Nimi: Remus ja Sirius - Ukkonen
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Angst
Summary: Mistä Remus sai kuulla Lilyn ja Jamesin kuolemista? Mitä tämä ajatteli Siriuksen luullusta petturuudesta? Entä Sirius, miksi tämä karkasi Azkabanista? Kuinka hän löysi Harryn? Tämä varmaan kertoo jo jotain.
Disclaim: Hahmot ovat J. K. Rowlingin, osa juonesta omaani, osa J.K:n. En hyödy tästä mitenkään.
Varoitukset, jos niitä on: Siriuksen kuolema...
Beta: Villiruusu (Vuotis)
A/N: Aluksi tämän piti olla pelkästään Remuksesta kertova ficci , mutta sitten muutaman osan kirjoittamisen jälkeen halusin tehdä osan tai pari Siriuksesta. Ensimmäinen siis on Remuksesta, toinenkin Remuksesta mutta kolmas sitten onkin jo Siriuksesta. Kommentteja saa ja on toivottavaa laittaa, jotta osaan parantaa kirjoitustani.
Betalleni suuret kiitokset
***
1. Osa Remus ~ Kaikkien pelkäämä Ihmissusi
Minä muistan sen painajaismaisen päivän hyvin, tai ainakin siihen asti kunnes Dumbledore sai kerrottua minulle Lilyn, Jamesin ja Peterin kuolemasta. Kolme ystävääni kuolivat kaikille, ja yksi vain minulle. Menetin neljä ystävää samana kammottavana iltana, sinä painajaismaisena yönä. Enkä minä voinut tehdä mitään. En olisi voinut tehdä yhtään mitään vaikka ei olisikaan ollut täysikuu. Muutama päivä ennen sitä olin saanut tietää, että minun luultiin olevan kuolonsyöjä. Me kaikki killassa tiesimme, että joukossamme oli petturi. Dumbledore oli kertonut, että Lily, James ja pieni Harry olivat suuressa vaarassa ja heidät oli piilotettava. No, he ehtivät olla piilossa monta kuukautta ennen kuin saimme selville että joku kertoi Voldemortille heidän liikkeistään. Emme tienneet kuka se oli, ja kaikkein vähiten olimme odottaneet sen olevan Sirius. Tietenkin minun olisi pitänyt arvata, että minua epäiltiin, minähän olen mitä olen. Olen ihmissusi ja automaattisesti epäluotettava. Minun ei olisi alun perinkään pitänyt liittyä kiltaan. Tiesin jo ennen liittymistä, että minua tultaisiin aina epäilemään. Ja miksi? Siksi, että monet ihmissudet ovat ajautuneet pimeyden puolelle. Koska ihmissudet ovat vaarallisia. Me emme ole ihmisiä.
Mutta en osannut epäillä, en, ennen kuin sitten ilmoittamatta menin killan päämajaan. Siellä oli kokous käynnissä. Kokous, missä minä olisin ollut jos minua ei olisi epäilty petturiksi. Lähdin nopeasti pois päämajasta ja lukkiuduin kotiini. Nopea lähtöni oli varmasti lisännyt epäilyksiä
entisestään. Kaikki olivat varmasti ainakin sen jälkeen varmoja siitä, että olin petturi.
Kaikki, petturia lukuun ottamatta, killassa halusivat suojella Pottereita. Ja miksi eivät olisi halunneet? He olivat hyvännäköisiä, ystävällisiä, tulivat toimeen ihmisen kuin ihmisen kanssa. He olivat rikkaita mutta eivät leveilleet rahoillaan, he olivat kerta kaikkiaan täydellisiä. Ja kaiken sen
lisäksi he vihasivat pimeyden voimia, vihasivat Voldemortia ja tämän kannattajia. Eivät voineet sietää niitä, he halusivat tuhota Voldemortin ja saada taikamaailmaan edes jonkin näköisen rauhan.
Minä tiesin, että Sirius oli Pottereiden salaisuudenhaltija. Luulin, että Sirius ei ikipäivänä voisi olla petturi. Niin kauan kuin olin hänet tuntenut, hän oli julistanut vihaavansa pimeyden voimia. Hän oli väittänyt vihaavansa vanhempiaan ja heidän ”uskontoaan”, jonka mukaan jästit olivat vain saastaa, ja että kaikki jästit tulisi tappaa. Että ainoat, jotka ansaitsivat elää, olivat puhdasveriset, kuten Mustat, Malfoyt jne. Hän oli aina halveksinut veljeään, joka kuului Luihuiseen. Toisin kuin Sirius itse, joka oli Mustan perheen valkoinen lammas, ja pääsi, tai kuten hänen perheessään sanottiin, joutui, Rohkelikkoon.
