Nimi: Sadepäivien piristys
Kirjoittanut: Chibi
Ikäraja: S
Paritus: Roy/Riza
Genre: Romance
Fandom: Fullmetal Alchemist
Vastuuvapaus: Hahmot tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuunottamatta.
Sanamäärä: n. 1200
A/N: Hyvää syntymäpäivää
Larjus! Söpöilyä canon parituksella, toivottavasti pidät! Osallistuu myös sisarficcihaasteeseen. Tämän tekstin sisarficci on
FMA: Tyttäreni on taiteilija, S-*-
Vaikka syksyn haistoi jo ilmassa, taivaalla kirkkaana ja korkealta paistava aurinko lämmitti vielä selvästi valaistessaan sisään kasarmin ikkunoista. Riza Hawkeye tunsi lämmön virkapuvun läpikin auringon koskettaessa olkapäitä ja kylkiä hänen kävellessään käytävän suurten ikkunoiden ohi kohti everstin huonetta. Pysähtyessään ovelle, nainen koputti, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta. Hän työnsi oven auki ja kohtasi työpöydälle selkänsä kääntäneen everstin tuijottelemassa ulos ikkunasta. Kahvikuppi höyrysi pöydällä eikä Rizan eilen sille laskema paperipino näyttänyt pienentyneen lainkaan, mutta senhän hän jo tiesikin. Nainen kopautti kantansa yhteen ja tervehti everstiä korostetun pelkistetysti.
”Mikä upea päivä! Eikö teistäkin luutnantti?” Roy sanoi aurinkoisella äänellä, mutta kääntymättä tuolillaan. Aurinko paistoi epäsuorasti ikkunasta valaisten huoneen ja mies vaikutti aivan liian tyytyväiseltä ottaen huomioon, että loppuviikon sataisi.
”Jos niin sanotte”, joskus tämä tuntui Rizalta typerältä. Esittää, kuin he eivät olisi aamulla heränneet samasta sängystä, kuin Riza ei olisi aamulenkkinsä jälkeen patistanut Royta heräämään ja suihkun jälkeen keittänyt kahvia miehen vihdoin raahauduttua keittiöön virkapuku vain puoliksi päällään. Silti hän hymyili Royn kommentille ja ylenpalttiselle ilolle. Huomenna se olisi todennäköisesti huuhtoutunut miehen kasvoilta sateen mukana.
”Teillä on silti töitä”, Riza huomautti ja laski työpöydälle kantamansa pinon papereita jo eilen ja toissa päivänä tuomiensa pinojen seuraksi. Roy käännähti tuolillaan, vilkaisi papereita ja sitten ne pöydälle asettanutta naista. Rizan ilme oli tavallisen vakava eikä Roylla ollut ongelmia lukea siitä, kuinka hänen viikkonsa kuluisi, jos kasa ei pienenisi tämän päivän aikana.
Siltikin mies tyhjensi rauhallisesti kahvikuppinsa hiljaisuuden vallitessa. Hän nousi ylös pöytänsä äärestä ja astui niin lähelle luutnanttia, että ammatillisuuden raja häilyi jo. Roy virnisti Rizan kovalle ilmeelle ja yskäisylle. Hänen teki älyttömästi mieli suudella naista, mutta he eivät voisi ottaa sitä riskiä, joten Royn olisi odotettava kotiin asti. Niinpä hän astui naisen ohi naulakon luo, nappasi takkinsa, lakkinsa ja työnsi hansikkaat taskuunsa.
”Sadepäivän puhteita, luutnantti”, Roy vastasi virnistäen ja poistui käytävään ennen kuin Riza ehti sanoa vastalausetta. Naisen kulmat kurtistuivat hetkeksi tämän katsoessa päivittäin kasvavaa käsiteltävien raporttien pinoa everstin pöydällä. Sadetta oli kuitenkin luvattu viikoksi, joten hän odotti raporttien läpikäynnin alkavan viimeistään ylihuomenna. Todennäköisesti ensimmäinen sadepäivä menisi Royn kiukutellessa hyödyttömyyttään kuin pikkulapsi.
-*-
”Katsokaa kuinka eläväisen kuvan suloinen tyttäreni piirsi”, Maes hihkui istuessaan pöydän ääreen Havocin ja Fueryn väliin tunkien. Hän esitteli aurinkoisen ihailevan ja leveän hymyn saattelemana epämääräistä tyttärensä piirtämää sekamelskaa.
”Mitä se esittää?” Roy kysyi epäilevästi samalla napatessaan kuvan lähempään tarkasteluun. Riza kohotti katseensa lounaastaan ja vilkaisi kuvaa miehen kädessä päätään pudistellen, vaikka pieni hymy kävikin naisen kasvoilla. Maes nappasi kuvan takaisin tuskastuneena ja yritti vielä esitellä sitä Havocille ja Fuerylle.
