Hyve päive.
En tunne sinua, mutta aavistan olevani karvapallerosi.
Luin tämän jo eilen, mutta ajattelin jo silloin, että voisin hyödyntää tätä. Kirjoitin kommentin JA analyyyssin. Ollos hyve.
Analyysintapainen
Ensinnäkin, pidin tästä tekstistä paljon. Siinä on ehkä enemmän ajatusta taustalla kuin teksteissäsi yleensä (tai sitten ajattelin vain tätä enemmän kun kirjoitin sen analyysintapaisen
). Tässä tekstissä oli jotenkin soljuvasti kulkenut juoni, vaikka toinen kappale (se jossa kerrotaan Tausta jne) oli ehkä jotenkin irrallinen, ja kokonaisuus olisi saattanut toimia ehkä paremmin ilman sitä... mutta ehkä tästä olisi tullut jotenkin liian lyhyt sitten.
Toisen kappaleen lisäksi tuo ”Eikä sinullakaan, rotanpenikka” ei minusta oikein sopinut... tai sopi yhtäaikaa. Se on vain jotenkin niin ”vahva” ilmaisu, kun päähenkilö on muuten aika apaattisen ja välinpitämättömän oloinen. Ja sitten viitaten siihen analyysiin, niin näen sen teeman ennenkaikkea sukupuolijaottelun kritisoimisena, joten tuo ”seksuaalinen ulottuvuus” oli jotenkin irrallinen. Tai no liittyyhän sukupuolisuus seksuaalisuuteenkin, mutta kuitenkin se on jotenkin vain sen oloinen, että se on lisätty sinne.
Nyt menin tosin ihan väärässä järjestyksessä, yleensähän sanotaan että positiivinen palaute ensin ja sitten kritiikki.
Tekstin keskimmäiseen kappaleen suhtaudun tavallaan ristiriitaisesti. Se on tekstin kokonaisuuden kannalta aika täydentävä, ei välttämättä tarpeellinen, mutta olen sitä mieltä kuitenkin, että ilman sitä teksti jäisi puuttumaan jotain ja, analyysiin viitaten, tuo sukupuolettomuus ja sen tärkeys -teema ei välttämättä olisi niin kokonainen ja eheä. Se ei kuitenkaan ole minusta tekstin parhaita kohtia, mutta minusta on hienosti tuotu esiin päähenkilön ongelmia ja kuinka yhteiskunta niitä käsittelee - ulkopuolelta, yrittämättä edes ymmärtää.
Ehdottomasti tekstin paras kohta oli ihan alku ja keittiökohtaus. (Tosin ”tokiolainen” oli mielestäni ehkä hieman turha adjektiivi... jotenkin liitti sen liikaa Japaniin.) Molemmissa kohtauksissa on käytetty kieltä taitavasti, teksti soljuu eteenpäin ilman turhia sanankäänteitä ja lauseet eivät ole töksähteleviä vaikka ovatkin paikoin lyhyitä tai pelkästään sanoja.
Minulle tuli mieleen tuosta ”Kamchatka on kannibaali ja minä olen myynyt hänelle oikean käteni” jonkinlainen paholainen, jolle voidaan myydä sielu.
Hauskoja yksityiskohtia olivat esimerkiksi tuo, että Kamchatka sanoo ”Sinun unesi?” ja myöhemmin minäkertoja viittaa Sigmund Freudiin.
Äh ja en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että tämä oli hieno. Oikeasti.
Ja tästä kommentista tuli rikkinäinen, hajanainen ja täynnä pelkkiä pilkunviilaamiseen erikoistuneita huomautuksia mikä olisi voinut olla paremmin, enkä jotenkin osaa pukea sanoiksi mistä pidin tässä niin paljon. Mutta oikeasti pidin tästä kovin paljon ja nuo ns. ”parannusehdotukset” ovat vain pienenpieniä asioita.
