Otsikko: Tunnustan
Kirjoittaja: Soni
Oikolukija: astars913
Pari: Severus/ Regulus
Ikäraja: S
Tyyli: Angst
Tiivistelmä: Tunnustan että kadun sitä rakkaani.
Vastuunvapaus: En omista enkä tahdo loukata.
A/n:
Rare10 varten toinen parini. Lyhyt mutta ytimekäs eikös?
Jästivaatteet. Kylmä, kalsea ilma ja he istuivat kosteassa ruohossa taajaman laidalla. Oranssista valosaasteesta huolimatta Regulus löytää tähtensä kaukaa taivaalta.
– Katso tuo tuossa on Andromeda, kuten serkkuni ja tuolla oikealla on Lohikäärme, hän sanoo lapsekas innostus äänessään ja tähtien veroinen tuike syvissä silmissään.
– Minä rakastan sinua.
Hänen piti sanoa toiselle ja tämän kasvoille joiden rakastava, palvova ja onnellinen hehku on palanut hänen mieleensä.
Sanat eivät kuitenkaan tulleet ulos.
Hän kumartui sen sijaan,
raukka, suutelemaan Regulusta kevyesti ja pyysi näyttämään uudestaan pienen Reguluksen taivaalta pidellessään toista kainalossaan.
Yön läpi naurua, keveitä suudelmia, kauhtuneet vaatteet hänen komerostaan, joiden alta vaihtui ruumiillinen lämpö.
Vielä auringon alkaessa nousta he eivät eronneet. Heillä oli kerrankin aikaa olla yhdessä.
Siellä usvaisella rinteellä, auringon valo pörröisissä hiuksissaan ja silmissään Regulus tarttui häntä kädestä. Hän saattoi kuulla toisen sanat jo tämän lyhyestä katseesta ja ne saivat hänen sydämensä hakkaamaan.
– Severus...
Regulus nostaa katseensa heidän käsistään häneen, silmät täynnä pelkoa, huolta, kaikki perinteiset muurit poissa. Hän limitti sormensa Reguluksen viilenneeseen käteen.
– Regulus
Hän piti kädessään sillä hetkellä Regulusta, tämän koko inhimillisintä ydintä.
Ja voi kun hänen aarteensa oli kaunis. Ylpeys sai hänen koko sisimpänsä väräjämään sanomatonta rakkautta. Hän tunsi sen läpi koko olemuksensa.
– Minä...todella...sinua, Reguluksen sanat takeltelivat epätoivoisena.
Hän oli varma kuolevansa siihen paikkaan hetken puhtaasta täydellisyydestä. Hän tyytyi mykästi vain nyökkäämään ja yrittämään ilmaista tunteitaan suudelmallaan.
Hän ei koskaan saanut sanottua sanojaan, vaikka hän ne tuhannesti toiselle toisti mielessään. Koskaan eivät ne Regulusta elossa saavuttaneet. Viimeiseen asti hän jätti sanomatta todelliset tunteensa, että Regulus oli hänen kaikkensa, ainoansa ja elämänsä kuten hän oli alusta asti tiennyt olevansa Regulukselle. Hän oli ajatellut, että ehkä toinen tiesi hänen tuntevan vihdoin samoin, ettei hänen tarvitsisi ihan vielä uskaltaa tunnustaa ja antaa valtaa.
Katumus ei edes riittänyt ryhtymään kuvaamaan Severuksen tunteita. Pettymys oli vasta alku sille sekasorrolle, joka hänen mielensä valtasi.
Tuo muisto, joka kummittelee hänen mielessään niin elävänä. Joka kerta se avaa raakuudellaan jokaisen haavan, jonka hän oli saanut huolella peiteltyä ja taitaa hänet kaksin kipeästä ja kaipuusta.
Kolme sanaa, jotka hänen luissaan kummittelevat, jotta hänen mennyt rakkaansa kuulisi ne ensimmäistä kertaa.