Ficin nimi: Aallokko, taivas ja mieli
Kirjoittaja(t): Jakutin
Oikolukija/Beta: Pähkinäinen
Tyylilaji/Genre: Drama, jos sekään.
Ikäraja: Sallittu
******
Aallokko, taivas ja mieli
Järvi oli eilen tyyni. Nyt se lainehtii rauhallisesti ja kohisee hiljaa. Jokainen aalto läikehtii samaan tahtiin, samaan suuntaan, jokaisella on oma elämänsä, mutta sama reitti. Lopulta joka aalto iskeytyy rantahietikkoon ja murtuu. Mutta heti sen jälkeen järvelle ilmestyy uusi aalto, mikä jatkaa samaa tahtia kuin sen vieressä liikkuvat kaksoset. Yö saapuu. Laineet ovat väsyneet ja ne ovat hiljentäneet tahtiaan koko ajan.
Lopulta tuuli lakkaa puhaltamasta, järvi lakkaa kohisemasta, aallot lakkaavat liikkumasta. Järvi on jälleen tyyni. Siihen heijastuu kesäinen yötaivas, mikä on täynnä pilviä, jotka nekin liikkuvat hiljaa eteenpäin, kaikki samaa tahtia. Mutta niistä jokainen on eri muotoinen, erilainen. Tuo yksi näyttää aivan koiran päältä. Sen vieressä leijuvan siskon muoto ei esitä mitään paitsi itseään ja onhan sekin jotain. Entä jos joku muu osaisi sanoa mikä se on? Kuka tietää. Maailmaa ei voi selittää. Maailma on täynnä ajatuksia, joista kukaan ei ymmärrä mitään. Ajatukset kasvavat koko ajan, niitä tulee kokoajan lisää.
Jos joku haluaisi selittää maailman, hänen täytyisi osata lukea ajatuksia. Silloinkin häneltä jäisi yli puolet selittämättä, sillä hän ei välttämättä ymmärtäisi kaikkia asioita, maailmassa on kuitenkin niin paljon erilaisia ihmisiä. Niin paljon mieliä. Iloisia, surullisia, puhtaita, likaisia, vihaisia, älykkäitä, viisaita, rosoisia, luovia. Mutta jokainen niistä on erilainen, jokainen pitää sisällään jotain tietoa, mistä kukaan muu tässä maailmassa ei voisi kuvitellakkaan. Hän kuvittelee sitä, muut kuvittelevat jotain muuta.
Kuvittele, unelmoi ja mikä tärkeintä, luo.