Beta: Rose-Mary
Genre: Angst, Hurt/Comfort, ficlet
Ikäraja: S
Paritus: Taustalla Draco/Ginny
Summary: "Se on nyt tapahtunut", vastasin sen enempää selittämättä.Varoitukset: Lukemiseen tarvitaan omaa mielikuvitusta
----
Tunsin viiman pyyhkivän kasvojani. Sen olisi kai pitänyt virkistää ja selkeyttää ajatuksiani, mutta tulin entistä epävarmemmaksi. Kotoa lähteminen ja Blaisen pyytäminen Dracon seuraksi ei ehkä ollutkaan ollut mikään maailman paras idea, vaikka sellaiselta se oli tuntunut, kun sairaalasta oli soitettu Dracolle ja oma puhelimeni oli hakeutunut käteeni.
“Ginny?” miesääni oli vastannut epävarmasti.
“Se on nyt tapahtunut”, vastasin sen enempää selittämättä. Eikä selitystä olisikaan tarvittu, Blaise ymmärsi ilmankin.
“Tulen heti.”
Vajaan minuutin päästä ovelta kuului vaimea
poks.
Juoksin Dracon luo ja suutelin tätä otsalle. Sen jälkeen vaelsin pihalle kuin transsissa.
Luotin Blaiseen, mutta en tiennyt miten hän pärjäisi tällaisissa tilanteissa.
Ainakin hän pystyi olemaan paikalla, muistutin itselleni, ja tiesin että minun piti palata kotiin.
Tärisevin käsin otin avaimet laukustani ja avasin oven. Heti olohuoneeseen päästessäni tilanne valkeni minulle: vaikka olinkin päässyt hetkeksi pois asioiden keskeltä, ne eivät todellakaan olleet poistuneet. Hetken helpotus katosi, ja tilalle tuli masennus - taas.
Draco nimittäin nauroi. Se nauru olisi kenestä tahansa muusta kuulostanut normaalilta, mutta koska tiesin tilanteen, huomasin pienen vivahteen ilmoittamassa, että kaikki ei tosiaankaan ollut kohdallaan. Nauru kuulosti ontolta, sillä siinä ei ollut sitä aitoutta mitä pitäisi. Hän nauroi vain pystyäkseen vakuuttamaan minulle, ettei mitään olisi tapahtunut. Hän yritti siirtää huolensa syrjään. Hän oli oikeassa, en millään pystyisi ymmärtämään tunnetta, eihän se minua koskenut. Mutta silti minuun sattui. Olisin voinut ottaa vaikka puolet siitä tuskasta häneltä pois, kunhan se vain auttaisi. En voisi kuitenkaan tehdä muuta kuin katsella hänen äänetöntä itkuaan, ja toivoa että se hellittäisi.
Minun täytyi pudistaa päätäni ja kääntää selkä rakkaalleni uudestaan.
En pysty auttamaan. Anteeksi.----
A/N: Ton tapahtuman ei oo tarkotuskaan tulla suoraan (tai ehkä ollenkaan) selville, se täytyy miettiä ite.
Mä otan ilolla ne lyhyetkin kommentit vastaan
(Ja jos et tykänny niin rakentava sit mukaan)
