Fandom: Terra Nova
Genre: draama, ficlet
Ikäraja: K-11
Päähenkilöt: Nathaniel Taylor, Jim Shannon
Vastuuvapaus: En omista tätäkään sarjaa, hahmoja tai mitään muutakaan. Kirjoittamisesta en saa minkäänlaista korvausta - omaksi iloksi tätä teen.
Tiivistelmä: Tiesin, että ottaisin Jimin kanssa uudestaan yhteen – useastikin. A/N: Joo-o, tän piti osallistua sitaatti- ja sananlaskuhaasteeseen, jonka inspiraationa toimi
Parilynin antama sitaatti, joka kuuluu näin; "Tuollaiset miehet ovat erikoisalaani. Väkivallan miehet." (Suljettu saari), mutta jäin tätä hiomaan ja deadline ehti jo tämän haasteen osalta sulkeutua - no parempi myöhään ku ei milloinkaan. Ja ensimmäinen räpellys tästä fandomista, mutta Taylor/Shannon vaan oon niin selkeä pari, että pakkohan näistä on jotain kirjoittaa. Tuli ehkä vähän erilaista settiä kuin aluksi ajattelin enkä tiedä olenko tähän itse tyytyväinen, mutta ajattelin antaa suurelle yleisölle (unelmiin on hyvä uskoa) mahdollisuuden tämän lukemiseen.
***
Olin kohottanut kiikarit silmilleni ja katselin, kuinka Jim kumartui vaimonsa puoleen ja kuiskutti jotain tämän korvaan. Elisabeth hymyili. Parivaljakko pysähtyi ja mies paino huulensa naisen huulille toivottaen hyvää työpäivää. Jim seisoi paikoillaan ja katseli vaimonsa perään, kun tämä lähti kävelemään lääkintäkeskukselle. Laskin kiikarit alas, kun hän lähti tulemaan kohti valvontakeskusta. Kiersin työpöytäni taakse ja istuuduin tutkiakseni maastokarttaa, joka oli levitetty pöydälle.
Koputus ovenpieleen sai minut kohottamaan katseeni. Nuorempi mies seisoi oviaukossa ja odotti kutsua astua sisään. Nyökkäsin ja Jim asteli pöydän toiselle puolelle. Nappasin kynän käteeni ja piirsin ympyrän kartalle – luonnossa ympyrän halkaisija olisi pari kilometriä.
”Tämä alue pitäisi kartoittaa?”
Jim vilkaisi minua ja kohotti kulmiaan. Olin arvellutkin, että hän alkaisi väittää vastaan.
”Luulin kuuluvani turvallisuusryhmään?”
”Niin kuulutkin ja siitä syystä tuo alue on syytä tarkistaa..”
Ajattelin kuulevani lisää mutinaa, mutta erittäin viisaasti hän nieli sanat kurkustaan alas. Katselin, kuinka hän nappasi paperin, taitteli sen siististi ja sujautti housujensa reisitaskuun. Jim nyökkäsi jälleen ja katsahti minua odottaen, että sanoisin vielä jotain. Tyydyin vain nyökkäämään takaisin ja mies lähti nopeasti ulkoilmaan. Katselin, kuinka hän pujahti aidan välistä suojaamattomalle puolelle ja lähti kulkemaan kartan osoittamaan suuntaan.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun Jim palasi. Hän näytti väsyneeltä, mutta helpotuksekseni hän oli yhtenä kappaleena. Liitukauden metsät eivät olleet mitään mukavimpia retkeilypaikkoja. Mies näytti väsyneeltä.
”Kaikki hyvin?”
”Kyllä vain. Kiersin koko alueen enkä nähnyt mitään, minkä vuoksi pitäisi huolestua.”
”Hyvä niin.”
”Voinko mennä?”
Nyökkäsin ja syvennyin jälleen papereiden tutkimiseen. Kuulin, että Jim pysähtyi otettuaan muutaman askeleen. Tiesin, että hänellä oli kysyttävää.
