Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään.
Otsikko: Mistelisota
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Roy/Ed ja muita lievinä
Ikäraja: K-11
Genre: Romantiikka, huumori
Varokaa: Ed on alaikäinen ja Roy 14 v. vanhempi
Summary: Roy rakasti misteleitä. Suuteleminen oli aina erittäin miellyttävää, ja mistelit antoivat siihen loistavan tekosyyn.
A/N Vähän myöhässä olen jouluficceineni, mutta ei se kai haittaa. Toivottavasti kaikilla Finin otuksilla oli kiva joulu! <3
Tällä Jouluhaaste IV:een, OTP10-haasteeseen ja FF50-haasteeseen sanana 04. Tunnit. (Amestrisin armeija)
Mistelisota
Joku oli ilmiselvästi hiukan innostunut ripustaessaan misteleitä Royn osastolle. Niitä vaani aivan jokaisessa mahdollisessa paikassa. Osaston sekä peremmällä olevan Royn toimiston oviaukoissa tietenkin, mutta myös vessan ovella, kahvipannun yläpuolella ja jopa suuren kattotuulettimen lavoissa. Varmaankin vielä muutamassa paikassa, joita Roy ei vielä ollut huomannut. Näytti siltä, että viimeisestä lyhyestä työpäivästä ennen lomaa tulisi hyvin mielenkiintoinen.
Se sopi Roylle oikein hyvin. Hän virnisti itsekseen astuessaan toimistoonsa ja asettuessaan pöytänsä ääreen. Hän rakasti misteleitä. Suuteleminen oli aina erittäin miellyttävää, ja mistelit antoivat siihen loistavan tekosyyn. Hän halusi suudella joka ikistä alaistaan ja sen lisäksi mahdollisimman montaa muutakin ihmistä, jotka sattuisivat käväisemään osastolla, mutta aivan erityisesti hän halusi saada käsiinsä erään tietyn henkilön, joka oli edellisenä vuonna ainoana päässyt livistämään hänen kynsistään. Asia täytyi korjata, mutta Roylla oli muitakin syitä suudella kyseistä henkilöä.
*
Ed vihasi misteleitä. Hän ei osannut kuvitella typerämpää jouluperinnettä kuin se, että joutuisi pussailemaan ihmisiä jonkin rehun alla, ja hän todellakin aikoi tehdä parhaansa välttyäkseen joutumasta sellaisen alle yhtä aikaa kenenkään kanssa. Se vaatisi huomattavaa tarkkuutta, mutta se oli mahdollista. Hän oli onnistunut edellisenäkin vuonna välttämään kaikki ihmiset, jopa erään tietyn henkilön, jonka mielestä oli äärimmäisen hauskaa vaaniskella oviaukkojen lähellä ja rynnätä suutelemaan jokainen huoneeseen astuva höperöksi.
Saattoi olla, ettei Edillä ollut varsinaisesti mitään sitä vastaan, että joutuisi kyseisen henkilön ilmiselvästi pyörryttävien suutelutaitojen uhriksi, mutta juuri sen vuoksi hän ei voinut antaa sen tapahtua. Se tuntuisi hyvältä hetken, mutta totuus olisi se, että hän olisi vain yksi kymmenistä suudelluiksi päätyneistä henkilöistä, eikä varmasti edes sellainen, joka muistettaisiin jälkeenpäin. Sen lisäksi saattaisi olla liian paljastavaa, että hän päästäisi yhden henkilön suutelemaan ja välttelisi kaikkia muita – eikä hän todellakaan aikonut ryhtyä suutelemaan ketään muuta. Parasta oli kiertää kaikki mistelit.
Hän toivoi, että hänellä olisi ollut periskooppi, jolla kurkistaa kulman taakse. Joskus elämässä oli kuitenkin pakko ottaa riskejä, joten hän ryntäsi nopeasti oviaukosta sisään osastolle, jotta pääsisi aloittamaan päivän työt. Ketään ei ollut lähistöllä, itse asiassa hän näytti olevan päivän ensimmäisiä saapujia. Hän kartoitti nopealla vilkaisulla huoneen mistelien sijainnit ja meni sitten kahvipannun luo, mutta vesi oli ilmeisesti laitettu kiehumaan vasta hetki sitten, koska oli vielä viileää. Syvään huokaisten hän kääntyi ympäri – ja ponnahti sitten kaksi metriä sivullepäin onnistuen juuri ja juuri pelastautumaan häntä tavoittelevilta käsiltä.
