Kirjoittaja: Rascal
Ikäraja: K-11
Fandom: Beyblade (Metal Masters -tuottari)
Paritus: Gingka Hagane/Ryuga (Gingka Hagane/Kyoya Tategami)
Genre: slash, drama
Varoitukset: spoilaa Metal Fusion E51, Metal Masters E42
Vastuuvapaus: Sarja ja hahmot kuuluvat Takao Aokille. Mikä ei ole tunnistettavissa kuuluvaksi alkuperäiseen tarinaan ja juoneen, on sitten omaa ficcarin mielikuvitustani ja valhetta. Teksti on kirjoitettu puhtaasti viihdyttämis- ja fanitustarkoituksessa tavoittelematta mitään rahallista hyötyä.
Yhteenveto: Siinä missä Gingka edustaa valoa, Ryuga on pimeyttä, ja he ovat aina olleet toistensa äärimmäisiä kilpailijoita. Mutta kilpailijuuteen on aina liittynyt tiettyä vetovoimaa.
A/N: Periaatteessa strayshipping Gingka/Kyoya on se, minkä mä näen inspiroivimpana ja selkeimpänä tuossa sarjassa, mutta nyt Metal Mastersin jaksoissa on alkanut olla sellaista Gingka/Ryuga -vihjailua, että ei tältä voinut välttyä. Edelleen, Beyblade-slashiin ja sarjan faneihin törmää kovin harvoin, mutta paikkailen parhaani mukaan vajetta ja tarjoan luettavaa BB:n ja slashin ystäville. Tämä ficci siis sijoittuu tuon E42:n jälkeisiin tapahtumiin Ryugan ilmestyttyä auttamaan Gingkan joukkuetta päihittämään amerikkalaiset bleidaamisen MM-finaalissa. Voitettuaan Jackin Ryuga sanoo Gingkalle nuo sanat, jotka lainasin ensimmäiseen repliikkiin.
Marsupilami oli taas mukana lietsomassa muutenkin ylitsevuotavaa innostusta. Lukuhetkiä!
Valon ja varjon rajaviiva
”Mä en anna sun hävitä noille feikkibleidaajille.”Kuten aina, Ryugan todelliset aikeet on luettava pienistä eleistä, tauoista sanojen välissä, siitä, mikä jää leijumaan ilmassa. Monet uskoisivat tästä mielellään todeksi vain sen viileän, vihaisen kuoren, mutta Gingka on aina tiennyt, ettei se ole totuus Ryugasta. Hän on nähnyt tämän pojan taistelevan pimeää voimaa vastaan, kamppailevan säilyttääkseen bleidaajan sielunsa ja itsensä, ja hän tietää, että Ryuga on pohjimmiltaan aivan samanlainen kuin he muutkin. Tämä esittää valinneensa yksinäisen tien ja kulkevansa omia polkujaan, mutta Ryuga on aina ollut paikalla, kun he ovat tätä tarvinneet.
Ja siksi Gingka seuraa tätä stadionin uumeniin. Koska kyse ei ole vain siitä, että he tarvitsisivat Ryugaa vaan tämä tarvitsee heitä yhtä lailla.
Et pääse minnekään ilman ystävien tukea. Jotain, minkä puolesta taistella.”Ryuga, odota!”
Hän kuulee entisen Lohikäärmekeisarin tuhahtavan. ”Vieläkö sä seuraat mua? Eikö sulla ole ottelu alkamassa?”
Gingkan askeleet eivät edes hidastu tämän sanojen myötä, ja hän saavuttaa vihdoin valkeahiuksisen pojan.
Heidän katseidensa kohdatessa Gingka näkee samat muurit kuin kaikki muutkin. Ryugan silmissä on jotain, käsky pysyä loitolla ja olla ottamatta enää askeltakaan lähemmäs. Vähäksi aikaa hän pysähtyy miettimään, onko hän sittenkin elätellyt harhaluuloja Ryugasta.
”Miksi sä autoit meitä? Halusitko sä oikeasti vain kostaa Zigguratille päihittämällä sen bleidaajat?”
Ryuga tuhahtaa. ”Totta kai. Teidän pärjäämisenne ei kiinnosta mua vähääkään, mutta ne pellet mä haluan tuhota. Tämä oli liian hyvä tilaisuus jättää käyttämättä.”
Valkeahiuksinen haastaa hänet pelkällä katseellaan olemaan eri mieltä. Riidanhaluisuus ei ole koskaan haihtunut tästä edes Lohikäärmekeisarin tuhouduttua. Ryuga on niitä bleidaajia, jotka eivät voi ääneen myöntää tarvitsevansa apua tai kaipaavansa kenenkään seuraa.
