Harry ja Draco Musiikkimaailmassa [K-11 H/D slash 4/4]

[BlueAlice]

Title: Harry ja Draco Musiikkimaailmassa
Author: BlueAlice
Genre: Slash, fluff, j-rock, suomipop
Rating: K-11
Pairing: Harry/Draco
Warning: Saattaa jonkun mielestä raiskata hyvän tarinan
Summary: Kestääkö Harryn ja Dracon suhde (ja hermot) Musiikkimaailman hulluja asukkeja?

A/N: Mitä? Minullako tylsää?
No jaa, rakastan Liisa Ihmemaassa satua…Ja olen lukenut viimeaikoina hiukan liikaa j-rock ficcejä. Mutta sitten muistin kuinka usein valitetaan, ettei ilmesty tarpeeksi muistakin muusikoista kertovia ficcejä… Suurin osa henkilöistä on tosin valittu aivan fiilispohjalta.
Yritin myös kirjoittaa tämän niin, ettei se aivan orjallisesti noudattaisi alkuperäistarinan juonta, mutta että pääkohdat olisivat paikoillaan. Taitelijanvapautta käyttäen poistin muutaman kohtauksen lisäten pari uutta ja todennäköisesti ne vanhatkin ovat väärässä järjestyksessä.
Kommentit tervetulleita ^^’


1.Luku

”Harryyy.”
”Mitä Draco?”
”Miksi sinä vain luet?”
”Koska tahdon auroriksi.”
Draco mutristi huuliaan ja pyörähti selälleen Tylypahkan pihamaan pehmeälle nurmelle.
Olisi Harry voinut edes leikkiä olevansa kiinnostunut myös hänestä.
Mustatukkainen arpinaama oli lukenut jo viikkoja tylsiä ja puuduttavia kirjojaan. Kaikki vain siksi, että tämä tahtoi auroriksi.
Se meni yli Dracon ymmärryskyvyn.
Vaaleahiuksinen poika siristi silmiään ja katseli hetken pilviä. Jostain Harryn suunnalta kuului rapinaa, kun poika käänsi kirjansa sivuja.
”Harry!!”
”Mitä nyt?”
”Minulla on tylsää!”
Harry huokaisi ja ojensi kätensä Dracolle. Toinen tarttui siihen ja alkoi venkslata sormia.
Hetken aikaa Harryn sirosormisesta kädestä oli hupia Dracolle, joka venytteli toisen sormia, tökki sormenpäitä ja lopulta vei yhden sormen huulilleen tarkoituksenaan puraista siitä pala pois.
Äkkiä Harryn oli kuitenkin vedettävä kätensä pois kärpäsen ilmaantuessa lentelemään erittäin häiritsevästi hänen päänsä päälle.
Niin Draco menetti lelunsa.

Tympääntyneenä Draco tuhahti ja kääntyi taas vatsalleen tarkoituksenaan huutaa Harryn korvaan pari valittua sanaa hänen huomiotta jättämisestään.
Äkkiä Kielletyn Metsän reunalla räsähti ja Dracon pää kääntyi automaattisesti ääntä kohden.
Siinä samassa metsästä ryntäsi jotain.
Dracon oli hieraistava silmiään varmistuakseen, että näki oikein.
Metsästä ryntäsi valkoisiin farkkuihin ja valkoiseen villapaitaan pukeutunut, ruskeahiuksinen mies.
Miehellä oli kädessään tarjottimen kokoinen kello ja päässään pupunkorvat. Korvat näyttivät kaukaa katsottuna ihmeellisen aidoilta.
Juostessaan mies hoki koko ajan:
”Antti on myöhässä, Antti on myöhässä, Antti on pahasti myöhässä! Kiire, kiire, kiire.”
Hetken aikaa Draco tuijotti näkyä suu auki revähtäneenä.
”Harry”, Draco mumisi ja tönäisi mustatukkaista poikaa.
”Mitä?”
”Mikä tuo on?”
Lopultakin Harry kohotti katseensa kirjasta katsoakseen Dracon osoittamaan suuntaan.
”Ai tuo”, Harry sanoi lähes välinpitämättömästi. ”Antti Tuisku vain. Mies parka on näköjään seonnut pahemmin kuin uskoin.”
”Kuka se on?”
”Ulkomaalainen jästilaulaja.”
”Minne se on menossa?”
”Mistä minä tietäisin?”
”Seurataan sitä!”
Ennen kuin Harry ehti sanoa kissaakaan, oli hänen poikaystävänsä kiskonut hänet mukaansa.
Dracon vauhti oli lähes epäluonnollisen kova ja siniharmaat silmät kiiltelivät oudosti.
Harry ei voinut muuta kuin juosta toisen perässä minkä jaloistaan pääsi ja yrittää kestää kipeä puristus kädessään.
”Voi minun päiviäni! Kiire, kiire, kiire!” edellä viilettävä Antti voivotteli ja tuntui koventavan vauhtiaan.
”Draco”, Harry huohotti. ”Ei meidän tarvitse saada sitä kiinni.”
”Kylläpäs!”
”Mutta kun ethän sinä edes pidä sen musiikista!”
”Älä ole hölmö Harry, eivät jänikset osaa laulaa.”
Harry ei voinut muuta kuin tuijottaa suu auki.