Mustang näytti pettyneeltä saatuaan saaliikseen vain sylillisen ilmaa. ”Et näytä juuri olevan joulumielellä, Teräs.”
”Olen minä. Sanoudun vain irti tästä ällöstä limailutouhusta. Nyt on vielä kaikkein pahin flunssakausikin!”
”Niinkö.” Mustangin suupielet nykivät. ”Mitenhän mahtaa olla, jos yksinkertaisesti jään seisomaan tähän kahvipannun viereen? Tiedän, ettet mitenkään selviä aamusta ilman kofeiiniannostasi. Sinun on pakko tulla hakemaan sitä, jotta voit työskennellä.”
Edin teki toisaalta mieli taipua. Nyt kukaan muu ei edes ollut näkemässä, ja koko jutun voisi laittaa kofeiiniriippuvuuden piikkiin. Mutta Mustang voisi tehdä johtopäätöksiä, mikäli hän suostuisi, sillä esikunnassa oli muitakin kahvipannuja. Hiljaa muristen Ed marssi ulos osastolta ja meni kahvioon hakemaan elämäneliksiirinsä.
*
Hawkeye saapui töihin täsmälleen tasalta, mitä Roy oli osannut odottaakin. Hän loikkasi seinän vierestä naisen eteen ja kietaisi käsivartensa tämän ympärille, mutta Hawkeye oli selvästikin odottanut juuri tätä liikettä. Roy saattoi melkein tuntea kiveksiensä kurtistuvan kauhusta, kun aseen piippu painettiin vasten hänen rakkainta ruumiinosaansa.
”Me olemme mistelin alla”, hän onnistui sanomaan nielaistuaan palan kurkustaan. ”Meidän pitää suudella.”
”Siltä näyttää. Mutta kehotan olemaan innostumatta liikaa, herra eversti.” Hawkeye töykkäsi pistoolillaan Royn jalkoväliä tehdäkseen asiansa täydellisen selväksi.
Roy nielaisi toistamiseen ja suuteli Hawkeyeta niin kohteliaasti ja siveästi kuin suinkin osasi. Ei minkäänlaista pitkittämistä, puhumattakaan kielen käyttämisestä. ”Hyvää joulua”, hän toivotti heidän huuliensa erottua, ja Hawkeye suvaitsi jopa hymyillä hiukan ennen kuin astui hänen ohitseen toimistoon.
Muutaman kerran syvään hengitettyään Roy onnistui rauhoittumaan. Hänellä oli helvetillisen pelottava nainen palveluksessaan, mutta hän oli selvinnyt hengissä. Oli aika nojautua seinää vasten valmiina yllättämään seuraava saapuja.
*
Ed asteli jälleen kohti osastoa kädessään iso mukillinen ihanaa, vahvaa kahvia. Kun hän oli melkein perillä, hän kuuli omituisen vikisevän äänen ja kohotti katseensa lattialaatoista.
Oviaukon yllä riippuvan mistelin alla oli käsien sekasotku, joka hahmojen pituuksista ja hiusten väreistä päätellen koostui Mustangista ja Havocista. Havocin jalat näyttivät kantavan vain vaivoin. Ed tiesi, että Havocin makuun olivat erityisesti isorintaiset naiset eikä varmasti ainakaan Mustang, mutta siitä huolimatta Havoc ei pystynyt tekemään mitään muuta kuin muuttumaan hyytelöksi ja uikuttamaan mielihyvästä Mustangin suudellessa häntä.
Neljän minuutin kuluttua – Ed tarkasti ajan kellosta – Mustang lopulta päästi tokkuraisen Havocin hoipertelemaan toimistoon. Itse hän jäi seisomaan oviaukkoon ja siirsi katseensa Ediin. ”Seuraava potilas!”
