Title: Elämä hymyilee, kuten hänkin
Author: Aimtist
Beta: nnora
Ikäraja: S
Genre: Drama, Slash
Hahmot/Paritus: James/Severus, Sirius/Remus
Vastuunvapautus: Kaikki kuuluu J.K. Rowlingille. Minä vain leikin.
Se häiritsi Siriusta. Ei ihmekään, kun ne kaksi eivät irrottautuneet edes ruokailujen ajaksi. Vähemmästäkin sitä lähtee ruokahalu!
Hän ei olisi puuttunut koko asiaan, jos se vain olisi ollut joku muu! Kuka tahansa! Mutta ei, Sarvihaaran piti jäädä suustaan kiinni, kirjaimellisesti, juuri Ruikulin kanssa. Häntä ei häirinnyt se, että he molemmat olivat miehiä. Olihan hän itsekin vakavassa suhteessa Kuutamon kanssa. Hän kesti jopa sen, että toinen oli luihuinen. Mutta ei sitä, että James oli suhteessa Ruikulin kanssa! Heidän pahimman vihollisensa, jos Voldemortia kuolonsyöjineen ei laskettu.
Ja koko homma oli periaatteessa Lilyn vika. James oli tavannut Kalkaroksen Lilyn kautta. He olivat kummatkin olleet silmittömän ihastuneita punapäiseen rohkelikkotyttöön. He olivat olleet kateellisia toisilleen ja alkaneet samalla inhoamaan toisiaan. Ja nyt kun Lily ei pitänyt heistä kummastakaan enää, niin ongelmat vain lisääntyivät heidän välillään. Niinpä saatuaan liian monet pakit, oli James alkanut jahtaamaan Kalkarosta Lilyn sijasta. Olihan se monien mielestä parempi vaihtoehto, kuin olla vihollisia, näin karkeasti sanottuna.
Ja nyt Sarvihaaran ja Ruikulin - tai Severuksen, niin kuin James häntä nykyään kutsui, juttu oli jo niin vakavaa ettei kaksikon erottaminen ollut hyvä idea. Siriuksen oli hyväksyttävä Jamesin ja Kalkaroksen suhde, hän ei aikonut kutsua toista Severukseksi vaikka James tekikin niin, hän oli jo suostunut hylkäämään nimityksen Ruikuli parhaan ystävänsä pyynnöstä. Ja siinä meni raja!
Lopulta Sirius oli tehnyt sen, mitä ei koskaan uskonut tekevänsä, hän tutustui Kalkarokseen paremmin. Syinä luultavasti Remuksen suostuttelu ja hänen ja Jamesin koko ajan viilenevät välit. Siriuksen vältellessä Kalkarosta, jäi hänen ja Jamesin aikakin vähiin ja heidän väleistään tuli kireämmät, varsinkin Jamesin poikaystävän ollessa paikalla. Lopulta Sirius oli todennut ettei tämä tulisi heidän väliinsä. James oli hänelle veli ja ei ollut hänen asiansa arvostella, kenen kanssa James oli yhdessä.
Remus oli tyytyväinen hänen päätökseensä, Sirius sai jopa poikaystävältään palkinnon sotakirveen hautaamisesta. Oikein mieluisan sellaisen. Ja mieluisat palkinnot vain jatkuivat, kun Sirius lopulta ilmoitti Jamesille ettei häntä häirinnyt tämän suhde Kalkaroksen kanssa. James hymyili kirkkaammin kuin pitkään aikaan, ja se valaisi hänen päiväänsä. Sirius tajusi, että hänen veljeään oli huolestuttanut, miten heille kävisi. Hän oli tärkeä Jamesille, kuten James oli tärkeä hänelle. Jamesin onni olisi Siriuksen onni ja Jamesin suru ja tuska olisivat Siriuksen ja päinvastoin.
Nyt kun Siriuskin oli hyväksynyt Kalkaroksen osaksi heidän joukkoaan, James todella oli onnellisempi kuin varmaan koskaan aiemmin. Remus oli ystävystynyt Severuksen kanssa ihan hyvin ja heidän suhteensa oli lämminhenkinen, vaikkeivät he ihan sydänystäviä olleetkaan vielä. Peter ei välittänyt Kalkaroksen läsnäolosta, eikä Severuskaan Peterin. He käyttäytyivät tarvittaessa sivistyneesti toisiaan kohtaan, mutta antoivat suurimmaksi osaksi toistensa olla rauhassa. Siriuksen ja Severuksen suhde taas aiheutti Jamesille eniten päänvaivaa. He eivät olleet ylimpiä ystäviä mutta he yrittivät Jamesin vuoksi. Silti he kinastelivat kaiket päivät, varsinkin Jamesin huomiosta. Mutta pinnan alla orasti ystävyys.
Jamesin ja Severuksen suhde oli jo hyvinkin vakava. He eivät olleet kaukana rakkaudesta ja sen tunnustamisesta. Se olisi osa heidän lähitulevaisuuttaan. Ja James oli varma, että se päivä olisi hänen elämänsä onnellisin.
Ja niin elämä hymyili, aivan kuten hänkin.
