Askelen päässä | (Severus/Lily) | One-shot | S | Romance, drama, deathfic

[appelsiinitikku]

Nimi: Askelen päässä
Kirjoittaja: appelsiinitikku
Summary: "Miksi Kalkaros katsoi Harryn silmiin?" on kysymys, jota me kaikki varmasti olemme ihmetelleet. Minua se ainakin on askarruttanut siinä määrin, että päätin kirjoittaa tämän lyhyen ficin siitä, miltä Kalkaroksesta mahtoi tuntua juuri ennen kuolemaansa. (Kirjoitin sen hyvin nopeasti, mutta musta vain tuntui, että se oli tehtävä.)
Ikäraja: S
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vain vähän täytän aukkokohtia tarinassa.
Varoitukset: Hahmon kuolema!
A/N: Kommentteja?

Askelen päässä

Koko elämä eletty hylkiönä. Vihattuna, syrjittynä, hyväksikäytettynä. Murto-osa siitä....rakastettuna. Onko se reilua? Ei. Elämä on epäoikeudenmukaista: tiedän sen nyt, kun olen tullut tieni päähän. Pisteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Umpikujaan... Tiesin, että kuolisin hetkenä minä hyvänsä. Kuihtuisin pois... Eikä tuolla ulkopuolella olisi ketään, joka surisi sitä...jäisi kaipaamaan.

Katsoin alas käsiini niin verisiin. Silmissäni oli alkanut jo sumeta. Se oli lopun alkua, tiesin sen hyvin. Kohotin kasvoni kohti kattoa ihmetellen. Jos tämä oli kuolema, jos tältä tuntui kuolla, se ei ollutkaan niin paha kuin mitä olin kuvitellut. Oikeastaan se tuntui aika hyvältä... Olin nyt vain askelen, hetken päässä... Siitä mitä rakastin yli kaiken.

Silloin siirsin katseeni hahmoon, joka seisoi vieressäni. Hänen takanaan näin toisen hahmon, joka peloissaan, kauhuissaan tuijotti minua. Se on neiti Granger, ajattelin raskaasti hengittäen. Aivoni liittivät automaattisesti sen nimen niihin kasvoihin. Se tuuhea ruskea tukka, ne suuret ruskeat silmät... Siitä ei ollut epäilystäkään. Siinä seisoi Hermione Granger.

Keskityin kuitenkin hahmoon, joka seisoi aivan yläpuolellani. Potter. Yhdellä liikkeellä tartuin häntä kaavun etumuksesta ja vedin tämän lähemmäs itseäni. Minä tarvitsin sitä nyt.... Minun oli pakko nähdä ne, sillä niiden näkeminen sai minut aina sellaisen tunnemyrskyn valtaan... Hämmennys, pelko, viha, rakkaus, epävarmuus. Ja niin minä katsoin hänen silmiinsä.

Ne olivat niin kauniit, että minun oli pakko henkäistä. Siitä oli niin kauan, kun olin viimeksi nähnyt hänen silmänsä. Hänen silmänsä. Niin lempeät, lämpimät, hyväksyvät.... Niin vihreät, ettei edes vastapuhjenneiden lehtisilmujen sävy vetänyt niiden syvyydelle vertoja. Ne olivat kuin pienet mantelinmuotoiset smaragdit, jotka loistivat niin kirkkaasti pimeässä.

Huuleni muodostivat sanoja, joita en kuullut itse, kun pusersin mielestäni ulos elämäni onnellisimmat, nöyryyttävimmät, kauheimmat, yksinäisimmät hetket ja luovutin ne pojan haltuun, jota olin aina inhonnut - ja tulisin aina inhoamaan. Silti aina kun katsoin häntä, minä näin Hänet, enkä voinut ainoastaan vihata. Minun oli pakko myös rakastaa.

