet.”
   “Kait se onnistuu. Mää vien sut Charliiin luo.”

   Velho ponnahti tiskin takaa ja viipotti käytävää toisen suuntaan sanomatta mitään. Scorpius seurasi häntä epävarmasti. He saapuivat ulkoilmaan ja jotenkin kummassa he olivat saapuneet vuorenrinteiden juurelle. Velho hekotti nähdessään Scorpiuksen ilmeen. Scorpius ei kuitenkaan kysellyt mitään, koska hän tiesi mikä vastaus olisi. Se on taikuutta.

   Parinsadan metrin päässä näkyi aitaus, jossa oli lohikäärme, jota kuutisen velhoa yritti pitää aisoissa. Scorpius erotti jo näin kaukaa oranssinpunaiset hiukset.

   Theo heilutti muille kättään.
   “Hei moi Jack, Charliii, Morrison, Ollie, Leo ja Elise!” Theo hihkui, mutta kukaan ei reagoinut. Lohikäärme syöksi juuri silloin tulta heidän suuntaansa. Theo tönäisi Scorpiuksen nurin ja taikoi vettä tulen päälle.

   Scorpius nousi vaatteitaan pudistellen ylös ja näki miten Theo koputti Charlieta olkapäähän tämän yrittäessä pitää lohikäärmettä aisoissa.
   “Hei, Charliii, sulle ois vieras.”
   “Ei nyt, Theo!” Charlie ähisi.
   “Mut se-”
   “Käske hänen odottaa!”

   Vihdoin ja viimein lohikäärmeen enin puhti tuntui olevan poissa ja he saivat sen tungettua suureen häkkiin. Scorpius ryhdistäytyi, kun Charlie tuli lähemmäs pyyhkien hikeä hanskoihinsa. Hänen kasvonsa olivat nokiset ja vaatteet paikoin palaneet, eikä hän muistuttanut Lilyä muuten kuin tukaltaan.
   “Tekö kyselitte minua?” Charlie sanoi kohottaen kulmiaan. Scorpius nyökkäsi.
   “Scorpius Malfoy”, hän sanoi ojentaen kättään, johon Charlie ei tarttunut.
   “Tiedän kyllä kuka olette”, Charlie sanoi tunkien hanskat taskuunsa. “Ja luulen tietäväni miksi olette täällä.”

   Scorpius nielaisi.
   “Lily on siis täällä?”

   Charlie nyökkäsi. “Hän on asunut luonani viimeiset pari viikkoa ja auttanut lohikäärmeiden kanssa.”
   Scorpius nyökkäsi.
   “Minä… tuota… voisinko tavata hänet?”
   “En tiedä onko se hyvä idea.”

   Scorpius huokaisi. “Minun täytyy puhua hänen kanssaan.”

   Charlie näytti miettivän.
   “Minun puolestani voitte tulla käymään, mutta saat häipyä heti, jos jotain särkyy.”

   Scorpius nyökkäsi ponnekkaasti.

Charlien luona oli luova kaaos. Joka paikka pursusi tavaraa liittyen huispaukseen ja lohikäärmeisiin. Seinillä roikkui Weasleyn sukukuvia, suurimman tilan veivät Charlien sisarukset ja heidän lapsensa.
   “Miksi George on täällä kahdesti?” Scorpius kysäisi lopettaakseen kiusallisen hiljaisuuden. Charlie säpsähti rajusti ja tuli Scorpiuksen viereen katsomaan kuvia.
   “Koska heitä oli kaksi.”

   Scorpiuksella meni ohi ja lujaa.
   “Hän on Fred. He ovat kaksoset.”
“Miksen ole koskaan kuullut hänestä?”
“Fred kuoli Tylypahkan taistelussa.”

   Auts. Mitä Scorpius voisi sanoa?
   “Olen pahoillani.”

   Charlie kohautti olkiaan. “George ei ikinä kunnolla selvinnyt menetyksestään. Hän ja Fred olivat aina yhdessä ja he tekivät kaiken yhdessä. Sinun voi olla vaikea uskoa tätä, mutta George oli hänen kanssaan vitsien ja kepposten kruunamattomat kuninkaat.”

   Sitä tosiaan oli vaikea uskoa. Sen muutaman kerran, kun Scorpius oli Georgen nähnyt, tämä oli hiljainen, hiukan äksy kaljamahainen mies.

   Yhtäkkiä yläkerrasta alkoi kuulua ääniä. Scorpius nielaisi.
   “Lily tulee! Minä katoan takahuoneeseen, olkaa hajottamatta paikkoja, kiitos.”
   Charlie katosi samassa hetkessä, kun Lilyn iloinen ääni kajahti huoneessa.
   “Charlie! Joko sinä tulit? Miten töissä meni?”