Antti Tuisku, alias valkoinen jänis, pysähtyi aivan hetkeksi päästessään Tylypahkan linnan seinän viereen.
Dracon ja Harryn saavuttaessa seinään avautui ovi, josta jänis loikkasi sisään.
”Draco”, Harry aloitti, mutta toinen oli jo kiskonut heidät sisään ovesta.
Ensimmäinen mitä Harry tajusi, oli ilmavirta hänen kasvoillaan.
Toinen se, että sekä hän että Draco kohosivat ylöspäin.
Ilmavirran ansiosta.
Tuntui kuin he olisivat olleet jättimäisessä savupiipussa.
”Kiire, kiire, kiire! Antti on myöhässä! Voi voi, miten tämä päättyy?!”
Jostain yläpuolelta kuului jänis-Antin hätääntynyt ääni.
Tosin Harry ei ollut aivan varma mistä ääni tuli, sillä se kimpoili ja kaikui kiviseinistä.
”Ihan kuin olisi hiustenkuivaimessa”, vierestä kuului Dracon ääni.
Harry vilkaisi toista ja oli purskahtaa nauruun. Toisen suhteellisen pitkät hiukset osoittivat ilmavirran ansiosta suoraan ylöspäin. Kaapu oli levinnyt omituiseksi, hieman laskuvarjoa muistuttavaksi pussiksi Dracon ympärille.
”Mitä sinä naurat?” Draco kysyi omituinen ilme kasvoillaan.
”En minä naura.”
”Nauratpas.”
”Luulet vain.”
”Täällä on kuuma.”
Juuri Dracon päästessä lauseensa loppuun ilmavirta paiskasi heidät ulos putkesta päivänvaloon.
Kuului kaksi muksahdusta, pieni parahdus ja sitten tulikin aivan hiljaista.

”Draco”, Harryn ääni kuului jostain kaukaa.
Draco tunsi, kuinka jokin hytkyi hänen allaan.
Varoen Draco avasi silmänsä.
Ensimmäiseksi hän näki Harryn vihreät silmät. Samaan aikaan hän tajusi makaavansa mustatukkaisen rakkaansa päällä. Eikä laittanut sitä lainkaan pahakseen.
”Mmh, Harry. Olet söpö ilman laseja”, Draco virnisti ja kurottautui painamaan suukon toisen nenälle.
”Hienoa, loistavaa, ihanaa. Voisitko nyt nousta, auttaa etsimään lasini ja selvittämään missä oikein olemme?”
”Jos en?”
”Minä potkaisen sinua.”
Noustessaan Harryn päältä, Draco näytti lähinnä järkyttyneeltä. Hän ei ollut tiennyt rakkaastaan löytyvän noin väkivaltainenkin puoli. Tai siis väkivaltainen puoli häntä, Dracoa kohtaan. Draco oli luullut, että väkivalta heidän välillään oli ollutta ja mennyttä.
Saatuaan lasit päähänsä Harryn katse alkoi harhailla.
”Missä me olemme?”
Vasta kysymyksen myötä Draco hätkähti hereille ja alkoi itsekin havainnollistaa ympäristöään.

Taivas kohosi kaksikon yläpuolella sinistäkin sinisempänä.
Alustana oli pehmeä, vaaleankeltainen patja, jonka sisään Dracon jalka oli upota hänen könytessään patjalta pois. Patjan alustana oli punaista, kumpuilevaa ja omituisen tutunnäköistä ainetta.
”Kattotiiliä”, Harry henkäisi epäuskoisena selvittyään patjalta pois.
”Minne se pupu meni?” Draco kysyi kurtistaen kulmiaan.
Harry huokaisi kuuluvasti ja katsoi sitten toiseen suuntaan.
”Tuolla on tiiliaita”, Harry ilmoitti ja alkoi kiskoa Dracoa sen suuntaan.
”Miksi me sinne menemme?”
”Koska siellä voi olla ovi.”
”Olisit heti sanonut.”
”Miten niin?”
”Tuolla toisessa suunnassa on jotain portilta näyttävää.”
”Teet minut vielä hulluksi.”

Kaksikko huokaisi helpotuksesta päästessään takorautaisen portin luo, jonka toisella puolella näkyi pätkä hiekkarantaa.
Draco tarttui portin kahvaan aikomuksenaan avata se.
Portti ei hievahtanutkaan.
”Tämä on lukossa”, Draco ilmoitti vieressään seisovalle Harrylle.
”Et voi olla tosissasi”, Harry ähkäisi ja yritti hänkin avata porttia.
”Mitäs nyt?” Draco kysyi.
Harry vilkaisi ympärilleen.
”Tuolla on toinen ovi.”
Kaksikko lähes juoksi oven luo.
”Tämäkin on lukossa”, Draco ähkäisi.
”Odota, tuossa on jokin lappu”, Harry tokaisi ja osoitti oven viereen liimattua paperia.
”Mitä siinä lukee?”

Tervehdys arvon vieraat!
En ole nyt kotona, mutta avaimen jätin hiirenkoloon oven viereen!
Olkaa kuin kotonanne!

Harry ja Draco katsoivat ensin hölmöinä toisiaan vilkaisten sitten alaspäin.
”Tuossa on hiirenkolo!”
Molemmat pudottautuivat polvilleen.
Draco työnsi kätensä koloon.
”Ei mitään”, Draco ärähti.
”Anna minä katson.”
”Mitä näkyy?”
”Se on kauhean kaukana.”
”Miten sen saa sieltä?”
”Juomalla minut”, kuului ystävällinen ääni poikien takaa.
”Kuka puhui?” Draco kysyi vilkaistakseen taakseen. ”Mistä tuo pöytä ilmestyi?”
”Minä puhuin!” kuului ääni.
”Tuo pullo puhuu!” Harry henkäisi.
”Älkää siinä seiskö vaan juokaa minut!”
Draco ja Harry vilkaisivat toisiaan.
”Sinä juot”, Draco ilmoitti yksinkertaisesti.
Harry tarttui pulloon kulauttaen sen kurkkuunsa. Hänen kasvoilleen nousi omituisen miettiväinen ilme.
”Miltä maistuu?” Draco kysyi kiinnostuneena.
”Ihan sp-” Harry ei ehtinyt lauseensa loppuun kun äkkiä tunsi kutistuvansa.
”Harry!” Draco henkäisi katsellen lattialla seisovaa, noin hiiren kokoista miestä. ”Sinä olet pieni!”
”Odota hetki, haen sen avaimen”, Harry virnisti ja katosi hiirenkoloon.

