Nimi: Siniset silmät ja miellyttävä kissantuoksu
Kirjoittaja: Seidig
Beta: Ei ole
Ikäraja: S
Paritus: Arabella Figg/Argus Voro
Genre: Romance?
Varoitukset: -
Disclaimer: En omista mitään tunnistettavissa olevaa.
Summary: Hän kohotti leukaansa ja hymyili takaisin luoden omasta mielestään varsin voimakkaan ja urhean vaikutuksen itsestään, totta kai hän pelastaisi neidon pulasta jos sellainen hänen tielleen Tylypahkassa ilmestyisi.
A/N: Tulin tämän parituksen keksineeksi tuossa jokin ilta sitten ja tykästyin ihan hirveästi! Juteltiin kaverin kanssa näistä epätavallisemmista parituksista ja hän sitten mainitsi Dumbedore/Figgin ja siitä huomasin että kato hei Voro ja Figg olis ihania koska ne on molemmat surkkeja ja tykkää kissoista :3 Niinpä siitä sitten innostuin tän kirjottaan. En muista että oliko Tylypahkassa lukukausi jo alkanut kun se Harryn oikeudenkäynti oli (muistaakseni ei, koska ei Ron ja Hermionekaan ollu koulussa sillon) mutta sovitaan että tässä oli. Osallistuu tuohon Rarepari10 –haasteeseen. Kommentoikaahan jos kerta luettekin? <3
SINISET SILMÄT JA MIELLYTTÄVÄ KISSANTUOKSU
Arabella Figg tunsi itsensä erittäin hermostuneeksi. Itse asiassa, hän ei edes muistanut milloin olisi pelännyt yhtä paljon kuin nyt, vaikka olikin ollut miltei sydänkohtauksen partaalla nähdessään ankeuttajat Potterin pojan ja tämän serkun kimpussa. Samasta asiastahan nytkin oli kyse, tai no, oikeastaan oikeudenkäynnistä jossa oli kyse samasta tilanteesta. Todistamaanhan Albus Dumbledore hänet vain oli pyytänyt, mutta ei hän koskaan missään sellaisessa tehtävässä aikaisemmin ollut ollut joten oli aivan luonnollista että häntä hermostutti.
Hän miltei juoksi rehtori Dumbledoren perässä pidemmän miehen harppoessa hänen edessään kolme askelta portaita kerralla. Mies ei ollut sanonut sanaakaan sen jälkeen kun he olivat poistuneet hänen työhuoneestaan, ilmeisesti heillä oli kiire. Arabellalle teki tiukkaa pysyä perässä kipeän nilkkansa ja selkänsä kanssa. Kissatkin olivat jääneet ruokkimatta, toivottavasti niillä sen verran oli ruokaa jäljellä että selviäisivät.
Arabella oli jokseenkin helpottunut portaiden loputtua – hän olisi voinut vannoa että oli juuri ravannut ainakin kahdet sadat portaat alas – sillä nyt hänen oli helpompi kiirehtiä Dumbledoren perässä. Kuitenkin mies pysähtyi hänen edessään ja näin ollen myöskin Arabella.
Vasta nyt hän kohotti katseensa kivilattiasta ja tajusi Dumbledoren pysähtyneen jututtamaan selvästi vanhaa ja väsyneen, mutta sitkeän näköistä miestä. Tämä murahteli ja nyökytteli, eikä Arabella voinut olla huomaamatta erityisen kirkkaansinisten silmien katseen suuntaavan suoraan häneen.
Hieman hämmentyneenä Arabella käänsi katseensa takaisin lattiaan asetellen vaaleanpunaista huivia harteillaan paremmin. Ei hänellä koskaan ollut miestä ollut. Sitä paitsi hänen iässään - miltei seitsemänkymmentä - ei ollut enää soveliasta katsella miehiä. Eikä hän sellaista edes mihinkään tarvinnut, kun kerta pärjäsi kissojensa kanssa ihan hyvin!
Siitä huolimatta, hänen oli pakko todeta että tämä mies vaikutti kiinnostavalta. Ei tietenkään sellaisella tavalla, ei! Ainoastaan yleisesti kiinnostavalta, vähän samalla tavalla kuin Albus Dumbledore tai Harry Potter olivat kiinnostavia henkilöitä.
Arabellan katseen osuessa lattiaan hän oli huomannut oranssinruskean, tuuheakarvaisen kissan kiehnäämässä miehen repaleisia ja likaisia harmaita housuja vasten. Eikö tällä ollut vaimoa, joka pesisi ne? Arabellaa puistatti hieman. Hän oli tottunut järjestykseen ja puhtauteen eikä voinut sietää likaa.
