Nimi: Sananvaihtoa
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: K11
Paritus: Remus/Sirius
Genre: one-shot, fluff/snog, slash
Summary: ”Kokeillaanpa tätä… vähän flirttiä ja vihjailua.”
A/N: Köh köh
Tällaista tapahtuu, kun saa yliannostuksen fluffyista S/R:ää ja Antti Tuiskua. Kursivoidut sanat ovat herran kappaleesta Miten Ois, osallistuu myös kys. kappaleella Yhtyeen tuotanto-haasteeseen.
Mitenhän sen nyt sanoisi... enjoy?
Sananvaihtoa ”Silmäsi kuin poreilevat haialtaat, poskesi äidin – siis jonkun muun kuin minun – leipomaa pullaa, hengityksesi kasvoillani kuin… kuin… minttuhammastahna?”
Oleskeluhuoneen punaisella sohvalla istuvan Remuksen suupielet nykivät ja meripihkaiset silmät siristelivät. Hän todella yritti, yritti niin kovasti pysyä vakavana Siriuksen seistessä keskellä suurta mattoa hänen edessään, kasvot punaisina helottaen. Pergamentti hänen silmiensä edessä esti katsekontaktin ja Remus tunsi olonsa kiitolliseksi. Oli tajuttoman vaikeaa saada ilme pysymään peruslukemilla Siriuksen ”runonlausujaisissa”. Vaikka tuntui julmalta ajatella niin, Remus tiesi, että Sirius oli heistä huonoin kirjoittaja ja luovan taiteen suoranainen väärinkäyttäjä.
Runon loputtua mustahiuksinen poika selvitti kurkkuaan ja loi ystäväänsä hyvin alentuvan ja säälittävän katseen. Remus tipautti toisen jalkansa sohvan reunaan nojaavalta reideltään, risti sormensa ja painoi leukansa niiden muodostamaa tukea vasten. Hampaat välähtivät yhteen puristettujen huulten välistä.
”M-mitä pidit?” Sirius takelteli ja laski katseensa.
”Tuota noin…”
Pidä pokka, älä naura. Ajattele täysikuuta… ”Onko tuon tarkoitus olla suloinen, viettelevä vai säälittävä? Tai siis herttainen, tarkoitin.” Remus potkaisi itseään sisäisesti heti kysyttyään. Hän oli ollut liian tahditon ja katui sitä. Ei ollut Siriuksen vika, ettei riimien tuottaminen ollut tälle yhtä helppoa kuin hänelle. Toinen oli enemmän toiminnan miehiä, ei kaunosieluinen ja herkkä Shakespeare.
Pojista tummempi heilautti kättään välinpitämättömänä. ”Ei se mitään. Minähän pyysin sinua alun perinkin vastaamaan rehellisesti.” Hän istui apeana ystävänsä viereen upottavalle sohvalle ja hautasi kasvot käsiinsä. ”En minä osaa.”
Remus tunsi ikävän piston sydämessään. Omatuntoaan rauhoitellakseen hän kiersi toisen kätensä parhaan ystävänsä harteille ja halasi tätä toverillisesti. Sirius ei kääntynyt katsomaan.
”Minä voisin auttaa sinua kirjoittamaan hänelle jotain kaunista”, Remus yritti vielä.
Se herätti toisen pojan kiinnostuksen ja tämä nosti vaikeasti tulkittavan, vaikkakin edelleen surumielisen katseensa lämpimänsävyisiin silmiin. Tummat kulmat kurtistuivat. ”Kenelle?”
”Et sinä huviksesi runoile, ethän?”
Jos mahdollista, Sirius karahti entistäkin punaisemmaksi. Vaivaantuneena hän pudisti päätään ja pysyi hiljaa, kuin peläten sanovansa jotain, mitä katuisi.
Remus oli tarpeeksi sinisilmäinen ollakseen tajuamatta. Hän yskäisi kerran ja katseli ystäväänsä määrätietoisesti. ”Kokeillaanpa tätä… vähän flirttiä ja vihjailua.” Nuoremman pojan huulet olivat aivan Siriuksen korvanjuuressa hänen aloittaessaan tulkintansa tummalla, röyhkeällä äänellä, jonka kuullessaan Sirius oli pudota sohvalta.