”Näytät tietäneen, etten löytäisi alueelta mitään.”
En tiennyt, oliko lause tarkoitettu kysymykseksi vai toteamukseksi. Nousin seisomaan venytellen. Toinen mies katseli minua ja näytti odottavan vastausta. Se oli ollut kysymys.
”Niin tiesin.”
”Miksi sitten lähetit minut sinne?”
Mietin hetken, miten asettelisin sanani, sillä huomasin ärtymyksen ilmestyvän Jimin silmiin.
”Ota se opetuksena.”
Hänen kulmat kohosivat hämmästyksestä.
”Opetuksena? Millaisena opetuksena?”
”Sellaisena, että minulle vastaan ei kannata nousta. Suosittelen pysymään samalla puolella kanssani.”
Huomasin, että sanani hämmensivät Jimiä entisestään. Kävelin hänen viereensä.
”Tiedän sinusta paljon, Jim Shannon. Asetu vastustajakseni ja minä käytän tietojani kukistamiseesi”, sanoin matalalla, uhkaavalla äänellä.
Huomasin Jimin käden puristuneen nyrkkiin. Väistin juuri oikealla hetkellä, kun nyrkki heilahti ensimmäisen kerran kasvojeni suuntaan. Kumarruin ja iskin kyynärpääni Jimin vatsaan. Tappelu kesti muutaman minuutin ja se päättyi siihen, että Jim oli selkä seinää vasten kyynärvarteni painautuneena hänen kurkulleen. Hän yritti ensin riuhtoa itsensä irti otteestani, mutta lisätessäni painetta hänen kurkullaan, hän kohotti kätensä luovuttamisen merkiksi. Hölläsin otettani ja kallistin päätäni kysyvästi. Jim nyökkäsi, jonka jälkeen otin muutaman askeleen taaksepäin. Huulestani valui verta, sillä Jimin oikea koukku oli uponnut kasvoihini, kun olin yrittänyt toipua edellisestä iskusta. Toinen hieroi kaulaansa ja ilokseni toinenkaan ei näyttänyt sen paremmalta. Jimin oikea silmäkulma oli auki ja tulisi yön aikana mustumaan. Hän mulkoili minua, mutta ei avannut suutansa. Ehkä oppisi käyttäytymään saatuaan pienen huomautuksen. Ilmeisesti Jim tuli siihen tulokseen, etten sanoisi enää mitään, sillä hän kääntyi ja oli astelemassa ulos rakennuksesta. Katselin hänen selkäänsä ja päätin sittenkin sanoa vielä muutaman sanan.
”Muista, Jim, että tarkkailen sinua. Yksi virhe ja potkin sinut perheinesi ulos kommuunistamme.”
Nuorempi mies pysähtyi, muttei kääntynyt ja reagoi sanoihin lopulta poistumalla paikalta.
Nojasin katetun kuistin kaiteeseen. Olin nostanut kiikarit jälleen silmilleni. Jim tapasi vaimonsa samassa kohtaa, jossa he olivat aamupäivällä eronneet. Elisabeth nosti kätensä miehen kasvoille. Arvasin Jimin kertovan, mitä välillämme oli tapahtunut, sillä nainen mulkaisi rakennuksen suuntaan. Hän meinasi tulla valittamaan siitä, kuinka olin kohdellut hänen miestään. Jim tarttui vaimonsa käteen ja pakotti hänet luopumaan suunnitelmastaan. Hyvä – en olisikaan jaksanut kuunnella naisihmisen marmatusta. Tiesin, että ottaisin Jimin kanssa uudestaan yhteen – useastikin. Eikä se loppujen lopuksi minua haittaisi, sillä olihan tuollaiset miehet, väkivallan miehet, minun tyyppiäni.
***
A/N: Aivan kaikenlainen kommentti otetaan vastaan.
