Siipien kätköissä | K-11 | Angst, deathfic

[Lasikuula]

Nimi: Siipien kätköissä
Ikäraja: K-11
Paritus: Joonatan(minä)/"sinä"
Genre: Angst, drama deathfic

Yhteenveto: Hyvästi, Joonatan.
Varoitukset: Viiltelyä, ahdistusta, sivumaininta itsemurhasta

A/N: Valvo hieman liian kauan ja saa tällainen idea päähäsi. Toivottavasti tykkäätte ja kommentit olisi kivoja

Osallistuu Originaali 10 sanalla 10. Kevyt


Näen arvet käsivarsissasi, näen uudet, näen vanhat. Haluan suudella ne pois, puhdistaa ja huolehtia. Mikä sinulla on? Yrität hymyillä ja heittää vitsiä, mutta minä näen lävitsesi. Revin hihan ylös ja tuijotan uutta jälkeä, uusia jälkiä.
"Millä tällä kertaa?" kysyn raivon partaalla, itken suolaa hänen helmenvalkealle iholleen. En voi auttaa viiltelyysi, se on osa sinua ja sinä päätät, haluatko lopettaa. Kerran revin veitsen käsistäsi, lukitsin laatikot ja heitin roskiin kaiken, minkä saatoin. En vain osaa enää lopettaa, kun kerran sen tein.

Silloin sinä katsoit minua kuin vihaisit minua enemmän kuin koskaan. Hyökkäsit ja kuristit mustelmat kaulalleni. Sitten itkit, lysähdit päälleni, ja minäkin itkin. Itkettiin siinä, yhdessä, käytiin läpi se kaikki paska, minkä joku on heittänyt niskaasi. Sinä iltana suutelin ensi kerran tuskasi pois, sinä iltana muutit minut varastoksesi, sinä iltana kiedoin siipeni suojaksesi.

***

"Irti!" huudat. Minun kasvoilla leikkivät veripisarat. Pidän rannettasi puristusotteessa, lukittuna selkäsi taakse. Yrität potkia minua irti, lyödä peilin hajalle, kääntyä ja purra, kaiken minkä keksit. Mutta en luovuta, en menettäisi sinua, en omiin käsiini. Kiedon valkean, elämännesteeseen värjäytyvän puristussiteen käteesi, sihisen ja luovutat. Lysähdät vasten kaakeleita, itket, potkit ja sätkit, muttet pistä enää vastaan.

"Minä vihaan sinua... minä niin vihaan..." uliset, minä lasken irti ja lysähdän pöntön kannelle.
"Milloin tajuat, ettei tuo ole pakotie?" kysyin tuhannennen kerran. Hiljaa nouset ja lysähdät syliini kyynelpisarat silmistäsi putoillen. Sinä kiedot kätesi ympärilleni, painat pääsi olkakuoppaan.
"Vihaan... vihaan.."

***

Tuijotin lumenvalkeaa arkkua, kun se laskettiin pimeyteen. Hitaasti, vakaasti, lohduttomasti. Pienet hautajaiset, minun tytölleni! Vanhempasi, sisaresi, minä. Ei ketään muuta, ei huolehtijoita tai ystäviä. Kaiken sen paskan aiheuttaja ei ole täällä, onneksi. Jos olisi, vetäisin häntä turpaan niin, ettei nenää enää ikinä saataisi paikoilleen.

Lohduttavat sanat kulkevat ohi korvieni, kiittelen kaikkia ja sanon tulevani perässä. Sinä olet siinä, takanani. Nyt voit laskea siipesi minun suojakseni, eikä minun tarvitse enää kietoa omiani sinun ympärillesi. Valkeat, puhtaat siivet kietoutuvat iholleni. Sivelen niitä hiljaa ja rutistan viestiäsi taskunpohjalla.

Hyvästi, Joonatan.

[Solembum]

Tämä on minun toinen yritys kirjoittaa kommenttia, ensimmäisellä kone kaatui, mutta ajattelinpa nyt palata kertomaan mielipiteeni!

