Author: hann
Paring: Leah/Paul
Disclaimer: En omista hahmoja enkä mitää, ne kuuluvat S. Mayerille ja muille oikeille henkilöille. En saa tästä muuta kuin ilon kirjoittaa.
Fandom: Twilight- saga
Genre: Draama, angst ja kyllä sitä fluffiakin tulee löytymään! mä lupaan
Rating: Pistetään nyt k11, mutta toivon todella, että joku huomauttaa jos on väärin!
A/N: Tämä sai idean oikeastaan unen ja valveen rajamailla, yksi viikko takaperin. Vähän noloa myöntää, mutta unessa olin Leah ja kävin ficissä jossain vaiheessa käytävää keskustelua susipojista jonkun kanssa. Seuraavana päivänä idea jäi muhimaan ja kehittelin sitä päässä muutaman päivän. Tässä siis tulos.
Komentit ja korjaukset ovat kivoja! Tämä siis tulee jatkumaan jossain vaiheessa… kunhan inspiraatio taas iskee.
Summertime sadness”Leah älä taas viitsi!” Kuului äidin väsynyt huuto talosta, kun vihainen nainen riipi vaatteita päältään. Ärinä puski ihosta läpi ja Leah luovutti napitettavan paidan kanssa, eihän hän siitä koskaan pahemmin ollut pitänyt. Leah kuuli vielä perästään hiljaisen huokauksen, mitä ei ihmis- korvillaan olisi kuullut. Suuttumus ja tyytymättömyys vain kasvoivat ja susi suorastaan lennähti vauhtiin.
Hetken aikaa oli täysin hiljaista ja Leah hämmentyi hiljaisuuden täydellisyydestä. Hän ei muistanut milloin viimeksi hän olisi yksin ollut sutena. Lauma oli nykyään jo niin iso, että todennäköisyys viiden minuutin rauhaan oli pieni. Toettuaan hämmennyksestä Leah huokaisi ja hidasti vauhtiaan.
Mitäpä muuta hänen äidistään olisi voinut olettaa? Totta kai sisukas, mutta pohjimmiltaan kultainen Sue olisi mennyt lupaamaan tyttärensä puolesta vaikka mitä. Tietenkään se ei olisi iso vaiva Leahille. Eipä tietenkään, miksi olisi ollut mikään vaiva suostua kaasoksi entisen poikaystävän ja tämän kihlatun häihin. Eihän se tietenkään mikään vaiva ole, ehei! Kerrassaan loistavaa! Kuinka paljon Sue olisi valmis nöyryyttämään tytärtään? Leah pohti vihaisesti ja lähti nousemaan jyrkkää rinnettä. Eihän se tietenkään vaivaksi olisi, mutta vain luoja tietää kuinka nöyryyttävää siitä tulisi. Ja lisäksi vielä viikkoja ellei kuukausia Samin piiloteltua harmia, kun ei päässyt hänestä eroon omien häidensäkään alla. Ja kuukausia lisää viiltävän syyllisiä ja sääliviä katseita Samilta. Leah päästi lyhyen ja hiljaisen valituksen kohti hiljaa tippuvia vesipisaroita.
Oho! Vai, että kaasoksi? Leahin hiljaisen uikutuksen katkaisi vielä hiljaisempi lausahdus. Leah kompuroi askeleissaan, kun häpeä istahti hänen takaraivoon Paulin varovaisen lauseen jälkeen. Leah ei ollut huomannut Paulin muuttuvan.
Anteeksi! Ei ollut oikeasti tarkoitus tunkea, mutta kotona alkoi olla tukalaa! Paul ajatteli oikeasti pahoillaan. Leah ei viitsinyt vaivautua vastaamaan, tuhahti vain ja kummasteli ajatuksen aitoa pahoittelua. Ei ollut Paulin tapaista pyytää anteeksi. Ehkä Leahin haavoittunut olo ja hetken intiimisyys, kun vain olivat kaksistaan susina, sai Paulin pahoittelemaan vähän itsellekin, että oli vaihtanut muotoa.
Leah oikeasti, nyt vähän luottoa meikäläiseen! En minä mikään ääliö ole. Paul ajatteli jo vähän tuskastuneena, kun Leah ei ottanut uskoakseen toisen vilpittömyyttä.