Tai kiittää avusta.Nähdessään Gingkan epäluuloisen ilmeen Ryuga kohottaa kulmiaan. ”Luulitko sä tosissasi, että mulla olisi muita syitä otella sitä ääliötä vastaan? Sun auttamiseksi?” Se omahyväinen perusilme on jo liiankin tuttu Gingkalle.
Sä et huijaa mua, Ryuga. Mä näen sun lävitsesi sun sieluusi. Tiedän, ettet sä ollut siellä stadionilla vain osoittaaksesi vihasi HD Akatemiaa kohtaan. ”Mä en ole mikään sun seuraajasi, Gingka. Sä ja sun Galaxy Pegasus ette ole mikään vastus mulle.”
”Suuria sanoja ottaen huomioon, että viimeksi kun me oteltiin tosissamme, sä hävisit meille”, Gingka muistuttaa nähden heidät siellä Lohikäärmekeisarin suunnittelemalla peliareenalla, tuulisella, pimeällä huipulla. Hän näkee Ryugan kasvoilta, ettei tämä ole unohtanut sitä hetkeä, kun tajusi olevansa vain välikappale suurempien voimien pelissä. Se hetki, kun ne voimat valtasivat hänet ja muuttivat hänet lohikäärmeeksi, on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi Ryugan mieleen. Miksi muuten tämä olisi puhunut menneisyyden aaveista? Ne eivät olleet lakanneet huutamasta, ja Ryuga oli itse kertonut sen hänelle äsken.
Punahiuksinen on heistä kuitenkin se, joka antaa ensiksi periksi. Hänen askeleensa kohti Ryugaa ovat nyt varovaisempia ja lyhyempiä kuin hetkeä aiemmin.
”Mä olen kiitollinen sulle, Ryuga. En tiedä, miten me oltaisiin selvitty niistä ilman sua.”
Lohikäärmeen kesyttäjä ei ole yhtään sen parempi vastaanottamaan kiitoksia kuin jakamaan niitä. Tämä kääntää katseensa sivuun kestämättä kohdata ystävällisyyttä. Gingkan auttaessa hänet alas tornin huipulta Ryuga ei ollut jäänyt kiittämään tätä. Hän oli siirtynyt varjoihin ja kadonnut pois äänettömästi jättämättä jälkeäkään itsestään.
Gingka antaa Ryugalle hetken aikaa myöntää sen, minkä he molemmat tietävät todeksi, mutta tämän ylpeys ei anna periksi siihen. ”Mitä sä teit sinä aikana, kun Lightning L-Drago muuttui Meteo L-Dragoksi? Sä et ole meidän vihollinen, Ryuga. Sä tulit auttamaan meitä, kun me oltiin menettää Tsubasa pimeälle voimalle. Jos sä vihaisit meitä – jos sä vihaisit mua – sä et olisi tehnyt sitä. Sä et olisi tullut takaisin.”
Valon ja varjon välinen raja on harvoin terävä viiva. Pikemminkin se on häilyvä alue, jossa pimeys ja valo kohtaavat ilman, että silmällä voi erottaa, missä kohdassa niin oikeastaan käy. Aluksi se raja saattaa vaikuttaa selvältä, mutta kun sitä tarkastelee lähempää, sen erottaa vain heikommin ja heikommin.
Heidän välillän ei ole ikinä ollut selvää rajaa, eivätkä heidän roolinsa ole selvästi toistensa ääripäitä. Joissain kohdissa kyllä, mutta siinä välissä on muutakin. Kun he ottelevat toisiaan vastaan, pelaaminen ei ole ikinä mustavalkoinen hyvän ja pahan kohtaaminen.
”Sä et ottele vain, koska vihaat kaikkea ja haluat aiheuttaa tuhoa ja pelkoa”, Gingka jatkaa hiljaa tuntien sydämensä lyövän aina vain nopeammin. Ryugan lähellä hänestä tuntuu aina siltä kuin hän olisi jonkin magneettisen vetovoiman äärellä. Ehkä se johtuu siitä, että heidän kiekkonsa edustavat ääripäitä, Pegasus valoa ja L-Drago pimeyttä. Ehkä siitä, että Gingka kehitti Ryugasta itselleen pakkomielteen ja sen äärimmäisimmän kilpailijan, eikä ole vielä päässyt täysin yli siitä tunteesta. Ryuga vetää häntä edelleen puoleensa, ja hän ei pysty vain kävelemään tämän ohitse sanomatta mitään. Hän ei pysty antamaan Ryugan vain kääntää selkäänsä ja kadota jälleen. ”Sä et voinut antaa mun hävitä niille, koska sä tiedät, millainen on oikea bleidaajan sielu ja Zigguratin koekaniineilla sitä ei ole.”
Hän tuntee äänensä voimistuvan loppua kohti.
”
Sulla on oikea bleidaajan sielu. Ja se sielu ei ole ikinä niin musta, että sä olisit tullut paikalle vain kostonhimon ja vihan takia.”