Vähitellen tunsin kaiken tunnon katoavan ruumiistani, kaiken kivun jättävän minut. Silloin myös silmissäni alkoi pimetä. Pidin yhä kovemmin kiinni Harryn kaavusta, sillä en tahtonut päästää irti... Olisin tahtonut vain ikuisesti jäädä siihen tuijottamaan niitä silmiä. Viimeinen asia, jonka näin olivat vihreimmät silmät, jotka olin ikinä nähnyt.
Lilyn silmät.

~~~~The End~~~~


Rest In Peace:
~~Severus Kalkaros~~
(9. tammikuuta 1960 - 2. toukokuuta 1998)

A/N: Tämä ficci on Kalkaroksen muistolle!

[LordPuhdemort]

Lisäisitkö vielä ikärajan otsikkoon ja alkutietoihin 

[Viola]

Hei, tämä oli kiva(:
Pidin ficin ideasta, ja oli kiva välillä päästä lukaisemaan tätä Kalkaroksen tunteikkaampaa puolta. Yleensä, kun olen tupannut lukemaan sellaisia pätkiä joissa hän on ilkeämielinen lurjus tai jotain vastaavaa : D
Kuvailit tämän hienosti! En koskaan oikein surrut Kalkaroksen kuolemaa, minulla on ollut hänestä niin ristiriitaisia tuntemuksia, etten ole koskaan oikein päässyt selville pidänkö kaverista vaiko en.
Mutta kauniin kuvailusi myötä, tuli minulle jotenkin tosi haikea fiilis.

Kalkaroksen suhde Lilyyn on ollut minusta aina jotenkin tosi kiehtova. En kyllä tiedä miksi : D
Siksipä kai tämän ficin ideakin miellytti. Hyvin järkeenkäyvä selitys tuo, että Kalkaros katsoi Harryn silmiin, nähdäkseen Lilyn silmät. Ihanasti oivallettu! Pidin tuosta ratkaisusta aivan mielettömästi! (:
Myös tuntemukset, joita Kalkaros tässä ficissä tunsi Harrya kohtaan vihaa, mutta myös pakotettua rakkautta tms, olivat hyvin todentuntuisia. Tai siis sellaisia joita uskoisin juuri Kalkaroksen voineen hyvinkin tuntea Harrya kohtaan : D

Minusta tämä oli tosi kaunis, jätti hyvän maun Kalkaroksesta, ja hivenen haikean mielen. Loppulause oli minusta tosi hieno lopetus, jotenkin tosi iskevä, ja mieleenpainuva, sopi hyvin tälle ficille!
Kuvailu tosiaan oli hyvää(:
Kiitos tästä!

[appelsiinitikku]

LordPuhdemort: Noin! Nyt on ikärajatkin laitettu. Tosin en tiedä, onko ne päin mäntyä, koska olen tosi, tosi huono arvioimaan asioita... Luulisin, että tämä on K-7, mutten ole ihan varma.

Viola: Kiitos kaunis kommentistasi!! Niin, minäkään en aina pitänyt Kalkaroksesta. Itse asiassa kirjasarjan alkumetreillä inhosin häntä, koska hänestä annettiin sellainen kuva, että hän olisi ollut pahis. Itse asiassa vasta, kun kirjassa kävi ilmi, että hän olikin ollut aina lojaali Dumbledorelle uskoin vasta, että hän oikeasti oli hyvä. Minusta se oli ihana juonenkäänne ja Kalkaroksen kuolema niin epäoikeudenmukainen, että lupasin kirjoittavani siitä vielä joskus ficin. Tällainen siitä nyt sitten tuli...

Lopetukseen olen itsekin tyytyväinen ja rakastan, kun saan kirjoittaa jotain dramaattista. Yritän aina luoda lukijalle mahdollisimman mielenkiintoisen lukunautinnon ja siksi kuvailen paljon asioita. Jotkut tykkää, jotkut ei, mutta se on se mun tapa kirjoittaa.

Kiitos vielä paljon kommentistasi!

[Lunella]

Oi, siitä on kauan kun viimeksi luin tällä parituksella ja rakastan tätä vielä edelleen ihan hirveän paljon.
Kuvailu oli hienoa ja tarkkaa, Severuksen tunteita on kiva päästä lukemaan. Ei tässä oikein muuta, kun virheitä ei löytynyt ja muutenkin mukavan pieni oneshot.
Lisää tällaisia. (:

[Kuurankukka]

Tulipa taas pitkästä aikaa luettua tätä paritusta, josta kuitenki pidän aika tavalla

Jotenkin Severuksen ja Lilyn suhde tuntuu minusta hyvin luonnolliselta, aivan kuin Severuksella olisi ollutkin ainakin yksi ihminen joka välitti. Mutta kuitenkin.