”Turha kuvitella, kusipää”, Ed vastasi ja hörppäsi mukistaan. ”Ja kuten huomaat, löysin kahviakin.”
”Miksi noin äreä? Ei ole mitään syytä olla mustasukkainen – minulla riittää tänään rakkautta jopa sinulle. Tule vain luokseni, niin suutelen sinut taivaaseen!”
Ed oli varma siitä, että niin tapahtuisi, mutta hän ei ikimaailmassa suostuisi siihen. ”Vain kuolleen ruumiini yli.”
”Ah, kylmyytesi viiltää sydäntäni tikarin lailla”, Mustang huokasi ja piteli teatraalisesti sydänalaansa. Hänen takaansa kuului, kuinka monta ihmistä purskahti hervottomaan nauruun.
”Onko sinulla sydän? Noh, aina voi ilmeisesti oppia uutta.”
”Hyvin hauskaa, Teräs.” Mustang ryhdistäytyi ja tasoitti ilmeensä. ”Kello käy. Olet jo myöhässä töistä, ja ellet ryhdy kirjoittamaan raporttiasi saman tien, saatan tehdä sinusta ilmoituksen, siis vetelehtimisestä työajalla. Siirrä siis perseesi toimistoon kuin olisi jo. Mutta sinne päästäksesi... sinun pitää ohittaa minut.”
”Pitääkö?” Ed virnisti, sillä oli saanut äkkiä hyvän idean. Hän painoi kämmenensä hetkeksi yhteen onnistuen olemaan läikyttämättä kahvia. Toinen käsi vain käytävän seinää vasten, ja saman tien hänellä oli aivan oma ovi. Kukaan ei taatusti ollut ripustanut sen ylle ainuttakaan misteliä. Hän avasi sen ja astui toimistoon heiluttaen ivallisesti kättään Mustangille, jonka leuka roikkui polvissa saakka.
Ed kiersi huolellisesti tuulettimesta riippuvan mistelin ja onnistui pääsemään työpöytänsä ääreen. Hän oli turvassa. Hänen tarvitsi vain kirjoittaa raportti valmiiksi, minkä jälkeen hän pääsisi viettämään joululomaa Alin kanssa. Siihen ei voisi mennä kauan, pari tuntia korkeintaan. Hän ei nousisi paikaltaan ennen kuin olisi valmis, ja sitten hän ryntäisi ulos esikunnasta ennen kuin kukaan ennättäisi yrittää suudella häntä. Kyllä se onnistuisi.
*
Suudeltavia ihmisiä tuli yksi toisensa perään ja Roylla oli syli täynnä töitä. Breda ei ollut erityisen säväyttävä, mutta ainakin suudelma maistui donitsilta. Fuery puolestaan oli ilahduttavan lyhyt, häntä pidellessään Roy saattoi melkein kuvitella, millaista olisi syleillä erästä tiettyä henkilöä. Ja sievä sihteeri, joka tuli tuomaan hänelle muistion toiselta osastolta, muuttui hämmennyksestä viehkeän tummanpunaiseksi käveltyään hänen syliinsä.
Ed oli ongelma. Roy ei ollut osannut odottaa ylimääräisen oven syntetisoimista seinään, mutta sellainen yllätystemppu toimisi vain kerran, ja Edin olisi vielä päästävä ulos. Toistaiseksi Ed kuitenkin istui kuin tatti pöytänsä ääressä kaukana kaikista misteleistä ja naputteli kirjoituskonetta kuin henkensä edestä. Tuolla vauhdilla paperin oli pakko olla täynnä kirjoitusvirheitä.
Siitä Roy saikin idean...
*
Ed hätkähti huomatessaan Mustangin äkkiä seisovan pöytänsä vierellä. ”Mitä?”
”Tarkastan vain työsi laadun”, Mustang totesi ja kumartui tiiraamaan paperia. Edin teki mieli iskeä häntä nyrkillä vatsaan. ”Aijai, tuolla on kirjoitusvirhe. Ja tuolla toinen! Miten ihmeessä kuvittelet minun pystyvän lukemaan tuollaista raporttia? Voihan olla etten ymmärrä, mitä olet tarkoittanut.”