”Ei sillä ole väliä. Ettekö näe, että tyttäreni on taiteilija”, mies huokaisi silmälasejaan korjaten ja taitteli kuvan tarkoin vaalien takaisin virkapuvun vasempaan etutaskuun. Hän taputti taskua vielä kuin korostaakseen ja tarkistaakseen kuvan tallessa oloa.
”Hawkeye onko sinulla suunnitelmia illalle? Gracia pyysi kysymään liittyisitkö seuraamme päivälliselle?” Hughes ehdotti nojaten hieman pöydän yli kohti luutnanttia. Tavallisen kova ilme suli Rizan kasvoilta ennen vastausta.
”Kiitos kutsusta, mutta vietän aikaa miesystäväni kanssa.”
”Ai sen, josta et suostu kertomaan mitään, vaikka olette olleet yhdessä jo ikuisuuden”, Havoc puuttui keskusteluun virnistäen kulmiensa alta. Rizalta oli joskus lipsahtanut sananen seurustelusta, mutta muuta kukaan ei ollut saanut luutnantista irti.
”Juuri hänen. Aamulla vaikutti kyllä siltä, että hän saattaa joutua jäädä ylitöihin. Paperityöt tuntuvat aiheuttavan päänvaivaa”, Riza vastasi ilmeettömänä eikä kiinnittänyt lainkaan huomiota Royn murahdukseen vieressään.
”Kuulostaa hurmaavalta”, Maes sanoi hieman sarkastisena, mutta hymyillen. Havoc pyöräytti silmiään ja nousi pöydästä suunnaten askelensa epäilemättä ulkoilmaan.
”Miten sen nyt ottaa. Hän on toisinaan maanvaiva. Etenkin sadepäivinä”, Riza kertoi ja ohitti kokonaan, kuinka Roy tuuppasi hänen polveaan omallaan pöydän alla. Maes henkäisi huolestuneena ja levitteli käsiään niin, että Fuery joutui siirtämään tarjotintaan.
”Joudut siis kestää sadepäivien kiukuttelua sekä kotona, että töissä? Sääliksi käy. Halutko, että otamme Royn itäsiipeen, kunnes sade lakkaa?” Maes kysyi Rizalta jättäen Royn kokonaan huomiotta, kuin tämä ei huoneessa olisikaan.
”Luutnantti on sadepäivieni ainoa piristys. En todellakaan ole tulossa itäsiipeen teidän kanssanne”, Roy vastusti kohottaen haarukkaansa, kuin uhkailisi Hughesia sillä. Maes vain nauroi ja kumartui sitten Royn puoleen.
”No tule sinä meille edes syömään”, Maes haastoi nojaten lähelle Royn kasvoja.
”Minulla on treffit”, eversti vastasi puolihuolimattomasti ja virnisti. Maes pyöräytti silmiään kommentille. Roy melkein odotti miehen esittävän jatkokysymyksiä tai huomauttelevan, kuinka hänen pitäisi jo asettua ja hankkia vaimo.
”Säästähän edes treffiseurasi sadepäiviesi kiukuttelulta”, Maes naljaili vinosti hymyillen ja vilkaisi pikaisesti Royn ohitse myös Rizaa. Roy kurtisti kulmiaan ja huokaisi syvään kommentille keskittyen sitten takaisin ruokailuun. Hän oli jo hetken ihmetellyt, ettei Maes ollut kysellyt häneltä mitään Rizaan liittyen edes yksityisesti.
-*-
Ulkona taukoamatta ropisevasta sateesta huolimatta Roy hymyili Rizan astuessa huoneeseen. Mies kävi jo läpi ensimmäisiä raportteja. Huomenten ja aamun kierroksen läpikäynnin jälkeen eversti avasi suunsa hienoinen hermostuneisuus äänessään.
”Sinulle on lähetys sivupöydällä”, Roy kertoi Rizalle, joka kurtisti kulmiaan ja vilkaisi aiemmin auki olleen oven taakse jäänyttä sivupöytää takanaan. Pöydällä oli valtava kukkakimppu ja pieni rasia, sekä kortti.
”Eversti, tämä on sopimatonta”, Riza henkäisi selvästi yllättyneenä.
”Rauhoitu luutnantti, satun vain tuntemaan erään kukkakauppiaan”, Roy rauhoitteli luutnanttia, vaikka sanat olivatkin puoliksi valhetta. Tietenkin kukat olivat Rizalle, eivätkä vain ja ainoastaan siksi, että hän oli joutunut taas tuhlaamaan myyntikojulla pienen omaisuuden.