Hopeinen avain sopi kuin nakutettu oveen.
Draco työnsi oven auki.
Pojat astuivat sisään.
Ikävä vain Harry oli edelleen hiiren kokoinen.

___
A/N2: Niin...Se vierailijahan on tässä Antti Tuisku ^^'

[BlueAlice]

2.Luku

Metsä oli epämiellyttävän synkkä vaikka puiden rungot hohtivat keltaisina.
”Miten ihmeessä me saamme sinut isoksi taas?” Draco kysyi tympääntyneenä taskussaan matkustavalta Harrylta.
”Luuletko minun tietävän? Mikset sinä muuttuisi pieneksi?”
”Isona pääsee nopeammin eteenpäin.”
”Hah.”
”Tahdon pois täältä ennen illallista.”
”Sinun takiasihan täällä ollaan.”
”Älä viisastele.”
”En viisastelekaan.”
”Njau!”
”Onko sinun ihan pakko naukua?” Draco kysyi tympääntyneenä.
”En minä nau’u!” Harry ärähti.
Draco pysähtyi niille sijoilleen ja alkoi tähyillä mahdollisia naukujia.
”Päivää”, kuului venyttelevä ääni jostain Dracon yläpuolelta.
Sekä Draco että Harry kohottivat katseensa.
Heidän edessään kohoavan puun oksalla istui, tai paremminkin makoili rennon näköisenä mustatukkainen mies. Tai eivät hiukset oikeastaan aivan mustat olleet, niissä oli muutama violetti raita. Yllään miehellä oli violetti hihaton toppi, harmaat farkut sekä silmiä särkevän vaaleanpunaiset lenkkitossut. Mustaviolettien hiusten seasta kohosi kaksi mustaa korvaa ja selän takaa erottui raukeasti kiemurteleva häntä.
”Uh, päivää”, Harry oli ensimmäinen joka toipui ensijärkytyksestä.
Draco raukka ei osannut muuta kuin tuijottaa järkyttyneenä vaaleanpunaisia lenkkitossuja.
”Mitäs tuollaiset suojaamattomat rääpäleet täällä tekevät?” mies kysyi kiinnostuneena.
”Umh…Emme itse asiassa tiedä”, Harry mumisi.
”Hihii, kuulostaa hauskalta”, mies kihersi ja osoitti sitten sormellaan Dracoa. ”Onko hän mykkä?”
”En ole!” Draco puuskahti.
”Se puhuu!” mies taputti innoissaan käsiään yhteen.
”Tuota…Kuka sinä olet?” Harry kysyi huomatessaan Dracon käden puristuvan nyrkkiin.
”Njaa, minäkö?”
”Näetkö muita?”
”Teidät.”
Mies alkoi laulella jotain käsittämättömältä kuulostavaa. Harry oli erottavinaan sellaisia sanoja kuin one, two ja step, muttei ollut aivan varma.
”No ei, vakavasti puhuen”, mies äkkiä virnisti tavalla, joka sai Dracon liikahtamaan askelen taaksepäin. ”Miyavi palveluksessanne.”
”Kuka?”
”Minä.”
”Siis?”
”Miyavi.”
”Harry…”
”Draco?”
”Saako juosta?”
Vastausta odottamatta Draco pyrähti juoksuun, joka sai Harryn hänen taskussaan keinahtelemaan ja lähes tulemaan merisairaaksi. Pääasia, että omituinen kissa-Miyavi jäi kauas taakse.

Päästessään metsän reunalle Draco pysähtyi ja jäi huohottamaan polviinsa nojaten.
”Joko olet juossut tarpeeksi?” Harryn närkästynyt ääni kuului hänen taskustaan.
”Vain jos se hirviö jäi sinne minne jäi”, Draco ärähti.
”Mikä ihmeen hirviö? Njau?” kuului varsin tutuksi tullut ääni aivan Dracon korvan vierestä.
Rääkäisy, joka Dracon suusta pääsi, oli kaikkea muuta kuin musiikkia korville.
”Voisitko sinä katsoa hetken hänen peräänsä?” Harry kysyi Miyavi-kissalta kömpiessään ulos maahan rämähtäneen Dracon taskusta.
”Mielihyvin”, Miyavi hymyili kontaten maahan rämähtäneen Dracon viereen. ”Minne olet menossa?”
”Tuolla vain”, Harry osoitti niittyä, joka levisi heidän edessään.
”Harry! Et jätä minua tuon kanssa kaksin!” Draco parahti toivuttuaan hiukan shokistaan.
Mutta se oli jo myöhäistä sillä Harry oli kadonnut korkeiden ruohonkorsien joukkoon.
”Mitäs kivaa me sillä aikaa keksisimme, njee?” Miyavi kysyi siristäen silmiään.
Draco ulvahti jotain käsittämätöntä ja painoi pään käsiinsä vannoen kostavansa tämän kaiken Harrylle kuusinkertaisena.
Miyavi-kissa virnisti ja kietaisi toisen kätensä rauhoittavasti Dracon hartioiden ympärille.
Ikävä kyllä vaikutus oli kaikkea muuta kuin rauhoittava.