”Ai, tunnustat siis viimein, ettet osaa lukea. Se ei ole mikään uutinen.”
Mustang irvisti, mutta silotteli ilmeensä saman tien, mikä oli vielä pelottavampaa. ”Kirjoita tuo liuska uudelleen. Haluan virheettömän raportin.”
”Ja minä haluan lomalle! Lakalla korjattu käy ihan hyvin, eikö?”
”Sinulla ei ole korjauslakkaa.”
”Häh? Totta helvetissä minulla on kor-” Ed vaikeni kesken lauseen, sillä pöydän kulmalla nököttäneet korjausvälineet olivat kadonneet. Mustangin taskuun, siitä ei ollut epäilystäkään.
”Onpa epäonnista. Mutta minulla on toimistossani lakkaa, jota voit käyttää. Ehkä menemme hakemaan sen?”
Ed vilkaisi toimiston oven yllä riippuvaa misteliä. ”Ei helvetissä. Minä kirjoitan sen koko vitun liuskan uudelleen.”
”Mille paperille?”
”Häh?”
Mustang asteli takaperin pois hänen ulottuviltaan kädet selkänsä takana. Se paskiainen oli vienyt myös tyhjien papereiden pinon. Ed alkoi vähitellen muuttua murhanhimoiseksi, ja kaiken lisäksi hänen kahvimukinsa oli jo tyhjä.
*
Roy kaatoi ison mukin miltei piripintaan täyteen kahvia, suoristautui ja venytti selkäänsä. Läimäytys hartialle tyrmistytti hänet täysin, sillä jostakin syystä kukaan ei ollut tähän mennessä halunnut kahvipannun luokse yhtä aikaa hänen kanssaan.
”Roy! Hyvää joulua!” Maes toivotti kasvot valtavassa hymyssä.
”Sitä samaa”, Roy sanoi suupielet myös korviin venyneinä. Sitten hän kiersi käsivartensa Maesin vyötärölle ja kiskaisi tämän kiinni itseensä.
”Hee-ei, mitä...?”
”Etkö huomannut, että me seisomme mistelin alla?”
Maes vilkaisi ylöspäin ja huomasi, että niin todellakin oli. Hän yritti ottaa pari askelta taaksepäin, mutta Roy ei päästänyt häntä. ”Et kai sinä aio karata minulta?”
”Minä olen naimisissa”, Maes vastusteli.
”Tiedän. Minä olin bestmanisi.”
”En minä voi.”
”Väittävät, että siitä tulee huonoa onnea, jos kieltäytyy. Älä nyt viitsi – yksi pusu se vain on.”
”Sinun pususi tiedetään.” Maes muuttui äkkiä hivenen punertavaksi.
”Jäit henkiin viime vuonnakin.”
”Ikävä kyllä. Mieluiten en –” Maes vaikeni entistäkin punaisempana.
Roy vain piteli kiinni ja jatkoi virnistämistä.
”Viime vuonna... no, sanotaan nyt niin, että minä en erityisemmin halua nähdä sinusta märkää unta. Joten mitä jos jätettäisiin väliin?”
”Ooh, näitkö sinä minusta märkää unta? Oliko se hyväkin? Tämäpä kiinnostavaa.” Roy siirsi toisen kätensä Maesin vyötäröltä niskaan ja veti tämän päätä puoleensa. Hän kurkotti korvan juureen ja sanoi hiljaa: ”Minä olen nähnyt sinusta monta aika hyvää.”
”Minä EN halunnut tietää tuota!” Maes ulvahti.
”Äh, rentoudu vähän.” Roy tukahdutti mahdolliset enemmät vastalauseet suullaan. Hän päästi ystävänsä kuitenkin tänä vuonna melko vähällä, sillä oli selvää, että Maes oli tosiaan hämmentynyt. Eikä tämä ollut se saalis, jonka hän tosiaan halusi saada kiinni.
