Alaotsikko: Hetalia, songfic / oneshot, k-11
Nimi: België en Nederland
Kirjoittaja: Vyra
Beta: Myrsishän sen taas meni ja ekaks luki ^^
Fandom: Hetalia~
Genre: Dramaa, dramaa everywhere! niin ja hiukan angstia. Songfikki ja oneshot.
Ikäraja: K-11
Päähenkilöt: Belgia ja Hollanti
Summary: Monien rikottujen lupausten jälkeen Hollanti tahtoi vain pitää sen yhden...
Varoitukset: Historiaa ja... paljon hollanninkieltä...
Disclaimer: Hetalia ei ole minun ja lukuisista yrityksistä huolimatta en vieläkään ole valloittanut Hol... siis valtiot eivät myöskään ole minun :'D
En myöskään omista Clouseauta tai heidän laulujaan.
A/N: Tervetuloa Vyran hollanninkielen kurssille! Kurssimaksu on... Niin siis... Vaihdoin nyt sitten Pohjolan vaihteeksi Benelux maihin ^^ (eihän tässä ole kun kolmisen kuukautta saatu vaikutteita...)"België en Nederland" on suomeksi "Belgia ja Alankomaat" Tämä on songfikki ja kaikki inspiraatio on myös lähtöisin tästä kappaleesta. Pitäisi kai kertoa siitä jotain, joo?
Zij aan zij by Clouseau (Clouseau on muuten ihana yhtye <3 Belgialaiset on ihan hulluna heihin. Mä olin eka valitsemassa yhen toisen kappaleen, mut se oli sitten liian iloinen tähän...) tekstiin olen sitten laittanut samantien suomenkielisen käännöksen sulkeisiin sanojen perään, koska minusta ne sopivat niin hyvin ja... tahdoin kuitenkin jättä alkuperäiskielelle ... ja aattelin, ettei tääl ehkä ole hirveenä hollannin puhujia...^^''
Mutta jos nyt sen fikin ennen kuin mun selitys karkaa käsistä... enemmän sit lopussa.
Olkaa hyvä~
België en Nederland~
Vaalea hollantilaismies mutisi hiljaa itsekseen muutaman vähemmän kauniin sanan huomattuaan, että puolituntia sitten alkanut sade ei tosiaankaan näyttänyt laantuvan. Päinvastoin se vain yltyi ja tuuli alkoi käydä voimakkaammaksi. Nytkin viima jo riepotteli miehen kaulahuivia ja tunkeutui takin sisälle saaden hänet palelemaan. Hollanti mulkaisi tumman harmaata taivasta äkäisesti ja kirosi mielessään sitä, että säätiedottaja oli siis ollut kerrankin oikeassa ja myrsky olisi tulossa. Yleensä hän ei edes välttänyt uskoa sääuutisia sillä hänen maansa ilmasto tuppasi myös vähät välittämään niistä. Sadetta poutana… Poutaa sateella…
Hollanti loi taivaalle vielä yhden silmäyksen, mutta sitten hän kääntyi ja työnsi pyöränsä taas liikkeelle. Hänellä olisi vielä matkaa kuljettavana päästäkseen perille eikä pelkkä pieni myrsky tällä kertaa pysäyttäisi häntä. Hän oli sentään Alankomaiden kuningaskunnan henkilöitymä! Hän oli kokenut pahempaakin kuin pienen pyöräretken kaatosateessa.
Koel en zelfvoldaan (kylmä ja itsetietoinen)
Tikt het noodlot aan (kohtalo näyttäytyy)
En schud alles door elkaar (ja sekoittaa kaiken ylösalaisin)
Heel mijn wereld door elkaar (minun koko maailmani ylösalaisin)
Jonain muuna päivänä hän olisi kääntynyt takaisin ja mennyt kotiinsa, mutta ei tänään. Hänen olisi oltava sisarensa luona ennen kuin yö tulisi… Hänen oli pakko, hän oli luvannut sen.
”België!” Hollanti huusi ja nainen kääntyi hymyillen katsomaan veljeään. Hänen hymynsä kuitenkin vaihtui epävarmuudeksi heti kun hän näki miehen ilmeen.
