Narnia: Häiriköinnistä (Susan/Kaspian, S)

[Mustalupiini]

Nimi: Häiriköinnistä
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Fandom: Narnia
Tyylilaji: Höpöilydraama
Paritus: Susan/Kaspian
Ikäraja: S
Yhteenveto: Susanin käsitys kävelylle menemisestä ei vastaa Kaspianin näkökulmaa.
Vastuuvapaus: Narnia on C.S. Lewisin enkä minä saa tästä rahaa.
Haasteet: Valloita fandom –haaste, Girilin Raapalekaivohaaste

KK: En oikein tiedä, kuinka hyvin tämä istuu suoraan joko kirjojen tai leffojen puitteisiin, mutta minulle Narnia on fandomina jossakin niiden välimaastossa, sekoitus kumpaakin. Girilille iso kiitos haasteesta, en onnistunut toteuttamaan sitä ihan kirjaimellisesti mutta yritin kyllä kovasti! Ja kommentoida saa

      Häiriköinnistä

Dryadit tanssivat suurten, tummien puunrunkojen lomassa ja lauloivat hiljaa – ääni kuulosti kuin kaukaiselta kaiulta vaikka tuli ihan läheltä. Paksun juurakon päällä istuva Susan hymyili onnellisena katsellessaan auringonvalolaikkujen ja puiden langettamien varjojen välillä liukuvia puunhenkiä. Englannissa ei ollut mitään vastaavaa.
Sitten Susan otti esiin mukanaan tuomansa piirustusvälineet ja alkoi hahmotella paperille puita.
”Sallitko minun huomauttaa, että sinulla on mielenkiintoinen käsitys kävelylle menemisestä?” häntä vastapäätä toisen puun juurilla istuva Kaspian naurahti. Susan vilkaisi poikaa.
”Kuka tässä on puhunut kävelylle menemisestä? Tarkoitus oli lähteä katsomaan metsää.”
”Kävellen.”
”Siinä on silti ero”, Susan huomautti. Kaspian pyöräytti silmiään.
”Hyvä on. Oli miten oli, olen iloinen siitä, että olette täällä”, poika jatkoi. ”Ilman apuanne… tämäkin metsä olisi luultavasti hyvin erinäköinen.”
Susan ynähti vastaukseksi.
”Totta. Mutta sinä olet sanonut tuon jo. Monta kertaa.”
”Silti.”
”Niin, no, olen minäkin iloinen siitä, että olemme täällä”, Susan myönsi ja vilkaisi taas Kaspiania kiusoitellen. Poika virnisti ja oli sitten hetken hiljaa, tyytyi katselemaan tyttöä.

”Mitä sinä piirrät? Minua?” hän lopulta kysyi. Susan huokaisi.
”Tällä menolla en mitään. En pysty keskittymään.”
”Haluatko sitten jatkaa matkaa?” poika ehdotti.
”Haluan, että sinä olet hiljaa”, Susan tokaisi kulmat kurtussa.
”Hmm. Ehdotuksesi ei miellytä minua”, Kaspian virnisti.
”Saat ilmaista vastalauseesi kaikessa rauhassa kunhan teet sen hiljaa.”
Nyt Kaspian irvisti.
”En haluaisi käyttää tätä, mutta Susan, tajuathan sinä että minä olen kuningas.”
Susan katsoi Kaspiania huvittuneena.
”Ja minä olen kuningatar.”
”Mutta siitä on jo kauan. Ajat muuttuvat.”
”Kerran Narnian kuningas tai kuningatar, aina Narnian kuningas tai kuningatar. Ja minulla on vanhemman etuoikeus”, Susan nokitti silmää iskien.
Kaspian joutui miettimään vastausta vähän aikaa ja totesi, ettei pystynyt voittamaan Susania väittelyssä. Niinpä poika nousi seisomaan ja kiersi Susanin taakse, tasapainotteli hetken juurakossa ja istahti sitten Susanin viereen asettuen toisin päin kuin tyttö.
”Susan”, hän sanoi.
”Mmh?” Susan mumisi kuuntelemisen merkiksi, mutta kun poika ei jatkanutkaan, Susan kohotti katseensa paperista tämän tummiin silmiin. ”Mitä?”
”Haluaisin ilmaista vastalauseen”, Kaspian sanoi hymyillen.
Susan kallisti päätään, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun Kaspian kohotti toisen kätensä hänen niskaansa, nojautui vähän lähemmäs ja suuteli häntä. Se itsessään ei vielä yllättänyt Susania, sillä koko ajanhan he olivat menneet sitä kohti; kaikki sanat, kaikki eleet, ilmeet, tahattomat tai sellaisiksi naamioidut kosketukset – kaikki mitä heidän välillään oli ollut oli aina enteillyt sitä. Tai melkein aina, ainakin.
Sen sijaan Susan hämmästyi sitä, miten hyvältä se tuntui.
”Okei, okei, vastalause hyväksytty”, hän mumisi. Puunjuuri oli kuitenkin niin epätasainen alusta, että hänen tasapainonsa petti ja hän horjahti poikaa vasten, ja samalla piirustus tippui hänen sylistään.