Paul, milloin sinä muka olisit ollut pahoillasi mistään? Leah heitti kärttyisen ajatuksen vastaan.
Pauli oli kaivelevinaan muistojaan, mutta tuli lopulta tulokseen ettei kertaakaan. Leah oli vieläkin liian vihainen huvittuakseen toisen yrityksestä naurattaa.
Paul huokaisi:
Kuule kyllä sinä tiedät kuinka me kaikki tiedetään sun tilanne ja, vaikka ei me sitä osata oikeassa valossa ilmaista niin kyllä se meitä muitakin harmittaa. Leah kohautti kiukkuisena olkiaan ajatuksissaan. Häntä ei todellakaan kiinnostanut alkaa miettiä syvällisiä ja kipeitä asioita Paulin kanssa.
Missä kaikki muut ovat? Ilman sinun raivostuttavaa myötätuntoasi saisin vieläkin ruikuttaa rauhassa! Leahin jälkimmäinen ajatus oli tarkoitettu vihaiseksi, mutta Paul vain naurahti sille. Leah vaistosi, että Paul yritti peitellä ajatuksissaan jotain eikä ollut varma halusiko edes tietää, mitä se oli.
Parempi vaan, kun unohdat! Paul innokkaasti yhtyi Leahin päätökseen olla kysymättä. Silti harmaan suden askeleet sekoitti pahasti Paulin nopea kuva onnellisesta tilaisuudesta, missä Sam ylpeänä kohotti maljaa kauniille kihlatulleen.
Voi paska! Anteeksi! Paul sähähti, kun suru, loukkaus ja viha saivat Leahin ulvomaan sanatonta ahdistusta. Kyllähän Leah oli tiennyt kihlajais- juhlien olleen tänään ja näköjään tällä hetkellä, mikä selitti lauman hiljaisuuden. Ja siksihän Sue oli tullut kotiin kertomaan iloista uutista. Silti tilanteen lämpö ja siihen sekoittuva katkeruus saivat Leahin murtumaan. Hän ei ollut vielä kertaakaan itkenyt kunnolla lauman poikien edessä. Nyt hän ei kuitenkaan voinut mitään vaan sai tällä kertaa Paulin hämmentymään, kun hän päästi ilmoille niin surkean nyyhkäyksen, että Paul kompastui sen voimasta.
Voi Paul kiltti mene pois! Leah pyysi epätavallisen voimattomana. Paul ei kuitenkaan osannut hämmennykseltään liikkua, vaan tuijotti vain Leahin silmien maisemaa.
Naisen suru ja epätoivo oli kovaa vauhtia tarttumassa häneenkin, kun Leah päästi kauan piilossa olleet muistot ja ajatukset valloilleen. Ensiksi Paulin pään täyttivät Leahin muistot Samin kosketuksesta, naurusta jonka vain Leah oli nähnyt ja sanoista, mitkä nyt enää pystyivät vain viiltämään jäisen viillon Leahin runneltuun sydämeen.
Paul tokeni tässä vaiheessa ja mitään ajattelematta lähti täyttä jalkaa juoksemaan ylös samaa rinnettä, mitä pitkin Leah oli hetki sitten juossut.
Paul jumalauta anna olla, mene pois! Nyt Leahin pyyntö oli jo vähän terävämpi, mutta se peittyi uusien musertavien muistojen alle. Ne eivät olleet oikeita muistoja, ne olivat vanhoja haaveita, jotka olivat keikkuneet kiinni siinä runnellussa sydämessä. Kuva Leahista sylissään Samin lämmin silmäinen lapsi sai Paulin juoksemaan kovempaa ja jo hetken päästä hän oli enää muutaman puun takan siitä mihin Leah oli luuhistunut.
Leah älä! Paul varoitti, kun naarassusi nousi kovasti muristen pystyyn. Susi vastasi irvistämällä.
Paul! Onko sinulla aivoissa vikaa? Sanoin jo, että mene pois! Minä murhaan sinut siihen paikkaan jos ikinä ajattelet, mitä minä äsken näin! Sama se milloin ajattelet, mutta sen voit uskoa, ettet helpolla siitä pääse! Leah ärisi korvat luimussa ja hampaat irvessä hiljaa lähestyvälle tummanharmaalle sudelle.
