Tyhjyydestä || Remus/Sirius, S, ficlet

[Sädekehä]

Nimi; Tyhjyydestä
Kirjoittaja; Sädekehä
Ikäraja; S
Paritus; Remus/Sirius
Genre; Angst
Vastuunvapautus; Rowin hahmot, minä vain leikin.  

A/N; En suinkaan ole sekoamassa – vihaan edelleen sydämeni pohjasta Remus/Siriusta! Tämä siis osallistuu haasteisiin perspektiiviä parittamiseen parituksella VÄÄRIN! ja inhokkiparitukseen R/S:llä. Ja sataseen tämä menee iki-ihanalla sanalla ”ja”. (: Ja vaikka tämä nyt onkin R/Sää, mä olen kerrankin oikeastaan aika ylpeä tuotoksestani (mikä tarkoittaa sitä, ettei kukaan muu pidä tästä ) ja tätä oli tosi kiva kirjoittaa. Tuskin tavoitin R/S-shippereiden ajatuksia, mutta tää on mun näkemykseni heistä ja heidän suhteestaan.  

Kommentteja tietenkin toivoisin! (:

Tyhjyydestä


Joskus Remus napittaa paidan napit aina ylös asti, ja katsoo kaukaisuuteen. Varoo koskettamasta minua, ja kun minä kosketan häntä, hänen hymynsä muuttuu ontosta autuaaksi, enkä oikein tiedä, kenelle hän hymyilee. Ja kun kysyn, hän vastaa merensinellään ja huutaa arvoituksia äänettömillä kuiskauksillaan.

Ja silloin minä muistan vain menneen, ajan, jolloin hänellä oli vielä sileä iho ja paljon aikaa. Murheista rakennettu talo, jonka minä hajotin, enkä koskaan luvannut korjata. Sanoja, joita hän kuiskasi korvaani pehmeästi, melkein kuin suudellen. Silloin olimme kokonaisia, eikä kukaan pystynyt suutelemaan niin lujaa kuin Remus.

Ja nyt, useammin kuin silloin joskus, minä juutun juoksuhiekkaan. Tukehdutan itseni sormenpäilläni, haluan hukkua ja vain olla olematta. Ja silti minä rakastan Remusta. Rakastan väärin, ja tavalla, jolla kukaan ei halua rakastaa tai tulla rakastetuksi. Ei edes Remus, joka aina pyysi minua koskettamaan hänen kämmenselkäänsä – vaan ei enää.

Joskus painan pääni hänen olkapäälleen ja kuuntelen hiljaisuutta. En tunne sydämenlyöntejä enkä Remusta, joka haluaa aina jotain enemmän, muttei kuitenkaan mitään. Enemmän puhetta, vähemmän Siriusta. Vähemmän minua. Ja kun kosketan hänen poskeaan, tunnen sen saman tyhjyyden, joka silloin ennen hyväili minua ja lupasi rakastaa, kunnes olisin jo niin turta, etten enää tarvitsisi ketään tai mitään.

”Haluatko sinä kahvia?”

”Kyllä, kiitos.”

Ja joskus minusta tuntuu, että elämä kuihtui pois jo aikoja sitten.  

[Eulalia]

Minäkään en pidä pahemmin Sirius/Remus -parituksesta (vielä vähemmän kyllä pidän James/Siriuksesta), mutta olen nyt näihin viime aikoina täällä alempien ikärajojen parissa itseäni siedättänyt, ja tästä tykkäsin tosi paljon

Kuvailusi on herkkää ja koskettavaa, juuri sellaista kaunista angstia, joka on kevyttä, mutta riipaisee silti syvältä ja herättää tunteita. Tässä ficissä paistaa taustalla arkisuus, joka osaltaan tekee kokonaisvaikutelmasta toimivan ja hyvän. Tykkään paljon käyttämistäsi kielikuvista ja no, kaikesta tässä.

”Haluatko sinä kahvia?”

”Kyllä, kiitos.”

Ja joskus minusta tuntuu, että elämä kuihtui pois jo aikoja sitten. 

Tämä oli ehdottomasti lempikohtani koko tarinassa, niin arkinen ja kaunis

Nimi muuten toimii tosi hyvin, yksinkertainen, mutta tehokas

Eulalia

[shaya]

Ummm. Mitäs sitä oikein sanoisi.

Tää on taas näitä tekstejä, jotka herättävät ihan hirveän paljon ajatuksia, mutta joihin ei kuitenkaan osaa sanoa oikein mitään. En tiedä, laskisinko itseäni oikeastaan S/R-shipperiksikään, mutta jonkinlainen slashOTP siitä on kai tullut, ja tietysti sen mukana minulla on omat (melko vahvat) käsitykseni tästä parista ja sen kummankin osapuolen luonteista. Tässä ne nyt eivät ihan olleet sellaiset, mutta oikeastaan se ei edes haitannut; nautin tällaisesta haikeasta ja arkisesta tunnelmasta ja angstparituksista muutenkin aivan liikaa valittaakseni.