Maes nojautui pöytätasoon hiukan tavallista nopeammin hengittäen ja huomasi mukin, jonka Roy oli hetki sitten täyttänyt. ”Aiotko sinä todellakin juoda tuon kaiken?”
”En.”
”Mitä sitten?”
”Vien sen Edille.”
”Minkä takia sinä –” Maes keräsi ajatuksiaan hetken otsa kurtussa. ”Ai. Niinkö.”
Roy yritti väläyttää viattoman hymyn, mutta ne eivät olleet hänen erityisalaansa.
”Olet pirullinen mies, Roy.”
”Tiedän.”
*
”Tässä.”
Ed vilkaisi vierelleen asetettua kahvimukia. ”Kiitti”, hän vastasi jatkaen naputteluaan. Hetken kuluttua hän käsitti, kenen äänen oli oikein kuullut, ja kohotti epäuskoisena katseensa. ”Sinä! Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?”
”Kuvittelen juuri tuoneeni sinulle kahvia”, Mustang sanoi.
”Miksi? Onko se myrkytettyä? Otitko tosissasi sen ’vain kuolleen ruumiini yli’ -jutun? Korjaan sanojani: en halua suudella sinua edes kuolleena!”
”En ole nekrofiili.”
”Yllätyksistä ei näköjään tänään tule loppua”, Ed murahti.
”Minähän voisin loukkaantua tuosta.”
”Ihan vapaasti. Mutta häivy ensin häiritsemästä minua ja loukkaannu vasta viiden metrin päässä.”
Mustang ärisi hampaidensa lomasta jotakin, mistä Ed ei saanut selvää, ja todellakin meni kauemmas. Ed kohautti harteitaan ja maistoi kahvia, joka maistui juuri siltä, miltä pitikin. Nyt hän voisi kirjoittaa raportin loppuun. Hän oli myös onnistunut hakemaan lisää paperia sillä välin, kun Mustang oli ollut Hughesin riesana. Asiat alkoivat vihdoinkin sujua.
*
Edin tekemän ylimääräisen oven yllä riippui kaunis mistelinoksa. Roy nyökäytti tyytyväisesti päätään tarkastellessaan kädenjälkeään. Nyt Edin olisi aivan pakko kulkea mistelin ali poistuessaan toimistosta, mutta vielä täytyi varmistaa, että hän menisi juuri siitä ovesta, jonka luona Roy oli. Ainoa keino siihen olisi luultavasti houkutella toiselle ovelle odottamaan joku, jota Ed haluaisi suudella vielä vähemmän kuin häntä.
Mahtoiko sellaisia henkilöitä olla olemassa? Ed tuntui inhoavan häntä aivan erityisesti... Mutta juuri sen vuoksi hänen oli pakko saada suudella Ediä tänään. Milloinkaan muulloin se ei ikimaailmassa olisi mahdollista.
Hän oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei heti huomannut oven avautuvan, ja kun hän huomasi, oli jo liian myöhäistä tehdä mitään muuta kuin jähmettyä kauhusta ja kirkua äänettömästi mielessään. Sitten Armstrong olikin jo kaapannut hänet luita ruhjovaan halaukseen ja kyynelehti liikutuksesta saadessaan joulun alla osoittaa kiintymystään rakkaalle kollegalleen.
Kun Roy lopulta pääsi irti, hän epäili ainakin kahden kylkiluunsa murtuneen. Hän oli myös täysin varma siitä, että jos Edin pitäisi valita, tämä suutelisi mieluummin häntä kuin Armstrongia. Mutta miten ihmeessä hän onnistuisi järjestämään Armstrongin toiselle ovelle juuri silloin, kun Ed saisi raporttinsa valmiiksi?
Se olisi joka tapauksessa aivan viimeinen keino. Sitä ennen hän saattoi vielä toivoa, että jokin muu ansaviritys toimisi.