Leah, en minä tyhmä ole, olen vain niin pahoillani! Kenenkään ei pitäisi joutua tuntemaan noin! Paul vakuutti vilpittömästi, mutta Leah ei halunnut kuulla.
Älä viitsi Leah, minä todella tarkoitan niin! Ärtymys alkoi kuulua Paulin ajatuksissa.
Usko nyt senkin.. ääh en halua loukata sinua nyt. Mutta mieti millaista huutoa Sam- hups, häneltä tulisi jos hän koskaan saisi tietää minun nähneen tämän? Ja kyllä minä tiedän, että repisit minulta silmät päästä jos ikinä niin tekisin! Kuinka vain, kyllä minä saan tietää jos lipsautat yhtään mitään. Älä seuraa minua! Leah murahti ja lähti juoksemaan pois, kohti kotia. Paulin myöntävä huokaisu peittyi uuden äänen alle.
Leah! Paul! Missä te ulvotte? Vitsin urvelot, onko joku hätä? Jacobin kiukkuinen kysymys jäi kaikumaan hiljaisuuteen, kun hän huomasi tunnelman kahden suden välillä.
Jaa. hmm. Miten vaan, mutta tuolla oltiin vähän ihmeissään. Jacob vastasi Paulin lievennettyyn versioon tapahtumien kulusta. Leah oli tällä välin juossut jo melkein kotiin asti. Jacobin kadottua Paul kiirehti vielä pyytämän vuolaasti anteeksi enne kuin Leahkin muuttui takaisin ihmiseksi. Kummallekin jäi kuitenkin hieman epäselväksi, mitä Paul oikein pyysi anteeksi.
Leah makasi sängyllään ja kuunteli rummuttavaa sadetta. Ulkoa kajastava valo hiipui hiljalleen pimeydeksi, kun Leah mietti kuinka monta kertaa hänen pitäisi vielä vuodattaa kyyneleitä Samin takia. Oli ollut anteeksi antamatonta murtua sillä tavalla keskellä päivää ja vielä niin, että joku kuuli ja näki!
Manatessaan omaa typeryyttään ja vähän surkutellessaankin itseään Leah tuli päätökseen. Päätös ei ollut vahva ja hän tiesi, että saattaisi lipsua helpostikin päätöksestään jos vain tilanne siihen tulisi. Se oli kuitenkin päätös ja Leah vannoi yrittävänsä pitää siitä kiinni.
Päivän ulvomisen jälkeen hän ei enää ikinä saisi revetä sillä tavoin, hän ei enää surisi ja velloisi itsesäälissä Samin takia. Hän ei voinut tilanteelle mitään ja, vaikka päätös sattui melkein yhtä paljon kuin Paulin muisto kihlajaisista, hän kuitenkin vannoi itselleen sen olleen viimeinen kerta, kun hän vuodatti yhtään kyyneltä Samin takia. Jotenkin kummasti Leahista tuntui, että hänen päättäväisyyteen liittyi jollain tavalla Paulin reagointi aiemmin päivällä.
Paul ei viitsinyt jäädä hengailemaan sutena ja odottamaan toisten iloista ilmapiiriä. Niinpä hän jolkotti kaupunkia kohti ja muuttui ihmiseksi ennen kuin muisti jättäneensä vaatteet viiden kilometrin päähän kaupungin toiselle laidalle. Ajatus takaisin sudeksi muuttumisesta ei houkuttanut, niinpä hän päätti juosta metsää pitkin kotiinsa päin. Juostessaan Paul toivoi, ettei turhan moni mummo näkisi hänen viilettävän sillä tavalla, mutta hymähti hiljaa ajatukselle Leahin ilmeestä jos tämä näkisi hänet.
Ei Paulia ennen ollut haitannut laumamieli, mutta nykyään hän vältti sitä mahdollisimman usein. Siltä ei pysynyt mikään kauaa salassa ja oli melkoinen ihme, että hänen villit haaveensa ja toivottomat ajatukset olivat pysyneet niinkin kauan salassa. Siksi hän oli säikähtänyt melko lailla, kun Leah oli ollut vuorilla juuri, kun Paul oli ajatellut saavansa hetken hengähtää.