Paperi leijui hitaasti maahan ja jäi siihen kuvapuoli ylöspäin. Kaspian vilkaisi sitä ensin vain nopeasti, mutta kääntyi sitten katsomaan vielä tarkemmin ja purskahti nauruun.



Susan vetäytyi melkein aidosti loukkaantuneena kauemmas. Hän oli kuulevinaan, kuinka dryaditkin kihersivät keskenään jossain vähän matkan päässä.
”Tietenkään siitä ei tullut mitään. Sinä häiritsit”, hän puolustautui ja tökkäsi poikaa rintaan.
”Enkä ole vielä lopettanut”, Kaspian nauroi ja veti hänet takaisin syliinsä. Susan tuhahti, mutta suuteli häntä yhtä kaikki.



KK₂: Minä en tosiaan osaa piirtää eikä ole tarkoituskaan, ajattelin vain huvin vuoksi kokeilla tällaista ratkaisua.

[Narina]

Hii, olipas tämä suloinen! Kesä on saanut mussa aikaan sen, et ei jaksa ajatella mitään vähääkään vakavampaa lukevansa, niin tää oli just passeli taivuttaan huulet hymyyn ja aiheuttamaan awws-kohtauksen. Tällaisena harmaana sadepäivänä on just parhautta lukee jotain tällaista!

Susanin ja Kaspianin sanailu oli huippua! Just sellaista pilke silmäkulmassa -meininkiä ja rentoa huulenheittoa. Ja voi hupsiskupsis kun tuo vastalause oli ehkä maailman söpöin kiertoilmaus suudelmalle!

Jostain syystä toi alku vähän tökki mua silmiin, kun en hirveesti fanita Narnian romantisoimista ja kuvaamista täydellisenä idyllinä.. Kylhän se sitäkin tietty välillä on, mut jotenkin vaan tympii perus linnunlaulut ja tanssimiset.. En tähän fikkiin nyt tosin olis mitään hirveitä kaskimaisemia ja tulipalokuvauksia kaivannut, mut jotain vähän särmikkäämpää. Ehkä.

Mut siis joo, pari riviä vaan häiritsi, muuten tosi kivaa ja veikeetä tekstiä! Ja tuo kuva tuolla lopussa oli ehkä maailman hauskin lisäys! (En kyl tajua, miks se auhetti niin kovat naurunremakat Kaspianissa ja dryadeissa, kun musta toi on just kaikessa yksinkertaisuudessaan ja pelkistetyssä ulkomuodossaan cool! :D)

Nyt on aivot lomalla, niin jää rakentava palaute vähän köyhäksi.. Perusidea nyt kuiteskii oli vaan ilmaista, että tykkäsin tästä ihan hulluna! :)