Title:Unelmia
Author: yuuri
Fandom: Harry Potter
Raiting: S
Pairing:: Remus/OFC
Genre:: romance, fluffy (life…), (reguluksen suloinen angsti)
A/N: Ystävänpäivä lahja
Sirinalle <3 Toivottavasti tämä onnistui^^ En ole pitkään aikaan kirjoittanut kunnon romancefluffya, joten… XD Anteeksi tuo nimi -___-'' en keksinyt parempaakaan...
_____________________________________________________________________________
“Sisko hei, eikös tuo ole jo vähän liikaa?” Regulus mutisi ja katseli isosiskonsa kaunistautumista.
“Hiljaa uivelo”, Sirina vastasi ja jatkoi ripsivärin levittämistä. Regulus tuhahti.
“En tajua miten jaksat nähdä noin paljon vaivaa? Tehän seurustelette jo”, nuorempi totesi. Sirina huokaisi. Pikkuveljet olivat rasittavia.
“Sirina! Lainaa sitä jästituotetta, mikä jämähtää hiuksiin!” Sirius ulvahti pamahtaessaan kaksoissiskonsa huoneeseen.
“Käytä taikaa”, tyttö vastasi ja vilkaisi veljeään peilin kautta.
“Käytä itse.”
“En. Tykkään nähdä vaivaa itseni eteen ja pelkkä taikominen on liian helppoa.”
“Olemme siis samoilla linjoilla, sisko rakas.”
Sirina murahti, mutta tyrkkäsi hiuslakka pullon Siriuksen käteen. Pojan kasvot alkoivat loistaa kilpaa ikkunasta tulevan auringon kanssa.
*
Sirina vaihtoi painoa toiselle jalalle ja puri alahuulensa verille. Tyttö oli hermostunut ja ei pitänyt siitä ollenkaan. Se ei ollut hänen tapaistaan. Hän oli rauhallinen ja vakava tyttö, joka otti opiskelun ja elämän tosissaan. Hänen tähtäimessään oli ollut joko Pääparantajan tai itse taikaministerin paikka, mutta Remus Lupin oli pilannut kaiken. Se luihu rohkelikko oli ilmestynyt rasittavan Siriuksen kanssa hänen silmiensä eteen ja vain hymyillyt. Hymyillyt!
“En kai ole paljoa myöhässä?” Remuksen lempeä ja rauhallinen ääni kysyi Sirinan selän takaa. Tyttö pyörähti jännittyneenä ympäri ja tunsi punastuvansa. Hyvin epäluihuismaista…
“Et ole”, Sirina vastasi ja hymyili pojalle. Remus naurahti ja tarttui tyttöä kädestä. Sirina tunsi perhoset vatsassaan. He olivat seurustelleet hieman yli puolivuotta, mutta se tietty tunne oli edelleen heidän välillään. Jokainen yhteinen hetki oli kuin heidän ensimmäisensä. Sirina ei voinut sanoa oliko se normaalia vai ei - hänen kokemuksensa poikien kanssa rajoittui vain yhteen suudelmaan luokka- ja tupatoverinsa kanssa muutamia vuosia sitten ja no, Sirina oli saanut rukkaset pojalta, mutta tästä pojasta oli tullut hänen paras ystävänsä.
“Sirppi ajatuksistasi”, Remus tokaisi hymyillen. Sirina pudisti päätään.
“Ajattelin vain meitä tai siis - “, tyttö mutisi nolostuneena. Sirina kirosi itseään. Remuksen seurassa hänen oli niin helppo olla oma itsensä ja liian usein hän nolasi itsensä möläyttämällä suustaan sen mitä ajatteli…
“Mitä meistä?” Remus kysyi uteliaana. Sirina tunsi kasvojensa kuumottavan, mutta päätti ottaa härkää sarvista ja vastata pojalle rehellisesti - oli se sitten kuinka noloa hyvänsä.
