Author/Beta: minä
Disclaimer: mun
Rating: K-11
Pairing: Joel/Kasper
Genre: slash, romance, bullshit.
Summary: Kasperilla on taas vähän sellainen outo olo.
Warnings: kielenkäyttö
A/N: Ah, arktinen tulee takaisin kamalalla mahtavalla lyhykäisellä yksityisetsivärakkausjutulla ja toivoo kommentteja kuten yleensä ja toivoo että mahdolliset typot pongataan mun puolesta kiitos. No ei, kun pliide lukekaa ja kommentoikaa ja tehkää arktinen onnelliseksi.
Sivuvaikutuksia
Kasper katsoo kuppiaan mietteliäänä, kuin odottaen, että se sekoittaisi itse itseään. Mutta eihän niin tietenkään käy. Ei niin käy muissa, kuin elokuvissa, joissa on taikaa ja muuta tilpehööriä. Kasper miettii, onkohan tilpehööri edes oikea sana käytettäväksi tähän tapaukseen. Ei se kai.
Lusikka pysyy paikallaan, vaikka Kasper sitä kuinka yrittää liikuttaa mielensä voimalla, ja pöydässä vallitsee hiljaisuus, joka rikkoutuu.
”Mä kuulin, että sä oot hyvä ratkomaan tällaisia ratkomisjuttuja.”
Kasperin edessä istuva mies yrittää hymyillä kannustavasti. Miehen tietolähde on selkeästi hyvin epäluotettava. Kasper on ”eläkkeelle jäänyt” yksityisetsivä. Termi ”eläkkeelle jäänyt” otettiin käyttöön siinä vaiheessa, kun Kasper koki epäonnistuneensa työssään. Tosin, ei Kasper tule olemaan virallisesti eläkeikäinen vielä moneen kymmeneen vuoteen.
Tällä hetkellä Kasper pyörittää kahvilaa. Kahvi tosin on varmaan koko maailman huonointa, eikä asiakkaita käy juuri nimeksikään. Luultavasti kahvin takia.
Mies katsoo Kasperia ihaillen, katsoo oikein intensiivisesti, ja Kasper alkaa hikoilla. Mies ei luovuta, vaikka Kasper kuinka yrittää vakuuttaa tälle pätevyyttömyyttään. Onko se edes sana, ei ole, Kasper päättää.
On.
Ei.
Ei Kasper tiedä, eikä kiinnosta. Ehkä on.
Kasper katsoo miestä torjuvasti, pudistaa päätään, ja siirtyy pöydän äärestä takaisin tiskin taakse turvaan.
Ja oveen ”Suljettu” –kyltti.
Ja intensiivisesti tuijottava mies äkkiä ulos, ennen kuin siitä on enemmän harmia.
Ulos.
-
Siellä se taas tuijottaa. Ikkunan toisella puolen se tuijottaa Kasperia, niin että sillä alkaa mennä hermot. Ei Kasper poliisille jaksa soittaa, kyllä se osaa tämän itsekin hoitaa. Mutta miksei Kasper sitten järkevänä ihmisenä tee asialle mitään?
Ja se kundi tuijottaa tuijottamistaan, Kasper turhautuu kaikkeen, siihen, tähän ja tuohon, ja viittoo sen sisään.
Ja se tulee, ja istuu pöytään niin kuin olisi siinä aina istunut. Ehkä se onkin, aikaisemmin. Ei Kasper sellaisiin kiinnitä huomiota. Ja Kasper tuo kahvia, vaikka tietää, ettei sitä kuitenkaan kukaan juo, kun se on keitetty eilisen puruista.
Ja niinhän se mies työntää kahvikupin kauemmas itsestään. Ja Kasper hymähtää.
”No kerro siitä keissistä.”
Ja niin se kundi, Joel, aloittaa kertomaan, kertoo seuraavat puoli tuntia ja Kasper kuuntelee ja kuuntelee, eikä edes tylsisty, vaikka yleensä asiakkaiden kerronta saa silmät painumaan alas, ja keskittymisen herpaantumaan. Mutta ei tällä kertaa.
-
Ei se edes ollut vaikeaa.