”Nederland…Wat…” hän kysyi ja nousi ylös matalalta kivimuurilta, jolla oli istunut. Espanjan aurinko lämmitti vielä, vaikka ilta alkoikin viedä voiton päivästä.
”België, ik…”, Hollanti aloitti ja piti sitten lyhyen tauon saadakseen juoksevat ajatuksensa järjestykseen, ”minä lähden.” Belgian kasvoille häivähti ensin tyrmistynyt ilme, mutta sitten hän nyökkäsi hitaasti. Jotenkin hän oli jo odottanut tätä päivää. Espanja ja hänen veljensä eivät koskaan olleet tulleet toimeen eikä naisvaltio jaksanut uskoa, että Hollanti kuuluisi enää pitkään muiden alaisuuteen. Hänen vaiteliaisuutensa ei siis johtunut hänen veljensä päätöksestä, vaan siitä ettei hän itse tiennyt mitä tekisi.
”België… Lähde minun mukaani”, Hollanti pyysi suoraan, mutta hänen sisarensa epäröi.
”Nederland… Ik weet niet…”, naisvaltio lopulta vastasi, ”minä en todellakaan tiedä. En ole tarpeeksi vahva vielä!” Hollantilainen katsoi naista pitkään totisena, mutta nyökkäsi sitten lyhyesti. Hän olisi tahtonut ottaa sisarensa mukaan, mutta hän oli myös tehnyt jo oman päätöksensä, jos Belgia aikoi pysyä silti espanjalaisen luona, niin sitten sen täytyi olla niin.
”Minä haen sinut myöhemmin”, Hollanti lupasi vakavana kääntyessään poispäin, ”minä haen sinut kotiin ja pidän huolen, että sinusta tulee vielä vahva, zus.” Belgia tuijotti veljensä loittonevaa selkää eikä huutanut hänen peräänsä. Ei vaikka Espanjan aurinko alkoikin yhtäkkiä tuntua kylmältä kuin pohjoisen talviyö.
Moedeloos en moe (masentuneena ja väsyneenä)
Kom ik naar je toe (tulen luoksesi)
En val uitgeput in slaap (ja uupuneena vaivun uneen)
Tot je stem me wakker maakt (kunnes sinun äänesi herättää minut)
Hollanti ei ollut aivan varma, joko hän oli ylittänyt oman ja sisarensa välisen rajan. Muutenkin heidän välisensä erot olivat rajoilla häilyviä, mutta piiskaava sade sumensi hänen näkökenttänsä täydellisesti ja esti miestä erottamasta tuttuja maamerkkejä. Hollantilainen kuitenkin polkaisi vain lisää vauhti pyöräänsä ja yritti olla välittämättä kaikkialle tunkevasta kylmästä. Hän tunsi jo nyt, kuinka vesi alkoi norua hänen kauluksestaan paidan sisälle ja kädet puristivat pyörän ohjaussauvoja lähes pakonomaisen kohmeisesti. Hän todellakin toivoi, ettei onnistuisi eksymään kaiken muun lisäksi ja jossain mielensä perukoilla hän alkoi haaveilla siskonsa valmistamista lämpimistä vohveleista samalla kun vain polki määrätietoisesti eteenpäin.
”…Miten sinä…Sinä…”, hollantilaismies yritti muodostaa edes joitain sanoja järkytyksensä keskellä. Hän oli lähtenyt siinä uskossa, että hänen siskonsa olisi edes kohtalaisessa turvassa Espanjan luona. Mutta kun hän palasi, ei Belgiaa näkynytkään enää missään. Ärsyttävän pirteä espanjalainen oli ainoa, jonka Hollanti löysi.
”Niin… Minähän selitin jo”, Espanja vastasi hiukan nolonkuuloisesti, ”hän… Minä tavallaan.. hävisin hänet…” Hollanti sai vaivoin hillittyä itsensä, ettei olisi siinä paikassa hyökännyt toisen valtion kimppuun.