Riza luki kortin ja vilkaisi työpöydän ääreen. Roy oli jo keskittynyt täysin pöydälle kasaantuneiden papereiden läpi käymiseen ja allekirjoittamiseen. Riza hymyili kukille ja avasi niiden viereen tarkoin asetetun pienen paketin. Nainen nappasi kynän lehtiöstään, kirjoitti kortin alareunaan yhden sanan ja työnsi paketin sisältöineen virkapuvun housujen taskuun.
”Minulla on palaveri führerin kanssa”, Riza mainitsi pysähtyessään everstin pöydän eteen.
”Ehdittekö takaisin lounaalle?” Roy kysyi nostamatta katsettaan teräsalkemistin raportista. Pojan käsiala muistutti lähinnä harakan varpaita ja tekstistä selvän saaminen vaati osaksi jopa arvailua.
”Kaikkien suunnitelmien mukaan kyllä.”
”Entä se toinen kysymys?” Roy kysyi äänessään hieman hermostuneisuutta ja nosti katseensa edessään seisovaan alaiseensa. Rizan ilmeestä ei voinut lukea mitään.
”Saatte vastauksen kirjallisena”, Riza sanoi täydellisen ammattimaisuuden säilyttäen ojentaessaan kukkien mukana tulleen kortin everstille. Roy kurotti kättään liian pitkälle, jotta saattoi kortin ottaessaan kuin vahingossa silittää naisen rannetta ja sormia.
”Uskallanko lukea sen ennen kuin olette poistunut?” Roy kysyi katse tiukasti naulittuna luutnanttiin, kun he molemmat pitivät kiinni kortista miehen sormien silittäessä Rizan omia. Rikkomatta katsekontaktia Riza nyökkäsi ja vain häivähtävä hymy kävi tämän kasvoilla silmiä myöden. Roy hymyili ja vilkaisi kelloa työhuoneen seinällä.
”Voitte poistua, näemme lounaalla.”
Riza kopautti kantansa yhteen ennen kääntymistä ja poistumista. Roy odotti oven kiinni painumista ja avasi kerran taitetun kortin hymyillen tapoihinsa täysin sopimattoman leveästi. Roy luki Rizan vastauksen ja piilotti lapun sormuksen seuraksi povitaskunsa pohjalle.
Roy nosti katseensa töistään oven auetessa. Maes asteli sisään koputtamatta ja pyyhkäisi jopa takkinsa hartioilta viimeiset pisarat pitkin everstin huoneen lattiaa.
”Melkein voisi luulla, ettet ole enää sateella hyödytön”, Maes sanaili availlessaan takkinsa nappeja. Hän ei muistanut, että Roy olisi koskaan hymyillyt sateella, joka pakotti miehen sisätöihin ja esti tulialkemian käytön. Vaikka satoi jo kolmatta päivää, eversti näytti tyytyväisemmältä, kuin pitkään aikaan.
”Kuten sanoin, luutnantti on sadepäivieni piristys”, Roy vastasi viitaten parin päivän takaiseen lounaskeskusteluun. Maesin ilme kirkastui ja tietoinen hymy nousi tämän kasvoille. Roy katui sanojaan jo nyt.
”Hän taitaa olla todella taitava”, Maes totesi viekkaalla äänensävyllä.
”Mielikuvituksesi on kyltymätön”, eversti tuhahti ja heitti ystäväänsä rytätyllä raporttikopiolla. Sormien napsahduksen saattelemana se kuitenkin paloi ilmassa jättäen Maesin heiluttelemaan kättään nyrpeän näköisenä. Savunhaju jäi ilmaan leijumaan, vaikka vähäinen tuhka hajosi niin pieneksi, ettei sitä voinut erottaa edes Hughesin takin rinnuksilta.
”Kunhan vain joku päivä löydät itsellesi vaimon ja asetut. Sen minä haluan nähdä”, Maes sanoi ja käänsi selkänsä Roylle. Hän tiesi, ettei miehen tarvitsisi nähdä hänen leveää virnuiluaan, toinen kyllä aistisi sen.
”Eikö sinulla ole töitäkin!” Roy huudahti ja heitti miestä kohti uuden rytätyn raporttikopion, tällä kertaa toisen olkapäähän osuen.
Maes poistui yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin. Miehen nauru kuului vielä pitkälti käytävästä, kun tämä poistui kohti omaa työhuonettaan. Roy pudisti päätään ja naurahti itsekseen käytävästä naurun lisäksi kuuluvalle ystävänsä yksinpuhelulle. Kun tämä kamala sota loppuisi, Maes saisi olla hänen bestmaninsa. Siihen asti everstiluutnantti saisi vain patistaa häntä asettumaan ja naimisiin.
-*-