 
Samaan aikaan, kun Miyavi-kissa kiusasi Draco reppanaa, Harry kulki heinikossa.
Hänen korviinsa oli kantautunut omituista laulua, joka kuulosti hyvin mielenkiintoiselta ja josta Harry tahtoi palavasti saada selvää.
Siirtäessään syrjään voikukan lehteä Harry erotti ensimmäisen sanan.
”Hard.”
Harryn niskavillat nousivat pystyyn, mutta silti hän jatkoi matkaansa.
”Rock.”
Edessä oli erittäin vaikeasti ylitettävältä näyttävä kivi.
”Halleluja!”
Harry näki edessään kärpässienen, jonka päällä istui iso, metallinen kaalimato.
Madon kasvot olivat saada Harryssa aikaan karkaamisreaktion.
Kasvot olivat arpiset ja niissä kasvoi partaa.
”Kuka?” laulunsa lopettanut kaalimato kysyi katsoen suoraan Harryyn.
”Harry vain”, Harry mutisi.
”Mitä asiaa?”
Harry ei erityisemmin pitänyt madon puhetavasta. Oikeastaan vielä vähemmän kuin tämän kasvoista.
”Umh…”
”Osaatko lainkaan puhua?”
”Osaan.”
”Hyvä.”
”Osaisitko sanoa miten muututaan isoksi?”
Mato katsoi Harrya tympääntyneenä.
”Eikö kokosi riitä tyttöystävällesi?”
”Anteeksi?”
”Etkö saa häntä tyydytettyä?”
”En minä sitä kasvamista tarkoittanut!”
”Mitäs sitten?”
”Tahdon kasvaa…Pituutta. Normaalikokoiseksi.”
”Eikö tuo ole normaali koko?”
”Kymmenen senttiä?! Ei tosiaankaan!” Harry alkoi jo hermostua.
”Kyllähän se on.”
”Ei ole!”
”Hard rock halleluja!”
”Ahaa, selvä…Et siis osaa auttaa.”
Harry kääntyi lähteäkseen.
”Kuka sanoi, etten osaisi?” kaalimato keskeytti jo alkaneen laulunsa.
”Sinä itse.”
”Hah! Et kysynyt.”
”No mitä pitää tehdä?”
”Syödä sientä.”
Hetkisen Harry tuijotti suu auki kaalimatoa, joka oli laskeutunut sienen päältä.
”Se on myrkyllinen”, Harry sai sanottua.
”Oikea puoli suurentaa, vasen pienentää. Hyvää päivänjatkoa”, kaalimato tuhahti lähtien kulkemaan pois sienen luota.
Harry tuijotti hetken epäuskoisena kaalimadon, joka oli jälleen aloittanut laulunsa, perään kunnes käänsi katseensa sieneen.
Missä pyöreässä sienessä muka oli oikea? Tai vasen?
Huokaisten Harry repäisi palan sientä käteensä katsoen sitä hetken inhoten.
Joko hän kuolisi tai sitten ei tapahtuisi mitään.
Varmuuden vuoksi hän repäisi toisenkin palasen sienen vastakkaiselta puolelta.
Sienen puraisun jälkeen maailma alkoi näyttää olevan oikeissa mittasuhteissa.

Palatessaan niityn ja metsän rajalle Harry löysi iloisena viheltelevän Miyavi-kissan ja Dracon, joka näytti olevan hermoromahduksen partaalla.
”Menikö hyvin?” Harry kysyi suikaten pienen suukon Dracon vasemmalle poskelle. Oikeaan poskeen ilmeisesti Miyavi oli piirtänyt ilmeisesti kajaalilla mustan sydämen.
”Pidä tuo kaukana minusta!” Draco parahti, kietaisi kätensä Harryn kaulaan ja hautasi kasvonsa toisen kaulaan.
Miyavi ei näyttänyt toisen reaktiosta pätkääkään loukkaantuneelta vaan virnisteli huvittuneena.
”Mitäs me nyt teemme?” Harry kysyi.
”Voisitte mennä vaikka jänön luo”, Miyavi-kissa ehdotti virnistäen.
”Miksi?” Draco mumisi.
”En tiedä. Ehkä teitä huvittaa tehdä se.”
”Minne päin?” Harry kysyi Dracon kauhuksi.
”Seuraatte vain tuota tietä”, Miyavin virne ylsi lähes korvasta korvaan.
”Kiitos.”
”Eipä kestä.”

”Miksi meidän pitää mennä jonkin hölmön jäniksen luo?” Draco marisi kulkiessaan hiukan Harryn perässä pitkin tietä, joka uhkasi muuttua poluksi.
”Ehkä se osaa kertoa miten täältä pääsee pois.”
”Entä jos ei?”
”Mitäpä me muutakaan täällä tekisimme?”
Draco huokaisi ja katsoi poikaystäväänsä kuin tämä olisi lopultakin tullut hulluksi.
”Tuo se talo taitaa olla”, Harry äkkiä osoitti tien päässä kohoavaa taloa.
Pojat kävelivät aivan laita-aidan viereen.
”Sinä saat avata tuon”, Draco mutisi tarttuen Harryn käteen.
Valkoinen lautaportti avautui naristen.

____

A/N: Tämän luvun vierailijathan olivat siis Miyavi ja Mister Lordi...