Tämä oli sellaista mukavaa ja yksinkertaista, mutta tunteikasta tekstiä, joka kuvaa hyvin Severuksen kuoleman. Otsikko oli oikein mukava ja miellyttävän kuuloinen, sellainen joka kuvaa hyvin Lilyn ja Seven suhdetta. Panin merkille, että olit lopettanut ainakin suurimman osan ensimmäisistä lauseista useaan pisteeseen, se tuo minusta tähän jotain sellaista tiettyä pohdiskelevaisuutta, jättäen ajatuksen leijumaan ilmaan. Se ei häirinnyt minua ollenkaan.
Pistin silmälle lauseen "katsoin käsiini niin verisiin", siinä on jotain runomaisuutta tai jotain mahtipontista.
En ainakaan havainnut että ficissä olisi ollut lisää tuontapaisia lauseita, joten ehkä se on saattanut tulla niin vahingossa.
Jos se tuli vahingossa, niin tuo niin-sana ei oikein tunnu sopivan siihen, itse laittaisin lauseen ehkä: "katsoin verisiin käsiini", muttei siitä sen enempää.

Se, että Severus katsoi Harrya silmiin nähdäkseen Lilyn, oli looginen ja realistinen syy, minulle ei oikein tule muutakaan syytä mieleen. Harryllähan on samanväriset silmät kuin Lilyllä, joten miksei Severus voisi nähdä Lilyä niiden kautta..

Seven viha, sekä melkein pakonomainen rakkaus Harrya kohtaan Lilyn takia oli myös sopivaa.

Kaikenkaikkiaan tämä oli oikein mukava pikku one-shot ficci, kiitokseni

[Lerosa]

Tosi kaunista tekstiä.
Enpä ole paljon tunteikkaasta Severuksesta lukenut ja pidin tästä paljon.
Hyvä veto se kun Kalkaros kattoi Harryn silmiin nähdäkseen Lily.
Tunteikkaasti kuvattu.
Kiitos


-Lerosa

[tromedlov]

Mä kaipasin juuri jotain tällaista angstin ja romantiikan sekoitusta. Kalkaroksen elämä ja kohtalo kuulostavat aika karuilta. Ja kun vielä hän kuolikin turhaan, mutta toisaalta ehkä hän pääsi vihdoin rauhaan syyllisyydestään, joka on ajanut häntä eteenpäin vuosien ajan, mutta joka on varmasti myös kalvanut ja katkeroittanut. Severuksesta on yhä liian vähän ficcejä, jotka pureutuvat miehen kirottuun ja kituvaan sieluun ja siihen tosiasiaan, että hän kärsi omien valintojensa seurauksista.

Huuleni muodostivat sanoja, joita en kuullut itse, kun pusersin mielestäni ulos elämäni onnellisimmat, nöyryyttävimmät, kauheimmat, yksinäisimmät hetket ja luovutin ne pojan haltuun, jota olin aina inhonnut - ja tulisin aina inhoamaan. Silti aina kun katsoin häntä, minä näin Hänet, enkä voinut ainoastaan vihata. Minun oli pakko myös rakastaa.

Olen ihan hulluna tällaisiin ristiriitaisiin tuntoihin, joita ficeissä käsitellään. Niin sen on täytynyt olla. Ei Severus ole voinut ainoastaan vihata jotain sellaista, joka on kuitenkin peräisin Lilystä, jota hän rakasti. Synkkää ja kaunista. Koskettavaa.

[appelsiinitikku]

Suurkiitos teille kaikille kommentoineille!:) Olen tosi otettu teidän sanoistanne. Todellisuudessa en oikein uskonut tän ficin menestyvän näin hyvin, koska kirjoitin sen tosi nopeesti...Tai en tiedä, kirjoitin sen suoraan sydämestä eli ehkä se on noin hiomattomana parempi. Yleensähän mä kirjoitan aika pitkiä ficcejä ja mietin tosi tarkkaan, mitä kirjoitan, mutta tämä vaan tuli jotenkin ulos sellaisenaan. Olen siihen melko tyytyväinen..

Kuurankukka: Niin, tuosta runollisuudesta Mä itse asiassa alotin vähän aikaa sitten rustaamaan runoja ja noh, se ehkä vähän näkyy tässä uudemmassa tuotannossani. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono asia.. Ymmärrän kyllä, jos se häiritsi hiukan lukiessa.. Huomasin itsekin, että se oli ainut tuommoinen vähän kummallinen ilmaisu ton kaiken muun keskellä. Kiitos huomautuksesta

Kiitos! Ja oikein hyvää vappua!!