Tietenkin Leah oli ollut kiukkuinen jostain, ainahan tämä oli, mutta tällä kertaa Paul saattoi helposti havaita Leahin ajatuksissa syvemmän tunteen kuin kiukun. Ja olihan se lopulta tullut kokonaan esille, mitä Leah oli tuntenut. Paul hidasti vauhtiaan ja pudisti murheissaan päätään, kun Leahin tuska iski uudestaan hänen tajuntaansa. Hän oli oikeasti pahoillaan Leahin kohtalosta, ellei jopa enemmänkin. Toisen tuska tuntui ihmismielessä ihan yhtä pahalta, kuin jaetussa ja suorassa yhteydessä. Paulin silmissä Leah oli pakotettu hukkaamaan koko tulevaisuus, hänet oli sidottu katalalla tavalla kohtaloon kiinni, tarkoituksena vain kärsimys. Leahille olisi Paulin mielestä kuulunut niin paljon enemmän.
Päivät kuluivat ja Leahin oli koko ajan helpompi olla murehtimatta jatkuvasti menetettyä tulevaisuutta ja sen mahdollisuuksia. Toisaalta lauman pojat olivat varovaisempia hänen ajatustensa kanssa, kuin aikaisemmin, mutta hän uskoi sen olevan Jacobin syytä. Tämä oli tietenkin suurennellut väärään suuntaan Paulin valheellista kertomusta. Oli paljon helpompi vastata ilkeään sävyyn vähänkin poikittaiseen kommenttiin, kuin pysyä hiljaa ja miettiä omia ongelmia. Oli onni, ettei heillä ollut sillä hetkellä kummempaa tehtävää niin, että Leah saattoi rauhassa olla ihmisenä.
Paul oli lupauksensa mukaan pitänyt Leahin murtumisen omana tietonaan, mutta hänestä tuntui kuin Jared olisi vaistonnut hänen salaavan jotain. He olivat olleet yhdessä juoksemassa pitkin läntistä rajaa, Quil, Embry ja Jacob kiersivät pienempää kehää pohjoisessa päin. Aluksi keskustelu oli pysynyt pinnallisissa aiheissa, mutta puolivälissä kotiin Jared säikäytti Paulin vakavalla painotuksella.
Paul, haluan puhua kanssasi. Tiedän, että jokin vaivaa sinua! Jared ajatteli, kun huomasi Paulin epäröinnin. Paulin ajatukset käväisivät nuoremmissa ja hän pudisti suurta päätään.
Paul oikeasti, älä jaksa olla nynny. Jared valitti ja pysähtyi. Paul ehti juosta pitkän matkaa enne kuin huomasi Jaredin muuttuneen ihmiseksi. Hän huokaisi ja kääntyi takaisin Jaredia kohti.
”No, mikä nyt on niin tärkeää?” Paul tiuskaisi vetäessään housuja jalkaan. Jared levitti kätensä antautumiseksi, kun huomasi Paulin pinnan kiristyvän.
”Hei velipoika älä nyt taas jaksa, mä haluan vaan vähän jutella”, Jared sanoi ja istahti märkään maahan. Paul yritti rauhoittua, mutta pelkäsi, mitä sanottavaa Jaredilla olisi. Kun Jared huomasi ettei Paul aikonut aloittaa keskustelua hän sanoi: ”Sitä mä vaan, että… No tuota sä olet välillä aika varovainen ajatustes kanssa. Ei siinä mitään, mutta se vaan ei ole ihan sua. Tai siis musta tuntuu, että se Jaken selitys Leahin kiukuttelusta on vähän väritetty”. Paul ei millään olisi halunnut puhua asiasta kenenkään kanssa, mutta Jaredin vilpittömyys sai hänet muuttamaan mieltään.
”Niin no, mä en nyt halua sanoa, mitään turhaa enkä aijo sanoa sinulle muuta kuin sen verran, kun on tarpeellista siihen, että sä tukit kuonosi”, Paul sanoi. Jared nyökkäsi ja jäi odottamaan. Paul veti syvään henkeä miettiessään kuinka paljon olisi valmis kertomaan ystävälleen.