   Scorpiuksen sydän pomppi villisti. Miten hän olikaan kaivannut tuota heleää ääntä, miten hän olikaan kaivannut Lilyn naurua, itkua, askelia, elämänvoimaa, jota hän levitti ympärilleen.

   Lily ilmestyi huoneeseen ja jähmettyi samantien nähdessään Scorpiuksen. Hän oli kauniimpi kuin Scorpius muistikaan. Silmissä paistoi voima kaiken sen yllättyneisyyden takaa ja ulkoisestikin hän oli paljon vahvemman näköinen.
   “Mitä sinä teet täällä?” Lily sihahti napaten taikasauvansa esille. “Miten löysit tänne?”

   Scorpius nosti kädet pystyyn rauhoitellakseen.
   “Ei sillä sen väliä. Minä-”
   “Albus osoitti aivan selkeästi kirjeessään, ettemme halua nähdä sinua enää ikinä! Sinä… sinä… petturi!”
   Scorpius nieleksi. “Lily, minä… Saisinko kertoa miksi tein sen?”

   Viha paistoi Lilyn silmistä, mutta hän ei sanonut mitään.
   “Sinulla on täysi oikeus vihata minua-”

   Lily tuhahti.
   “-mutta haluan sinun tietävän miksi tein sen. Minä tunnen itseni nyt aivan idiootiksi, mutta silloin se jotenkin tuntui parhaimmalta ratkaisulta. Kun sain potkut ministeriöstä, minä… minä olin peloissani. Olit niin onnellinen asunnosta, etten halunnut sinun joutuvan luopumaan siitä.”

   Lily tuijotti nyt lattiaa jalkojensa välissä. Hänen kätensä olivat puuskassa ja hän pureskeli huultaan.
   “Luulitko sinä oikeasti, että olisin niin pinnallinen, että asunto todella oli minulle niin tärkeä?”
   “En tietenkään!” Scorpius sanoi epätoivoissaan. “Minä vain en halunnut sinun joutuvan pettymään minuun. Etsin töitä, mutta mistään en sitä saanut. Sitten minulle tarjottiin hommaa…. Iskunkiertokujalta”, Scorpius sanoi nieleskellen. “En ensin suostunut. Mutta sitten ajattelin, että teen vain sen yhden ainoan keikan ja etsin sen jälkeen oikeita töitä. Ajattelin, että näin pelastan tulevaisuutemme.”

   Kyyneleet alkoivat valua Lilyn silmistä. “Mutta sen sijaan sinä tuhosit sen! Sinä valehtelit minulle! Sinä autoit pimeyden voimia!”
   “Minä tiedän, että tein huutavia vääryyksiä, joita en voi korvata! Mutta arvaa miksi tein ne? Arvaa, miksi uhrasin kaiken sen mitä meillä on? Koska minä rakastan sinua ja luulin, että niin saat asiat takaisin reilaan!” Scorpius oli täynnä epätoivoa. Lily ei lämmennyt, sen sijaan hän itki vain entistä kovempaa. Scorpius astui lähemmäs lohduttakseen, mutta Lily huitaisi sauvalla häntä perääntymään.
   “Älä tule lähemmäs!”
   “Anna anteeksi, Lily! Olen aivan helvetin pahoillani kaikesta mitä olen sinulle aiheuttanut. Minä… en tullut anelemaan sinua takaisin.”

   Lily kohotti itkuisen katseensa.
   “Minä tulin kertomaan sinulle miksi aiheutin tämän kaiken. Ja syy on se, että minä rakastin ja rakastan sinua edelleen aivan helvetisti. Ja aion hyväksyä sen myös, ettet halua enää koskaan nähdä minua ja ymmärrän sen täydellisesti.”

   Lily katsoi häneen. Hetken Scorpius alkoi toivoa, että Lily hyväksyisi hänen anteeksipyyntönsä, mutta tyttö vain laski katseensa sanomatta sanaakaan. Scorpius tunsi lysähtävänsä kasaan.
   “Minä… ymmärrän. Toivotan… hyvää loppuelämää. Ja anteeksi vielä.” Scorpius poistui ovesta ennen kuin kyyneleet sumensivat hänen näkönsä. Hänen teki mieli huutaa ja paiskoa tavaroita, raivota maailmalle miten epäoikeudenmukaista kaikki oli. Samaan aikaan hän tunsi ehkä jonkinasteista helpotusta: hän oli saanut sanottua Lilylle sanottavansa, eikä hän voinut enää muuta.
   
