Ficin nimi: Valveunia
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Mukana: Pääasiassa Yuri
Genre: Angstilla silattu draama
Summary: Hän oli jumalauta sekoamassa.
A/N: Osallistuu Teelusikan tunneskaalaan epätoivolla ja Sana/kuva/lause10 -haasteeseen lauseella "Silloin 24 tuntia vuorokaudessa oli liikaa".
***
Yuri tapitti polviaan, punamustaruudullisia aamutohveleitaan ja huoneensa mattoa sängyllään istuessaan. Hän yritti säilyttää ryhtinsä, vaikka väsymys painoikin jokaista solua. Hän sulki silmänsä, hengitti syvään ja kertasi lyhyesti, mitä kaikkea tuleva päivä pitäisi sisällään. Kello ei ollut vielä aamuseitsemääkään, mutta päivä tuntui jo kestäneen liian pitkään.
Minuutti kerrallaan, hän muistutti itseään. Minuuteista kertyisi tunteja, joita puolestaan oli vuorokaudessa vain kaksikymmentäneljä. Se oli aika vähän, kun asiaa mietti tarkemmin. Alle kolmekymmentä.
Alle kaksikymmentäviisikin.
Yurin pää nuokahti, ja hän kohottautui pystympään. Hän säpsähti ja veti yllättyneenä henkeä.
Pukuhuone. Hän istui jäähallin pukuhuoneessa eikä kotonaan omassa huoneessaan. Niin tietenkin, hänellähän oli aamutreenit edessä.
Luistinten tuttu puristus tuntui niin tukalalta, että Yuri olisi tahtonut kiskoa mokomat riesat jalastaan ja paiskata ne lähimpään seinään. Sen sijaan hän veti verryttelytakkinsa vetoketjun kiinni ja yritti palauttaa mieleensä aamun tapahtumia. Pukuhuoneen seinäkello oli pysähtynyt, eikä hänellä ollut tietoa, kauanko hän oli istunut siellä.
Hänellä ei ollut muistikuvia edes siitä, miten hän oli matkannut jäähallille. Ehkä bussilla? Vai oliko vaari heittänyt hänet?
Miksei hän muistanut edes sitä?
Yuri talsi pukuhuoneen tunkkaisuudesta hallin koleuteen raskain askelin, mutta kun hän liukui jäälle ja pyörähti ensimmäisen kerran, hänen rinnassaan tuntui heti kevyemmältä. Luistelu oli tuttua, turvallista. Hänet oli luotu sitä varten. Hän tiesi mitä teki ja mitä häneltä odotettiin.
Kaksituntisen harjoituksen loputtua Yuri tunsi jalkojensa vavahtavan, kun hän astui jäältä. Se kertoi siitä, että töitä oli tehty, eikä hän kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Kun hänen jalkansa olivat pettää uudelleen, hän tarrasi kaukalon laidasta ja pysytteli hetken paikoillaan. Yakov kutsui häntä nimeltä, ja Yuri irvisti itsekseen. Ei hänen sentään ollut tarkoitus vetää huomiota osakseen.
"Mikä mättää?" Yakov murahti tyylilleen uskollisena. "Huimaako?"
Yuri pudisti päätään. "Mitä nyt vain kompuroin."
Yakovia vastaus ei kuitenkaan tyydyttänyt. "Kai söit tukevasti ennen treeniä?"
"Tietysti."
"Mm-hm. Mitä sinä söit?"
Yuri jäi pohtimaan kysymystä vähän liian pitkäksi aikaa. Mitäkö hän oli syönyt? Aamiaista tietysti. Leipää, hedelmän?
"Puuroa..."
"Oliko tuo toteamus vai kysymys?" Yakov tiukkasi, mutta Yurilla ei ollut antaa muuta vastausta kuin vaisu olankohautus. Hän kapusi ulos luistelukaukalosta ja hapuili suojat luistimiinsa tärisevin sormin.
Hänen oli päästävä ulos.
"Päätepysäkki."
Yuri havahtui hereille, kun joku töytäisi häntä kevyesti hartiaan.
"Mhhm?" hän korahti ja muutaman sekunnin pälyilyn päätteeksi tajusi istuvansa bussissa. "Mitä nyt?"
Miksi hän oli bussissa? Missä välissä hän oli astunut sinne? Yuri katsahti ikkunasta ulos ja odotti näkevänsä iltapäiväisen auringonkajon, mutta sen sijaan maisema oli hämärtymään päin. Kännykän kello näytti puoli seitsemää illalla.
"Oletko eksyksissä vai mikä mättää?" Kuljettaja, vanha tupakalta lemuava mies, kallisti päätään hieman ärtyneenä.
