Hajota ja Hallitse | K-11 | Dramione

[Classick]

- Ficin nimi: Hajota ja Hallitse
- Kirjoittaja: Classick
- Ikäraja: K-11
- Genre: Angst
- Paritus: Draco/Hermione
- Disclaimer: Kaikki kuuluu J. K. Rowlingille
- Varoitukset: Jästien tappamisen mainitseminen, ihmisen hajoittaminen
- Haasteet: -
- Summary: Kaikki alkoi viattomasti pitkillä katseilla, ujoilla hymyillä ja pienillä kosketuksilla siirtyen aina vain rajumpiin suudelmiin ja intiimimpiin kosketuksiin. Lopulta olin kietonut tytön pikkusormeni ympärille. Se oli aivan liian helppoa.
- A/N: Tämän piti ensiksi osallistua Genere 10-haasteeseen, mutta tuli pari muuttujaa. Olen hionut tätä suuntaan sun toiseen aivan liian kauan ja tuntui, etten päässyt enää pidemmälle, joten päätin julkaista tämän. Toivoin lopputulokseksi jotain muuta, mutta pidän tästä tällaisenakin. Toivoisin ehkä merkkiä, että joku on vaivautunut lukeman tämän, mutta sekään ei ole pakollista. Toivottavasti nautit.

Hajota ja Hallitse

Aivan ensimmäisestä päivästä asti oli selvää, että vihasin Hermione Grangeria. Hän oli pieni, ärsyttävä ja kaikkitietävä kuraverinen narttu vailla yhtään kunnioitusta itseään parempia kohtaan. Hän kulki aina nokka pystyssä, luullen olevansa parempi kuin muut ja vain, koska oli itse Harry Potterin ystävä. Kaiken tuon voisikin vielä sivuuttaa, jos tyttö olisi ollut edes kaunis. Sen sijaan hän näytti vallattoman kiharapilvensä, ylisuurten etuhampaiden ja muutenkin kuraverisen olemuksensa kanssa yhtä viehättävältä kuin vastapesty marsu.

Vuosien varrella tyttö kuitenkin muuttui – niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Maailma kouli hänestä kaiken ylimielisyyden ja sinisilmäisyyden tehden hänestä kovemman ja synkemmän. Lisäksi hän alkoi tulla pelottavan tietoiseksi omista voimavaroistaan niin taikuuden kuin henkisenkin puolen suhteen. Tylypahkan miespuoliset oppilaat alkoivat huomioida häntä aivan eritavalla kuin aikaisemmin. Etuhampaat eivät enää loistaneet ulos suusta, rinnat kasvoivat samaa vauhtia kuin pituuskin ja jopa hiukset asettuivat paikoilleen. Grangerin tytöstä tuli nainen.

Hänessä oli omanalaista päättäväisyyttä ja vahvuutta ja se oli kiehtovaa. Hän halveksi minua ja aatteitani, vaikka huomasinkin hänen aina satunnaisesti vilkuilevan suuntaani käytävillä. Granger ei ollut kaunis mutta hänessä oli sellaista vetovoimaa, jota monessa muussa naisessa ei ollut. Se oli kiinnostavaa, kuin uusi haaste. Halusin todistaa pystyväni mihin vain, saavani kenet tahansa ja halusin hänet. Todistaakseni, ettei hän ollut aatteineen yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan kuraverinen tässä maailmassa. Halusin viedä hänet pohjalle, koska sinne hän kuuluikin.

Kaikki alkoi viattomasti pitkillä katseilla, ujoilla hymyillä ja pienillä kosketuksilla siirtyen aina vain rajumpiin suudelmiin ja intiimimpiin kosketuksiin. Lopulta olin kietonut tytön pikkusormeni ympärille. Se oli aivan liian helppoa. Epätoivoiset uskovat mitä tahansa heidän haluaa uskovan eikä Granger ollut poikkeus. Saatoin kuulla hänen itkevän öisin käytävillä, kun en saapunutkaan paikalle lupauksistani huolimatta ja nähdä kuinka hän heitti ilkeitä katseita joka ikiselle naispuoliselle, joka katseli minua hetkeäkään pidempää. Minulla oli enemmän valtaa häneen kuin koskaan uskalsinkaan toivoa.

