Ikäraja: S
Genre: fluffromance
Paritus: Parvati/Luna
Vastuuvapaus: Row-täti omistaa, minä leikin.
Summary: ja he katselevat hetken taivasta jossa kanariankeltaiset unelmat; leijailevat maahan aamukasteeksi ja kevään ensimmäisiksi ruohonkorsiksi.A/N: fluffromancea, iik! En koe tätä genreä ihan omakseni, mutta koska
Upsila täyttää tänään vuosia, ja ansaitsee ehdottomasti pienen (ja isommankin) synttärilahjan, niin tällaista syntyi. Paljon onnea Aurinkotytölleni. ♥ Ja kiitos myös Ruskapojalle, jonka mesenimi inspiroi tätä (
jos sua ei ois ollut, kuvittelisin sut seinälle tanssimaan tai ainakin suunnilleen noin).
Taustamusiikiksi suosittelen
tätä.
ficlet300, Vuodenaikahaaste: kevät, Tavoita tunnelma - haaste: Anya Marina - Move You, FF25 09. Vitivalkoinen, One True Kuvailunkohde: taivas, Yhtyeen tuotanto: Sara Bareilles - The Light, Kärpäslätkähaaste
Parvatilla on raidalliset sukat ja hymy joka on punainen reunoiltaankin; unelmia villatakintaskuissa ja niin pitkät ripset, että öisin ne menevät takkuun tähtitaivaan kanssa (tai sitä Luna pelkää). Hieman haaveilijanvikaa on hänessä ja Lunassakin, keväisin unelmanjano on suurimmillaan ja silloin juodaan teetä kuistinrapuilla ja katsellaan kuinka ankeus sulaa; tulee kevät nauraen helinänauruaan puroissa.
Iltapäivisin Parvati lukee Lunalle ääneen Tuhannen ja yhden yön tarinoita, sillä Luna on liian hajamielinen sellaiseen; menee aina aivan sekaisin mitkä kirjaimet on jo lukenut eikä intialaistyttö osaa kuin nauraa kuuhupsulleen,
anna minä luen. Luna pitää Parvatin äänestä (soinnissa rakkautta ja kolme desiä piparminttua) ja rakastaa tavuja jotka jäävät verkkokalvoille tanssimaan, letittää pieniä lettejä toisen pitkiin mustiin hiuksiin ja solmii ne taioilla niin etteivät ne koskaan aukea.
”Niin kauan kuin nämä letit pysyvät, niin kauan minä sinua rakastan”, seesteisenjuhlallisesti ilmoitti eräänä torstaina ja Parvati hymyili punareunahymyään; sitä joka ulottuu aina silmiin asti.
Joskus kun Parvati herää huutaen painajaisistaan (niistä joita näkevät he kaikki, kaikki) on Luna lohduttamassa,
älä välitä kultapieni, se on vain huono uni; puhalletaan se pois, ja he katselevat hetken taivasta jossa kanariankeltaiset unelmat; leijailevat maahan aamukasteeksi ja kevään ensimmäisiksi ruohonkorsiksi. Hajamielisessä unenlämpösylissä saattaa Parvati nukahtaa uudelleen, ja Luna katselee haalenevaa kuuta vielä hetken siivekelasiensa läpi, ennen kuin seuraa rakastaan parempiin uniin; lohtumaailmaan.
”Päästäänkö me koskaan taivaaseen?” kysyi Parvati kerran, juuri ennen nukahtamista (sen kerran Luna muistaa erityisen hyvin; lakanoissa oli vaaleanpunaisia perhosia).
”Ei, ei taideta”, hän muistaa vastanneensa; kuu tippui taivaalla muutaman millin alaspäin, samaa tahtia Parvatin hymyn kanssa; sen heikon, varovaisenkin ja melko ujon.
”Me ollaan siellä jo.”
Seuraavana päivänä Parvati luki Lunalle taas tarinoita ja he katselivat kuinka sadepisarat juoksivat karkuun uutta kesää (sinipielisissä ikkunoissa).
Onneksi meidän ei tarvitse, he hymyilivät silloin ja laskivat onnekkuuttaan sukanraidoista.
(Ja kevät tulee aina ajallaan; unelmat satavat maahan ja sieltä ne seinille poimitaan tanssimaan.)