”Hävisit…”, mies mutisi ja sitten hänen kasvoilleen nousi pahaenteinen ilme, ”hän on minun siskoni eikä mikään esine, jonka voit hukata miten vaan!” Espanja näytti vielä hetken hämmentyneeltä, mutta sitten hän huokaisi ja kääntyi poispäin vihaisesta hollantilaisesta.
”Sodassa ja elämässä käy joskus näin ja sinä menetät kaiken”, espanjalainen aloitti, ”ja minä menetin nyt paljon… Mekin taistelimme toisiamme vastaan, eikö?” Hollanti tuijotti häntä tuimasti ja toinen valtio vastasi katseeseen vakaasti vain pieni väsymyksen pilkahdus silmissään.
”Minun olisi pitänyt taistella enemmän”, Hollanti lopulta tokaisi, ”että olisin saanut pidettyä siskoni poissa sinunlaisesi voimattoman mahtailijan luota.”
”Ehkä”, Espanja myönsi, ”mutta minä en ollut se, joka jätti hänet. Sinä olit, Holanda. Hän kaipasi sinua.” Hollanti ei enää vastannut ja siitä espanjalainen tiesi osuneensa arkaan paikkaan. He tuijottivat vielä hetken toisiaan kuin mitaten olisiko heistä vielä vastustajiksi toisilleen, mutta sitten Hollanti kääntyi ja poistui. Hän ei enää tahtonut nähdä Espanjaa ja tuntea aurinkoa jonka alla oli joskus viettänyt aikaa sisarensa kanssa.
”Ik zal je vinden…”, Hollanti mutisi itsekseen, ”missä sitten oletkin, België…”
Luister toch eens even (Kuuntele hetki)
We slaan er ons doorheen (me selviydymme tästä)
Ook al wordt het hard en zwaar (vaikka se voi olla kovaa ja vaikeaa)
Je staat niet alleen (sinä et ole yksin)
Hollanti ei käsittänyt, miksi kaikki vanhat muistot alkoivat tulvia hänen mieleensä juuri nyt tällä hetkellä, kun hänen olisi pitänyt keskittyä pyöräilemiseen. Myrskyn lävitse pyristeleminen oli vaikeaa ilmankin, että kaikki synkät hetket hänen elämästään muistuivat mieleen. Kaiken lisäksi hän kuuli kuinka taivas jyrisi yhä lähempänä. Hän olisi pulassa, jos hän ei pian löytäisi suojaa jostain.
Hollanti polkaisi vielä kerran yrittäen tihrustaa sateen lävitse edes jotain, mistä tietäisi olinpaikkansa, tai edes sen, oliko hän vielä omalla vai jo siskonsa puolella. Heikko valonvälähdys auton ajovaloista lävisti hetkeksi harmauden ja varoitti pyöräilevää valtiota vain hetki ennen kuin auto itse syöksyi hänen ohitseen. Hollanti väisti nopeasti onnistuen välttämään törmäyksen, mutta seuraavaksi hän tunsi, kuinka pyörän takaosa luiskahti hieman alaspäin ja pian sekä mies että kulkupeli löysivät itsensä ojasta.
”Verdommen…”, Hollanti mutisi pystymättä olemaan enää sen äkäisempi. Hän oli läpimärkä, hän ei tiennyt tarkalleen olinpaikkaansa ja nyt hän oli vielä kaiken muun lisäksi ojassa vältettyään täpärästi yliajetuksi tulemisen. Belgia varmasti odotti häntä jo.
”Minä lupasin olla luonasi…”, Hollanti mumisi itsekseen ja tuijotti synkkää taivasta, joka vieläkin jaksoi kaataa vettä hänen niskaansa.
Hollannin askeleet johdattivat häntä nopeasti kohti huonetta, jonne Ranska oli hänet neuvonut. Hän ei juossut eikä mikään muukaan hänen olemuksestaan paljastanut sitä hermostuneisuutta ja intoa, jota hän tunsi. Kaikkien vuosien ja etsimisen jälkeen hän oli viimein löytänyt sisarensa.
