Nimi: Olihan meillä aikaa
Ikäraja: Sallittuhan tämä
Summary: Percy palaa Puoliveristen leirille kasvaneena ja ruskettuneena nuorena poikana...
Paritus: Percy/Luke
Fandom: Percy Jackson
Oma sana: Hyvää aikaista ystävänpäivää
Criss! Toivottavasti pidät tästä, siskoseni
Olihan meillä aikaa Percy PoV
Istuin hiekkarannalla, kun Luke löysi minut. Hän hiipi hiljaa taakseni ja laski kätensä olalleni. Niin hiljaa ja nopeasti, että säpsähdin ja käännyin salamana katsomaan taakseni valmiina ottamaan miekan, joka lojui vieressäni. Poseidonin poikana minun täytyi olla jatkuvasti varuillani uusien hyökkääjien takia. Vaikka olinkin Puoliveristen leirillä. Oli sinne ennekin hyökännyt ties minkälaisia otuksia.
Luke kuitenkin naurahti huomatessaan säikähtävän ilmeeni.
”Pelkäätkö sinä minua?” hän kysyi kierrellessään arvioivasti ympärilläni.
Pudistin päätäni.
”En sinua. Säikähdin vain tuloasi”, tunnustin ja nousin samalla ylös. Luke jatkoi ympärilläni kiertelemistä. Aivan kuin olisin joku museoesine, jota hän ihaili.
”No? Mitä pidät näkemästäsi?” kysyin virnistäen. Olin treenannut vuoden aikana paljon, minut löysi melkein aina kuntosalilta tai uimahallilta. Olin myös matkustanut äidin kanssa ulkomaille, käyttäen laivaa tietysti. Isä ja setäni Zeus olivat taas suuttuneet toisilleen ja sen takia minä varoin tarkasti lentämistä. Johan kahden veljen välinen ystävyys pari viikkoa kerkesi kestääkin.
”Olet muuttunut. Kasvanut. Et ole enää se sama pieni poika, johon ihastuin viime vuonna”, Luke totesi hiljaa. Nyt hän oli jo pysähtynyt ja kosketti mustien hiusteni harmaata raitaa.
”Onko se paha asia?” kysyin sydän pomppaillen.
”Ei. Se on hyvä asia. Jokainen muuttuu joskus”, Luke sanoi hymyillen ja kietoi toisen kätensä vyötärölleni. Hän veti minut itseään vasten ja sydämeni pomppaili ja leijui taivaassa. Siltä minusta ainakin tuntui.
”Sinäkin olet muuttunut”, sain sanottua. Luken vaaleat hiukset olivat ruskeammat. Hänellä oli suuremmat vatsalihakset, sen huomasi heti, sillä hänellä oli paljas rinta.
”En edes kysy onko se huono asia”, Luke kuului sanovan vielä.
Luken sanojen jälkeen huulemme kohtasivat toisensa ja ennen kuin suljin silmäni mietin, mitä sanoisin isälle tästä.
Ehkä oli vain parempi pysyä hiljaa hetken aikaa. Olihan meillä aikaa kertoa.