Se kundi halusi vaan tietää, että pettääkö sen puoliso sitä. Kasper istuu autossaan neljä tuntia kameran kanssa, katsoo linssin takaa, kun asiakkaan miesystävä harrastaa hyvin äänekästä seksiä isotissisen asianajajaystävänsä kanssa lähimmässä motellissa, ja palaa kotiinsa. Asiakkaan kotiin. Joelin kotiin.
Kasperista alkaa tuntua oudolta, ja se kiirehtii kotiin. Ehtii vessanpöntölle ja tyhjentää sinne puolisen tuntia aikaisemmin syömänsä kinkkupatongin.
Eikä se patonki edes ollut hyvää.
Kännykkä käteen, soitto asiakkaalle.
Valitettavasti mun täytyy perua meidän tän päivänen tapaaminen, on vähän terveydellisiä ongelmia. Ei, ei oo mitään vakavaa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin. Jos vaikka ylihuomenna sitten. Joo, sain tuloksia, kerron sitten. Kahvilassa, aivan. Kahdelta. Aivan, hei.
Sänkyyn, herätys kahdeksaksi, että ehtii aamulla juoksemaan. Tai sitten ei. Kasper poistaa herätyksen, nukkuu kahteentoista, eikä tunne oloaan yhtään paremmaksi. Tätä ei kuitenkaan seuraa toinen vessaepisodi, mutta läheltä pitää.
Kasper miettii, ja ankaran pohdinnan jälkeen tulee sellaisen johtopäätökseen, jonka haluaa kieltää, muttei pääse sen yli eikä ympäri, ja käsittää, että asiat vaan on niin.
Eihän se nyt vittu sen vika ole, että meni ja ihastui asiakkaaseen.
Kasper tulostaa kuvat.
-
”Sun kahvis on parempaa.”
Kasper hätkähtää, suoristaa selkänsä ja kiittää. Katsoo Joelia silmiin. Nyt on Kasperin vuoro katsoa intensiivisesti. Kundi katsoo kuvia, eikä sen ilme ole yhtään yllättynyt.
”Sä et näytä siltä, että sua harmittaisi ihan perkeleesti. Yleensä sellasilta ihmiset näyttää, kun niiden rakkaat pettää niitä”, Kasper toteaa, miettii, että onkohan tuo edes ihminen, kun ei mitään tunteita näytä.
Tai ehkä se on vaan hyvä peittelemään niitä. Kasperilla on taas vähän sellainen outo olo. Ihastumisen sivuvaikutuksia. Sen takia Kasper yrittää vältellä koko ajatusta. Välttelisi Joeliakin, mutta eihän se ole mahdollista näissä olosuhteissa.
”Ei tuo ole oikeasti mun puoliso, vaan kaverin.”
Miehen kasvoilla on hymy, joka näyttää siltä, ettei sitä voi millään varastaa. Kasper hymähtää, olisihan se pitänyt arvata, se ajattelee. Olis vittu pitänyt arvata.
”No miks vitussa sitten-”
”Ihan sen takia, että sä huomaisit, että mä olen olemassa.”
Kasperin silmät suurenee lautasiksi. Tai ainakin niin Joel sanoo myöhemmin, kun kertoo, että on istunut kahvilassa nurkkapöydässä aina siitä lähtien, kun se avattiin aina tähän hetkeen asti, ja on katsonut Kasperia. Ihan katsomalla katsonut ja unelmoinut ja vaikka mitä.
Ja Kasper kuuntelee ja itkee ja kuuntelee ja lopulta se päättyy siihen, että Kasper nousee pöydästä ja sulkee kahvilan, kävelee Joelin kanssa kotiinsa käsi kädessä, ja nukkuu kiinni Joelissa seuraavat lukemattomat yöt vittu aina siihen asti, kun ne on molemmat haudoissaan, ja silloinkin mahdollisesti samassa arkussa.
Tai näin Kasper ja Joel molemmat ainakin ajattelevat, kun ulkona on helvetin kylmä ja sataa lunta, ja Kasperin kädet on niin kohmeessa, ettei se saa ulko-oven lukkoa auki ilman Joelin apua.
tack så mycket.