Ilta saapui Scorpiuksen istuessa hostellinsa edustalla sijaitsevassa baarissa. Scorpius katsoi kuittiaan ja siinä seisovaa päivämäärää ja silloin hän muisti.

   Jos Scorpius ei olisi töpeksinyt, olisi heidän ensimmäinen vuosipäivänsä. Tai ainakin oli vuosi mennyt siitä hetkestä, kun Lily oli tunnustanut Scorpiukselle rakastavansa tätä, mikä oli tapahtunut pari viikkoa Scorpiuksen tunnustuksen jälkeen. Oliko siitä tosiaan vain vuosi? Scorpius muisteli heidän kokemiaan asioita; heidän ensimmäistä yhdessä ostamaansa kahvipakettia: se reissu oli päättyä katastrofiin. Ensimmäisen työpäivänsä jälkeen Scorpius ei ollut jaksanut lähteä Lilyn kanssa ulos. He olivat muuttaneet ensimmäiseen asuntoonsa pienten vastoinkäymisten jälkeen. He olivat eläneet hyvää elämää, heillä oli ollut ystäviä ja toisensa. Sitten Scorpius oli mennyt valehtelemaan, unohtanut Lilyn merkkipäivän ja noin viikon päästä he olivat eronneet.

   Lily ei ehkä ollut hänen ensimmäinen tyttöystävänsä, mutta Lily oli ja tulisi aina olemaan hänen ainoansa. Lily oli ainoa, jota hän todella rakasti. Ja nyt Scorpius oli menettänyt hänet, ikuisesti.

   Scorpius hörppäsi vielä viimeiset huurteisestaan ja päätti sitten lähteä matkaan. Hänelle ei ollut Romaniassa enää mitään. Scorpius kävi kirjautumassa ulos hostellista, vaikka se oli maksettu yöksi. Scorpius ei vain kestänyt enää olla siellä.

   Scorpius heitti repun selkäänsä ja suuntasi syrjäkaduille, joissa ei liikkunut ihmisiä. Hän nieleksi kyyneleitään valmistellessan hyppyään. Minne hän menisi ensiksi? Olisiko Itävalta hyvä välietappi?

   Scorpius vetäisi henkeä, kun yhtäkkiä kuului terävä kirkaisu. Hän tunnisti äänen oitis ja Scorpius tunsi jähmettyvänsä. Ei voinut olla, ei voinut. Lily. Scorpius pinkaisi pois sivukujalta ja kuunteli mistä ääni lähti. Taas kuului huutoa, se kuului aivan läheltä. Scorpius tunsi sydämensä pakahtuvan.

   Silloin hän näki heidät. Kolme miestä repi Lilyä syvemmälle kujalle. Lily yritti hangoitella vastaan, mutta yksi miehistä löi häntä naamaan ja Lily lysähti kirkuen maahan.
   “Lily!” Scorpius karjaisi kauhuissaan. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä.
“Mitä kiiltokuvapoika meinaa tehdä?” yksi miehistä nauroi, kun muut kaksi nostivat puolitajuttoma Lilyn seinää vasten. Toinen käpälöi hänen housujaan.

   Scorpius ei kyennyt hillitsemään raivoaan, vaan juoksi hänelle nauraneen miehen luo ja löi. Mies perääntyi säikähtäneenä, mutta iski nopeasti takaisin. Scorpius sai juuri ja juuri väistettyä nyrkiniskun.
   “Jos et peräänny, lyömme tyttöystävääsi uudelleen!” mies sanoi. Lilyä pitelevä mies kohotti nyrkkinsä.
   “Irti hänestä!” Scorpius karjaisi ja veti taikasauvansa esille välittämättä enää vähääkään salaisuussäädöksistä ja sopimuksista.
“Oho! Oksa, nyt kyllä pelottaa!” Scorpiuksen kanssa nujakoinut mies nauroi. Scorpius ei kyennyt hillitsemään raivoaan.
   “Tainnutu!” hän karjaisi ja Lilyä käpälöinyt mies lysähti maahan. Scorpiuksen edessä seisova mies tuijotti Scorpiusta kasvava kauhu kasvoillaan.
   “Mitä sinä teit hänelle?”
   “Tainnutu!” Scorpius karjaisi osoittaen miestä. “Tainnutu!” Scorpius huusi viimeiselle miehistä, jonka lysähtäessä maahan Lily kaatui hänen mukanaan.

   Scorpius nosti tajuttoman Lilyn syliinsä ja riensi Charlien talolle.

