Nimi: Lokakuussa
Kirjoittaja: Kupla
Genre: Romance, fluff
Paritukset: Hermione/Lavender
Ikäraja: K-11
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta.
Tiivistelmä: Mutta lokakuussa hän tunsi ensimmäisen kerran Lavenderia kohtaan jotain ihan muuta kuin aiemmin.
A/N: Olen ollut pidemmän aikaa ilman ficcauksen iloja. Aika ei ole koulun vuoksi riittänyt ja voimat ovat olleet kortilla. Ehkä nyt on sitten aika palata ficcauksen pariin taas aktiivisemmin. Tämä on neljäs kirjoittamani femmeteksti koskaan ja toinen femmeficcini (ensimmäisen kirjoitin toisesta fandomista, eikä se ole julkisessa levityksessä), joten kuulisin ihan mielenkiinnolla teidän mielipiteitänne. Itse seurustelen tytön kanssa, ja tässä on paljon mukana myös omia tunteitani ja kokemuksiani siitä, kun ihastuin ja rakastuin tyttöön ensimmäistä kertaa. Jatkoa tähän ficciin ei sitten ole tulossa, mutta parituksella saatan lisää raapustella.
Se alkoi joskus lokakuussa. Ei Hermione ollut koskaan katsonut tyttöjä samalla tavalla kuin poikia. Pikkutytöstä lähtien Hermione oli aina tykästynyt poikiin ja miehiin. Katsellut jänteviä käsivarsia ja pörröisiä hiuksia, ja miettinyt, miltä tuntuisi kun kesän karkeaksi saama hänen kättään suurempi käsi haparoisi otetta hänen sormistaan. Hermione ei ollut koskaan tuntenut olevansa kovinkaan hyvä poikien kanssa. Pojat säikähtivät takkutukkaista ja isohampaista tyttöä, joka loisti kaikessa älyä vaativassa ja suorastaan sädehti joka kerta, kun hän sai ilmentää tietoaan. Oikein yksinäisinä öinä Hermione oli kuvitellut hänestä sillä hetkellä viehättävimmän pojan kädet ympärillään, asetellut peittonsa ja tyynynsä selkänsä taakse ja nukahtanut jonkun aivan muun syliin.
Ei, Hermione ei ollut koskaan ajatellut tyttöjä siten kuin poikia.
Oli Hermione joskus miettinyt, millaista olisi tytön kanssa. Hänen ollessaan kolmannella oli seitsemännellä luokalla ollut yksi tyttöpari. He olivat aivan tavallisen näköisiä, mutta kulkivat käytävillä käsi kädessä ja hymyilivät jatkuvasti kuin heikkopäiset. Juorut olivat kulkeneet nopeasti. Hermionesta pariskunta oli suloinen, siinä missä jotkut muut ilmoittivat voivansa pahoin nähdessään tuollaista epäluonnollisuutta. Ja kyllä Hermione näki kateuden joidenkin tyttöjen silmissä.
Tytöt eivät vain olleet Hermionea varten. Hän ei pystynyt kuvittelemaan itseään tytön kanssa. Vaikka Hermione ei ollutkaan tavallisen tytön perikuva, hän koki itsensä kuitenkin tietyllä tasolla hyvinkin naiselliseksi. Hän halusi olla suhteessa nainen, kauniimpi osapuoli, se jolle availtiin ovia ja ostettiin kukkia.
Oli enemmänkin hämmentävää, ettei Hermione yllättynyt sen enempää tuntiessaan vatsassa sen tutun muljahduksen haistaessaan Lavenderin tuoksun tämän viilettäessä Parvatin kanssa hänen ohitseen. Se muljahdus salpasi hetkeksi hengen, kihelmöi sormenpäissä ja suorastaan vaati henkäisemään. Aina ennen Hermione oli pitänyt vain miesten tuoksusta. Joidenkin hiki sai hänet puremaan huultaan, tiettyjä ihmisiä hän olisi halunnut haistella tuntikausia. Naisten hajuvedet tuoksuivat kyllä hyvältä, mutta Hermionen oli kyllä pakko myöntää, että useimmiten itse tytöt tuoksuivat joltain ihan muulta kuin häntä miellyttävältä.
Lavender tuoksui hyvältä.
Hermione oli laittanut sen merkille aiemminkin. Mutta lokakuussa hän tunsi ensimmäisen kerran Lavenderia kohtaan jotain ihan muuta kuin aiemmin.