*
Raportti edistyi, mutta ei riittävän nopeasti. Edin olo alkoi käydä jatkuvasti yhä tukalammaksi. Hän oli käsittänyt liian myöhään, mitä Mustang yritti saada aikaan tuomalla hänelle muka ystävällisesti kahvia. Nyt hän oli jo juonut kaiken ja hänen rakkonsa oli häiritsevän täysi, mutta helvetti jos hän suostuisi ryntäämään vessaan sen ovella riippuvan mistelin ali. Ei, ei ja vielä kerran ei.
Ajan kuluessa hänestä alkoi kuitenkin tuntua, että oli olemassa pahempiakin asioita kuin Mustangin suuteleminen. Yksi niistä tapahtuisi pian, jos hän ei nousisi paikaltaan ja juoksisi. Hän ei saisi raporttia valmiiksi ennen sitä.
Hänellä oli hiukan onnea. Jälleen yksi sihteeri tuli tuomaan osastolle materiaaleja, ja Mustang keskittyi ’tervehtimään’ tätä. Ed käytti tilaisuuden hyväkseen ja livahti vessaan.
*
Roy seisoi vessan oven edessä valmiina kaappaamaan Edin heti, kun tämä astuisi ulos. Sen sijaan sisältä kuuluikin huuto: ”Mustang! Jos satut olemaan oven edessä, niin astu syrjään, tai muuten kadut!”
”En varmasti”, Roy vastasi.
”Siirry NYT!”
”EN!”
”Selvä.” Ed ei kuulostanut olevan yhtään pahoillaan, mikä oli hiukan huolestuttavaa.
Ovi räiskähti päreiksi, joko potkun tai synteesin vuoksi, tai ehkä molempien. Roy kompuroi taaksepäin ennen kuin saisi osuman, ja ennätti hädin tuskin nähdä, kuinka Ed vilahti hänen ohitseen notkealla voltilla, joka lennätti tämän miltei työpisteensä ääreen.
Selvä, Roy oli siis hävinnyt tämänkin erän.
”Miksi olette noin itsepintainen?” Hawkeye kysyi. ”Jos hän ei todellakaan halua, ettekö voisi kunnioittaa sitä...?”
Roy huomasi kätensä puristuvan turhautumisesta nyrkkiin. ”Minä haluan suudella häntä.”
”Siksikö, ettette kestä hävitä hänelle?”
”Se olkoon virallinen syy.” Hienoinen hymy käväisi Royn kasvoilla. ”Mutta ei todellinen.”
Hawkeye nyökkäsi, ja harvinaisen pehmeä hymy kohosi hänenkin huulilleen.
*
Viimeinen piste tekstin loppuun. Ed kiersi liuskan irti kirjoituskoneesta, kirjoitti käsin nimensä kaikkein alimmaiseksi ja nojautui tyytyväisenä taaksepäin tuolissaan. Raportti oli valmis. Nyt hänen tarvitsi vain päästä ulos. Hän vilkuili ympärilleen tarkastaakseen, missä Mustang vaaniskeli, ja löysi tämän toimistonsa oven luota. Mistelin alta, tietenkin.
”Oletko vihdoin valmis?” Mustang kysyi. ”Hienoa, tuo se minulle.”
Ed nousi pöydän äärestä ja lähestyi Mustangia hiukan. Hän aikoi viskata paperit parin metrin päästä Mustangia kohti ja sen jälkeen juosta henkensä edestä. Se oli hieno suunnitelma, joka meni pieleen, kun Hawkeye yllättäen tönäisi hänen selkäänsä niin lujaa, että hän joutui kompuroimaan eteenpäin ollakseen kaatumatta.
Seuraavaksi hän tunsi lämpimän vartalon tiukasti omaansa vasten ja käsitti kompastuneensa suoraan Mustangin syliin.
Hän lisäsi Hawkeyen henkiselle tappolistalleen heti Mustangin perään. He saisivat kärsiä, mikäli hän vain selviytyisi tästä elossa.
*
Ed näytti niin kauhistuneelta, että Royn rintaa puristi. Oliko hän todellakin Edin mielestä niin kamala? Jos oli... no, sille ei voinut mitään. Se tarkoitti vain sitä, että hänen olisi parasta ottaa tästä ainutkertaisesta tilanteesta irti kaikki mahdollinen, minkä jälkeen hän viettäisi loppuelämänsä muistoa vaalien.
