Nimi: Oliiveja ja kinkku-ananasta
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Supernatural
Genre: Olisko tämä nyt jotain huumorintapaista. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Dean Winchester/Castiel
Vastuuvapaus: Minähän en luonnollisesti omista mitään, kunhan vain nyt muiden leluilla leikin hetkisen ilman rahallista korvausta.
A/N: Minulla on menossa varsin massiivinen Supernatural-vaihe, vaikka en edes ole sarjan suurin fani. Tai no, sarja on kyllä tosi ihku, mutta Dean/Castiel se vasta ihkua onkin. Välillä oikein sattuu kun mietin miten lähellä canonia nuo kaksi oikeasti ovatkaan...
Jotenkin tosin en ole oikein saanut ficcejä kirjoitettua. Monta minulla on kesken (Muuan Gabriel/Sam esimerkiksi) mutta en meinaa saada hahmoista kiinni. Tämä nyt oli ensimmäinen SPN-ficci jonka sain oikeasti valmiiksi asti.
Oliiveja ja kinkku-ananasta
”Cas teki mitä?”
Dean katsoi paremmaksi pyytää veljeään vielä kerran kertaamaan, ihan vain jos jotain olisi jäänyt kolmella ensimmäisellä kierroksella vielä epäselväksi. Nuorempi Winchester maiskautti kieltään turhautuneena.
”Kouri pitsalähettiä”, Sam tokaisi ja kai Deanin nyt oli sitten uskottava kuulleensa ihan oikein.
”Ja kourimalla tarkoitat...?” hän vielä varmisti, vaikka mitä hän nyt vielä oletti ihan selkeästä skenaariosta selviävän.
”Kouri-kouri. Plus tunki kielensä paran kurkkuun”, kertasi Sam vaivaantuneena, kuin yrittäen pudistaa pois mielestään verkkokalvoilleen palaneen kuvan Herran enkelistä käymässä jonkun kahdeksantoistavuotiaan näppylänaamaisen teinin rinnuksiin sellaisella kömpelyydellä, että jossain paremmassa yhteydessä se olisi saattanut olla hyväkin vitsi.
”Johan nyt on saatana”, Dean puhisi ja yritti karistaa mielikuvaa myös pois päänupistaan.
”Juh.”
Molemmat siinä sitten naama vähän eriskummallisessa virneessä tuli siihen lopputulokseen, että kyllä elämän pitää olla harvinaisen sekaisin, kun moinen käytös enkeliltä ei enää hätkähdytä.
”En tiedä ketä tässä pitäisi enemmän sääliä, Casia vai lähettiä”, sanoi Dean harkitsevasti miettien vielä pitäisikö äänensävyn olla pöyristelevä vai huvittunut. Lopputulos oli jokseenkin jostain sieltä välistä.
”No ei se kaveri ainakaan syytettä uhannut nostaa, vaikka läimäisikin litsarin otsaan.”
Molemmat Winchesterit kuvittelivat ääniefekteineen päivineen kunnon läpsyn naamalle. Cas oli yllättynyt niin perinpohjaisesti, että oli polvet melkein pettäneet alta. Mutta sitä ei Samin varmaan tarvinnut Deanille kertoa.
”Cas taitaa olla edelleen enemmän hämmentynyt. Ja jos nyt jotain positiivista hakee, niin pääsipä nyt ainakin ekalle pesälle. Tai, rynni enemmän kuin pääsi”, Sam myhäili sitten toivoen, ettei huulen heitto ollut Deanin makuun liiallista informaatiota. Toisaalta Sam kyllä parhaansa mukaan toivoi myös, ettei pojulle ollut jäänyt enkelin suutelosta nyt ihan järkyttävät traumat.
”Pitsalähetin kanssa”, Dean totesi ja mulkaisi.
”Hei, se oli söpö poika”, perusteli Sam kohotellen sovinnollisesti käsiään. Ja olihan se ollut kai ihan nätti kundi. Jos ottaa huomioon, että Cas oli kypsyydessä mitattuna noin ehkä neljätoistavuotiaan tasolla, niin pari oli melkein jopa sopiva. Miinus tietysti, että Cas oli sellaiset pari kolme milleniaa liian vanha näin realistisesti katsottuna.