Lavender oli nätti, sitä ei käynyt kieltäminen. Hänellä oli syvänsiniset silmät ja kullanruskeat hiukset, jotka heiluivat usein kahdella hieman hapsottavalla letillä. Lavenderin pienen pystynenän alle syntyi vaakaryppy hänen hymyillessään oikein leveästi, ja hänellä oli kevyet hymykuopat molemmilla poskillaan. Ehkä siksi Hermione ei tuntenut minkäänlaista kauhua sitä kohtaan, mitä tapahtuisi, jos hän alkaisi seurustella Lavenderin kanssa. Mitä muut sanoisivat ja ajattelisivat. Lavender oli ihan liikaa, Hermionella ei olisi mitään mahdollisuuksia tämän suhteen (ei, vaikka hänen hampaansa olivatkin olleet säällisen kokoiset jo pidemmän aikaa eivätkä hänen kasvonsa kukkineet finnejä yhtä komeasti kuin useimmilla pojilla). Ja Lavender piti luultavastikin pojista.
Hermione otti tavaksi käydä suihkussa aina Lavenderin jälkeen. Silloin ilmassa leijuvassa vesihöyryssä oli nimittäin sävähdys Lavenderin shampoota, jotain kevyttä ja kukkaistuoksuista. Hermione nautti siitä, että hän pystyi hengittämään sisäänsä tuoksuvaa ilmaa. Se tuntui täyttävän keuhkot helposti ja sai aikaan kutituksen vatsanpohjassa.
Hermione oli vilkuillut Lavenderia syrjäsilmällä pariin otteeseen tämän pukiessa ja riisuutuessa vuoteensa vieressä, ja hänen oli pakko myöntää, että tämän vartalo miellytti hänen silmäänsä yllättävän paljon. Lavenderilla oli pyöreät reidet ja lantio sekä kauniin malliset rinnat. Hermionesta oli suloista, miten teeskennellyn paljon Lavender tuskaili viime vuosina pyöristyneistä muodoistaan ja kullanvaaleista ihokarvoistaan, sillä ilmiselvästi Lavender piti kehostaan ja nautti reaktioista, joita hän saattoi saada ihmisissä aikaan. Joskus Lavender jätti tahallaan paitansa ylimmät napit napittamatta livahtaessaan illalla oleskeluhuoneeseen hakemaan sinne unohtuneita tavaroitaan. Tytön tyytyväinen virne hänen palatessaan kertoi, että tämä oli varmasti kumartunut riittävän syvään esineitään kerätessään.
Lavender ja Hermione olivat täysin eri sarjaa. Lavender ei ymmärtänyt mitään numerologiasta, eikä Hermione ymmärtänyt tämän viehätystä ennustukseen. Parvatin ja Lavenderin kiihkeä väittely jostakin ennustukseen koskevasta sai kuitenkin Hermionen irvistyksen sijasta virnistämään; Lavender oli niin suloinen pitäessään ennustuksesta niin paljon.
”Sinulla on kauniit hiukset”, Hermione sanoi yhtenä lokakuun kylmänkosteana iltana Lavenderille. Ulkona satoi vettä, se rummutti linnan kattoja ja sai mutaisen maan entistä kosteammaksi. Voro oli yhtä äreä kuin aina lokakuussa hänen puunatessaan oppilaiden sisälle kantamasta kurasta sotkeentuvaa lattiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Makuusalissa oli kuitenkin kuivempaa ja lämpimämpää kuin käytävillä, ja kyntteliköt saivat vuoteiden paksut samettiverhot hehkumaan punaisen eri sävyissä. Kynttilöiden valo kuulsi Lavenderin hiuksien läpi tämän kammatessa niitä ja sai ne hohtamaan kultaisina.
”Ai, kiitos”, Lavender vastasi yllättyneenä ja kääntyi hymyilemään sängyllään lukevalle Hermionelle. ”Ne ovat aika hyvässä kunnossa juuri nyt – kävin viimeksi Tylyahossa leikkauttamassa kaksihaaraiset pois ja muotoiluttamassa vähän latvoja.”
”Minusta ne ovat aina hyvässä kunnossa”, Hermione virkkoi kevyt hymy huulillaan. ”Paremmassa kuin minun.”