Oikeastaan olen aina kuvitellut Siriuksen ja Remuksen roolien menevän aivan toisin päin; että Sirius olisi se, joka lopulta katoaisi. Toisaalta hän on myös se, jonka koen rikkovaksi. Se menee jotenkin niin, että Sirius tekee ja Remus vain on ja ymmärtää, minun päässäni - tavallaan sinun näkökulmasi on huomattavasti parempi, tasapainoisempi, ja jos ei muuta, niin ainakin hirveän kiinnostava. Hiipuneet, laimentuneet romanssit ovat aina olleet mulle joku sellainen juttu, että niistä voisin lukea vaikka kuinka paljon - samoin tuo jo yllä mainitsemani arkisuus; musta juuri mikään ei ole kauniimpaa kuin arki, omine pienine muutoksineen ja hetkineen. Musta S/R on myös ehdottomasti arkinen paritus, sellainen, jonka voi sen kummemmin ICydestä tai OoCydestä huolehtimatta kirjoittaa kahvipöytään kuuntelemaan tikittävää seinäkelloa. Ja juuri sitähän tässä olikin, joten vaikka suhteen dynamiikka oli hieman erilainen kuin itse ajattelisin, niin tykkäsin kovasti ympäristöstä ja kaikesta.

Sulla on tosi kaunis tapa kirjoittaa. Se on kuvaileva, hieman maalaileva, mutta pysyy kuitenkin hillityn rajoissa; sulta harvoin lukee tekstejä joissa olisi liikaa jotakin, kuvailua, puolipisteitä, yhtään mitään, vaikka ne aika usein tällaisia kuin tämä ovatkin, eli enemmänkin kohtauksia kuin tarinoita. Ettei siis varsinaisesti tapahtu mitään, mutta päähenkilön ajatusten kautta verkkokalvolle piirtyy nätti tarina ja enemmänkin. Tätäkin tekstiä oli erittäin miellyttävä lukea, tuli sellainen rauhallinen fiilis ja sai vain hukuttautua hetkeksi tuohon maailmaan; istua sivustakatselijana Siriuksen ja Remuksen kahvipöydässä, eikä ollut heti kiire pois (vaikka teksti sinänsä olikin lyhyt).

En tunne sydämenlyöntejä enkä Remusta, joka haluaa aina jotain enemmän, muttei kuitenkaan mitään.

Minusta tämä lause kokosi koko ficin idean nätisti ja oli varmasti parhaita osia koko ficissä. Ollaan niin lähellä ja silti niin kovin kaukana, halutaan kaikkea eikä mitään ja sitten ollaan vain hiljaa ja mietitään entä jos, niinhän se vähän menee.

Kiitos vielä tästä ihanuudesta - ja musta sun pitäisi ehdottomasti harkita S/R:än kirjoittamista uudelleenkin.

[Claire]

Otsikko oli yksinkertainen, mutta erittäin mielenkiintoinen; niinpä päätin tarttua tähän Kommenttikampanjan kautta (kai se kirjoittajakin vähän vaikutti asiaan... Ficcejäsi kun olen toisinaan lukenut, ja sitten on tullut huomattua, että on aivan valtavan tasokasta tekstiä).

Itse olen ficcailija, joka tykkää kirjoittaa aika erikoisilla parituksilla (tai juuri niillä vihaamillani, kuten kerran jopa James/Lily:llä, jota en vain jostain syystä voi sietää), ja siksipä muut ficcailijat, jotka kirjoittavat vihaamillaan parituksillaan näin laadukasta tekstiä - todella - kiinnostavat minua. Ja paljon kiinnostavatkin! Taidan eksyä lukemaan tämän tekstin joskus uudestaankin ja paljon muitakin tekstejäsi.

Noniin, itse tarinaan. Sirius/Remus on sellainen paritus, jota luen ihan mielelläni ja tämä on suurinpiirtein se kuva minullakin heidän suhteestaan - ennen niin kukoistava, nyt menetetty. Ei kai heitä vain ole luotu yhteen (tässä vaiheessa kaikki S/R-fanittajat tulevat kuristamaan minut ja minun pitää perua sanani). Kerronta oli ihanaa, haikeaa, eipä tässä oikein muutakaan voi sanoa. Kuten aiemminkin shayl tähän kommentoi, fic herätti minussakin aivan huikaisevasti ajatuksia, mutta silti itse ficciin kommaaminen on vaikeaa, sanat eivät vain tule ulos. Kai tätä sitten kutsutaan niin hyväksi tekstiksi, että se onnistuu mykistämään lukijansa.