”Anna kun käyn oksentamassa”, vastasi Dean, mitä ilmiselvemmin päätyneen samaan ajatusketjuun kuin Sam teinien ja Casin yhteensopivuudesta. Tosin Sam nyt ei ollut ihan varma johtuiko puklaaminen Casin aktiviteeteista vai seuranvalinnasta.
Ja jotenkin Samista tuntui kuinka on ehkä huomattavasti terveempää olla ajattelematta isoveljensä mielenliikkeitä niin kamalan tarkasti.
Samaan aikaan Cas istuskeli hiljaisen telkkarin ääressä motellihuoneen makkarin puolella, katsoen äänettömällä ostosteeveestä jotain veitsisarjan esittelyä. Sam oli päättänyt pyörähtää baarissa ja Deanin suunnitelmana oli tuhota niin paljon pitsaa kuin on inhimillisesti mahdollista.
”Hei Cas...” Dean tervehti ovensuusta vähän vaivaantuneena. Cas ei irrottanut silmiään telkkarista.
”Dean.”
”Öö, tuota... kuulin tuossa Samilta pikku insidentistäsi”, Dean aloitti vähän kokeilevaan sävyyn, katsoen kuinka paljon enkeli sieti leikinlaskua näin heti kärkeen. Ainakaan Cas ei heittänyt yhtään kuuluisista murhaavan pysäyttävistä katseistaan, joten Dean oli iloisilla mielin.
”Niin”, Cas vastasi tympeähkösti.
”Öh, miten siinä nyt niin pääsi käymään? Niin kun, miksi? Häh?” Dean hiillosti heittäytyen sängylle varastaen kaukosäätimen suoraa itsensä Castielin, Herran enkelin kädestä.
”Menettelyni tuntui tapahtumahetkellä korrektilta. Olin väärässä”, Cas sanoi tarkkaavaisesti ja värittömästi, vältelleen edelleen katsomista Deaniin päin.
”Kai nyt tiesit että pitsapoikaa pannaan vain pornossa?” Dean piruili töniessää Casia likaisella kengällään perperin selkämykseen.
”Ah”, Cas lausahti ja nyrpisti. Ihan oikeasti, nyrpisti. Eivät enkelit nyrpistele. Tai, ainakaan Cas ei nyrpistele. Casilla on yleensä aina sama rauhallinen, vähän eksynyt ilme, jota harvemmin virne tai irvistys väritti suuntaan jos toiseenkaan.
”Heh”, Dean hymähti ja naputti edelleen Casin selkää kantapäällään. Ihan vain huvin vuoksi. Casin hartiat rutistuivat tölvimisestä ihan hiukan verran kumarampaan.
”Olen häpeissäni. Ei sinun tarvitse vielä lisäksi minulle nauraa”, hän parahti hiljaa ja siirsi itseään sängynreunalla sellaisen kolmekymmentä senttiä pois Deanista.
”Tottakai pitää nauraa kun olet niin helvetin tyhmä” Dean nauroi ja hyökkäsi Casin selän takaa pörröttämään jo valmiisi räjähtänyttä mustaa tukkaa lapsellisen rajusti.
”DEAN!”
Dean oli satavarma enkelin ottavan siivet alleen ja häipyvän seuraavaksi viikoksi sinne jonnekin minne enkelit nyt sitten ikinä menevätkin kun eivät ole ihmisten keskuudessa. Taivaaseen, avaruuteen, no, jonnekin.
”Älä nyt Cas leikistä suutu”, Dean rauhoitteli ennen kuin huomasi pitsalaatikot. ”Kummassa näistä oli oliiveja?”
”Päällimmäinen on ymmärtääkseni kinkku-ananas.”
”Huippua.”
Dean avasi päällimmäisen laatikon ja nappasi palan jo vähän liikaakin jäähtynyttä pitsaa ja söi sitä suurella mielihalulla. Cas tuijotti poissaolevasti edelleen televisiota. Siniset silmät suorastaan tursusivat erittäin hullunkurista melankoliaa, joka ei ollenkaan käynyt yksiin rasvaisen motellihuoneen ja oliivien kanssa.
