Nimi: Myrsky
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittaja: Minä, tutti frutti
Vastuunavapaus: Mikään minkä tunnistat kuuluvan J.K. Rowlingille, kuuluu myös hänelle. En saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta, vain omaksi ilokseni kirjoittelen.
Varoitukset: Eipä tässä taida olla mitään varoitettavaa
'Tiivistelmä: Pian hän jo kuuli askelia oven toiselta puolelta ja kun ovi aukesi, nainen näki tutut mustat silmät. Hermione hakee sateeltaa suojaa, ja päätyy koputtamaan erään tutun menneisyytensä hahmon.
Waltolle, syntympäpäivä lahjaksi 2011. Kiitos kulta, olet ihana ja minulle uskomattoman tärkeä
Myrsky
Sade osui naista kasvoihin sotkien meikin. Vesi kasteli nuoren naisen vaatteet ja hiljaa hän kirosi tuuriaan. Jos hänen pomonsa ei olisi pitänyt häntä ylitöissä, hän olisi ehtinyt bussiin, eikä naisen nyt tarvitsisi kävellä. Epätoivoisesti hän etsi itselleen suojaa, nainen oli jopa valmis rikkomaan periaatteitaan ja menemään vieraan ihmisen asuntoon, kunhan pääsisi vain suojaan.
Hänen harmikseen yhdessäkään asunnossa ei palanut valo. Nainen nopeutti askeliaan ja antoi katseensa vaeltaa talostaan toiseen niin nopeasti, että häneltä melkein jäi huomaamatta yksinkertainen talo, jossa näkyi valoa. Vaikka valonkajo oli hento, pystyi nainen silti erottamaan liikettä sisältä. Kiitollisena nainen suuntasi kulkunsa taloa kohti, pysähtyi kuistille ja koputti kolmesti. Pian hän jo kuuli askelia oven toiselta puolelta ja kun ovi aukesi, nainen näki tutut mustat silmät.
”Professori Kalkaros.” Se oli automaattista, vuosien tottumus.
”Neiti Granger?” Kalkaros kysyi hämmästyneesti.
”Minä itse”, Hermione mutisi hiljaa.
”Mitä Merlinin nimeen sinä teet täällä?” Mies kysyi katsoen vettä valuvaa naista.
”Olin tulossa töistä, mutta sitten sade yllätti minut ja nyt olen aivan märkä”, nainen niiskautti.
”Mutta miksi ihmeessä seisot oveni takana?”
”Ajattelin, että ehkä voisin…” Hermionen lause hiipui kuin hän tajusi sen, ettei Kalkaros todellakaan päästäisi häntä sisään.
”Ajattelit, että päästän sinut sisään?” Kalkaros kysyi kohottaen kulmaansa ja se sai Hermionen hieman hymyilemään. Se oli tapa, minä nainen muisti vuosien takaa.
”No ajattelin, että olisin voinut odottaa sateen loppua, mutta antaa olla”, nainen mutisi ja kääntyi lähteäkseen.
”Tule sisään”, mies sanoi astuen sivuun.
”Oletko tosissasi?” Hermione kysyi katsoen miestä silmät suurina.
”Enhän minä voi jättää sinua sinne, vai voinko?”
”Minä… yritän sanoa… Kiitos”, nainen huokaisi ja astui sisälle.
”Luulen, että sinun pitää saada kuivat vaatteet. Saat muuten keuhkokuumeen”, Kalkaros totesi katsellen Hermionen ihoon liimaantuneita vaatteita ja se sai naisen punastumaan, sillä miehen katse oli hyvin intensiivinen.
”Seuraa minua”. mies käski ja Hermione totteli.
Hän käveli Kalkaroksen perässä talon poikki ja astui lopulta huoneeseen, mikä oli sisustettu yksinkertaisesti. Seinät olivat tummat, keskellä huonetta oli parisänky, sängyn molemmilla puolilla oli yöpöytä ja niillä kirjapino. Huoneessa oli vaatekaappi ja lipasto. Ei muuta.
”Onko tämä sinun makuuhuoneesi?” Hermione kysyi.
”Kyllä.” Mies käveli vaatekaapille ja veti sieltä mustan paidan, sekä housut ja heitti ne sängylle.
”Ne ovat sinulle isot, mutta saavat kelvata.”
”Kiitos.”
”Tule alas kun olet pukeutunut”, Kalkaros sanoi ja Hermione nyökkäsi.