Kuka on tämä tungetteleva, kiusallisen lähellä istuva uusi Remus? hän kysyi itseltään, vilkuillen ihmissutta hermostuneena silmänurkastaan.
”Hei miten ois
mä ootan vielä hetkisen
se miten ois, saat päättää
Jos tuut kanssani, mä lupaan et nautit siitä
Jos tuut et unohda koskaan, ei”Pojista tummempi oli pudottaa silmät päästään, kun Remus kiipesi istumaan hänen syliinsä. Kullasta monta astetta tummuneet silmät nauroivat viettelevinä toisen viedessä provokaationsa yhä pidemmälle ja ilmeisesti näyttäessä ystävälleen, kuinka valikoidun kohteen kanssa todella toimittiin.
Sirius nielaisi. Hän ei tiennyt, kuinka pitkälle Remus näytöksensä veisi.
”Mä näyttäisin sulle salaisuuteni
ja mä näyttäisin vain sulle
Jos tuut kanssani, mä lupaan et nautit siitä
Jos tuut et unohda koskaan, ei”Remus kiehnäsi, ihan oikeasti kiehnäsi, leikki Siriuksen kiharaisilla hiuksilla ja kuljetti kättään poskipäältä leualle, hipaisi sitten alahuulta ja tuijotti sitä mietteliäästi. Sirius tunsi selvästi, missä kohden farkkujen saumat hankasivat toisiaan, pakottaen hänet melkein vinkumaan niin kuin hänellä oli tapana tehdä koiramuodossaan. Paitsi että nyt hän ei halunnut ruokaa tai palloleikkiä, vaan sylissään keikistelevää ystäväänsä. Miespuolista sellaista.
Tämä kyseinen ystävä repi tyhjästä jatkoa yhä mielenkiintoisemmaksi käyvään runoonsa, joka alkoi kyllä muistuttaa enemmän laulua kuin lausumista. Innosta ja ylilyödystä erotiikasta hehkuvan siluetin takana Sirius näki huoneen valaistustason himmenneen. Mitä ihmettä oli tekeillä?
”Sä tiedät vain murto-osan siitä mitä oon
tahdotko koko totuuden?
Sä tiedät vain sen mitä paljastin
mut pinnan alta…” Remus kumartui lähemmäs Siriuksen järkytyksen valtaamia kasvoja, hengitti kiivaasti ja iski lopulta silmää.
”Voit löytää miehen uuden.”Remus, joka oli juuri ratkeamassa nauruun, oli saada vakavia rytmihäiriöitä Siriuksen kaataessa hänet selälleen pehmeälle sohvalle ja suudellessa häntä suorastaan raivokkaasti. Ensireaktio tilanteelle oli jähmettyminen, mutta kultasilmä suli nopeasti vain hieman vanhemman pojan polttavia huulia vasten. Hän vastasi suudelmaan pehmeästi ja sen kiihkeys hellitti.
Hetken kuluttua Sirius vetäytyi ja jäi istumaan selättämänsä pojan lantiolle. ”Hups”, oli kaikki, mitä hän sai sanottua.
Remus virnisti. ”Kannatti näköjään havainnollistaa sinulle sanojen tärkeyttä lähikontaktissa. Vaikka taisitkin kääntää sanani minua vastaan.” Hän sai pidettyä naurun poissa äänestään. Sydän läpätti suudelman yhä vaikuttaessa alkoholipamauksen lailla hänen kehossaan, vaikkei hän ollut lainkaan varma, miten seurauksiin tulisi suhtautua.
”Sä olet juuri se johon mä täysin koukkuun jäin?” Sirius kokeili.
Remus tuijotti ystäväänsä ovelasti ja kosketti tämän huulia. ”Meidän pitäisi vaihtaa sanoja useamminkin”, hän nauroi pirullisesti. Sirius nyökkäsi, ja muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen he purskahtivat hengästyksestä katkeilevaan nauruun.
*
A/N2: Jotain pientä palautetta?
