Title: Mansikkakakkua ja kyyneleitä
Author: Scar
Ikäraja: S
// Frederica lisäsi ikärajan alkutietoihin (:Beta: none
Pairing: Kukin saa itse päättää. Aluksi minulla oli tässä Lavender/Draco, mutta kukin ajattelee mitä tahtoo.
Genre: Fluffy, Romance, Angst
A/N: Tämä ficci oli fini 2:ssakin. Tosin muokkasin nimet pois ja muutaman sanan. Mietin, että olisiko tämä sittenkin raapale, mutta en osannut päättää. Ensimmäinen ficci täällä, kirjoitettu puolisen vuotta sitten tai jopa aikaisemminkin.. Uutta tuotosta tulossa myöhemmin.
Mansikkakakkua ja kyyneleitäPaikka oli ihanan romanttinen. Vaaleanpunaisella ruusutapetilla verhotut seinät, valkoiset pitsiliinat ja kukat pöydillä hurmasivat minut. Herkullinen mansikkakakun ja kahvin tuoksu leijuivat nenääni ja katsoin unelmieni miestä, rakastani silmiin. Vilpitön rakkaus vallitsi välillämme.
Hän ohjasi minut syrjäiseen, valmiiksi katettuun pöytään. Lattia narisi allamme, ja vanhan talon henki antoivat herkän ja kauniin osan illalle, josta oli muodostumassa täydellinen.
Eteeni oli laitettu mansikkakakkua ja kahvia kuten arvasin jo sisään astuessamme. Rakkaani otti pienen haarukan käteensä ja syötti kakkua minulle, kuin pienelle vauvalle. Tein samoin. Join kahvia jota oli maustettu tunteella ja taidolla.
Sanoin rakastavani häntä ja hän kurkotti kättänsä kohti minun kättäni ja kahvikuppi kaatui syliini. Hyppäsin penkistä ja kultani pyyhki kuuman kahvin sylistäni ja pahoitteli käynyttä. Hän asettui polvilleen ja kaivoi taskustaan sinisellä sametilla päällystetyn rasian.
Henkeä ahdisti. Tunsin kuinka jähmetyin ja järkytyin. Olin niin onnellinen. En kuullut hänen puhettansa, mutta luin hänen muhkeilta huuliltaan, kuinka hän anoi minua, vaimokseen. Sydämeni hakkasi ja itkin onnesta hymyssä suin ja kuulin itseni sanovan tahtomattani:
”Ei, en pysty.”
Rakkaani ilme värähti ja käänsin pääni pois ja itkin. Mitä sanoin, en voinut sanoa tuota ääneen. Minähän rakastan häntä. Minun romanttinen, komea, ihana unelmieni mies, olin juuri hylännyt hänet kieltäytynyt viettämästä loppuelämääni hänen kanssaan.
Mies nousi seisomaan ja hyväksyi vastaukseni itkien kovasti.
En tiennyt miten toimia. Tein vaistoni varaisesti ja juoksin ilman päällysvaatteitani ulos kylmään talveen.
Ystävänpäivä ja minä itken ulkona menetettyä kultaani.
Oma syyni, ilman omaa tahtoa. Istuin hankeen ja itkin itseni kuiviin. Valkea paitani oli yltäpäältä lumessa ja lisäksi märkä kyyneleistäni.
Kylmä iskostui joka puolelle vartaloani. Päässäni ei enää liikkunut mitään. En tuntenut mitään.
Kuulin kuitenkin askelia. Hänen askelia. Tunsin kuinka lämmin kyynel tippui poskelleni. Sitten, sitten nousin taivaaseen.
A/N: Toivon kommenttia, sillä se auttaa minua jaksamaan kirjoittaa enemmän.
~Scar