”Homma on niin, että Jake väritti kertomustaan tai käsitti tilanteen silloin yhtenä päivänä ihan väärin. Se ei mennyt niin, että meillä olisi ollut riitaa Leahin kanssa jostain sen akkamaisesta valituksesta”, Paul päätti selvittää vain viimeaikaista sekaannusta, mikä oli syntynyt, kun Jacob oli mennyt oman näkemyksensä mukaan selventämään Leahin ylitsevuotavaa ulinaa. Jared kurtisti kulmiaan, kun ei ymmärtänyt, mitä Paul ajoi selityksellään takaa.
”Jared oletko koskaan miettinyt enempää sitä, kuinka paljon Leahiin sattuu, kuinka tuskallista hänellä on joka päivä jakaa ajatukset meidän kanssa?” Paul puuskahti yhtäkkiä. Jared näytti hämilliseltä. Paul arvasi, ettei Jared muiden mukana, Samia lukuun ottamatta, ollut koskaan pysähtynyt miettimään sitä.
”Kyllä mä tiedän, että Leah on tajuton ämmä välillä, mutta se on vain itsepuolustusta. Minä satuin vahingossa näkemään vilauksen siitä oikeasta Leahista mikä sen kaiken kiukun ja äksyilyn alla piilee. Mä näin sen ja te kuulitte”, Paul selitti. Jared tuijotti hetken ystäväänsä ja ilme hänen kasvoillaan muuttui. Aluksi Jared näytti siltä kuin olisi purskahtamassa nauruun, mutta pikkuhiljaa hymy hyytyi ja tilalle levisi ymmärrys, ymmärrystä seurasi hiukan säälivä katse. Paulin naama venähti, kun hän huomasi säälin ystävänsä silmissä.
”Jared! Älä viitsi! Mä nään mitä sä ajattelet ja tämä ei todellakaan ole sellaista, mitä sä luulet!” Paul huudahti vihaisesti, äänen kohotessa samaa vauhtia Jaredin säälivän ilmeen syventyessä. Jared katsoi ystäväänsä eikä uskonut sanaakaan tämän vihaisesta ärinästä. Jaredin rauhallisille kasvoille levisi tyytyväinen kaikkitietävä virne, kun hän kysyi: ”No kerropa veli hyvä, mitä minä luulen?” Paul suuttui toisen rauhallisuudesta ja ponkaisi seisomaan.
”Minä… ei mun tarvitse mitään ääneen sanoa, helkutin koira! Miksi sä vedit mut tähän ansaan, kun kerran näköjään jo teidät kaiken. Mä nään sen sun ilmeestä, että sä luulet tietäväs taas kaiken”, Paul melkein huusi, kun ärtymys nosti kuumuuden polttelemaan hänen sisällään. Paul ei todellakaan halunnut menettää hermojaan nyt, kun Jacob kavereineen juoksi sutena ja hänellä itsellään oli kova työ saada Leah niminen laatikko aivoissaan takaisin kiinni.
Jared huomasi kuinka Paulin kävi kovaa taistelua itsehillintänsä kanssa ja nousi hitaasti ylös. Paulin reaktio vain vahvisti Jaredin olettamukset eikä hän saanut virnettään laskemaan.
”Hei rauhotus nyt. Turha tyhjästä kiihtyä enhän mä mitään tiedä”, Jared sanoi, mutta vakuuttelua heikensi nauru, mikä alkoi kuplia Jaredin oivalluksen myötä. Paulin kädet tärisivät entistä hervottomina. Jared huomasi sen ja vetäytyi askeleen päähän, hän ei halunnut olla tiellä jos Paul ei saisikaan värinää sammumaan.
”Älä. Oikeasti. Jared. Jaksa. Olla. Tyhmä! Okei! Mä en sitten tiedä, mitä sä ajattelet, mutta mitä ikinä se onkaan, sä voit arvata sen, että oot väärässä!” Paul ärisi yhteen puristuneiden hampaiden välistä. Jared vain kohautti olkiaan ja odotti hetken, että Paul saisi itsensä kuriin. Sitä ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan ja Jared arveli, että Paul räjähtäisi viimeistään kohta siitä, mitä hän oli sanomassa.