Hollantilainen raotti ovea varovasti ja ensimmäiseksi hänen silmänsä osuivat naiseen, joka seisoi ikkunan luona selin häneen ja näytti näpertelevän hermostuneena mekkonsa pitsikoristeita. Hetken mies vain katsoi hiljaa sisartaan ja ihmetteli, miten paljon tämä oli muuttunut. Tyttömäinen ja lapsekas Belgia, jonka hän muisti, oli poissa ja tilalla näytti olevan lähes aikuinen nuori nainen, joka näytti tietävän maailmasta jo jotain. Belgia oli kasvanut.
”België?” Hollanti kutsui ja nainen käännähti peittäen yllättymisensä hiukan haparoiden. Levottomat kädet lopettivat mekon nypläämisen ja huulet kiristyivät hiukan.
”Excusez-moi, je ne…”, Belgia aloitti, mutta Hollanti harppoi lähemmäs ja sulki hänet syliinsä välittämättä pätkääkään kylmästä ilmeestä jonka hänen sisarensa hänelle antoi. Vaikka nainen muuten olikin muuttunut, hänen äänensä oli silti sama.
”Minä…Ik… Sinä olit poissa, kun minä palasin”, Hollanti aloitti, mutta Belgia sihahti äkäisesti.
”Päästä irti minusta, Nederland”, nainen tokaisi ja työnsi sitten miestä hieman kauemmas, kun tämä itse ei reagoinut toivotun nopeasti, ”minä en tarvitse sinua.” Hollanti astahti askeleen taaksepäin, muttei kuitenkaan poistunut huoneesta, kuten belgialainen oli toivonut. Sen sijaan mies seisoi paikoillaan vakava ilme kasvoillaan.
”Sinä nimenomaan tarvitset minua”, Hollanti lopulta aloitti, mutta Belgia mulkaisi häntä äkäisesti.
”En tarvitse!” hän vastasi, ”sen jälkeen, kun sinä lähdit ja Spanje hävisi typerän sotansa, minä löysin itseni lopulta Oostenrijkin luota ja nyt päädyin Frankrijkin taloon. Olen saanut tästä jo tarpeekseni! Jokainen vain tahtoo palan minusta, kunnes minä itse lakkaan olemasta…” Nainen aloitti vahvalla äänellä, mutta loppua kohden hän alkoi sortua ja viimeiset sanat häipyivät kuulumattomiin. Mielensä sisälle Hollanti tunsi vihaa kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat vieneet Belgian ja piilottaneet naisen häneltä, mutta ulospäin hollantilainen näytti vain tyyneltä. Hän laski kätensä sisarensa olkapäälle ja pyysi tätä tulemaan lähemmäs.
”Minä en tahdo viedä sinua”, Hollanti sanoi rauhallisella äänellä yrittäen saavuttaa sen sävyn, jolla oli kertonut siskolleen tarinoita silloin kun he olivat olleet vielä lapsia, ”minä tahdon tehdä uuden kuningaskunnan, jotta sinäkin voisit tulla viimein kotiin.” Belgia katsoi häntä epäillen.
”Koti? Mikä se edes on?” hän vastasi, ”sinä lupasit hakea minut, muttet tullutkaan…” Hollanti irvisti hiukan naisen sanoessa niin suoraan juuri sen asian, jota mies oli jo vuosia pitänyt mielessään ja piinannut itseään lupauksella, jota ei ollut pitänyt.
”België, sinä ja minä, uusi kuningaskunta”, Hollanti sanoi pakottaen ilmeensä pysymään tyynenä, ”Frankrijk ei ole oikea paikka sinulle enkä muutenkaan jättäisi sinua kahden sen miehen kanssa! Spanjen kohdalla tein virheen, mutta toiste en sitä tee.” Belgia tarkasteli veljeään hetken hiljaa. Vuosien eron jälkeen hän olisi odottanut edes hiukan erilaista tapaamista… Jotain… Mutta tietenkin Hollanti vain tahtoi hänet mukaansa aivan kuten kaikki muutkin olivat halunneet. Toisaalta nainen myös tiesi hyvin, että huolimatta ranskalaisista tavoista ja kielestä, jonka hän oli jo osittain omaksunut, hänellä ei ollut mitään halua pysytellä Ranskan luona. Ja toinen asia, jonka hän tiesi, oli se että hänen pitäisi tehdä jotain tullakseen joksikin. Belgialla oli paljon unelmia.