[BlueAlice]

3. Luku

Ensimmäinen mielikuva, joka Dracon päähän pulpahti hänen nähdessään mitä portin takaa paljastui, oli jotakin niin rauhoittavaa ja turvallista kuin Tylypahkan Suuri Sali.
Ikävä kyllä silmiään muutaman kerran räpyteltyään Draco näki julman totuuden.
Pöytä oli pitkä ja se oli lastattu täyteen kuppeja ja teepannuja. Kuppeja kohosi suurissa kasoissa yhdessä lautasten kanssa.
Aivan pöydän toisessa päässä istui kolme hahmoa, ilmeisesti ihmisiä.
Tai oikeastaan kaksi heistä istui sivistyneesti tuoleillaan, kolmas makasi kerälle käpertyneenä pöydällä.
Varoen Harry lähti kohti kolmikkoa Dracon seuratessa pienellä viiveellä perässä.
”Umh…Hyvää päivää”, Harry sanoi varovasti saaden kaksi pöydässä istujista kohottamaan katseensa.
Molemmat olivat miehiä.
Toisella oli yllään vihreä takki, toisella punainen.
Toisen hiukset olivat ruskeat, hiukan punertavat ja lyhyeksi leikatut. Toisen mustat hiukset hipoivat lähes olkapäitä.
Toisen miehen päästä pisti esiin kaksi pupunkorvaa, toisella oli päässään valtavin ja punaisin silinterihattu, jota Draco oli koskaan nähnyt.
”Päivää vain”, silinteripäinen sanoi rauhallisella äänellä. ”Olisiko teillä tulta?”
Harry ja Draco vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä.
”Ei”, Harry pudisti pahoitellen päätään.
”Sepä sääli”, vihreätakkinen mies huokaisi.
Draco veti esiin kaksi tuolia ja istahti itse toiselle vastapäätä silinterihattuista miestä.
”Ystäväni tässä ei osaa olla ilman tupakkaa, nähkääs”, vihreätakkinen selitteli ja taputti silinterihattuista olalle.
”Itse et osaa olla ilman seksiä.”
”Se ei olekaan niin paha juttu.”
Omituinen, ihmiseksi tunnistettava kasa mumisi pöydällä ja käänsi kylkeään.
”Gackt-kulta, et viitsisi herättää sitä?” silinterihattuinen kysyi kaataessaan kuppiin teetä lähinnä olevasta teepannusta.
”Joko kello on niin paljon?” vihreätakkinen, Gacktiksi kutsuttu jänismies kysyi.
”Kyllä, kyllä. Vieraitakin se voisi viihdyttää”, punatakkinen mies hymähti ja ojensi teekupin juuri pöydän ääreen istuutuneelle Harrylle.
”Mutta eikö se ole sinun vuorosi herättää?” Gackt mumisi vieden teekuppinsa huulilleen.
Äkkiä Harry, joka oli juonut kupistaan, alkoi yskiä ja pärskiä.
”Mitä tuossa on?” Harry kysyi toivuttuaan katsellen inhoten kuppiaan.
”Ei mitään sakea vahvempaa”, silinterihattuinen mies virnisti.
”Mitä on sake?” Draco kysyi hölmönä.
”Alkoholia”, kuului uninen ääni.

Sekä Harry että Draco tuijottivat hiukan hämmentyneinä miestä, joka oli kääntänyt unisen katseensa suoraan heihin.
”Kas tässä on ystävämme Kyo. Murmelinakin tunnettu”, silinterihattuinen taputti juuri heränneen päätä.
”Mh, huomenta vain sinullekin Ville. Oletpa valoisa tänään”, Kyoksi kutsuttu mutisi vilkaisten lähes puolihuolimattomasti silinterihattuista.
”Nimillä on hauskaa leikkiä”, Gackt hymähti Dracoa kulmat koholla vilkaisten.
”Sinun vuorosi kertoa tarina”, Villeksi mainittu tokaisi Kyolle. ”Ja sitä paitsi tarvitsen sytytintäsi.”
”Tupakkaa vailla vai?” Kyo hymähti.
”Se maistuu seksin jälkeen varsin hyvältä.”
”Voi mistä mahdoinkaan jäädä paitsi.”
Draco ei voinut mitään vaan tarrasi tiukasti Harryn käteen.
Ensin Miyavi-kissa ja nyt nämä.
”Mmh…Olipa kerran…”, uninen Kyo-murmeli aloitti ojennettuaan Villelle sytyttimen. ”Suuren suuri linna, jossa toimi omituinen koulu.”
Kyo-murmeli piti joko taidepaussin tai sitten se mietti hetkisen miten jatkaisi.
”Siellä opetettiin velhoja ja noitia”, murmeli sitten jatkoi.
Tämä oli Dracolle liikaa. Hän vetäisi Harryn ylös ja lähti juoksemaan kohti porttia.
”Siellä kävi koulua myös poika-joka-elää”, Kyo-murmelin ääni kantautui poikien perään.

”Mikä sinulle tuli?” Harry kysyi kaksikon seisoessa tienristeyksessä.
”Minä en kestä tätä enää!” Draco puuskahti.
”Mitä sinä et kestä?”
”Joka paikassa on hulluja! Kaikki puhuvat aivan käsittämättömiä!”
”Draco… Rauhoitu.”
”Enkä!”
”Kiltti?”
”Minä tahdon kotiin!”
”Ssh. Kyllä sinä vielä pääset.”
”Sinustakin tulee varmaan hullu.”
Viimeisen lauseen Draco nyyhkäisi voimattomana ja lysähti maahan istumaan.
Harry katseli vaaleaa poikaa huolissaan kyykistyen sitten tämän viereen kietoen kätensä toisen ympärille.
”Etkä sinäkään yhtään huomioi minua”, Draco nyyhkäisi sydäntä särkevästi Harryn paitaan.
”Huomioinhan minä sinut.”
”Ethän.”
Harry tarttui voimakkaalla otteella Dracon leukaan pakottaen toisen katsomaan itseensä. Oikeastaan Draco ei edes ehtinyt nähdä Harrya, kun tämä jo painoi huulensa vasten vaalean pojan huulia.

