Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Realistinen rakkaus
Kirjoittaja: Picca
Beta: -
Paritus: Percy/Hermione
Ikäraja: Sallittu
Genre: romantiikka
Summary: Percy ja Hermione tapailevat salaa.
A/N Tähän ficciin antoi idean ja inspiraation raato, joka haastoi kirjoittamaan raapaleparin, jossa kuvattaisiin kahden henkilön suhdetta niin, että kummankin näkökulmasta olisi yksi raapale.
Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että Percy ja Hermione voisivat sopia hyvin yhteen. Nyt päätin kokeilla paritusta tässä. Ficci sijoittuu Hermionen kuudennelle luokalle.
FF100-haasteessa tämä on sana 002. Puoliväli. (Aihe: Harry, Ron ja Hermione)
Realistinen rakkaus
Hermione
Tänään oli Tylyahon päivä, ja kierreltyäni hetken Harryn ja Ronin kanssa sanoin haluavani ostaa itselleni pari kirjaa. He katsoivat toisiinsa ja painuivat Sekolle. Minä painuin Kolmen luudanvarren taakse, missä Percy odotti.
Ron kauhistuisi, jos tietäisi minun tapailevan Percyä. Hän on raivoissaan siitä, miten Percy irrottautui perheestään. Minä ymmärrän, miksi Percy teki sen, mutta kukaan muu ei tunnu käsittävän, miten älykäs hän on. Joskus uppoudumme tuntikausiksi keskustelemaan lukemistamme kirjoista.
Tänään ei kuitenkaan juteltu. Liimauduin kiinni Percyyn samalla hetkellä kun näin hänet, ja hän piteli minua tiukasti lähellään. Edellisestä tapaamisesta oli aikaa.
Nyt istun ikkunalla katsomassa iltaa ja kaipaamassa. Odotan hänen kirjettään.
Percy
Pöllö lehahtaa äänettömin siivin auringonlaskuun. Olisin halunnut käyttää Hermestä, mutta Ron saattaisi tunnistaa sen. Olen lainannut vuokraisäntäni pöllöjä niin usein, että joudun maksamaan pöllömaksua.
Koska en voi jutella Hermionen kanssa juuri koskaan, kirjoitamme toisillemme pitkiä kirjeitä. Tällä kertaa kerroin, miten hyvältä tuntui tänään nähdä häntä. Jokaisen mietteen, joka mielessäni kävi liian lyhyen tapaamisen aikana. Hänen hiustensa tuoksun, sormet niskassani. Ajattelin, että tahtoisin pitää häntä syleilyssäni joka päivä, vuosien ajan. Ehkä koko elämän, en ole varma. Tiedän, ettei hän kaipaakaan vakuutuksia sellaisesta. Olemme kumpikin realistisia, tiedämme ettei mikään kestä ikuisesti.
Joskus siihen silti haluaa uskoa. Toivon, että hän hymyilee lukiessaan kirjeeni.