“Mietin vain kuinka täydellistä kaikki vielä on… Vaikka olemme olleet yhdessä kuukausia”, tyttö kertoi. Remus naurahti ja suukotti Sirinaa otsaan.
“Tietenkin on, koska rakastan sinua”, Remus totesi. Sirina seisahtui pakoilleen ja käänsi hämmentyneen katseensa poikaystäväänsä.
“Anteeksi?”
“Rakastan sinua, joten miksi en tekisi tästä täydellistä?”
“Oikeasti?”
“Miksi valehtelisin? Sitä paitsi, en ole niin kuin kaksoisveljesi.”
“Luojan kiitos et. Yksi Sirius minun elämässäni riittää…”
Remus purskahti nauruun, mutta vakavoitui pian.
“Sinä et vastannut.”
Sirina laski katseensa ja alkoi nyppiä Remuksen paidan hihaa. Tyttöä nolotti ja jännitti. Koskaan ei kukaan ollut hänelle sanonut niin suoraan ja selvästi tunteitaan, mutta Remus - Remus kertoi rehellisesti ja se pelotti Sirinaa. Pelotti ihan helvetisti.
Remus tarttui Sirinaa hellästi kädestä ja toisella kädellä kohotti tämän katseen itseensä.
“Ole rehellinen, muuta en pyydä”, Remus sanoi hiljaa. Sirina nyökkäsi ja tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä.
“Minä… Minä r… Minäkin sinua Remus…”, tyttö kuiskasi ja punastui. Remus hymyili ja painoi huulensa Sirinan omille.
*
“Sirina, lopeta tuo hymyileminen, minun tekee pahaa”, Regulus marisi. Sirius katseli sisartaan pää kallellaan ja hymyili.
“´Taisi olla ansiokkaat treffit”, poika totesi. Sirina mulkaisi kaksoisveljeään, mutta hymy pysyi kasvoilla kuin se olisi siihen ikitarttumis- taialla taiottu.
“Edes sinä, rakas veljeni et voi pilata loppu päivääni”, tyttö myhäili ja antoi ajatuksiensa vaeltaa lupaukseen, mikä oli syttynyt Remuksen silmissä Sirinan vastatessa pojan tunteisiin. Heillä olisi loppuelämä aikaa olla yhdessä, eikä heillä ollut kiire minnekään. Remus oli susi ja ajoittain hänellä oli suden luonto, mutta Sirina arvosti sitä, että Remus piti itsensä kurissa. Ei silti - tyttö halusi yhtä paljon poikaa kuin tämä tyttöä, mutta heillä olisi aikaa.
“Sirina! Kuunteletko sinä edes?” Regulus kiljui kurkku suorana.
“Anteeksi Ressu -”
“Älä kutsu minua sillä nimellä! Vihaan sitä…!”
“Miten vain veli kulta, mitä sinulla oli?”
“Äh, antaa olla…”, Regulus mutisi ja lähti olohuoneesta omaan huoneeseensa.
Sirina käänsi katseensa Siriukseen.
“Mitä minä nyt tein?”
Sirius virnisti.
“Haaveilit…”
Sirina punastui, mutta hänellä oli silti oikeus haaveilla. Sirius halasi siskoaan ja suukotti tämän poskea.
“Olen onnellinen puolestanne”, poika kuiskasi tytön korvaan. Sirina hymyili.
“Kiitos.”
“Sirina on SYVÄLTÄ!” kuului Reguluksen huuto jostain päin yläkertaa.
_______________________________________________________________________________
A/N2:Anteeksi Sirina! Tästä piti tulla jotain sulosta, mutta näin kävi..
Mutta ainakin Remus on keskeisessä osassa, mutta halusin tuoda myös vähän Mustien sisarussuhteita esille, ennen kuin kaikki muuttuu… J Toivottavasti tämmöinen kelpaa^^ Halusin lopettaa Regulukseen, koska hänellä tämän ficin aloitinkin<3