Ja shitten analyysintapainen muilero:
Yksi tekstin teemoista on sukupuolettomuus. Minäkertojan sukupuolta ei kerrota, mikä jättää tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Tekstissä viitataan tosin Tauhun, joka yritti suudella minäkertojaa. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että Tau on nuori nainen, vaikka sitäkään ei sanota suoraan. Lukija tekee siis oman päätöksensä minäkertojan sukupuolesta,mutta ’oletusasetuksena’ voidaan pitää sitä, että lukija tekee heteronormatiivisen oletuksen ja pitää minäkertojaa miehenä. Mielenkiintoisen tekstistä tekee kuitenkin se, että tekstistä välittyy tästä huolimatta feminiininen tunnelma. Tosin tunnelmakin on hyvin pitkälle lukijan luomien mielikuvien varassa, koska tekstiä huolellisemmin tarkasteltaessa mikään ei viittaa suoraan naispäähenkilöön. Onkin myös huomion arvoista, että sukupuolettomuus on myös yksi Kamchatkan ominaisuuksista. On kuitenkin pantava merkille, että Kamchatkaan assosioidaan tekstissä yleisesti naisellisina pidettyjä ominaisuuksia, kuten itkeminen ja pakeneminen uhkaavassa tilanteessa. Tämä käy ilmi kun Kamchatka ”tirauttaa kyyneliä... ja juoksee ulos”. Sukupuolettomuutta ja sen merkitystä voidaan siis pitää jo kahden keskeisimmän henkilön perusteella yhtenä tekstin teemoista. Kirjoittaja syventää teemaa kuvailemalla virkailijaa, jolla ei ole meikkiä ja mutta joka ei kuitenkaan näytä miespuoliselta, vaan tahtoo itseään ”sanottavan naaraaksi”. Sukupuolettomuus sinänsä ei ole korostuksen kohteena, vaan pikemminkin kirjoittaja kyseenalaistaa sukupuolijaottelun tärkeyden sekä yhteiskunnan asettamat ’vaatimukset’ mitä on olla mies tai nainen. Minäkertojan ja Kamchatkan sukupuolta ei ole pidetty tarpeeksi tärkeänä jotta se mainittaisiin edes epäsuoraan tekstissä, vaan kaikki on lukijan oman tulkinnan varassa, mikä vahvistaa sukupuolijaottelun tärkeyden puutetta. Minäkertoja heijastaa tekstissä ajatusta siitä, että sukupuolen kokemus henkisellä tasolla määritetään ulkopuolisten kautta. Tämä käy ilmi kun hän suorastaan tuskastuu siihen, että hänen pitäisi ottaa ’vastuu’ siitä, näkeekö ihmiset miehinä tai naisina. Tällä tavoin kirjoittaja myös kritisoi sitä, kuinka suurin osa ihmisistä määrittelee itsensä nimenomaan sukupuolen kautta, ja kuinka yhteiskunnan asettamat stereotypiat naisena ja miehenä olosta ovat vallitsevia. Tällä tavalla kirjoittaja kritisoi yksinomaan sukupuolen kautta tapahtuvaa minäkuvan määrittelyä ja sitä, kuinka sukupuolijaottelu tapahtuu yhteiskunnan asettamin parametrein, ja korostaa ’ihmistä’ ’naisen’ ja ’miehen’ sijaan.
Toinen tekstin keskeisistä teemoista on mielenterveyden järkkyminen ja yhteiskunnan suhtautuminen siihen. Minäkertoja on skitsofreenikko. Tämä käy ilmi tekstin tapahtumista ja päähenkilön ajatusten kuvailusta, vaikka sitä ei suoraan mainitakaan. Skitsofrenian oireet ovat selvästi läsnä minäkertojan käyttäytymisessä. Minäkertojan sosiaalisen toimintakyvyn heikkeneminen, apaattisuus, puheen niukkuus ja tunteiden latistuminen käy ilmi tekstistä hyvinkin suoraan: minäkertoja ei vastaa Kamchatkalle, ei selitä ja pitää muita ihmisiä suorastaan merkityksettöminä. Tarkkaavaisuuden, keskittymisen ja tiedon käsittelyn ongelmia on myös kuvailtu tekstissä, minäkertoja toivoo, että hänelle puhuttaisiin ”jotain ... kieltä, jota ... [hänen] ei tarvitse ymmärtää”. Kirjoittaja kuitenkin korostaa minäkertojan harhaluuloa siitä, että Kamchatka on kannibaali. Harhaluulonsa seurauksena minäkertoja myös yrittää leikata kätensä pois Kamchatkan läsnäollessa, ja joutuu vankilaan. Tämä harhaluulo ja sen seuraus ovat tekstin keskiössä, punainen lanka, joka johdattaa juonta eteenpäin. Kuvaamalla mielenterveyden järkkymistä skitsofreenikon näkökulmasta kirjoittaja nostaa esiin yhteiskunnan hulluina pitämien henkilöiden ihmisyyden, tunteet ja yhtälaisen ihmisarvon. Minäkertojan hämmennys ja irrallisuuden tunne ovat tekstissä pääosassa. Minäkertoja myös tuntee, että hänet ymmärretään yleensä ”nurinkurin”. Tekstissä myös kerrotaan, että minäkertojaa ei haastatella, vaan hänet ”selitetään ja käännetään”. Tekstissä kuvataan, kuinka minäkertoja tuntee hämmennystä ja turhautumistakin, koska hänen mielipidettään ei oteta huomioon, häntä ei ymmärretä eikä edes haluta ymmärtää eikä hän ymmärrä miksi joutui vankilaan. Minäkertojan vankilaan joutuminen ja viranomaisten ymmärtämyksen puute symboloivat tekstissä yhteiskunnan alentuvaa asennetta ’hulluja’ kohtaan. Kuvaamalla minäkertojan tunteita ja skitsofrenian aiheuttamien tekojen seurauksia kirjoittaja kritisoi yhteiskunnan suhtautumista mielensairaisiin. Kirjoittaja haluaa nostaa esiin ja kyseenalaistaa mielisairaiden puutteellisen kohtelun ja yhteiskunnan alentuvat asenteet, haluten täten herättää ajatuksia siitä, että ihminen on ihminen eikä ihmisarvo ole riippuvainen henkisen ja psyykkisen toimintakyvyn tilasta.