Roy siirsi toisen kätensä Edin niskaan ja kallisti tämän päätä hiukan taaksepäin. Kultaisten silmien raivokkuus oli niin korventavaa, että hänen oli suljettava silmänsä ennen kuin kumartui suutelemaan.
Liikutettuaan huuliaan muutaman kerran Edin huulia vasten Roy käsitti hämmentyneenä, ettei Ed vastannut suudelmaan, joskaan ei myöskään yrittänyt vetäytyä pois. Seisoi vain paikoillaan kuin ei tietäisi, mitä –
Royn ymmärsi äkkiä ja halusi saman tien potkia itseään. Ed ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Koska hän ei ollut ikinä ennen suudellut kenenkään kanssa. Tämä oli hänen ensisuudelmansa.
Ensisuudelma oli tärkeä ja merkityksellinen. Ja nyt Roy oli tullut varastaneeksi sen vastoin Edin tahtoa. Mahtavaa... nyt Ed ainakin varmasti vihasi häntä.
Hän päätti tehdä siitä suudelmasta ainakin hyvän.
*
Ed yritti kaikin voimin käsittää, että Mustang todellakin suuteli häntä. Selvittyään ensimmäisestä shokista hän alkoi arvella, että hänenkin pitäisi ehkä tehdä jotakin, ja yritti liikuttaa huuliaan samaan tapaan kuin Mustang. Sen seurauksena ote hänen vyötäröltään tiukentui entisestään ja hän saattoi tuntea sydämen sykkivän Mustangin rinnassa.
Kun hänen ei enää tarvinnut miettiä, mitä teki, hän alkoi kunnolla tiedostaa miltä kaikki tämä tuntui. Hän tunsi tarvetta nojautua enemmän Mustangiin, takertua kiinni, ja äkkiä hän huomasi käsiensä eksyneen Mustangin kaulan ympäri. Hänen kehonsa kävi jatkuvasti raskaammaksi ja kuumemmaksi. Mustang nuolaisi hänen alahuultaan ja hän huomasi päästäneensä erittäin nolostuttavan vingahduksen.
Tämän täytyi olla kaikkein pahinta koko maailmassa, tämän tilanteen. Hän tukehtuisi, jos joutuisi kestämään sitä vielä sekunninkin.
*
Roy ei enää piitannut siitä, oliko käyttänyt likaisia keinoja päästäkseen tähän. Väliä oli sillä, että Ed alkoi vähitellen sulaa hänen syliinsä tavalla, joka tuntui hyvin lupaavalta. Hän uskaltautui avaamaan silmiään hiukan, koska tuntui luultavalta, ettei Ed enää pystyisi mulkoilemaan häntä kovin murhaavasti.
Ed puristi silmiään tiukasti kiinni, mutta siitä huolimatta vana kyyneliä oli karannut hänen poskelleen. Tuntui kuin hän yrittäisi samaan aikaan työntää Royta kauemmas ja vetää lähemmäs.
Tämä ei vaikuttanut tilanteelta, jonka Roy halusi käydä läpi alaistensa edessä. Hän kiskoi Ediä mukanaan muutaman askeleen taaksepäin ja kurottautui pamauttamaan toimistonsa oven kiinni pidellen samalla Edistä tiukasti kiinni toisella kädellä. Äänen kuullessaan Ed räväytti silmänsä auki, ja ne näyttivät valmiilta tappamaan vaikka vuotivat. Tai ehkä juuri siksi.
”Mikä vialla?” Roy kysyi.
”Sinä! Sinä olet vialla!”
”Mitä minä nyt olen tehnyt? Me olimme mistelin alla, loppujen lopuksi.”
”Juuri se!” Ed alkoi rimpuilla päästäkseen irti, ja kun Roy ei hellittänyt otettaan, hän survaisi kantapäänsä koko painollaan Royn varpaille.
Roy sihahti kivusta, mutta ei siltikään irrottanut. Jos hän päästäisi nyt irti, hän ei saisi Ediä kiinni enää koskaan.