”Hyvä on sitten”, naisvaltio lopulta vastasi ja risti käsivartensa rinnalleen, ”mutta minä aion sitten lähteä heti, kun olen tarpeeksi vahva olemaan omillani.” Hollanti katsoi sisartaan, jonka silmiin oli hetkellisen murtumisen jälkeen kohonnut taas päättäväinen loiste. Jollain tapaa hollantilainen näki itsensä siitä katseesta ja pienen hetken, aivan pienen ohikiitävän hetken hän hymyili.
”Ja, zus…”, hän mutisi niin hiljaa, ettei Belgia kuullut sanoja.
Zij aan zij gaan we door de storm (yhdessä me kuljemme myrskyn lävitse)
Als je duizelig wordt, geef ik jou mijn adem (jos sinua huimaa, minä annan henkäykseni sinulle)
Zij aan zij tot de zon op komt (yhdessä, kunnes aurinko nousee)
En elke zorg meteen verdwijnt (ja kaikki ongelmat häviävät)
Joskus Hollanti ihmetteli, miten se yksi katse oli jättänyt niin lähtemättömän muiston hänen mieleensä. Jopa nyt, kun hän oli väsynyt poljettuaan myrskyssä ties kuinka kauan eikä hän enää edes muistanut sitä päivä, jolloin hän olisi ollut kuiva, Belgian katse silloin vuosisatoja sitten kohosi hänen mieleensä. Se päivä oli ollut onnellinen Hollannille, vaikka se onni olikin katkennut lyhyeen. Olihan Belgia kuitenkin varoittanut häntä.
”Se on ohi”, Belgia tokaisi ennen kuin ovi ehti edes sulkeutua hänen takanaan. Hollanti nosti hiukan katsettaan papereistaan, mutta ei kuitenkaan keskeyttänyt työtään. Hänen otsansa oli hieman kurtussa huolesta ja niistä uutisista, joita hän oli saanut. Tuntui, että maailma olisi taas vaihteeksi menossa hulluksi, vaikkei se ollut parantunut vielä vanhoistakaan haavoista.
”Mikä on ohi?” Hollanti kuitenkin kysy ja hänen sisarensa käytti muutaman sekunnin kootakseen itsensä ennen kuin vastasi.
”Minä lähden nyt”, belgialainen lopulta sanoi sillä samalla sävyllä, jolla Hollantikin oli hänelle lähtönsä ilmoittanut silloin Espanjassa, ”tämä oli virhe ja minun kansani tahtoo olla itsenäinen.” Mikään Hollannin ilmeestä ei muuttunut, eikä hänen papereita pitelevä kätensä edes värähtänyt.
”Luuletko, että minä annan sinun mennä?” mies lopulta kysyi totisella äänellä. Belgia tuhahti ja astahti askeleen taaksepäin, kuin tehdäkseen aikeensa selvemmäksi.
”Minä olen tarpeeksi vahva nyt”, hän selitti äänellä, jonka vakaus oli vain lisääntynyt viime vuosina, ”ja Frankrijk lupasi auttaa minua, joten jos sinä valitset niin… niin… sitten me taistelemme….” Hollanti ei nostanut katsettaan.
”Minä en hyväksy sitä”, mies sanoi hieman terävämmin kuin oli tarkoittanut, ”olen sinun veljesi, sinun pitää pysyä minun luonani.” Naisvaltio mutristi huuliaan ärtymyksestä ja kääntyi lähteäkseen.
”Minä sanoin jo, olen tarpeeksi vahva”, Belgia vielä sanoi, ”etkä sinä ole ollut koskaan hyvä isoveli… tuskin edes välität minusta!” Niineen hyvineen valtio poistui huoneesta jättäen Hollannin yksin oudon kylmän tunteen kanssa ja….
