Seuraava päivä:
- Mitääh? Pirita on muka serkkusi? Ettehän ole lainkaan samanlaisia, Essi huusi ensimmäisellä välitunnilla kerrottuani asian.
- Kyllä ja Per, Piritan isoveli, on SEKÄ serkkuni, ETTÄ velipuoleni.
- Täh?
- Sitähän minäkin mietin kuultuani asiasta. Tajusitko edes mitä selitin sinulle äsken?
- Noup.
- Uargh. Tätini on elossa, asuu Suomessa, parin korttelin päästä meistä. Pirita on serkkuni, Per on sekä minun ja Jannan, että Piritan velipuoli. Äiti ja isä salasivat asian koko ajan tähän saakka. Monta vuotta. Koko elinikäni.
- Vai niin.
- Et kai vieläkään tajunnut, kysyin Essiltä joka pudisti päätään. – Voi olla vaan hyvä, ettet tajuakaa. Tule, tunti alkaa.
- Tullaan, tullaan.
- Ja vielä yksi asia: tätä EI levitetä eteenpäin.
- Juu juu, tajuun kyllä. Mennään jo.
- Huomenta oppilaat, kaunis päivä tänään, opettajamme aloitti samalla kun suuntasimme paikoillemme Essin kanssa.
- Kuulostaa pahalta, Essi kuiskasi suupielestään.
- Niin. Taitaa olla opettaja mennyt viimeinkin sekaisin…
- En suinkaan, neiti Väänänen.
- Anteeksi.
- Ei mitään. Minulla on teille ilo ilmoittaa, että meidän luokkamme on yksi koulun pesäpallo joukkueista tänä vuonna. Oikeastaan se on teille etuoikeus, olettehan viimeisellä luokalla peruskoulussa. Ottelu pidetään perjantaina pesäpallostadionilla. Kyllä, perjantai on tällä kertaa urheilupäivä. Kovana pesäpallon rakastajana ja ylpeänä luokastani, toivon, että ette tuota minulle pettymystä. Siten on tämän päivän tuntimme uhrattu joukkueen treenaamiseen. Eli nyt, pakatkaa kirjanne takaisin laukkuihin ja näemme 10 minuutin päästä koulun kentällä. Jos olen muistanut oikein, niin teillä on tänään liikuntaa, joten liikunta vaatteet ja –kengät päälle.
Tämän ilmoituksen jälkeen kaikki rupesivat kannustamaan luokanvalvojaamme ja pakkailivat kirjojaan reppuihinsa. Näköjään tästä päivästä ei tulekaan niin kamalaa kun olin kuvitellut. Ehkä.
Urheilupäivä:
Aamulla heräsin auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun. Silloin tiesin, että tästä päivästä tulisi hyvä ja menestyisimme hienosti.
Päivän aloitimme jalkapallolla ja siitä jatkoimme suunnistuksen pariin. Loppupäivästä oli aika Pesäpallo ottelulle. Pelaisimme ensimmäisenä 9C luokkaa vastaan, jolla oli Marika, Johanna ja Pirita.
Kun tuli minun vuoroni lyödä, Pirita oli heittäjänä. Juuri minun tuurillani. Tällä kertaa se oli vain hyvä asia. Luojan kiitos, että olin hyvä pesiksessä, koska Pirita heitti vain kierteitä. Kaksi ensimmäistä ei lentänyt pitkälle ja kolmannella, viimeisellä, lyönnillä päätin paljastaa koko roskan.
- No niin serkkulikka. Näytä mihin pystyt, Sanoin ilkeän kylmästi ja katsoin häntä suoraan silmiin. Kaikkien katselijoiden ilmeet venähtivät. Kaikki tiesivät, kuinka palonarat välimme oli Piritan kanssa.
- Mistä sait tietää, kuka kertoi?
- Äitini. Voi olla, että isä haluaa nähdä joskus poikansa. Olihan Per jo 18 vuotias tai vanhempi?
- Sillä tuskin on väliä.
- No niin. Tytöt, tytöt, älkää tapelko, luokanvalvojamme keskeytti keskustelumme.
- Hyvä on. Näytä parhaasi mihin pystyt, on niin puuduttavaa tässä vain seisoa.
- Hyvä on, Pirita sanoi, katsoi pirullisesti ja tähtäsi pallon päin naamaani. Löin ja katselin jonkin aikaa pallon tasaista ja nättiä kaarta kohti metsää, kunnes havahduin ja lähdin juoksemaan kunnaria. Vielä minä kostan heille itseni ja perheeni puolesta. Se on selvä.