”Sä olet rakastumassa siihen”, se ei ollut kysymys, se oli vain ystävän toteamus. Ja kuten Jared oli odottanut, Paulin räjähtäminen jättimäiseksi sudeksi oli vain sekunnin päässä. Jared muutti muotoaan nähtyään varoituksen Paulin vahvasti vavahtelevassa ruumiissa. Sitä hän ei kuitenkaan osannut odottaa, että Paul pystyisi hillitsemään itsensä ja pysymään ihmisenä. Jaredin silmät laajenivat hämmästyksestä, kun hän katseli veljensä kovaa taistelua kuumuutta vastaan.
Paul hengitti vielä muutaman kerran syvään, ennen kuin sanoi Jaredille silmät kiinni: ”Veliseni olet tällä kertaa väärässä”. Ja niin sanottuaan hän kääntyi ja lähti ihmisjaloin juoksemaan kotiinsa päin.
Mistä SINÄ muka koskaan olet ollut väärässä? Ilkkui Quilin äänin Jaredin katsellessa ystävänsä menoa.
Leah kampasi takkuista tukkaansa huuruisen peilin edessä. Seth oli lähtenyt ulos ja äiti heilui jossain Billyn luona kokkaamassa. Siksi hän hätkähti, kun kuuli auton renkaiden rahisevan pihatien hiekkaan. He asuivat sen verran kaukana pääteistä, ettei kukaan noin vain eksynyt heidän pihaansa. Leah kietoi sinisen pyyhkeen ympärilleen ja hiippaili hiukset vettä valuvina alakertaan ja kurkisti keittiön ikkunasta ulos.
Leah melkein pudotti pyyhkeensä, kun hän tunnisti kenelle ruostunut, vanha Sedan kuului. Paul näytti autossa istuessaan liian isolta mahtuakseen sinne. Hänen lihaksikas vasen käsi painautui suljetun ikkunan lasia vasten. Hänen täytyi pysyä kumarassa, ettei pää olisi työntynyt katosta ulos. Vaikkakin nyt Paul oli haudannut päänsä niskan taakse ristittyihin käsiin.
Leah arveli, että Paul tulisi sisään sanomaan asiansa, jos kerran tänne asti oli tullut, eikä Leah halunnut silloin heilua pelkässä pyyhkeessä. Hän kipitti kapeat portaat nopeasti yläkertaan ja oli juuri vetämässä farkkuja jalkaansa, kun kuuli ulko-oven kahvan kääntyvän ja oven avautuvan.
”Joo joo tuu vaan sisälle! Turhaan sä siellä autossa odotit, mä en kylläkään tiedä onko Leah kotona, mutta ei se sieltä autosta käsin olisi selvinnyt”, Seth selitti nauraen, kun yläkerrassa Leah oli saamassa paniikki kohtausta.
”Haha no joo, ehkäpä olet velipoika oikeassa”, kuului Paul sanovan. Sitä seurasi pehmeä muksaus, kun Paul ilmeisesti löi nyrkkiä yhteen Sethin kanssa.
”Leah!” Seth huudahti ja lähti takaisin ulos odottamatta vastausta. Leah kuuli kuinka ovi painui hiljaa kiinni ja kuinka Sethin pehmeät askeleet vaihtuivat nopeasti nelirytmiseksi jolkotukseksi. Leah ihmetteli, miksei ollut kuullut Sethin askelia, kun tämä oli tullut pihaan. Koottuaan itsensä Leah sujautti vielä yksinkertaisen t-paidan päälle ja huusi takaisin, kuin Seth olisi vielä paikalla: ”No, mitä! Luulin, että syöt tänään Blackeilla!” Leah irvisti itselleen, kun kuuli Paulin tuhahtavan hiljaa alakerrassa.
”Tuota Leah, Seth meni jo. Se kävi vain päästämässä mut sisään”, Paul sanoi, kun näki Leahin hiippailevan portaita alas. Paul yritti kokeeksi hymyillä, mutta luopui yrityksestä, kun vastaan tuijotti tiukka ja vihainen silmäpari.
Leah tuijotti Paulin kasvoja ja yritti olla huomaamatta yhtäläisyyksiä Samin kasvojen kanssa. Leah hämmästyi hiukan, kun tajusi kuinka valtava Paul oikeastaan oli, ei ihan Jacobin ja Samin tasoa, mutta ’iso’ oli silti liian pieni sana kuvaamaan häntä. Paul kiusaantui Leahin tutkivasta katseesta ja hän istahti yhdelle keittiön baarijakkaroista.