Muistan kuin eilisen sen aamun kun olin vielä toipumassa toissayön muodonmuutoksesta, joka oli ollut pahempi kuin yli kymmeneen vuoteen. Muistan sen aamun siihen asti kunnes vajosin syvälle suruuni ja vihaani. Siihen asti kunnes Dumbledore oli saanut kerrottua minulle sen, että Sirius
oli viety Azkabaniin ja Harry Lilyn siskon ja tämän miehen luokse. Minä olisin halunnut hoitaa Harrya, mutta Dumbledore oli sitä mieltä ettei se käynyt, mutta ehkä niin oli parempi. ******
Remus oli viettänyt jo viikon ennen täysikuuta sisällä, hän ei ollut voinut näyttäytyä ulkona. Häpeä, joka oli saanut miehen valtaansa sinä päivänä kun epäilykset olivat valjenneet hänelle, oli saanut hänet pysymään sisätiloissa. Remus, joka oli putkahtanut keskelle killan kokousta, oli tajunnut heti, että muut epäilivät häntä petturiksi. Remus oli lähtenyt pois yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt paikallekin.
Nyt mies kuitenkin makasi liikkumattomana oman kellarinsa lattialla, päällään moneen kertaan paikattu ja jälleen rikki revennyt musta kaapu. Huoneen seinät olivat raavittuja, aivan kuin jokin iso ja teräväkyntinen eläin olisi teroittanut kynsiään niihin. Huoneen ainoa huonekalu, sänky, oli nyt maassa säpäleinä. Sängyssä ollut patja oli revittynä lattialla. Huoneessa oli vain yksi pienenpieni ikkuna, josta ei tullut valoa kuin juuri ja juuri huoneen keskelle, mistä johtui että huoneen nurkat olivat aivan pimeät. Tarkkanäköisinkään ei olisi huomannut jos nurkissa olisi ollut joku tai jotakin.
Remus alkoi pikkuhiljaa herätä reilusti yli vuorokautisesta unestaan. Muodonmuutokset olivat niin rankkoja, että mies nukkui aina ainakin kokonaisen vuorokauden, ennen kuin pystyi tekemään yhtään mitään. Ei hän olisi saanut edes silmiään auki. Kun mies lopulta pääsi istumaan asti, levisivät hänen silmänsä pelosta.
”Ei, ei, minä laitoin sen varmasti kiinni. Varmistin sen vielä.” Remus mutisi hiljaa itsekseen huomatessaan kellarin oven olevan raollaan. ”En olisi voinut saada sitä auki. En mitenkään.” Huoneen pimeimmästä nurkasta kuului pieni hiljainen yskäisy. Remus käänsi päätään niin nopeasti että se teki kipeää, miehen lihakset olivat vielä kipeät muodonmuutoksen jäljiltä.
”Totta, sinä laitoit sen kiinni ja kiinni se olikin siihen asti kunnes minä sen aukaisin.” Nurkasta ylös noussut Rehtori Dumbledore virkkoi. ”Toivottavasti et pahastu vaikka tulinkin sisään ilman lupaa, mutta minulla on sinulle jotain todella ikävää kerrottavaa.” Remus katsoi hetken vanhan miehen surullisiin silmiin, joissa ei näkynyt sitä tuttua normaalia iloista pilkahdusta.
Remus arvasi jo mitä oli tulossa, mutta ei suostunut uskomaan sitä, ei ainakaan, ennen kuin Dumbledore sanoisi sen ääneen.
”Minä olen todella pahoillani joutuessani kertomaan sinulle näin hirveitä uutisia juuri rankan muodonmuutoksen jälkeen”, mies aloitti surullisella mutta vakaalla äänellä. ”Mutta minun on silti kerrottava sinulle, koska saisit kuitenkin tietää siitä ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään sitten kun
tulisit ulos. Voldemort hyökkäsi Pottereiden talolle kurpitsajuhlan iltana, James ilmeisestikin taisteli ensin häntä vastaan mutta hävisi. Seuraavaksi Voldemort hyökkäsi Lilyn kimppuun. Ja nyt… Molemmat ovat ikävä kyllä kuolleita.”