”Mitä sä selität?” Ryuga huokaisee, mutta ei kuulosta vakuuttavalta. ”Mitä sä haluat musta, Gingka?”
Nuorempi heistä on aika varma, että hänen ei pitäisi tehdä tätä. Että hän tekee virheen ajaessaan heidät tähän tilanteeseen, koska lopulta kumpikaan heistä ei voita mitään. Ryuga tietää sen ehkä paremmin kuin hän, eikä siksi anna periksi. Tämä on taistelijaluonne, joka ei kestä häviämistä.
”Ryuga...”
Punahiuksinen ei vastaa lopulta sanallisesti mitään. Hän ei oikein tiedä itsekään, mitä haluaa. Ei tiennyt siinä vaiheessa, kun säntäsi Ryugan perään eikä vieläkään.
Mutta hän tietää sen verran, että Ryugan täytyy tuntea se sama vetovoima myös. Miksi muuten tämä olisi palannut? Miksi tämä olisi tullut auttamaan heitä jo kahdesti?
Gingka katsoo Ryugaan ja hetken hampaiden kiristelyn jälkeen tämä lopulta antaa periksi ja tarttuu lyhyempää poikaa takista sysäten hänet seinää vasten voimalla, joka saa Gingkan kakomaan. Hän ei ehdi saada hengitystään kulkemaan kunnolla ennen kuin Ryuga estää sen jälleen, tällä kertaa painamalla huulensa hänen huulilleen.
Ja kuten voi kuvitella, Ryugan tapa suudella on kaukana hellästä ja rakastavasta. Ihan niin kuin bleidatessakin, on vaikea sanoa, onko tämä pelkästään vihainen ja väkivaltainen vai onko niiden dominoivien piirteiden alla muutakin. Aivan niin kuin pelatessaan, myös suudellessaan Ryuga tekee selväksi, että hän on se, joka hallitsee tilanteen (sikäli, kun siitä voi edes käyttää nimitystä ”suuteleminen” - Ryugan huulet pikemminkin runtelevat Gingkan huulia kuin haastaen tämän taisteluun, eikä punahiuksinen voi olla vastaamatta haasteeseen. Se kuuluu hänen luonteeseensa).
Se on aivan erilaista kuin Kyoyan tai Hyoman suuteleminen. Ryuga on fyysisesti vahvempi kuin kumpikaan hänen kahdesta muusta kilpailijastaan, eikä Gingka voi tosissaan tasavertaisesti taistella vastaan.
Hän on ottelussa kukistanut jokaisen kilpailijoistaan, mutta hänellä ei ole koskaan ollut voittoisaa tunnetta Ryugasta. Tämän kultaisissa silmissä on aina hohtanut kielto ajatella, että he olisivat jollain tapaa tasavertaisia. Peli ei ole missään vaiheessa todella päättynyt heidän välillään mihinkään ratkaisuun. Gingka kukisi Lohikäärmekeisarin, mutta se ei ollut tämä todellinen Ryuga. Heillä on yhä välit selvittämättä.
”Ryu----”
Gingka ei ehdi edes henkäistä toisen nimeä ennen kuin puhe katkeaa vaikerrukseen Ryugan viedessä kätensä hänen paitansa alle ja puristaessa kyntensä kiinni hänen ihoonsa kaikkea muuta paitsi varovaisesti.
Hän ehtii tuskin ajatella, että tässä se hetki nyt on, jota he ovat janonneet kierrellessään toisiaan kuin jotain, minkä koskeminen polttaisi, kun Ryuga kohottaa yhtäkkiä kätensä hänen kaulalleen ja työntää hänet kovaotteisesti seinää vasten. Kultaisissa silmissä hehkuu pelkkä suuttumus kuin Gingka olisi juuri loukannut häntä verisesti – anteeksiantamattomasti.
”Jatka sä vain haaveiluasi. Tätä ei tapahdu”, valkeahiuksinen poika ärähtää ja irrottaa kätensä antaen Gingkan vihdoin hengittää (mikä tarkoittaa lähinnä yskimistä ja kakomista aluksi, että henki edes kulkee).
Gingka ei saa tilaisuutta sanoa, että hän uskoo Ryugan sanovan niin vain, koska on liian itsepäinen myöntämään muuta. Tämä on jo tarrautunut ajatukseen, ettei ryhdy mihinkään tällaiseen ja vastustaa kaikkea vetovoimaa. Luonnonvoimat ovat haastaneet Ryugan, ja tämä on päättänyt taistella vastaan. Mikään maailmassa ei saa tätä luopumaan päätöksestään.
”Pidä se arpinaamainen kaverisi ja unohda mut. Se on kuitenkin mustasukkainen, enkä mä kaipaa mitään välienselvittelyä sen kanssa. Mä olen jo kerran voittanut sen, enkä tarvitse uusintaa. Se tyyppi ei ole riittävä haaste mulle.”