   Kello oli puoli kaksitoista Scorpiuksen istuessa nukkuvan Lilyn äärellä Charlien luona. Kun Lily alkoi osoittaa heräämisen merkkejä, Scorpius päätti lähteä.
   “Oletko nyt aivan varma?” Charlie kysyi hienontaessaan yrttejä Lilylle tarkoitettuun keittoon. Scorpius nyökkäsi.
   “Hän osoitti aika selkeästi, ettei halua enää nähdä minua.”

   Yhtäkkiä Scorpiuksen takaa kuului hento ääni.
   “Scorp-”

   Scorpius ryntäsi salamana takaisin Lilyn vierelle tarttuen tämän ojennettuun käteen.
   “Älä lähde, ole niin kiltti.”
   “En, en lähde”, Scorpius sanoi heti. Lily hymyili vaisusti.
   “Anna anteeksi, Scorp. Minä… olin itsekäs enkä halunnut ajatella sinun näkökulmaasi.”

   Scorpius silitti Lilyn hiuksia varovasti.
   “Mutta sitten päätin lähteä perääsi”, Lily sanoi. “Ja sitten… sitten he hyökkäsivät ja… Minä… minua pelotti. Pelkäsin, että ne miehet aikovat tappaa minut!”
   “Se on nyt ohi”, Scorpius hyssytteli. Lily nieleskeli.
   “En tiedä milloin viimeksi olisin pelännyt niin paljon. Ja eniten minua pelotti, etten koskaan enää näkisi sinua. Etten koskaan… saisi kerrottua… kuinka paljon rakastan sinua. Ettet koskaan saisi tietää sitä.” Lilyn silmistä valuivat kyyneleet ja hän tarttui Scorpiuksesta kiinni. Scorpius puristi Lilyä lujaa itseään vasteen. Hän oli ollut vähällä menettää Lilyn. Ne miehet olisivat voineet tehdä hänelle mitä tahansa.
   “Minä rakastan sinua”, Scorpius kuiskasi Lilyn korvaan.
   “Minäkin rakastan sinua”, Lily niiskaisi. “Aikamoinen ensimmäinen vuosipäivä vai mitä luulet?”

   Scorpiusta hymyilytti.
   “Älä muuta virka.”

[Lily-Rose]

Ajoissa tuun kertomaan, että tykkäsin tästä kovin!

 Lily/Scorpius on yksi mun suosikkiparituksista aina ollut ja tykkään itsekin kirjoittaa heistä niin on sitten kiva myös, että tästä ihanasta parituksesta myös kirjoittaa muutkin kuin minä, haha. Plussat myös siitä, että Lily ja Scorp olivat parhaita ystäviä ennen seurustelusuhteen alkua, koska yleensä kun näistä kahdesta kirjoitetaan niin tuppaa menemään niin, että he ovat vihamiehiä ennen suhdetta.

 Kirjoitat tosi sujuvasti ja tuoden ilmi juuri oikeita asioita oikeaan aikaan, tykkäsin siitä! Ja siitä, että pidit tietyn pituuden jokaisessa osassa etkä vetänyt joitakin osia liian pitkiksi tai lyhyiksi. Ja jokainen osa myös liittyi tavalla tai toisella otsikkoon, mikä oli kans tosi jees!

 Ja loppuun vielä ehdoton lempikohtani koko ficistä, haha:

Joukko tuijotti heitä hämmentyneinä.

“Öh, kävittekö te kaupassa… nuo vaatteet päällä?”
“Kyllä”, Scorpius sanoi, kun Lily alkoi mitata kahvinporoja.
“Oliko teillä oikeasti noin kiire?” Roxanne naurahti ja puraisi palan leivästään.
“Kahvihammasta alkoi kolottaa”, Lily puolustautui, heilautti sauvaansa ja vesi pannussa alkoi kiehua.
“Sitä kolotti niin pahasti, että Lily ilmiintyi keskelle kauppaa.”
Muut tuijottivat heitä hetken järkyttyneinä, mutta purskahtivat sitten yksi kerrallaan nauruun.
“Ette voi olla tosissanne”, Fred pärskähti. “Teitä kahta ei voi päästää edes kahvipakettia ostamaan, kun meinaatte paljastaa koko velhoyhteisön.”

Scorpius ja Lily vilkaisivat toisiaan pilke silmäkulmissaan.

Reps. Ihana Fred! :'D

 Kiitos tästä ihanaisesta ficceröisestä ja kirjoitathan pian lisää Lily/Scorpiusta, jookoo?

<3: Lily