Annoin tyhjiä lupauksia rakkaudesta ja omistautumisesta. Leikin hänellä. Käytin, kun siltä tuntui ja jätin muuten itkemään surkeuttaan. Romutin hiljalleen hänen itsetuntoaan uskotellen, ettei hän kelpaa kenellekään muulle, että hän on vain saastainen kuraverinen. Ja hän uskoi kaiken. Se oli naurettavan helppoa. Oli suorastaan sääli pilata jotain kerran niin täydellistä.

Ennen pitkää kyllästyin tilanteeseemme, halusin enemmän – halusin omistaa hänet kokonaan. Päätin, että Grangerin oli valittava minun ja ystäviensä välillä. Hänen ei tarvinnut edes miettiä valintaansa. Samana iltana hän haukkui Weaslyn koko suun verenpettureiksi ja kirosi Potterin tämän estäessä häntä poistumasta paikalta. Olin tyytyväinen, hyvin tyytyväinen. Seuraavana päivänä julkistimme suhteemme ja saimme koko koulun kuohumaan. Huomasin Grangerin nauttivan siitä. Hän oli tyytyväinen saamaansa huomioon ja hymyili jokaiselle kateelliselle kasvolle ja pelokkaalle tuijotukselle. Hänellä oli minut, hänellä oli valtaa ensimmäistä kertaa elämässään ja hän piti siitä. Silti hän oli pelkkä kulissi ja tiesi sen. Yksikin sana ja koko hänen elämänsä hajoaisi pieniksi paloiksi. Hän ei olisi mitään ilman minua – ei mitään. Olin tehnyt hänestä pelkän koristeen viereeni. Koristeen, joka teki puolestani mitä tahansa.

Granger tuli mukaani Malfoyn kartanoon valmistumisemme jälkeen. Isä ei hyväksynyt häntä. Kuraverinen saasta, hän mutisi aina lyödessään ja kirotessaan naista, joka ei valittanut tai edes yrittänyt puolustautua. Hän kesti kaiken kyyneleittä ja ajatteli jopa ansaitsevansa sen. Seurasin aina sivusta, kun Granger vastaanotti iskut ja joskus jopa pyysi niitä lisää. Hän oli rikki. Jossain vaiheessa kielsin isää enää satuttamasta naista – en halunnut tuhota häntä, en vielä. Ennen pitkää Granger otti vastaan piirron pysyäkseen aina tukenani ja saadakseen isäni hyväksynnän. Aluksi en uskonut hänen pystyvän siihen, Hermione Grangerko tappaisi ja kiduttaisi jästejä? Olin kuitenkin väärässä. Jo ensimmäisellä kerralla hän onnistui tehtävässään leikiten. Hän olisi nuollut kenkänikin puhtaaksi, jos olisin vain pyytänyt.

Mutta kuten kaikkiin lemmikkeihin kyllästytään, ei Grangerkaan pystynyt enää lopulta tyydyttämään tarpeitani. Hän oli muuttunut. Hän oli anorektisen laiha, huonossa kunnossa ja henkisesti epävakaa. Liian riippuvainen minusta, liian helppo. Tylsä. Eräänä aamuna päätin kaiken. Kerroin, että kaikki oli ollut suurta erhettä. Ei hän koskaan pystysi oikeasti olemaan arvoiseni. Hymyilin katsoessani hänen murtuvan pala palalta kunnes jäljellä oli enää säälittävä kuraverinen kuori vailla tarkoitusta. Hän kysyi, mitä tekisi elämällään, jos ei saisi rakastaa minua. Minua ei kiinnosta, kunhan pysyt poissa tieltäni, vastasin ja jätin hänet yksin omaan surkeaan maailmaansa.