Kun mies oli sulkenut oven perässään, Hermione veti märät housut jalastaan ja riisui puseronsa pois. Sen jälkeen hän puki ylleen miehen housut, jotka olivat hänelle reilusti liian isot, joten hän irrotti omista housuistaan vyön, ja puki sen päälleen. Nopeasti hän veti päälleen mustan paidan, joka sekin oli liian iso, ja napitti sen kiinni. Kalkaroksella ei ollut huoneessaan peiliä, eikä Hermione voinut siis tarkistaa ulkonäköään mistään. Ei silleen, että nainen olisi välittänyt miltä näytti entisen liemimestarinsa silmissä, mutta kuitenkin.
Nainen asteli huoneesta pois ja portaat alas, samaa tietä kuin oli tullut huoneeseen. Keittiössä häntä kohtasi kuitenkin hämmästyttävä näky. Severus Kalkaros istumassa pöydän ääressään edessään kuppi teetä lehteä lukien, ja toisella puolella pöytää oli ylimääräinen kuppi.
”Laitoin sinulle teetä. Ajattelin, että se voisi saada olosi paremmaksi”, mies sanoi kohottamatta katsettaan lehdestä. Hermione olikin unohtanut kuinka tarkka kuulo miehellä oli.
”Kiitos.” Nainen istuutui Kalkarosta vastapäätä ja siemaisi teetänsä varovasti. Se oli kuumaa, ja tuntui lämmittävän Hermionen aivan kokonaan.
Mies oli juonut oman teensä, ja ilmeisesti myös lukenut lehtensä, sillä hän istui nyt ja katseli ainoastaan naista. Kokoajan Hermionen olo muuttui kiusaantuneemmaksi ja kiusaantuneemmaksi, sillä miehen katse oli erittäin tutkiva ja arvioiva.
”Mitä teet nykyään?” Nainen kysyi, sillä hän halusi sanoa jotain, äänettömyys sai hänet vaivaantuneeksi, mutta silti miehen katseessa oli jokin, mikä sain Hermionen vatsassa lepattamaan perhoset.
”Opetan yhä. Mitäs muutakaan tekisin”, mies totesi ja siirsi katseensa naisen silmiin.
”Sinä olitkin Tylypahkan paras opettaja”, Hermione sanoi ja punastui sitten. Mies kohotti kysyvästi kulmaansa, ja nainen kirosi tyhmyyttään. Pitikin hänen mennä sanomaan jotain tuollaista. ”Kyllä, et mukavin, mutta paras. Kun muut opettajat palkitsivat minut suorituksistani, sinä vaadit aina parempaa, ja se sai minut tietyllä tavalla arvostamaan sinua.” Hermione punastui entistä enemmän, jos se oli mahdollista. Hänen aivonsa olivat ilmeisesti lähteneet lomalle.
”Vai niin”, Kalkaros sanoi hiljaa, ja taas heidän välille lankesi äänettömyys, jonka mies rikkoi vähän ajan kuluttua kysymällä: ”Entä sinä? Mitä teet nyt?”
”Olen töissä jästien kirjakaupassa.”
”Oikeasti?” Mies kysyi selvästikin hämmästyneenä.
”Kyllä.”
”Olisin luullut, että Potterin ystävänä ja yhtenä taikamaailman sankareista, pääsisit mihin tahansa ammattiin. Tosin olisit päässyt pelkillä arvosanoillasi.”
”Mitä?” Hermione kysyi hämmentyneenä. Hän oli varmasti kuullut väärin. Severus Kalkaros ei kehu ketään. Korkeintaan Draco Malfoyta.
”Sanoin, että olit koulun terävin oppilas, ja päässyt aivan varmasti mihin tahansa ammattiin, joten miksi olet töissä jästien kirjakaupassa?”
”Siksi, että minä kyllästyin parantajana olemiseen. Olen nähnyt elämäni aikana aivan tarpeeksi kuolemia, en halua nähdä sitä töissä joka päivä. Minulle sanottiin, että kuoleman näkemiseen tottuu, mutta en usko, että olisin koskaan tottunut. Jokainen kuolema muistuttaa minua Ronista, Tonksista, Siriuksesta, vanhemmistani, Fredistä, Lunasta, kaikista kenet menetin sodassa. En vain kestänyt sitä”, nainen mumisi katsoen kahvikuppiaan käsissään.
”Ymmärrän.”
”Ymmärrätkö?”
”Kyllä, me kaikki menetimme sodassa tärkeitä ihmisiä, sekä ensimmäisessä, että toisessa”, Kalkaros sanoi.
”Kummassa sinä menetit?”
”Molemmissa”, mies sanoi, ja teki äänensävyllään selväksi, ettei asiasta enää keskustella. Hermione joi viimeisenkin pisaran teetä ja laski sitten kupin pöydälle.