"Ei tässä mitään", Yuri tuhahti takaisin ja astui ulos kuin olisi tiennyt tasan tarkkaan, mihin oli menossa. Tosiasiassa hänellä ei ollut aavistustakaan, missä tutun bussin päätepysäkki sijaitsi, mutta sen hän tiesi, että seuraava, sillä kertaa oikeaan suuntaan menevä bussi, saapuisi kuitenkin alle puolessa tunnissa.
Yuri nojasi katospysäkin seinään ja keskitti kaiken huomionsa ympäristöönsä. Seutu ei ollut epämiellyttävin mahdollinen, mutta eipä siellä kovin mielellään olisi liikkunut. Hänellä ei ollut totta vie aavistustakaan siitä, miten oli tullut päätyneeksi sinne.
Hän oli lähtenyt jäähallilta, se oli selvää, Yuri pohti puristaen urheilukassiaan tiukasti. Mutta miksi kello oli niin paljon, jos hän oli lähtenyt hallilta aamutreenin jälkeen? Seuraavaksihan hänen olisi pitänyt mennä kouluun, ja siitäkin oli aikaa jo monta tuntia. Kai hän oli ollut koulussa ja mennyt sitten vasta jäähallille iltaharjoituksiin?
Hän ei muistanut.
Mitä vittua oikein tapahtui?
Yuri veti väristen henkeä ja paineli sormillaan kivistäviä ohimojaan. Hän olisi halunnut itkeä ja huutaa. Hänen teki mieli sulkea silmänsä kerätäkseen itsensä, mutta hän tiesi, että jos hän tekisi niin, seuraavassa hetkessä hän ei ehkä olisi enää ulkona bussipysäkillä. Ehkä hän hallusinoi ja oli oikeasti jossain aivan toisaalla. Ehkä kaikki olikin illuusiota, johon hän oli kompastunut.
Hän oli jumalauta sekoamassa.
Yuri puristi kotiavaintaan kädessään ja oli jo puoliksi varma, ettei se sopisi hänen kodikseen olettamansa asunnon lukkoon, mutta kun ovi naksahti auki, hänen oli hieman helpompi hengittää. Eteiseen kuului olohuoneesta television etäinen ääni, ja kun hän kurkisti käytävältä olohuoneeseen, hän näki isoisänsä istumassa tutussa nojatuolissaan kuin minä tahansa tavallisena iltana.
"Yurochka, missä viivyit?" vaari kysyi. "Odotin sinua kotiin jo puolisen tuntia sitten."
"Ai, joo..." Yuri mutisi ja olisi tahtonut vajota hupparinsa sisään. "Nousin väärään bussiin. Aika noloa."
"Hmm. Ei ole sinun tapaistasi moinen."
Yuri pakotti esiin naurahduksen. "Tämä päivä on ollut aika mielenkiintoinen."
Mielenkiintoinen oli vähättelevä sana, mutta vaarin ei tarvinnut olla perillä kaikesta.
"Menivätkö treenit hyvin?"
"Mmm."
Vaari katsoi häntä omalla tuimalla tavallaan, mutta Yuri tiesi, ettei se ollut moittiva katse. Pikemminkin vaari vaikutti olevan huolissaan, mikä ei ollut yhtään sen mukavampaa.
Hento naukaisu kiinnitti Yurin huomion. Pörheä ragdoll-rotuinen kissa tepasteli sohvalta hänen luokseen ja puski häntä pehmeästi jalkaan. Yuri ojensi kätensä silittämään kissaa ja ohikiitävän hetken mietti, miksi häneltä kesti pari sekuntia liian kauan saada mieleensä kissan nimi. Potyahan se tietysti oli, hänen oma pörrökasansa.
"Liedellä on keittoa. Se on varmaan vielä lämmintä", vaari sanoi, kun Yuri istui sohvalle Potya sylissään.
"Kiitos, syön ihan pian", Yuri vastasi ja veti karheasta langasta kudotun shaalin jalkojaan lämmittämään. Se oli kotoisaa ja maadoitti hänet kuluvaan hetkeen. Pesiytyessään paremmin sohvalle Yuri paijasi kylkeensä pötkähtänyttä Potyaa korvien takaa ja hengitti syvään, kerran, toisenkin. Kaikki järjestyisi, hän teroitti itselleen. Hänen mielensä kävi pahasti ylikierroksilla, mutta salli hänen uppoutua turvalliseen kuplaansa, joka käsitti lämmön, Potyan ja vaarin seuran. Se riitti hänelle sillä hetkellä.
Hän taistelisi päivän loppuun ja aloittaisi aamulla puhtaammalta pöydältä. Hän kertoisi olostaan vaarille, Yakoville, kaikille, keiden oli syytä tietää.
Kaikki järjestyisi parhain päin. Aivan varmasti.