Tykkään tavastasi kirjoittaa, käyttää joissakin kohdissa vertauksia ja kuitenkin olla joissakin kohdissa käyttämättä. Siivet tuntuu löytyvän lähes joka tarinasta, lentäminen, siipirikkoisuus ja siivettömyys sopivat melkein jokaiseen angstisempaan teemaan, tähänkin. myönnän, että mulla on jonkiasteinen enkelifetissi, ja siksi myös siivet on musta ihania. Siksi itseasiassa valitsinkin tämän ficin - siivet löytyivät jo ficin nimestä! Plus en ole lukenut pitkään aikaan deathficciä, joten tämä oli kivaa vaihtelua, vaikka aihehan ei varsinaisesti mikään kovin kiva olekaan.

Tulkintsin Joonatanin kuolleen tytön poikaystäväksi, vaikka ajattelin samalla, että hän voisi olla myös tämän isä. Kuitenkin kohta

Sinä iltana suutelin ensi kerran tuskasi pois, sinä iltana muutit minut varastoksesi, sinä iltana kiedoin siipeni suojaksesi.

sai Joonatanin kuulostamaan enemmän tytön poikaystävältä, tai ainakin hyvältä kaveripojalta. Ja viestissään tyttö olisi varmasti kirjoittanut Joonatanin sijasta 'isä', mikäli olisi ollut kyse hänen isästään. Toisaalta yhdistin mielessäni nämä molemmat ajatuksen ja totesin, että voisihan Joonatan olla esimerkiksi tytön uusi isäpuoli. Se ei kuitenkaan tuntunut yhtä uskottavalta kuin ensimmäinen vaihtoehto, joten tyydyin poikaystävä-selitykseen.

Synonyyniem käyttö tekee tekstistä elävämpää, mutta jostakin syystä en pitänyt niiden käytöstä tässä

Kiedon valkean, elämännesteeseen värjäytyvän puristussiteen käteesi, sihisen ja luovutat.

sanasta 'elämänneste', jotenkin miellän sen sopivan paremmin esimerkiksi vampyyritarinoihin. Mutta tämähän on ihan mielipidekysymys.
Sen sijaan verbi 'sihiset' oli musta todella hieno. Se ei tuntunut yhtään tavanomaiselta, mutta toi ainakin minun mieleen kuvan tytöstä ikään kuin sähisemässä kuin kissa, mutta ei kuitenkaan.

Tämä oli siitä hieno tarina, että se sai mut tavallaan piirtämään kuvaa taahtumista mieleeni lyijykynällä. Ja aina, kun sain mielestäni yhden viivan oikeaan kohtaan, piti se pyyhkiä ja piirtä uudestaan. Kasvoista ei puhuttu, eikä juurikaan ulkonäöstä. Se teke hahamojen piirtämisestä vaikeaa. Tunteet sen sijaan oli kuvattu vahvasti ja selvästi. Ne olivat helpompi, mutta kuinka tunteet voi piirtää? Ilmeinä kasvoille. Mutta entä jos ei ole kasvoja, joille piirtää ilmeitä?

Sana 'hautajaiset' ei itkettänyt, mutta sai mut tuntemaan oloni tyhjäksi, vaikka olin tuntenut Joonatanin ja kuolleen tytön vain pienen hetken. En ole koskaan ollut hautajaisissa, mutta tiedän tämän olevan se tunne, jota niissä kuuluisi tuntea.

Kiitos tästä, anteeksi sekava kommentti ^^

[Lasikuula]

Solembum: Kiitos ensinnäkin iki-ihanasta kommentistasi! Se toi hymyn huulille Siipiä ja niiden monimuotoisuutta tarinoissa ei voi kuluttaa loppuun ja itsekin pidän ajatuksesta että siivet voivat olla kahle tai pelastus. Kyseessä on omissa mielikuvissani poikaystävä/kaveripoika. Lainaamasi kohta, jossa käytin sanaa elämänneste: Sanavalintani kohdistuu siihen, että kyseessä todellakin on elämän ja kuoleman kysymys. Tyttö yrittää tappaa itsensä viiltelemällä ja Joonatan pelastaa hänet

Tosiaan tunnekuvailussa on tässä pääpaino ja kommenttisi loi onnistumisen tunteita! Kiitos paljon Kiitokset myös huimasti pitkästä ja ihanasta kommentistasi!