”Myrsky näyttää jatkuvan yhä, enkä minä sinua voi ulos heittää ja tässä on todella epämukava olla. Sopisiko sinulle, että menisimme olohuoneen puolelle, siellä on huomattavasti viihtyisämpää”, mies ehdotti.
”Se sopisi oikein hyvin, Severus”, Hermione sanoi, ja päätti antaa itselleen luvan sinutella miestä. Hehän eivät olleet enää Tylypahkassa, ja näissä olosuhteissa, kun Hermione istui miehen keittiössä tämän vaatteet yllä, juoden teetä, ei olisi ollut sopivaa puhutella miestä professoriksi.
Severus ei sanonut mitään, nousi vain pöydästä viitaten naista seuraamaan. He kulkivat olohuoneeseen ja istuutuivat alas, mies nojatuoliin ja nainen sohvalle. Hermionen katse kiersi huonetta ympäri ja pysähtyi suuren kirjahyllyn kohdalle, ja hän huokaisi ihastuksissaan. Hänen oma kirjahyllynsä ei ollut puoltakaan Severuksen omasta, ja miehen hylly oli täynnä kirjoja, mitkä näyttivät toinen toistaan kiehtovimmilta.
”Jos haluat lukea, niin ole hyvä”, Severus sanoi ja Hermione katsoi häntä yllättyneenä.
”Saanko?” Hän kysyi.
”Niinhän minä sanoin.” Miehen toinen suupieli nousi hiukan huvittuneeseen hymyyn, eikä nainen voinut olla vastaamatta siihen. Hermione nousi sohvalta ylös ja käveli kirjahyllyn luokse alkaen tutkia kirjojen kansia.
Lopulta hän valitsi kirjan, joka kertoi taikamaailman hankalimmista liemistä. Palattuaan takaisin istumaan, hän vilkaisi pikaisesti miestä, joka katseli häntä, punastui ja alkoi sitten lukea.
Hermione rypisti otsaansa turhautuneena, hän ei ymmärtänyt aeternus amor lientä.
”Etkö ymmärrä?” Severus kysyi. Miten tuo mies huomaa kaiken? Hermione kummasteli.
”En”, nainen huokaisi.
”Mitä?”
”Tätä aeternus amor lientä. Miten se voi olla pysyvä rakkaus? Mikään lemmenjuomahan ei ole pysyvää.”
”Se ei olekaan”, mies sanoi ja nousi tuolistaan, käveli sohvan luokse ja istuutui naisen viereen.
” Aeternus amor vaikuttaa hitaasti. Toisin kuin lemmenjuoma, se ei saa aikaan välitöntä rakastumisen tunnetta, se leviää ruumiiseen hitaasti, aiheuttaen ensin ihastumisen ja voimistuu koko ajan. Tässä on se, että liemi vaikuttaa niin hitaasti, että tunteet yleensä muuttuvat pysyviksi, ja kun liemen vaikutus lakkaa, sitä ei välttämättä edes huomaa”, mies selitti.
”Kuunteletko sinä?” Mies kysyi kun ei saanut naiselta minkäänlaista vastausta, hänen vilkaistessaan Hermionea, huomasi hän naisen nukkuvan.
Hermionen poski lepäsi miehen olkapäällä, ja sotkuiset ruskeat hiukset roikkuivat sekaisina naisen kasvoilla. Hän näyttää jotenkin erilaiselta, kauniilta ja hauraalta, Severus mietti hajamielisesti. Jostain kumman syystä silloin kun hän oli nähnyt Hermione Grangerin ovellaan, oli hän ollut positiivisesti yllättynyt. Ja kun nainen oli meinannut lähteä, oli Severus kutsunut hänet sisään, se ei ollut hänen tapaistaan ollenkaan. Jos hän itse saisi päättää, ei kukaan astuisi jalallakaan hänen taloon, ei edes Minerva tai Albus. Kuitenkin, hän oli pyytänyt Hermionen sisälle, lainannut tälle vaatteita, kun naisen omat olivat olleet märät, eikä hän edes ollut humalassa. Jostakin syystä, nainen tuntui hänelle läheiseltä, eikä Severuksella ollut aavistustakaan miksi näin oli.
Huomaamattaan Severus oli kietonut toisen kätensä Hermionen ympärille ja vetänyt tiiviisti itseään vasten. Hän vilkaisi nukkuvaa naista sylissään, haluttomana liikkua siitä mihinkään, ja miksi hänen tarvitsisi? Päässään ajatus naisesta ja siitä kuinka hyvältä tämä tuntui, Severus nukahti, Hermione sylissään.