”Toivottavasti olet nyt tyytyväinen itseesi! Olet todistanut kaikille, että pystyt suutelemaan keneltä tahansa jalat alta. Joten voit jo päästää irti, niin pääset rehentelemään kaikille! Minä vihaan sinua!”
”Minä tiedän sen”, Roy huokasi.
”Ja siitä huolimatta sinun oli pakko tehdä se. Juuri sen takia olet kusipää. Et vaivaudu yhtään ajattelemaan, miltä tuntuu tulla käytetyksi sillä tavalla!”
Käytetyksi? Vihata? Kovia sanoja... ”Minä halusin vain –”
”Minä en halunnut tulla suudelluksi tuolla tavalla!” Ed sylkäisi ja yritti sitten kääntyä poispäin. ”Yhtenä tuhannesta...”
Roy joutui kumartumaan lähemmäs kuullakseen hiljaiset sanat. Edin hartia tärähti hänen kätensä alla.
”...täysin merkityksettömänä... Minä halusin... halusin...” Ed nielaisi yhä epäselvemmiksi käyvät sanansa ja tuntui olevan nyyhkytysten partaalla.
Ei tuntunut olevan tehtävissä paljon muuta kuin vain rutistaa Ediä tiukemmin, vaikka tämä edelleen survoikin Royn varpaita niin perusteellisesti kuin suinkin saattoi.
”Ja sinä... päästä jo IRTI!”
”En”, Roy sanoi.
”Haluatko maistaa oikeaa suoraani?”
”En. Mutta en siltikään päästä, vaikka löisit.”
”MIKSI?”
Roy ei halunnut vastata, mutta hän oli ollut kusipää ja saanut Edin itkemään – ehkä hän oli velkaa edes selityksen. ”Koska minä en käyttänyt sinua, vaan kaikkia muita, joita suutelin. Halusin päästä tähän.”
*
Ed oli varma siitä, että oli kuullut väärin. ”Ai, ottiko sinua niin pahasti päähän, ettet saanut minua kiinni viime jouluna? Oli pakko kostaa?”
”Ei.” Mustang silitti puhuessaan hänen niskaansa. ”Minä vain halusin suudella sinua. Vaikka tiesin, että sinä et halua sitä.”
”En halunnutkaan. En noin. Minä olisin halunnut... olla ainoa. Sellainen, jolla on väliä.”
”Sinulla on väliä.”
Sanat saivat Edin sydämen lyömään nopeammin, vaikka hän ei uskaltanutkaan uskoa niihin. ”Minkä takia sinun oli sitten pakko limailla koko esikunnan kanssa? Oliko heilläkin väliä?”
”Pelkkää harhautusta. Halusin tehdä tämän niin, ettei minun tarvitsisi paljastaa kenellekään mitään. Olen kai pelkuri.” Mustang kuulosti surulliselta.
”Niin olet. Juonitteleva ja pelkurimainen kusipää...” Ed tarttui napakasti kiinni Mustangin solmiosta ja kiersi hiukan, jolloin se kiristyi epämukavasti. Hän suuntasi katseensa Mustangin silmiin. ”Entä nyt? Olet suudellut minua – entä nyt? Olet saanut sen mitä halusit, ja palaamme kumpikin elämään elämäämme niin kuin ennenkin, niinkö? Mitä sinä oikein haluat?”
”Totta puhuen, juuri nyt haluaisin suudella sinua uudelleen. Jos se vain käy.”
”Se riippuu siitä, mitä ajattelit tehdä sen jälkeen. Kävellä ulos elämästäni?”
Mustang hymyili kuristusotteesta välittämättä. ”On minulla mielessä muitakin asioita, joita haluaisin tehdä kanssasi. Monta kertaa.”
”Selvä. Sitten se kai käy...”
Ed takertui Mustangiin tämän kumartuessa suutelemaan häntä uudelleen. Tällä kertaa se tuntui varpaissa saakka, koska hän tiesi, että tällä oli väliä eikä hän ollut vain yksi muiden joukossa. Eivätkä he edes seisoneet mistelin alla.