”Enpä nyt tiedä”, Lavender hymähti ja alkoi selvitellä sormilla jotain olematonta takkua niskassaan. ”Meillä on vaan ihan erilaiset hiukset. Sinulla on paljon paksummat kuin minulla, eivätkä ne varmasti lähde yhtä helposti – odotan vain sitä päivää, kun nämä putoavat lopullisesti päästäni.”
Tytön nauru oli kevyttä ja sai typerän virneen kohoamaan Hermionen huulille.
”Noh.”
Lavenderin sileä otsa meni ryppyyn tämän yrittäessä saada takkua oiottua. Hänen katseensa kävi pikaisesti Parvatin vuoteella, mutta tämä oli kai jossain uuden poikaystävänsä kanssa.
”Minä voin auttaa”, Hermione tarjoutui. Hän otti peitolle kirjan viereen laskemansa kissakuvioisen kirjanmerkin ja laittoi sen kirjansa väliin, ennen kuin hän nousi ylös sängyltään. Tyttö tassutteli viileän kivilattian yli paljain jaloin ja istahti Lavenderin taakse sängylle.
”No – voisitko… kiitos”, tämä mutisi. Lavender tuntui hieman jännittyvän, kun Hermione etsi takkua lettien laineille saamien suortuvien joukosta. Hiussotku oli aivan lähellä Lavenderin niskaa, niin lähellä, että Hermione tunsi sormenpäissään tytön ihosta hohkaavan lämmön. Hän siirsi muut hiukset pois tieltä ja alkoi hellästi erotella hiuksia irti toisistaan. Takku ei ollut kummoinenkaan ja se oli äkkiä selvitetty.
”Kas noin”, Hermione hymähti. Häneen iski äkillinen halu kietoa kätensä Lavenderin ympärille, painautua tämän selkää vasten ja hengittää tämän tuoksua. Näin lähellä Lavenderia Hermione ei muistanut olleensa pitkään aikaan, ja se sai hänen vatsansa kipristelemään ilosta ja jännityksestä. Ehkäistäkseen ongelmallisia hetken mielijohteitaan Hermione laski kätensä nopealla liikkeellä syliinsä, jääden kuitenkin istumaan Lavenderin sängylle.
”Kiitos”, tämä kiitti ja kääntyi Hermionea kohti. ”Kyllä sinä ainakin takut osaat selvittää, en tuntenut mitään. Itse olisin vain repinyt sen auki.”
”Mm-m”, Hermione mumisi vastaukseksi. Lavenderilla oli yllään vielä koulupuku, sillä tämä oli kai menossa suihkuun. Solmionsa Lavender oli riisunut ja samalla käärinyt kauluspaitansa hihat ja avannut ylimmät napit. Ne paljastivat solisluut, joilla lepäsi pieni kultainen sydän.
”Nätti koru.”
”Kiitos, minä… minä sain sen mummoltani”, Lavender vastasi ja tuntui sitten hämmentyvän. Hänen silmänsä näyttivät katsovan Hermionesta ohi jonnekin ihan muualle. Kuin huomaamattaan tyttö kurottautui kaivamaan jotain tyynynsä vierestä. Löydettyään etsimänsä hän veti sen syliinsä ja rutisti itseään vasten.
”Oi, onpa suloinen kani”, Hermione henkäisi. Lavenderilla oli sylissään pieni kanipehmolelu, joka näytti varsin aidolta. Sillä oli mustanharmaa, kiiltävä turkki, joskin sen tassut olivat ruskeat. Pienet lasisilmät kiilsivät makuusalin pehmeässä valossa. Pehmolelua oli pidetty hyvin, mutta siitä näki, ettei se ollut enää ihan uusi.
”Se on Binky”, Lavender mutisi ja silitti huolimattomasti kaninsa korvia. Hän laski katseensa pehmoleluun ja jäi tuijottamaan sen päätä.
”Binky..?”
Hermione nielaisi loput sanansa ja antoi silmiensä levätä Lavenderin päiväpeiton tikeissä.
Binky oli oikea kani, joka kuoli Lavenderin ollessa kolmannella luokalla. Hermione muisti vieläkin, kuinka hän oli nähnyt Lavenderin itkevän täysin lohduttomasti kuultuaan kanistaan. Se oli jäänyt ketun saaliiksi. Muistoon sekoittui häpeää, joka kohotti yhä kevyen punan Hermionen poskille. Hän ei ollut erityisen lohduttava Lavenderia kohtaan.
