Title: Kuolema korjaa tuskan
Author: Beau
Rating: K-11
Warnings: huonosti kuvailtu kuolema.
Summary: Äiti oli aina sanonut, että häntä täytyisi totella.
Disclaimer: J.K.Rowling omistaa kaiken, minä vain leikin hänen hahmoillaan.
A/N: Lyhyt versio siitä yöstä, kun pikku-Luna näki äitinsä kuoleman.
Kuolema korjaa tuskan
Kuun valo hohti ikkunasta ja loi varjoja naisen kasvoihin. Kultaiset hiukset valuivat hänen kasvoillensa ja silmät olivat keskittyneet kaatamaan oikeita aineita kattilaan. Kynttilä paloi huoneen pimeässä nurkassa, jossa 9-vuotias Luna seurasi tarkasti äitinsä tekeleitä.
Tuuli puhalsi avonaisesta ikkunasta ja sai kynttilän liekin väpättämään. Pikku tyttö huokaisi ja alkoi naputtamaan kynsiään puoli huolimattomasti pöydän reunaan. Hän ei pitänyt äitinsä kokeista, ne olivat usein miten tylsiä, eikä koskaan tapahtunut mitään jännää. Isä sanoi, että äiti halusi pysyä kaukana vaarallisista kokeista minun vuokseni.
Juuri kun Luna oli aukaisemassa suunsa, kertoakseen menevänsä nukkumaan, jotain tapahtui. Kattilasta alkoi nousta erinlaisia värejä, punaisia, keltaisia, vihreitä, lopuksi sinistä ja pronssia sekaisin. Ainoastaan kaksi viimeistä väriä jäi tekemään ilmaan erinlaisia kuvioita. Ne muodostivat sydämmiä, pilviä, tähtiä, mutta lopuksi pehmeän näköisestä savusta tuli jänis.
Nainen hymyili pienesti, ennen kuin vilkaisi tytärtään. Hän oli onnistunut kokeessaan, hänen tyttärestään tulisi korpinkynsi.
Juuri kun nainen oli nostamassa hiuksiaan nutturalle. Se tapahtui. Aineet alkoivat pitää meteliä ja kolinaan. Huuto tukahtui naisen huulille, eikä tämä voinut kuin kuiskata:
"Suojaudu Luna, suojaudu.."
Kattila räjähti, ja siitä seurasi kivulias ääni. Taikuuden voima kiersi huoneen ja poksautti ikkunat rikki, ennen kuin hyökkäsi naisen kimppuun saaden tämän huutamaan tuskasta.
Kuului tömähdys ja nainen makasi lattialla.
Luna nielaisi kyyneleensä, ennen kuin rymisteli äitinsä luokse. Hän ei itkisi, ei varmana. Tyttö alkoi töniä naista, pyytäen tätä herämään. Turhaan. Isä oli lähtenyt ministeriöön johonkin kokoukseen, eikä siitäkään olisi apua. Luna tiesi, ettei hänen äitinsä ollut kuollut, koska tämän rintakehä kohoili epätasaiseen tahtiin.
"Luna..veitsi..tapa..minut", sanat tulivat kuiskauksina ja epäselvinä, mutta tyttö ymmärsi ne. Äiti oli aina sanonut, että häntä täytyisi totella.
Juosten, vaaleatukkainen enkeli haki keittiöstä juuri teroitetun veitsen. Hetken ihastellessaan sen kaunista hopeista päätä, Luna ryömi äitinsä luokse. Nainen siirsi merensiniset silmänsä tyttäreensä ja nyökkäsi. Pieni hymy kohosi Lunan kasvoille, tämän iskiessä veitsen äitinsä sydämeen.
Hiljaisuus ahdisti Lunaa. Eikä tyttö voinut kuin ihailla veren tahrimaa veistä, joka oli juuri uponnut hänen äitinsä lihaan. Luna antoi viimeinkin yhden kyyneleen valua poskellensa.
Kynttilä oli viimeinkin sammunut ja kuu tanssi tähtien kanssa.