”Aww”, kuului tuttu ääni jostain läheltä Harryn ja Dracon irtautuessa.
Siinä vaiheessa Draco oli valmis kiljumaan keuhkonsa pihalle.
Miksi, voi miksi tuon pahanilmanlinnun, tai no kissan, piti tulla keskeyttämään juuri nyt?
”Kas hei”, Harry hymyili Miyavi-kissalle joka istui puun oksalla.
”Mikä pikkuista vaivaa?” Miyavi kysyi osoittaen huvittuneena Harryn vieressä istuvaa, murjottavaa Dracoa.
”Hiukan väsy”, Harry vastasi ja kietoi kätensä hellästi Dracon hartioiden ympärille. ”Ja koti-ikävä.”
”Voi toista”, Miyavi sanoi osaaottavalla äänellä.
”Et tietäisi miten täältä pääsisi kotiin?”
”Mmh…Teidän täytyy kysyä Herttakuningattarelta.”
Draco ulvahti omituisesti ja hautasi päänsä Harryn syliin.
”Kuka hän on?” Harry kysyi, mutta Miyavi näytti kiinnostuneemmalta Dracon pään olinpaikasta kuin Harrysta.
”Tuntuuko tuo hyvältä?” Miyavi kysyi Dracon takoessa päätään vasten Harryn alavatsaa.
”Mikä niin?” Harry, joka oli tuskin huomannut Dracon puuhia, kysyi kummissaan.
”Tuo mitä hän tekee.”
”Draco lopeta.”
Draco jähmettyi kesken liikkeensä ja käpertyi sitten Harryn viereen pieneksi keräksi mutisten jotain hulluista ja kodista.
”Te voisitte vaikkapa mennä tätä tietä”, Miyavi virnisti ja osoitti pientä ovea puussa, jonka oksalla istui.
”Tuosta?” Harry kysyi kummissaan.
”Juuri siitä”, Miyavin kasvot olivat yhtä virnettä.
”Mennään Draco”, Harry tönäisi vaaleaa poikaa.
”Minä tahdon kotiin”, Draco mutisi.
”Sinne pääsetkin jos nyt vain nouset.”
Siinä samassa Draco oli noussut seisomaan.
Avatessaan oven, Harry tarttui Dracon käteen.
Miyavi-kissa jäi istumaan puunsa oksalle virnuillen huvittuneena.

______
A/N: Itse henkilökohtaisesti pidän eniten juuri tästä luvusta...
Mutta siis vierailijat: Hullu Hatuntekijä = Ville Valo, Jänö = Gackt Camui, Murmeli = Dir en Greyn Kyo

[BlueAlice]

4.Luku

Vihreä oli ensimmäinen väri, jonka Draco näki.
Sininen seurasi pienellä viiveellä perässä.
Harryn käsi puristi rauhoittavasti Dracon omaa kättä.
”Missä me olemme?” Harry räpytteli silmiään.
”Ei aavistustakaan. Näyttää puutarhalta tai jotain”, Draco mutisi.
”Katsellaan vähän ympärillemme.”
Draco antoi tummatukkaisen johdatella itseään ohi korkeiden pensasaitojen. Samalla hän itse katseli ympärilleen uteliaana. Pääsisikö tätä kautta takaisin kotiin?
”Mitä ihmettä nuo touhuavat?” Draco henkäisi kaksikon tupsahtaessa aukiolle, jolla kasvoi ruusupensaita.
”Öh…Maalaavat ruusuja?” Harry ehdotti.
”Miksi ihmeessä?”
”Pitäisi ehkä kysyä.”
Harry ja Draco vilkaisivat toisiaan.
”Hei!” Harry huusi yhdelle valkoisissa vaatteissa ruusupuskan luona heiluvalle miehelle. ”Mitä te teette?”
Kolme miestä vilkaisivat kummissaan Harrya.
”Maalaamme ruusuja tietysti”, yksi tokaisi.
”Miksi?”
”Ne ovat valkoisia.”
”Valkoiset ruusut ovat kauniita”, Draco tokaisi.
Kolme miestä katsoi vaaleaverikköä lähes säälien.
”Eivät hänen ylhäisyytensä mielestä”, yksi maalari ilmoitti.
”Punainen on ainoa oikea ruusujen väri.”
”Mana-sama on hyvin tarkka tässä asiassa.”
Draco näytti taas vaihteeksi olevan valmis iskemään päätään johonkin tai kiljumaan.

”Heidän kuninkaalliset korkeutensa Herttakuningas ja Herttakuningatar saapuvat!” kajahti äkkiä voimakas ääni puutarhassa.
Siitäkös maalarit sekosivat.
Harry ja Draco katsoivat silmät pyöreinä, kun kaikki kolme alkoivat kirjaimellisesti juosta ympyrää kuin päättömät kanat.
”Herttakuningatar!”
”Mana-sama!”
”Herttakuningas!”
”Mikä hätänä?” Harry uskaltautui kysymään.
Vastausta hänen oli turha odottaa sillä siinä samassa aukiolle marssi harvinaisen juhlava kulkue.
”Mitä täällä tapahtuu?” ukkosenjyrinää muistuttava ääni kysyi.
Kaikki kolme maalaria olivat langenneet maahan kumarrusasentoon.
Sekä Harry että Draco näkivät ilmeettömän näköisen naisen, jolla oli yllään punainen, juhlava leninki. Naisen vieressä seisoi häntä hiukan pidempi mies, yllään samaa punaista.
Molemmilla oli päässään kruunu.
Nainen ojentautui kuiskaamaan jotain miehen korvaan.
”Mitä rakkaani ruusuille on tapahtunut?!” mies jyrisi suunnaten katseensa kolmeen kyyristelevään maalariin.
Draco katseli kasvavalla mielenkiinnolla kuinka maalarit yrittivät epätoivoissaan selittää.