Hajota ja hallitse, niin teet maailmasta omasi.

[Classick]

Gua, jej kommentti! Mua aina ärsyttää, kun hyvin monessa Dramione tai H/D ficissä Draco on muuttunut todella pehmoksi ja rakastavaksi hahmoksi, joten päätin kookeilla jotain erikoista. Onneksi en mennyt ainakaan täysin metsään

Kun suunnittelin ficciä, mulla oli aina mielessä juuri Hermione tuona toisena henkilönä. Ehkä juuri, koska tyttö on aina niin vahva a päättäväinen. Mielestäni fic olisi ollut erilainen, jos olisin valinnut vaikkapa Lavenderin tai vastaavan henkilön, koska siihen ei olisi tullut juuri mainitsemaasi kontrastia. Dracohan halusi Hermionen juuri, koska tyttö esitti niin vahvaa. Olet kuitenkin oikeassa tuon heikkouden suhteen, mutta tällä kertaa näin.

Hemmetin typot tunkevat joka paikkaan... Korjasin otsikon ja olen todella kiitollinen, että huomutit siitä! Olisi ollut mukavaa parin viikon jälkeen lukea kommentteja ja huomata se vasta sitten. Kiitos paljon kommentistasi!

[Aapo]

Olipas kiva fic tähän iltapäivään, mikäs sen mukavampaa kuin istua koneen ääressä, juoda kuumaa katkarapukeittoa välillä jopulupiparia mussuttaen ja lukea näin laadukasta ficciä! Selailin tuolla ficcilistauksia ja halusin vilkaista sinun tuotoksiasi, ensin valitsin vähän vanhempaa tuotantoasi gleestä, ja nyt päätin lukea tämän.  Täytyy kyllä sanoa, että vaikka se gleefic oli myös ihana, niin olet kehittynyt ihan hurjasti! (pääset miun kommenttiterttuunikin, hihi)

Nappasin tämän, koska Dramione on yksi suosikkejani. Myös ficin genre ja nimi sai mun huomioni, täytyy sanoa että ihanan ja osuvan nimen olet keksinyt tälle, ja olet käyttänyt tuota vanhaa sanontaa hyvin ficissä kuvaajana ja teemat kolahtavat hyvin yhteen. Mun mielestä oli muutenkin tosi mielenkiintoista lukea tämmöinen erilainen teksti, joka olikin kirjoitettu hajoittajan, eikä hajoitetun, näkökulmasta. Draco on tosi IC, ja kaikki ajatukset, joita hän esittää, toimii hyvin ja realistisesti. Missään kohdassa ficciä mulle ei tullut sellaista oloa, että eihän noin voi oikeasti tapahtua- vaan tarina rullasi hyvin ja tapahtumat oli kuvailtu upeasti.

Erityisesti Dracon ajatukset olit pukenut hienoon muotoon. Juuri tuo Dracon hallitsamisen ja näyttämisenhalu, se, että hän saa juuri sen kenet kaikki haluavat. Jotenkin juuri Hermione oli helppo ajatella dominoivan Dracon uhriksi. Hermione on koulukiusattu, joten hän tarttuu siihen mitä saa ja on ikionnellinen saadessaan jotain niin suurta, kuin koko koulun kuolaaman Malfoyn. Hetken hän voi tuntea itsensä prinsessaksi, mun mielestä tosi hienoa asetelma, enkä ole ennen lukenut tälläsiä ficcejä. On aina kiva saada uudenlaista luettavaa ja sitä tämä oli. Laadukasta fanfictionia on myös aina kiva lukea, enkä usko, että mun täytyy enää erikseen mainita kuinka paljon tästä tykkäsinkään.