”Eiiiiii!!” Remus huusi ja olisi kaatunut jollei jo olisi istunut tukevasti lattialla. Jopa Dumbledoren vakavat silmät näyttivät täyttyvän kyynelistä. Remus itki pitkän aikaa ja Dumbledore salli sen, mies antoi ystävälleen aikaa sulattaa vakavan asian.
Lopulta Remus sai koottua itseään sen verran että sai kysyttyä:
”Sirius, hänkö siis oli petturi?” Dumbledore nyökkäsi. ”Ei, en voi uskoa tätä. Sirius vihasi pimeyden voimia, Sirius sanoi aina että vihaa sitä mitä hänen vanhempansa tahtoivat hänen olevan.” Remus selitti, kuin yrittäen saada vanhan miehen sanomaan, että hän vain pilaili, mutta miehen ilme ei
edes värähtänyt.
”Ikävä kyllä meidän on oletettava, että Sirius on kokoajan pitänyt kulissia, mutta oikeasti aina kannattanut pimeyden voimia” Dumbledore sanoin hiljaa. Remus riiputti päätään, mutta nosti sen yhtäkkiä.
”Peter, tietääkö hän? Onko hänelle kerrottu?” Remus kysyi hädissään. Ajatellessaan pientä hiirimäistä ystäväänsä Remuksen silmät kostuivat uudestaan. Dumbledore meni entistä vakavamman näköiseksi.
”Peter, niin, minä olinkin juuri tulossa siihen.” Dumbledore aloitti vaikeasti. ”Hän lähti Siriuksen perään heti kun kuuli mitä tämä oli tehnyt. Hän yritti ottaa Siriuksen yksin kiinni, mutta kuten varmasti muistat, ei Peter koskaan ole voittanut Siriusta kaksintaistelussa. Tai onko ylipäätään
ketään joka olisi?” Remus henkäisi syvään. ”No, Peter siis löysi Siriuksen ja he taistelivat, taistelivat kadulla joka oli täynnä jästejä. Sirius ajoi Peterin nurkkaan ja…” Dumbledore piti pienen tauon kuin kerätäkseen voimaa jatkaa. ”Ja Sirius räjäytti koko kadun, 11 jästiä ja Peterin.” Remus alkoi
itkeä uudestaan mutta pystyi silti toteamaan:
”Ja Sirius on nyt Azkabanissa, onhan?” Dumbledore nyökkäsi. Remus huokasi helpotuksesta, se oli aivan oikein Siriukselle. ”Mutta entä Harry, sanoit että Voldemort tappoi Jamesin ja Lilyn, mutta entä Harry, missä hän on jos ei kerran kuollut? Minä voin hoitaa häntä, hän voi olla minun luonani ja
minä huolehdin hänestä. Tietenkin jonkun pitää huolehtia Harrystä täydenkuun aikaan mutta…” Dumbledore hiljensi Remuksen kohottamalla pienesti kättään. Mies näytti taas vakavalta ja Remus ehti jo luulla Harrynkin saaneen surmansa.
”Harry on aivan kunnossa, vain pieni arpi otsassaan, tarkalleen ottaen salamanmuotoinen. Harry on nyt Lilyn siskon luona, poika on siellä paremmassa turvassa kuin missään muualla. Toivon että sinäkin ymmärrät, että vaikka Voldemort on tuhoutunut kokonaan, niin hänen kannattajiaan on vielä
yllin kyllin vapaalla jalalla, eikä kaikkia tulla koskaan tuomitsemaan. Harry tulee aina olemaan suuressa vaarassa, Voldemortin kannattajat varmasti haluavat tappaa hänet”. Meni hetki ennen kuin Remus ehti käsittämään mitä Vanha, kerrankin mustaan kaapuun pukeutunut velho tarkoitti.
”Tarkoitatko sinä että Voldemort…” Remus aloitti mutta Dumbledore jatkoi.
”…On kuollut, niin yleisesti uskotaan. Emme voi kuitenkaan olla varmoja. Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin selvinnyt tappokirouksesta. Se ei ole koskaan aikaisemmin lyönyt takasin siihen joka sitä on käyttänyt, emmekä näin ollen voi olla varmoja siitä, että Lordi Voldemort olisi kuollut”,
Dumbledore totesi hiljaisella mutta vakaalla äänellä. Remus nyökkäsi, vaikka se olikin loistava uutinen, ei se parantanut hänen oloaan. Kolme hänen ystävistään oli kuollut, neljännen takia.
_____________
A/N2: Toista osaa en laita jollei tule kommenttia. Olisi nimittäin kiva tietää että tykkääkö joku tästä.