”Pää poikki!” oli Herttakuninkaan lopullinen jyrähdys kuningattaren ilmeisesti kuiskattua päättämänsä tuomion tämän korvaan.
”Ja keitäs te olette?” kuningas kääntyi täysin oma-aloitteisesti Harrya ja Dracoa kohti kasvoillaan rauhallinen ilme.
Dracoa ei vastaaminen kiinnostanut sillä hän oli huomannut kulkueen ihmisten joukossa jotain erittäin mielenkiintoista. Valkoinen jänis, alias Antti Tuisku, seisoi juhlallisen näköisenä kädessään pergamenttikäärö aivan kulkueen kärjessä.
”Harry ja Draco vain. Meillä olisi hiukan asiaa”, Harry aloitti, mutta kuningatar nousi taas kuiskaamaan jotain miehensä korvaan ennen kuin Harry sai asiansa loppuun.
”Krokettiaika!” jostain kulkueen joukosta huudettiin.
”Osaatteko te pelata krokettia?” herttakuningas kysyi.
”Öh…Kyllä”, Harry mumisi.
”Liittykää siis toki seuraamme.”

”Mitä on kroketti?” Draco tivasi Harrylta heidän kulkiessaan muiden perässä.
”Eräs jästipeli”, Harry totesi.
”Miksi sinä valehtelit sille tyypille?”
”Mitä?”
”En minä osaa pelata jästipelejä.”
”No, aika opetella.”
Draco potkaisi Harrya kipeästi nilkkaan.
”Ehkä se auttaa meidät pois täältä”, Harry hymähti.
Draco rauhoittui heti.
”Hänen kuninkaallinen korkeutensa Herttakuningatar Mana-sama tahtoo pelata teidän kanssanne”, jostain ilmaantunut valkoinen jänis ilmoitti osoittaen sanansa Dracolle.
”Mitäh?” Draco kirahti ja katsoi miestä kuin tämä olisi seonnut. ”Entä jos minä en tahdo?”
”Silloin hänen kuninkaallinen korkeutensa Herttakuningas Ismo määrää teidän kaulanne katkaistavaksi.”
”Miksi pirussa sinun pitää puhua noin pitkästi?” Draco huokaisi, mutta seurasi jänistä.
Harry hypähteli huolestuneena kaksikon perässä.

”Mailanne olkaa hyvä”, valkoinen jänis ojensi Dracolle flamingon.
Draco katsoi lintua silmät suurina.
”Tiesin, että jästit ovat hulluja, mutta että näin”, Draco mumisi. ”Mitä tällä pitäisi tehdä?”
”Lyöt tietenkin”, kuului tutulla äänellä esitetty vastaus aivan Dracon takaa.
”Lyön mitä?” Draco kysyi ärsyyntyneenä kuvioihin ilmaantuneelta Miyavi-kissalta.
”Tuota palloa.”
Draco vilkaisi Miyavin osoittamaan suuntaan.
”Tuo on siili.”
”Entä sitten?”
”Miten minä lyön sitä flamingolla?”
”Katso mallia.”
”Peli alkakoon!” huuto sai Dracon korvat menemään lukkoon.
Draco katsoi tarkkaan kuinka Herttakuningatar otti ja löi siiliä flamingolla.
Siili lähti pyörimään, Dracon silmissä pikemminkin vipeltämään, eteenpäin niin, että meni jokaisen portin läpi. Niin, paitsi sen viimeisen. Silti kuningatar näytti tyytyväiseltä.
”Siis minun pitää saada tuo otus menemään jokaisen portin läpi?” Draco kysyi.
”Niin, jos onnistut”, Miyavi virnisti. ”Et ole tainnut ennen pelata krokettia?”
”En, enkä varmasti pelaa toiste.”

”Teidän vuoronne”, valkoinen kani ilmoitti Dracolle.
Draco nyökkäsi ja kumartui siilin puoleen.
”Tiedätkö mitä?” Draco kuiskasi matalalla äänellä siilille. ”Jollet mene kiltisti jokaisen portin läpi, nyhdän itse omakätisesti jokaisen piikkisi irti.”
Siili näytti siltä, että ymmärsi ja Draco nousi tyytyväisenä seisomaan.
Harry pidätti henkeään kentän reunalla.

Kukaan paikallaolijoista ei voinut uskoa silmiään, kun Dracon lyömä siili teki sen.
Meni viimeisenkin portin läpi.
Vaikka portti oli väärinpäin verrattuna muihin portteihin.
Kuningattaren kasvot vääntyivät lievästi.
Sillä kertaa hän ei tarvinnut miestään ilmoittamaan tahtoaan.
”Pää poikki!” kuningatar rääkäisi lievästi epänaisellisella äänellä.
”Taidat olla pulassa”, Miyavi kihersi Dracon vieressä.
Harry säntäsi juoksuun kohti Dracoa tarraten tämän käteen.
”Pää poikki!” kuningatar jatkoi kiljuntaansa.
”Juokse!” Harry henkäisi lähtien retuuttamaan Dracoa pitkin puutarhan käytäviä Miyavin jäädessä kihertämään ja vähitellen kadotessa.
”Mikä nyt on? Minähän voitin!” Draco ärähti juosten kuitenkin.
”No sepä se! Tuo kuningatar ei taida välittää häviämisestä!”

