Title: Raukoista uhkarohkeisiin
Author: yuuri
Raiting: S (Oneshot)
Pairing: Blaise Zabini/Voldemort
Summary:
Blaise huokaisi. Hän oli vaatimalla vaatinut Theodorea järkkäämään hänetkin kuolonsyöjäksi, mutta enää hän ei ollut asiasta niin varma. Jokaisella näytti olevan jonkin asteisia ongelmia itsensä kanssa ja Blaise todellakin joutui pidättelemään nauruaan, ettei olisi revennyt nauramaan.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain kuolonsyöjistä...en ole ikinä sitä kokeillut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. HUOM! en ollut varma mihin tämän laittaisin, joten pistin tämän tänne...saa siirtää jos tämä ei tänne sovi..
osallistun tällä rare10- haasteeseen!
************
Blaise seisoi kymmenen kuolonsyöjän edessä. Hän ei nähnyt kasvoja maskien alta, mutta tunnisti silti jokaisen heistä. Lucius Malfoyn vasemman jalan levoton liikehdintä paljasti tämän. Mies seisoi hieman erillään muista aivan rivin oikeassa reunassa. Blaise pidätteli tuhahdustaan. Lucius oli pelkuri, joka luuli olevansa isokin tekijä, vaikka todellisuudessa hän vain sai syyt niskaansa. Rodolfus Lestrange seisoi rivin keskellä ja nojasi vasemmalla puolellaan seisovaan vaimoonsa Bellatrixiin. Blaise siirsi katseensa pariskunnan käsiin ja nähdessään molempien vasemmassa nimettömässä kultaisen vihkisormuksen, hän tiesi olleensa oikeassa. Kuka vain olisi voinut tunnistaa Fenririn tämän pitkistä ja terävistä kynsistä. Ihmissusi ei piiloudu noin vain ihmisten sekaan.
Antonin Dolohov seisoi toisella puollella Bellatrixia kädet puuskassa ja naputti kärsimättömästi lattiaa jalallaan. Dolohov oli yksi ensimmäisistä kuolonsyöjistä ja jopa Blaise tiesi Pimeyden Lordin pitävän hänestä. Yaxley hivuttautui hiljalleen kohti Luciusta ja Blaisen alkoi olla vaikeaa pidätellä nauruaan. Lucius yritti sulautua seinään, vaikka niin monesti esitti urheaa ja kunniakasta kuolonsyöjää. Ei silti - Yaxley oli melko ilkeä ja tappoi jästejä huvikseen. Se oli miehen eräänlainen harrastus.
Sisarusket Amikus ja Alecto seisoivat rivin vasemmalla reunalla ja tuijottivat Blaisen selän takana tikittävää kelloa. Asia ei ehkä kaikille olisi ollut yhtä varma, mutta Alecto naputti etusormellaan reittään sekuntiviisarin tahtiin. Antohny Nott seisoi poikansa Theodoren kanssa Rodolfuksen oikealla puolella. Blaise ei ollut varma uskoakko silmiään, mutta hän olisi voinut, vaikka vannoa Nottien pelaavaan peukkupainia keskenään. Yasxleyn ja Dolohovin välissä seisoi Rabastan Lestrange, joka sörkki taikasauvallaan Dolohovia kylkeen.
Blaise huokaisi. Hän oli vaatimalla vaatinut Theodorea järkkäämään hänetkin kuolonsyöjäksi, mutta enää hän ei ollut asiasta niin varma. Jokaisella näytti olevan jonkin asteisia ongelmia itsensä kanssa ja Blaise todellakin joutui pidättelemään nauruaan, ettei olisi revennyt nauramaan.
- Hän tulee! Bellatrix kiljaisi innoissaan. Rodolfus painoi päänsä käsiinsä ja yritti kadota ajatuksen voimalla maanrakoon. Mies oli kuvitellut saavansa puhdasverisen ja hyväkäytöksisen vaimon, mutta Lucius oli napannut paremman siskon. Kuolonsyöjät liikehtivät hetken levottomasti, mutta oven rivan naksunta sai jokaisen pysähtymään, Bellatrixia lukuun ottamatta.
- Iltaa rakkaat seuraajani, Pimeyden Lordi toivotti ja asteli palvelijoidensa eteen. Kuolonsyöjät asettivat sauvakätensä rinnalleen ja kumarsivat herralleen. Blaise pyöräytti silmiään. Voldemort kääntyi Blaiseen päin ja punaisten silmien yllättynyt katse saavutti Blaisen oman rauhallisen tuijotuksen.
- Miksi et kumarra minua? Voldemort kysyi ja asteli lähemmäs Blaisea.
- Minun ei tarvitse kumartaa sinua. Tiedän kuka olet ja juuri sen vuoksi haluan sinua palvella, Blaise sanoi varmasti. Hänen sydämensä hakkasi, mutta lujalla tahdonvoimallaan hän piti äänensä tasaisena ja rauhallisena. Voldemort mittaili Blaisea katseellaan hetken kunnes kimeä nauru purkautui miehen suusta.
- Näettekö? Näettekö palvelijani?! Minua ei tarvitse kumartaa. Nulikka tod-, enempää mies ei ehtinyt puhumaan, kun Blaise jo keskeytti tämän.
- Minua on myös turha käskeä tai komentaa. Teen niin kuin pyydät ilman likaisia kidutuksia tai kirouksia, Blaise sanoi ja hänen kasvoilleen muodostui ivallinen hymy. Kuolonsyöjät alkoivat liikehtiä levottomasti. Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun joku astui lähes kirjaimellisesti Pimeyden Lordin varpaille.
Voldemort nauroi. Mies ei ollut koskaan tavannut Albus Dumbledoren lisäksi ketään, joka olisi uskaltanut katsoa häntä silmiin. Törkeästä keskeyttämisestä ja käskemisestä puhumattakaan. Mutta nyt, monen vuoden jälkeen, keskenkasvuinen nulikka tuli ja seisoi ylpeänä miehen edessä tietäen täsmälleen mitä tahtoi. Erinomaista.
- Bellatrix! Voldemort käski ja nainen tuli hän luokseen. Blaise näki kuinka Bellatrix arvoi hänet nopeasti ja kääntyi tämän jälkeen herraansa päin nöyränä - pää hieman painettuna.
- Niin herrani? Nainen kysyi. Blaise kuuli innostuksen tämän äänessä.
- Kouluta hänet, Voldemort sanoi yksinkertaisesti. Bellatrix nosti katseensa Blaiseen ja virnisti.
- Mielelläni herrani.
Voldemort vilkaisi Blaisea vielä kerran silmiin hymyili kolkosti.
- Sinä tulit itse tänne ja latelit minulle ehdot. En anna sinulle kaunista kuvaani, mutta annan jotain muuta, mies sanoi ja painoi oikeankäden etusormensa Blaisen otsaan. Kirkas valo välähti huoneessa ja Blaisesta tuntui kuin hänet olisi kasteltu läpimäräksi. Hetki oli nopeasti ohitse.
"Kuuletko minut?"
"Kyllä herrani."
"kun pyydän, tuletko?"
"Tulen herrani."
"Rakkaani"
"...Tulen, rakkaani."*********
A/N2: toivottavasti piditte ja jos todellakin jaksoitte lukea, niin olisi mukava kuulla mielipiteitänne