Kirjoitustyylisi on todella kivaa, kuvailuja ja tarinankerrontaa on hyvässä suhteessa, kielikuvat ovat tosi kivoja ja lauserakenteet sujuvia. Tykkään lukea ficcejäsi, koska niissä on sellainen kiva rytmi ja soljuvuus, ja ennenkaikkea virheettömyys. Oivoi kun tykkään possuna. Vuosi sitten olisin samaistunut tähän ficciin todella, silloin kai olin tuollainen hermione, ja takerruin kaikkeen mitä sain. Siksi tämä fic myös kosketti henkilökohtaisesti. Muutenkin katkerankaunis ja surullinen tarina, mutta ihan mielettömän kauniiseen muotoon puettu sellainen.

En yllättynyt lopussa, kun hermionesta tulikin kuolonsyöjä, sillä tekihän hän mitä tahansa Dracon eteen ja siihen varmasti tähdättiinkin. (olen muuten itse kirjoittanut vähän samantyylisen ficin parituksella Ginny/Draco, mutta sun on paljon parempi )

Traaginen lopetus toi todella hienon lisän tähän, myös tuo aloitus oli tietyllä tavalla raaka ja lukia pääsi heti tunnelmaan ficin ensiriveiltä lähtien.

Annoin tyhjiä lupauksia rakkaudesta ja omistautumisesta. Leikin hänellä. Käytin, kun siltä tuntui ja jätin muuten itkemään surkeuttaan. Romutin hiljalleen hänen itsetuntoaan uskotellen, ettei hän kelpaa kenellekään muulle, että hän on vain saastainen kuraverinen. Ja hän uskoi kaiken. Se oli naurettavan helppoa. Oli suorastaan sääli pilata jotain kerran niin täydellistä.

Tulipas pitkä lainaus, mutta tämä oli ficin lempikohtani. Jotenkin tiivisti kaiken tuon surullisen, katkeran ja traagisen tähän yhteen pätkään. Upeeta.

Kiitos ihan mielettömästi tästä : ) ♥

[Funtion]

Samana iltana hän haukkui Weaslyn koko suun verenpettureiksi ja kirosi Potterin tämän estäessä häntä poistumasta paikalta.
Weasleyn, ei Weaslyn. Suvun, ei suun.

Mua vähän hämää, kun tuossa otsikossa toi Hallitse on kirjoitettu isolla mut… kukin taplaa tyylillään.

Tässä nää hahmot oli ehkä vähän… hmm, omanlaisia, kun Hermione osottautui lopulta aika heikoksi ja tyhmäksi ja Draco… se muistutti ihan liikaa isäänsä. Mä oon aina nähnyt Dracon sellaisena varjona isästään, ei suoranaisena kopiona, vaan sellaisena tottelevaisena pelkurina, joka yrittää vaan miellyttää perhettään. Mut en usko, että se ite tekis mitään tuollaista vapaaehtoisesti… mut tää onkin ficci, ja ficeissä on kaikki mahdollista.

Sun kirjoitustyyli on kiva! Se ei oo sellanen ylipursuavan rönsyilevä ja kuvaileva, vaan kauniilla tavalla simppeli: siellä oli paljon kivoja sanavalintoja, mutta ei kauheesti mitään piilomerkityksiä (tai sitten en vain nähnyt niitä). Sun kirjoitustyylis oli sellanen, että sitä olis jaksanut lukea pidempäänkin.

Huh, yleensä pidän kamalasti Dracosta, mutta tässä se oli aivan kauhea! Toisaalta pointsit siitä, että osasit kirjoittaa siitä niin erilaisen… jollakin tapaa myös realistisen. Hermione taas ei ollut mun mieleen tässä (kuten taisin jo aiemmin sanoa...) Ja öäh, mitäs vielä… no, kokonaisuudessa mä pidin tästä! Tää vois jopa olla jollain karmaisevalla tavalla totta… ja tästä sais mitä hienoimman pitkän ficin aikaiseks!

Kiitos paljon tästä lukunautinnosta!