”Hei Cas?” Dean sanoi hetken päästä suu täynnä pitsaa.
”Niin Dean?”
Totta puhuakseen Dean ei ollut ihan varma sanoisiko sen mitä aikoi sanoa, tai siis, ottaisiko nyt puheeksi sen mitä hän oli aikonut ottaa puheeksi jo kauemman aikaa. Mutta joskus on parempi antaa suun käydä kuin miettiä jos ja jos.
”Jos aiot kokeilla muita pornosta oppimiasi kikkoja, niin viitsisitkö konsultoida niistä etukäteen? Ainakin jos aiot ruveta piiskaamaan lastenlikkoja”, Dean sanoi ja huomasi heti aloittaneensa ehkä vähän väärin, jos tarkoitus oli olla vakava.
”Kyllä Dean.”
Casin ääni oli jotenkin hellyttävän surkea, täydellinen aina perperin jalanjälkiä myöten.
”Möh. Älä nyt torvi murjota. Ota slaissi.”
Mutta eiväthän enkelit tietysti syö. Paitsi Cas söi joskus hampurilaisia. Vai oliko se Jimmy? Jollain tavalla karmivaa, jos ainoa näkyvä ominaisuus Jimmy Novakista oli enkelin satunnainen mielihalu kokolihapihveihin.
Jonkun aikaa Dean antoi Casin tuijotella kanaviaan ennen kuin läpitunkeva hellyyskohtaus tunki rintalastan lävitse. Tai, Dean Winchester oli käytännössä kauimpana nyyhkyleffapullamössöstä, mutta perhana! Castiel oli Deanille herkkä paikka. Joku siinä täyskahjossa viattomuudessa, joka ajoi käpälöimään pitsapoikia oli vain niin viehättävää. Paitsi ehkä pitsapojan näkökulmasta. Hemmetti. Toivottavasti nyt oikeasti Casin hölmöilystä ei aiheutunut pojalle vahinkoa. Cas kun nyt ei oikeasti tarkoittanut mitään pahaa – kunhan nyt vain on ottanut limaiset pornovideot vähän liian tosissaan.
Vähän ehkä häiritsevää tosin opettaa mediakriittisyyttä olennolle, joka todellisessa olomuodossaan on noin Chrysler-rakennuksen kokoinen, nelipäinen ja kuusisiipinen energiavyöhyke.
”Olet sinäkin kyllä aika söpö tollo Cas.”
”Söpö tollo?” Cas kohotteli kulmiaan irrottautuen jopa televisiosta katsoakseen virnuilevaa Deania suoraa niihin vihreisiin silmiin, joita hän ei osannut sitten alkuunkaan lukea. Ei sitten vähääkään. Mutta Castiel nyt ei koskaan ole ollut kovin kummoinen ihmisten ymmärtäjä, huolimatta vuosisatojen työperäisestä kokemuksesta.
”Öh, et sano Samille että sanoin noin, okei?” Dean lisäsi ja väläytti vähemmän pirullista ja enemmän lempeää hymyä.
”Minäkö olen söpö?” Cas kysyi hämmentyneenä, selkeästi miettien mihin Dean nyt ylipäätänsä pyrki. Kuvitellen tietysti, että Dean jotenkin itse muka tietäisi mitä ajoi takaa.
”Vähemmän puhetta, enemmän pitsaa. Ja leipäläpi kiinni, kiitos”, totesi Dean napakasti ja tunki pitsanpalan enkelin kouraan tietämättä yhtään mihin tämä ilta tästä vielä liikkuisikaan.
Tällä välin Sam baarissa sai jotenkin alitajuisia viboja, jotka ehdottivat etsimään tiskiltä joksikin aikaa vähän veljeään ja tämän enkeliä parempaa seuraa.
FIN
A/N: Perustuu nyt selkeästi enimmäkseen siihen jaksoon jossa Castiel tutustui vähän kiusallisella tavalla pornovideoihin. Joka tapauksessa, ei ollut mikään helpoin tehtävä ikinä tämän ficin kirjoittaminen, jotenkin vaan blokkaa, enkä ole ihan täysin tyytyväinen... mutta on ainakin valmis! Ja aina kiva kirjoittaa uusista fandomeista.