”No Paul, mitä sinä täältä haet?” Leah kysyi, kun näytti siltä, ettei Paul ollut valmis aloittamaan keskustelua. Paul irvisti Leahin vihaiselle äänensävylle, mutta päätti silti sanoa sanottavansa, oli Leah millä päällä tahansa.
”Leah älä jaksa taas kiukutella. En tullut tänne haastamaan riitaa”, Paul sanoi hitaasti. Leah tuhahti vastalauseeksi, mutta Paul jatkoi keskeyttämättä: ”En oikeasti tullut! Halusin vain tuota… Sanoa sulle ite eka enne kuin kuulet keneltäkään muulta väärin”. Leahin silmät värähtivät suuriksi, kun hän käsitti Paulin sanat väärin.
”Paul jumalauta! Mitä sinä olet mennyt kertomaan?!” Leah kiljaisi ja syöksähti viisi askelta eteenpäin yhdellä nopealla loikalla. Paul värähti hyökkäystä, muttei liikkunut paikaltaan. Hän vain nosti kätensä pystyyn antautumisen merkiksi.
”Ei, en mitään siitä yhdestä päivästä. Rauhoitu!” Paul käski ja laski suuret kouransa Leahin laihoille olkapäille. Paul oli istuessaankin Leahia pitempi, vaikkei nainen mikään lyhyt ollut.
”No mitä sitten? Tuskin sinun tänne asti täytyy tulla kertomaan kuinka olet minusta pojille ilkkunut. Usko pois ettei minua kiinnosta, mitä te pojat valitatte keskenänne!” Leah murisi. Hän yritti kiskaista itsensä pois Paulin otteesta, mutta Paul pisti vastaan.
”Leah kuuntele nyt! Ei se mitää sellaista ole, eikä me susta valiteta sun selän takana!” Paulin kädet alkoivat täristä turhautumisen myötä.
”No niin, ettepä puhu vaan inisette suoraan korvaan”, Leah tiuskaisi ja tällä kertaa sai itsensä kiskaistua irti Paulin otteesta. Hetken aikaa he vain mulkoilivat toisiaan, liian kiihtyneinä jatkamaan keskustelua. Tärinän lakattua Paul huokaisi ja yritti aloittaa uudestaan aiheesta, mikä oli saanut hänet tänne ajamaan.
”Sä käsitit väärin. Ei mulla mitään sellaista asiaa ollut, vaikka siihen yhteen päivään se vähän liittyykin”, Paul puhui lattialle, mutta tunsi Leahin olemuksen jännittyvän hänen vieressä.
”Sitä mä vaan, että Jared on saanut jonkun kummallisen olettamuksen. Mikä siis on sitten ihan väärä! Sillä jätkällä viiraa päässä”, Paul mumisi edelleen lattialle posket kuumottaen. Leah unohti hetkeksi kiukkunsa ja katsoi kunnolla Pauliin. Mies oli selvästi hyvin vaivaantunut. Leah otti askeleen taaksepäin ja liike sai Paulin nostamaan katseensa.
”Niin, että jos sä kuulet Jaredilta jotain tyhmää, siis tyhmempää kuin yleensä, niin älä usko mitään. Se vain on vissiin seonnut lopullisesti sen Kimin takia”, Paul sanoi vahvemmalla äänellä ja nousi seisomaan. He olivat yhä niin lähekkäin, että Leah joutui kääntämään päätään, että näkisi Paulin kasvot.
Ohikiitävän hetken Leah olisi halunnut kurottaa kätensä Paulin ympärille ja haudata kaikki murheensa tämän leveään ja lämpimään rintaan. Hetki oli kuitenkin ohi ennen kuin Leah kunnolla tiedosti tämän halun. Hän ei kuitenkaan kyennyt tiuskaisemaan terävästi Paulille takaisin, vaan tyytyi vain nyökäyttämään päätään lyhyesti. Paul hymähti ja kääntyi ulko-ovelle.
”Se shampoo sopii sulle hyvin”, Vielä ennen oven sulkemista Paul huikkaisi niin hiljaa ulospäin, ettei Leah ollut ihan varma kuulemastaan.