Lempikohtaani tekstin seasta on vaikea sanoa, mutta ehkä se on vain hyvä asia; siitä näkee, että koko teksti on tasaista ja onnistunutta. Siis minun ihan oikeasti tekisi mieli quoteta koko fic tähän näin ja huutaa; "tässä, näettekö! Mestariteos!" mutta eihän se olisi lainkaan fiksua ihan kuin tämä pälätykseni muutenkaan fiksua olisi. Siispä ehkä taidan tällä kertaa jättää lainaamatta.

Minulla ei oikeasti ole mitään rakentavaa sanottavaa tähän, mutta ei kai se kovin paha juttu voi olla? Kiitos kaunis tästä kauniista ajatuksia herättävästä tekstistä ja kehottaisin muuten minäkin kirjoittamaan lisää Sirius/Remusta, kun se näin hyvin sinulta luonnistuu; teoksiasi on ilo lukea!

[Sädekehä]

Eulalia; Hihii, mä olen jotenkin otettu, kun kommentoit mun ficcejä. J/S sitten taas on mun lempiparitus (sitä ei varmaan huomaakaan..), ja juuri siksi olen R/Sää vastaa. Mutta kuten sanoin, tätä oli kiva kirjoittaa. Arkisuus on musta tässä parituksessa yksi oleellinen asia, ja hienoa, jos se tässä ficissäkin oli läsnä. Olen taas näin fail, enkä oikein osaa vastata kommentteihin, mutta kiitos jälleen. Sun kommenttisi oli piristävä. <3

shayl; Oi, sun kommenttis oli jotenkin mykistävä. Olet itse niin taitava kirjoittaja, joten tuollaiset kehut sun suustasi saavat ihan punastelemaan! Mutta niin.. Itse asiassa mäkin näen Siriuksen rikkojana ja sellaisena, joka sitten lopulta lähtee. Mutta tavallaan (okei, en tykkää tulkita omia tekstejäni, mutta..) itse ainakin kuvittelen sen juuri niin, että Sirius kyllästyy eikä tunne enää mitään. Eikä Remus vaan huomaa sitä, kuinka kaikki muuttuu merkityksettömäksi. Ei se välttämättä tässä ollut niin selkeää, eikä edes merkityksellistä, mutta kuitenkin. Ja siinä olen sun kanssa ihan samaa mieltä, että mun ficit ei ole edes tarinoita, ne on vaan hetkiä. Eikä se ole aina hyvä asia, mutta tykkään vaan kirjottaa hetkistä ja tunteista, ja usein ajaudunkin vain kirjoittamaan ja siitä sitten syntyy mitä syntyy. ~ Mut ny menin taas ihan ohi ja muutenkin sekava kommentti; mut  kiitos kiitos kiitos. <3

Claire; Oih, sunkin kommenttisi oli niin ihana ja mykistävä, että multa alkaa jo sanat loppua kesken, eikä niitä edes tätä ennen kauheasti ollutkaan. Olen kuitenkin otettu ja hienoa, että pidit tästä! Ja olen kanssasi täysin samaa mieltä; Remusta ja Siriusta ei vaan tarkoitettu toisilleen. Ja hmmm, voipi olla, että joskus heistä eksyn lisääkin kirjoittamaan. Ehkä joku haaste siihen innosta. Kiitos kuitenkin sinulle oikein paljon kommentistasi! Se piristi ja teki taas olon hitusen itsevarmemmaksi!! (:

[MiNi]

Ihana ♥ (ehkä johtuu siitä, että pidän Sirre Rempasta, mutta tämä oli sellainen erilainen )

Kuvailet kaiken hyvin (hirveä alemmuuskompleksi mikä nyt sattui olemaankaan). Kauniisti ja saat minut sanattomaksi, jota muuten ei tapahdu usein .

Tämän ei tarvinnut olla yhtään pitempi, se oli juuri sopiva noin. Miten joku osaa kirjoittaa noin hyvin?...

Kaikki muut sanoi sen mitä minun piti sanoa, joten kiitän ja kumarran sinulle.

MiNi (joka on nyt haikealla päällä, vaikka äsken oli hirveän innoissaan ja väsynyt... Mutta se on hyvä asia )

[Sädekehä]

MiNi: Höpsis mitään alemmuuskomplekseja! (: Anteeksi, että vastaaminen kommenttiin kesti. Ilahdutit minua kuitenkin sanoillasi jo silloin ja nyt uudestaan. Ficcaaminen ei ehkä sovi mulle, koska kaikki vanhat tekstit aiheuttaa jälkikäteen suurta häpeää, mutta olen silti iloinen, kun pidit tästä! Kommenttisi oli ihanainen; kiitoksia siitä!