Kuningattaren kiljunta ja ilmeisesti satapäisen korttisotilasarmeijan juoksuaskeleet kaikuivat puutarhassa Harryn ja Dracon juostessa minkä jaloistaan pääsivät.
”Tänne!” Harry henkäisi, kääntyen vasemmalle ja jatkaen juoksuaan.
Draco huomasi heidän juoksevan steriilissä käytävässä, jonka molemmat seinät olivat peilejä.
Ikävä kyllä peileistä eivät suinkaan näkyneet hän ja Harry vaan juostessaan Harryn retuuttamana pitkin käytävää Draco ehti nähdä ties monta kuvaa, jotka saivat hänet voimaan pahoin.
Hän ja Miyavi erittäin epäilyttävässä asennossa alasti.
Harry ja Herttakuningas suutelemassa.
”Tuolla on ovi!” Harryn ääni kuului Dracon korviin. Eikö toinen huomannut kuvia?
Ovessa oleva kuva sai Dracon lähes pysäyttämään juoksunsa silkasta tyrmistyksestä.
Kuvassa olivat Draco ja Harry.
Alasti.
Toisiinsa kietoutuneina.
Draco sulki silmänsä heidän juostessa ovesta sisään.

***

”Mmh…Draco?”
Draco säpsähti hereille tuntiessaan kostean nuolaisun nenällään.
Hän katsoi suoraan Harryn vihreisiin silmiin.
”Nukuitko hyvin?” Harry kysyi painaen suukon Dracon poskelle.
”Juu”, Draco mutisi kietoen kätensä toisen ympärille.
Harryn pylvässänky oli niin ihanan pehmeä.
”Miten se satu päättyi?” Draco kysyi painautuen Harrya vasten.
”Mikä satu?”
”Se, jota luit minulle ennen nukahtamista.”
”Ai se.”
”Miten?”
”Luetaan se tänä iltana loppuun.”
”Hmph.”
”Älä mökötä.”
”Miksi vasta illalla?”
”Siksi.”
”Minä tahdon että luet nyt.”
Siniharmaiden silmien katse oli vetoavampaakin vetoavampi.
Harry huokaisi luovuttaneena ja ojensi kätensä verhojen toiselle puolelle etsimään kirjaansa ja silmälasejaan.
”Mihin me jäimmekään”, Harry mumisi ja selaili kirjaa.
”Siihen hullu hatuntekijä kohtaan.”
Hetken sängyssä vallitsi hiljaisuus.
Harryn silmät levisivät ymmyrkäisiksi.
”Mikä hätänä?” Draco kysyi kummissaan.
”E-ei mikään”, Harry mumisi.
”Mitä siellä lukee?”
”Tahdotko todella kuulla?”

”Päivää vain”, silinteripäinen sanoi rauhallisella äänellä. ”Olisiko teillä tulta?”
Harry ja Draco vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä.
”Ei”, Harry pudisti pahoitellen päätään.
”Sepä sääli”, vihreätakkinen mies huokaisi.


Hetken sängyssä vallitsi taas hiljaisuus.
Harry ja Draco eivät osanneet muuta tehdä kuin tuijottaa toisiaan.

____
A/N: Rakkaat pienet, tiedän että olette väsyneitä, mutta armahtakaa minua edes ruotimalla tämän kauheus ja haukkumalla tämä lyttyyn
Niin ja juu, tuo kuningas on Ismo Alanko ja kuningatar Mana-sama
Ja tiedän kuinka inhoatte tällaisia loppuja

[Rusinä]

tää on niin paras en voi haukkuu tätä lyttyyn koska tää vaan on niin paras        

[SnowBlind]

Tämä oli... ihan kiva : ) Idea oli hauska ja toimikin hyvin. Jänis!Tuiskulle repesin : DD
Kerronta eteni kivasti ja tyypit oli kivasti keksitty. Ainoat jutut vaan mitkä häiritsi oli se, et
1. Random henkilöitä oli sekasin, Valo Gacktin kanssa ja varsinkin Alanko jonkun japsimuusikon kanssa!
2. Draco oli hempeätössykkähuomiotakerjäävä. Eli niin OoC, kuin vaan Malfoystä pystyy tekemään.

Ja minä olisin kyllä tyksinyt lopusta enemmän, jos se ei olisi ollut Malfoyn iltasatuna... x) (Malfoy kainalossa katselemassa Potteria koiranpentusilmillä samalla kun Potta lukee iltasatua? Woot?)

Muttasiis, muuten tykkäsin kyllä joo eikä mitään virheitäkään näkynyt : D

[Gerda]

Aivan mahtava ficci. Nauroin niin että olin tippua tuolilta. Miten kukaan voikaan keksiä mitään näin hauskaa? En edes pysty erottelemaan hauskointa kohtaa. Todella mainio. : D Se "aww" oli kyllä paikallaan ; )

[Kaatosade]

Ah. Muistan aloittaneeni tätä joskus, mutta silloin oli vain kaksi lukua ja nyt ehdin vihdoin lukea tämän loppuun. Luin alunkin uudelleen.

Liisa Ihmemaassa on kyllä ihana tarina, ja tässä on siitä joitakin parhaita paloja. Erityisesti repsin krokettikohdalle ja flamingoille. Mutta kaipasin vieläkin Tittelitomia ja Tittelityytä. No, hyvä näin. Ja sovellus musiikkiin toimii sinänsä, vähän vain ikävöitti, etteivät kaikki artistit ole minulle tuttuja.

Mutta hauska. Kiitoskia tästä.

[Rins]

Vähänkö hauska! Tää oli niinku aikuisten/potterfanien versio Liisa Ihmemaassa