”Oliko Binky… Oliko se samanlainen kuin tuo?” Hermione kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hänestä tuntui, että hänen oli pakko sanoa jotain. Lavender hätkähti hieman kysymystä ja likisti kaniaan pikaisesti rintaansa vasten.
”Ei, Binky… Binky oli valkoinen. Minä ostin tämän sen jälkeen, kun Binky…” Lavenderin ääni haipui.
”Mikset sinä hankkinut uutta kania?” Hermione kysäisi. Heti kysymyksen karattua hänen huuliltaan hänen teki mieli takoa kalloonsa jotain järkeä. Hyvin hienotunteista ja kohteliasta.
”Olisin minä halunnut, mutta äiti sanoi, että olen liian vanha pitämään kaneista. Ne ovat kuulemma vain pikkutytöille. Ja olen kuitenkin täällä enimmän osan vuodesta.”
”Jaa.”
Hermione ei osannut enää sanoa mitään. Lavender huokaisi raskaasti, ja Hermionen vilkaistessa tämän kumaraan painettua päätä hän erotti pieniä kyynelhelmiä tytön silmissä.
Hermione ojensi kätensä ja kietoi ne Lavenderin hartioille. Hän veti tytön syliinsä. Lavender ei vastustellut, vaan painoi kasvonsa Hermionen rintakehälle. Hermione tunsi tytön tärisevän hieman jokaisella hengenvedollaan, mutta tämä tuntui rauhoittuvan valitettavan äkkiä. Hermionen oli pakko myöntää, että hän oli tietyllä tavalla iloinen saadessaan lohduttaa Lavenderia sylissään ja hänen oli pakko taistella hölmöä virnettä vastaan.
Lavenderin pää lepäsi Hermionen rinnalla vielä hetken aikaa tämän täysin rauhoituttua. Hermione silitteli hitaasti Lavenderin selkää ja yritti olla miettimättä, miltä tuntuisi suukotella kaikki ne kyyneleet pois tytön silmistä ja hellitellä tämä sitten paremmalle mielelle. Pettyneenä Hermione päästi irti Lavenderista tämän vetäytyessä kauemmas. Hän käänsi kasvonsa sivuun Hermionesta ja kaiveli hameensa taskusta nukkaantuneen nenäliinan. Hermione katseli sivummalle Lavenderin pyyhkiessä silmänsä ja niistäessä nenänsä.
”Joko sinulla on parempi mieli?” Hermione kysyi. Hän katsoi taas Lavenderia, jonka silmät ja nenä punoittivat hieman.
”Vähän”, Lavender vastasi ääni paksuna. Hän nielaisi ja yskäisi saadakseen äänensä takaisin normaaliksi ennen jatkamistaan. ”Mutta kyllä se siitä. Anteeksi vain.”
”Älä pyydä anteeksi”, Hermione hymähti. Hän ojensi kätensä ja silitti Lavenderin pehmeää poskea. Vasta sen tehtyään hän tajusi, miten hellä ja paljastava kosketus oli ollut. Punastus tuntui kohoavan hänen kasvoilleen, kunnes Lavender yllättäen ojentautui häntä kohti ja painoi huulensa hänen huulilleen.
Lavenderin huulet olivat hieman karheat mutta kimmoisat, ylähuuli oli vähän rohtunut tytön edellisellä viikolla sairastaman nuhan vuoksi. Hermionesta Lavender maistui tuoreilta marjoilta, ja hänen oli pakko toivoa, ettei hänen henkensä haisisi tai suunsa maistuisi pahalta. Lavenderin painautuessa lähemmäs Hermionea kaikki turhat ajatukset katosivat tämän päästä. Lavender tuntui tietävän, mitä hän teki, ja Hermione myötäili tämän huulien liikkeitä.
Sillä hetkellä perhoset Hermionen vatsassa tuntuivat leviävän joka puolelle hänen kehoaan ja valtaavan täysin hänen ajatuksensa.
Hermionen viimeinen tulkitsemisen arvoinen tajunnanvirta koski tytön aikaisemmin lukemaa kirjaa. Se kertoi muinaisesta Roomasta ja sen tavoista. Roomalaisille lokakuu oli kotiinpaluun kuukausi sotilaiden palatessa koteihinsa pois talven tieltä.
Lavenderin suudellessa Hermionea se tuntui ihan yhtä oikealta, kuin hän olisi palannut kotiin pitkän matkan jälkeen.
