Kohtalo helvettiä pahempi, S, Ficlet

[onkonälkä]

Ficin nimi: Kohtalo helvettiä pahempi
Kirjoittaja: onkonälkä
Genre: Angst
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Sirius
Challenges: Tunne10, FF50 sanalla "Kuolema"
Guadaloupe nosti ikärajaa asianmukaiseksi.


Kohtalo helvettiä pahempi

Se, joka sanoi taivaassa olevan hauskaa, ei koskaan ole itse käynyt täällä. Valkoisia seiniä, siistejä vaaleita laattalattioita, puhtaita vaaleita kaapuja. Valkoista silmänkantamattomiin. Kaikki hauska on kiellettyä, ja päivien ainoa ilo on katseluvuorot. Tunti päivässä täysin olemattomana hahmona vanhoissa piireissä. Happena ilmassa siellä, missä elävät ovat. Tunnin mahdollisuus seurata taakse jääneen elämän rippeitä. Ja tätäkö pitäisi sietää ikuisuus? Olen ollut täällä jo vuoden, mutten vanhennut päivääkään.
  Potter, Potter, Vauhkomieli, Dumbledore, Dumbledore, Musta. Kuulen yksittäisiä nimiä jonkun huutamana. Oli aika siirtyä portille, aika käyttää taas tunti kuolevaisten joukossa. Hakeuduin Jamesin ja Lilyn luo. Olimme kuitenkin menossa samaan suuntaan. Hymyilen vaisusti Dumbledoreille, Albukselle ja Arianalle, ohittaessani heidät. James ja Lily seisoivat valkoisen portin lähellä, ja tähysivät minua väkijoukosta. Pian portti aukeni, ja me muutuimme hengiksi. Laskeuduimme Tylypahkan linnan ylle. Haikeus valtasi mieleni nähdessäni Harryn. Potterien avioparin haaleanharmaat hahmot leijuivat vieressäni, ja Lily itki yhä. Jo kuusitoista vuotta hän on päivittäin katsellut poikansa kasvamista, itkien tuskaansa, kun ei voinut olla osana poikansa elämää. Seurasimme poikaa koko tuntimme ajan. Ei henkenä oikein muutakan voinut. Ei voinut puhua, ei koskettaa. Vain katsoa, ja lipua haudanhiljaisena hahmona rakkaidensa perässä.
  Pian kohosimme vasten tahtoamme takaisin. Takaisin valkeaan ikävään, siihen maailmaan, jossa koskaan ei tapahtunut mitään, takaisin siihen paikkaan, jonne moni haluaa, mutta josta vielä useampi haluaa pois. Paikkaan, jonne tullaan, jotta voitaisi jäädä ikuisuudeksi. Paikkaan, josta ei ole pakotietä. Paikkaan, joka on pahempi kuin helvetti. Sitä kutsuttiin taivaaksi.

[Herkkuoone]

Ei henkenä oikein muutakan voinut.
Muutakaan on unohtanut yhden u-kirjaimen matkastaan. :>

Paikkaan, jonne tullaan, jotta voitaisi jäädä ikuisuudeksi.
Tässä kohdassa rakenne kuulostaa hieman kömpelöltä.  Tilanne raukeaisi, jos voitaisi-sana taivutettaisiin, muotoon voitaisiin.

Ensiksi täytyy kehua aihetta ja näkökulmaa. Mä en ole aiemmin törmännyt yhteenkään tekstiin, joka käsittelisi kuolleiden näkökulmaa. Ja muutenkin ajatus siitä, että kuolleilla olisi joka päivä mahdollisuus seurata tunnin ajan elämää maailmassa, jonka he itse ovat jo jättäneet taakseen. Melkein kylmät väreet juoksevat pitkin selkäpiitä moisesta ajatuksesta. Että joku katselisi, seuraisi kasvamista kuin salaa, ilman riskiä siitä, että voisi joskus jäädä kiinni.
Toinen asia, josta pidin, on kuvailu. Taivas, joka ajatellaan puhtaaksi ja rauhalliseksi. Niin. Voihan se olla molempia liikaakin – ainakin Kelmin mielestä. Tosin en varmaan itse pysyisi järjissäni, jos minut laitettaisiin paikkaan, jossa ei ole muuta värisävyä kuin ainaista valkeutta. Hyi. Ajatuskin sellaisesta puistattaa.

Lilyä käy sääliksi. Se on varmasti todella raskas tilanne, kun näkee joka päivä rakkaan lapsensa kasvavan kohti aikuisuutta voimatta vaikuttaa siihen itse mitenkään. Ei saa antaa tukeaan, halata ja lohduttaa. Ei mitään. Vain seurata sivusta. Lily-parka. :<

Tähän loppuun haluan vielä lainata kohdan, joka teki minuun vaikutuksen:
Ei voinut puhua, ei koskettaa. Vain katsoa, ja lipua haudanhiljaisena hahmona rakkaidensa perässä.
Niin totta, mutta samalla myös suloista, katkeraa ja satuttavaa. Kauniisti olet saanut tämän ajatuksen välittymään.

Kiitos. : )
~ Herkku.