Punahiuksinen ojentaa kätensä Ryugan kääntäessä hänelle selkänsä. Hän on huutamassa tämän perään, kutsumassa tätä takaisin, mutta ääni ei suostu muodostumaan muuta kuin pahaisena kähähdyksenä.
”Voita se viimeinen jenkkipelle, Gingka. Jos sä olet yhtään se bleidaaja, jona mä sua pidän, sä voitat sen. Älä tuota mulle pettymystä”, Ryuga muistuttaa kääntymättä katsomaan häneen.
Ryuga ei ikinä juokse. Tämä vain ilmestyy yhtenä hetkenä ja katoaa toisena, kävelee vähän matkan päähän ja on pian poissa näköpiiristä. Tämä ei ole mitään uutta siihen verrattuna.
”Ryuga...”, Gingka huokaisee hiljaa ja kääntää katseensa suunnasta, jonne valkeahiuksinen poika äsken katosi.
Kiitos, että tulit. Sä pelastit meidät. Mä lupaan olla tuottamatta sulle pettymystä, koska jos sä uskot muhun, mä en voi hävitä. Sun takiasi mä en häviä, Ryuga.Hän tietää, että jossain Kyoya seuraa tätä finaaliottelua ja näki Ryugan ilmestyvän stadionille. Pyörremyrskyjen hallitsija luultavasti on myös vetänyt omat johtopäätöksensä tämän tulemisesta paikalle ja siitä, mitä näki stadionilla tapahtuvan. Todennäköisesti Kyoya on myös päätellyt myös sen, että televisiokameroiden ulottumattomissakin on tapahtunut jotain.
Oletko sä jo matkalla tänne, Kyoya? Sä tiedät nyt, että Ryuga on täällä. Kaikki ovat täällä paitsi sä.Mutta niin kova kilpailija kuin Kyoya onkin, niin paljon kuin tämä taisteleekin paremmuudesta hänen kanssaan antamatta hitustakaan periksi, jotkin asiat ovat muuttumattomia. Ryugan tavoin Kyoya ei ole ikinä tunnustanut ääneen ottelevansa kenenkään muun kuin itsensä takia. Heissä on paljon samaa pimeyttä, mutta toiset varjot ovat silti tummempia kuin toiset. Ja niistä kaikista synkimmät luovat vahvimman kontrastin valolle, jonka Gingka tietää olevan hänen voimavaransa.
Hän ei voi olla ajattelematta, että tämän ei pitäisi mennä näin. Ryugan ei pitäisi taistella loputtomiin tätä vastaan, ja viimeistään tämän jälkeen lohikäärmeen käskijän pitäisi tajuta se itsekin. Ymmärrys ja hyväksyntä ovat vain joskus kovin kaukana toisistaan.
Valon ja varjon välistä rajaviivaa on vaikea erottaa, koska mitään terävää viivaa ei oikeasti ole olemassa – eikä pitäisikään olla. Ei mitään räikeää ristiriitaa ja taistelua, vain pelkkä vaivaton yhdistyminen, koska he ovat aina olleet parhaimmillaan yhdessä.
”Gingka?”
Masamunen ääni havahduttaa Gingkan ja saa hänet suoristautumaan. Mustahiuksinen poika virnistää nähdessään hänet ja juoksee hänen luokseen.
”Täällähän sä olet! Mä olen etsinyt sua kaikkialta, mitä sä olet puuhannut? Löysitkö sä Ryugaa?”
Mietittyään hetken vastausta ja vilkaistuaan ympärilleen Gingka hymyilee ja pudistaa päätään. ”En, se on poissa. Mutta tuskinpa se silti on kovin kaukana.”
”Ei varmaan, jos se vihaa Zigguratia ja HD Akatemiaa niin paljon kuin se sanoo”, Masamune nyökkää, ja Gingka ei katso aiheelliseksi lisätä, että Ryugalla voisi olla muitakin motiiveja pysyä maisemissa. ”Sun pitäisi olla valmistautumassa omaan otteluusi. Joko sä tiedät, miten sä ottelet Damiania vastaan? Onko sulla mitään taktiikkaa?”
Punahiuksinen virnistää ja taputtaa ystäväänsä olalle. ”Mun taktiikka on päihittää se ja voittaa mestaruus meille. Ryugan ansiosta me ollaan taas pelissä mukana.”
Ja tietäen, että Ryuga ei salli hänen häviävän Damianille ja että tämä seuraa ottelua jostain läheltä uskoen hänen voittoonsa, Gingka ei voi kuin luottaa itseensä. Hän ei aio pettää Ryugan luottamusta.
~*~*~
A/N: Mikäli joku tätä erehtyi lukemaan ja jopa tykkäämään (tai sitten ei), niin kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!
