Title:Tähtikirkas yö
Author: Lontoo
Rating: S (sallittu)
Pairing: Andromeda/Ted
Genre: oneshot, romace, fluff, hyvin hyvin lievä angst
A/N: Eli kyseessä on siis
Hestian taidehaaste, johon otin osaa innoittajanani Vincent van Goghin
Tähtikirkas yö. Tällainen ficci sitten lopulta syntyi, ei ehkä ihan niin maalauksen kaltainen kuin halusin, mutta lyhyt suloinen oneshotpa kuitenkin. Ficci EI spoilaa Deathly Hallowsia.
---
Andromeda piteli käsissään pientä kääröä, joka sisälsi sitäkin pienemmän lapsen, vai muutaman päivän ikäisen Nymphadoran. Hän istui huterassa tuolissa terassilla katsellen taivaalle, jonka tummansinistä pintaa peittivät tuhannet ja taas tuhannet tähdet ja tähtisumut.
Andromeda ei muistanut kuinka monennen kerran viimeisen vuoden aikana vakuutteli itselleen tehneensä oikean päätöksen hyväksyessään täyden pannaan julistamisen suvultaan saadakseen elämänsä miehen. Ted oli jästisyntyinen ja Mustan suku ei osannut käsittää, kuinka sellaisten oikeaoppisten tyttöjen kuin Narcissan ja Bellatrixin sisko saattoi rakastua ala-arvoiseen, likaiseen kuraveriseen ja oli kieltäytynyt perheen valitsemasta, tytölle paljon paremmin sopivasta puhdasveristä velhonuorukaista. Ja kaikki, mitä Mustan suku ei käsittänyt, ei ollut tarpeeksi arvokasta tuohon täydellisen puhtaaseen ja ainoaan mitään merkitsevään sukuun. Muutamia päiviä sitten Andromeda oli kuullut, että hänen lempiserkkunsa Siriuskin oli poltettu pois kunnianarvoisan Mustan suvun sukupuuta kuvaavasta kudoksesta tämän karattua kotona asumaan parhaan ystävänsä Jamesin luokse. Andromeda ei voinut sanoa olleensa erityisen yllättynyt – myrskyn merkit olivat olleet ilmassa jo siitä lähtien, kun Sirius oli viisi vuotta sitten lajiteltu Luihuin sijaan Rohkelikkoon.
Andromeda korjasi asentoaan mahdollisimman hienovaraisesti varoen herättämästä pienokaista sylissään. Nymphadoran pienet hiushahtuvat vaihtoivat silloin tällöin väriä mastasta kullankeltaisiksi ja siitä taas punaisiksi tytön tuhistessa unissaan. Andromeda hymyili nukkuvalle vauvalle. Metamorfimaagia hän ei kyllä ollut odottanut. Andromeda oli jo päättänyt, että Nymphadora ei kokisi samanlaista mustaa ja masentavaa lapsuutta niin kuin hän oli joutunut kokemaan – pienestä Dorasta tulisi rohkea ja räväkkä ja hän saisi käyttää vaikka violetteja hiuksia, jos halusi. Tai ehkä mieluummin pinkkejä, sillä nyt kun hän sitä ajatteli, violetti ei varmaankaan sopisi tytölle ollenkaan.
Sisältä kuuluva kolina ilmoitti Tedin saapuneen kotiin töistä. Andromeda jäi istumaan paikoilleen ja odotti, että Ted tulisi hänen luokseen. Kului kymmenen minuuttia, kun mies ilmestyi verannalle kädessään kaksi höyryävää kuppia kahvia. Hymyillen hän istui toiselle vielä huterammalle tuolille vaimonsa viereen ja ojensi tälle toisen kupeista. Andromeda tuki Nymphadoran yhden käden varaan ja otti vastaan kuppinsa.
”Kiitos”, hän sanoi ja käänsi katseensa taas ylös katselemaan yön suurta taideteosta.
He joivat kahviaan hetken hiljaisuudessa.
”Sinä olet ajatellut taas perhettäsi, eikö niin?” Ted sanoi lopulta. Andromeda hymähti. Tällaisina
hetkinä Ted tuntui ainoalta vaihtoehdolta ja suvun hyväksyntä siirtyi kauas taka-alalle.
”Niin...” hän vastasi. Ted otti huikan kahvistaan.
”Minusta tuntuu pahalta, kun saatoin sinut tällaiseen tilanteeseen.”
”Voi älä taas aloita. Sinä tiedät, että olet ainoa ihminen, joka minulle enää merkitsee. Sinä ja pikku Nymphadora.”
”Mutta jos se ei painaisi sinua, et istuisi joka ilta töistä tullessani täällä ulkona ja tuijottelisi
taivaalle. Aina kun minulle tulee ikävä sinua ja tarvitsen muistutuksen siitä, kuinka onnekas minä olen, kun minulla on sinut, minä katson taivaalle.”
Andromeda katsoi Tediä kysyvästi.
”Koska sinä tiedät että minä olen täällä ja katson samaa taivasta?” Andromeda sanoi ilkikurisesti Tedin suurelle latteudelle.
”Ei”, Ted sanoi, nousi seisomaan laskien kahvikuppinsa kädestään ja käveli Andromedan selän taaks. Hän kumartui aivan naisen pään tasolle ja osoitti sitten taivaalle. ”Vaan siksi, että sinä olet sillä, Dromeda – tällaisina kirkkaina öinä galaksitkin näkyvä tänne asti. Tuolla sinä olet –” Andromeda katsoi Tedin osoittamaan suuntaan ja näki kaukaisen, mutta etäisesti kierrettä muistuttavan tähden ”– oma galaksini, Andromeda.”