Kissan silmät olivat vähintäänkin yhtä pistävän siniset kuin miehellä. Niihin sekoittui lisäksi hieman valkoista, mikä sai ilmeen suhteellisen karmivaksi. Vaikka Arabella rakastikin kissoja, tätä kissaa hän olisi normaalioloissa säikähtänyt.
Hän kohotti katseensa Dumbledoren tarttuessa hänen käsikynkkäänsä ja väistämättäkin kohtasi taas tämän vahtimestarin katseen. Pienehköt, hieman verestävät silmät välähtivät ja Arabella säpsähti pakottaen kasvoilleen pienen hymynkaltaisen ennen kuin tunsi litistyvänsä Dumbledorea vasten ja tajusi olevansa ilmiintymässä taikaministeriölle.
**
Argus Voro oli luutunnut aulaa koko päivän. Oppilaat olivat suvainneet ravata edestakaisin – mikä oli varmasti täysin tahallista, voi kun hän saisi rehtori Dumbledorelta luvan käyttää ketjuja joilla ripustaa oppilaat nilkoista kattoon! – ja ulkona oli harvinaisen märkä sää, joten lattia oli täynnä kuraisia jalanjälkiä. Oli silkkaa ironiaa että aina kun hän oli saanut aulan puhtaaksi ja raahautunut noidannuolesta kärsivän kipeän selkänsä kanssa huoneeseensa kupposelle kermakaljaa, oppilaat olivat ehtineet viettää jotain ”rääkätkää Voro-raukkaa”-päivää kyseisessä tilassa, joka juuri oli hohtanut puhtautta.
Niinpä hän oli taas kuuraamassa itsekseen jotain jalanjälkiä pois lattiasta ja kiroamassa Riesua – se Riesun karkotusanomuskin pitäisi saada tehtyä, eihän sitä penteleen räyhänhenkeä muuten koskaan saataisi pois Tylypahkasta – joka oli juuri tehnyt tuhojaan etelätornissa tiputtamalla Armando Dippetin rintakuvan portaikosta alas kolmoskerrokseen missä se taasen oli rymäyttänyt pari haarniskaa nurin.
Kuullessaan askeleet läheisistä rappusista hän oli havainnut rehtori Dumbledoren lähestyvän ja ajatellut saman tien mainita Riesusta sekä oppilaista. Ilmeisesti arvon rehtorillakaan ei ollut aikaa kuulla hänen ehdotuksiaan koulun ilmapiirin parantamiseksi, vaan tämä vain ilmoitti poistuvansa koululta joksikin aikaa ja lätilätiläti. Tottahan Argus kunnioitti rehtoria, mutta tällä hetkellä hän oli niin turhautunut ja ärsyyntynyt että ei pystynyt keskittymään hänen puheeseensa.
Itse asiassa, Argus oli hieman hämmentynyt huomattuaan rehtorilla olevan mukanaan ehkä suunnilleen hänen kanssaan samaa ikäluokkaa oleva pienikokoinen, hiirulaismainen nainen. Hän oli kietoutunut vaaleanpunaiseen hartiahuiviin sekä jonkinlaiseen hamevirikkeeseen ja hänen katseensa oli painunut lattiaan.
Arguksen huomion kiinnitti kuitenkin jokseenkin miellyttävä kissantuoksu joka tulvahti naisesta häneen asti. Ilmeisesti tämäkin oli kissanomistaja – tai sitä parempi, usean kissan omistaja! Hän kurtisti hieman kulmiaan naisen vilkaistessa häntä selvästi hämillään.
Jokin hytkähti Arguksen sisällä hänen katseensa havaitessa jonkin hyvin vähän hymyä muistuttavan, mutta kuitenkin sinne päin, naisen kasvoilla. Hän kohotti leukaansa ja hymyili takaisin luoden omasta mielestään varsin voimakkaan ja urhean vaikutuksen itsestään, totta kai hän pelastaisi neidon pulasta jos sellainen hänen tielleen Tylypahkassa ilmestyisi. Kuitenkin harmaahiuksinen nainen oli jo kadonnut rehtori Dumbedoren kanssa ja jäljellä oli enää tyhjää ilmaa ja kiviseinä hänen edessään. Täysin hänen tuuriaan – tämä naisyksilö oli jotenkin herättänyt hänen kiinnostuksensa. Ja se oli paljon, sillä hän ei ollut ollut pitkään aikaan kiinnostunut mistään muusta kuin ärsyttävien pienten sottapyttyjen listimisestä ja Riesun karkottamisesta.
Vaikka Argus olisikin voinut vannoa ettei tulisi näkemään tätä naista enää tämän jälkeen, loppupäivän aikana hän räyhäsi ainoastaan Weasleyn kaksosille ja tyytyi vain mulkoilemaan loppuja oppilaita.
Toisin sanoen hän oli hyvällä tuulella ja yllätti itsensä hymyilemästä useamman kerran itsekseen päivän aikana.
---