Hollanti ravisti päätään ja puristi silmänsä kiinni ennen kuin hänen muistonsa veivät hänet pitemmälle. Hän ei tahtonut muistaa sitä aika, jolloin hän oli tehnyt elämänsä suurimman virheen. Vieläkin suuremman kuin sen, kun hän oli jättänyt Belgian taakseen. Hän oli lähtenyt sotaan sisartaan vastaan. Yhdeksän vuotta. Yhdeksän vuotta ja hän muisti jokaisen päivän tuskaisen hyvin. Hän oli vain tahtonut pitää Belgian turvassa, mutta päätynytkin vahingoittamaan naista enemmän.
Je bent zo mooi vandaag (sinä olet niin kaunis tänään)
God ik zie je graag (Luoja kuinka rakastan sinua)
Ik Zou echt alles doen voor jou (tekisin todella kaiken vuoksesi)
Ik zou alles doen voor jou (tekisin kaiken vuoksesi)
In lief maar ook in leed (ilossa ja kärsimyksessä)
Ik wil dat je dit weet (tahdon, että tiedät tämän)
Ligt je leven overhoop (jos elämäsi on sekaisin)
Dan help ik je uit de nood (minä autan sinut koettelemusten yli)
Vaikka oja alkoikin tuntua vain entistä enemmän sopivalta paikalta hollantilaiselle ja hänen synkille muistoilleen, hänen täytyisi silti nousta ylös ja jatkaa matkaa. Hitaasti ja ojanreunoja kädellään haparoiden mies kompuroi ensin itse kuiville, tai niin kuiville kun nyt kaatosateessa pystyi olemaan, ja kiskoi sitten uskollisen pyöränsä myös ylös. Hän yritti kovasti keskittyä kaikkeen muuhun kuin siihen, että loputkin hänen muistoistaan tahtoivat nähdä päivänvalon jälleen. Eikä myrsky tai ympäröivä synkkyys helpottanut miehen olo yhtään. Se vain kuvasti hänen sisintään paremmin.
Hollanti nousi pyöränsä satulaan ja yritti polkaista vauhtia vain huomatakseen, että polkimet löivät tyhjää. Ketjun oli täytynyt tipahtaa paikaltaan, kun hän oli suistunut ojaan, tai sitten jokin muu oli särkynyt. Hollanti huokaisi raskaasti ja hetken hän vain seisoi siinä paikallaan sateen kaatuessa yhä solkenaan taivaalta ja salamien valaistessa tuntemattoman ympäristön aina hetkeksi. Sitten mies päästi pyöränsä kaatumaan ja vaipui pian itsekin polvilleen maahan. Hän ei välittänyt siitä, että joku saattaisi ajaa hänen päältään tai että hän saisi vielä kuolemantaudin myrskystä. Hän oli rikkonut lupauksensa taas.
Hollanti ei tiennyt, kuinka kauan hän istui siellä jossain Belgian rajamailla, mutta lopulta hän havahtui hiljaiseen ääneen. Muuten hän ei olisi edes kuullut sitä kutsua myrkyn pauhun lävitse, mutta naisenääni huusi hänen nimeään niin sinnikkäällä sävyllä, että vain yksi ihminen maailmassa pystyi siihen.
”België…?” Hollanti kuiskasi ja yritti sitten saada jo käheäksi käyneen äänensä taas toimimaan, ”België!”
”Nederland?” tuttu ääni kutsui taas ja pian hollantilaismies erotti kevyitä askelia, jotka juoksivat lähemmäs, ”mijn God, Nederland! Oletko kunnossa?” Belgia kumartui alas ja tarttui veljensä olkapäistä. Nainen oli pukenut ylleen pitkän sadekaavun, mutta hupun alta Hollanti näki tutu kasvot, joille oli nyt kohonnut huolestunut ilme.
”Aivan kunnossa… anteeksi, België…”, Hollanti vastasi, mutta Belgia vain pudisti päätään.
”Mitä sinä pyydät anteeksi? Sitäkö, että olet niin typerä ja raahaudut keskelle myrskyä, vaikka kaikki järkevät ihmiset tietävät pysyä kotona?”, nainen kysyi ja huokaisi sitten perään, ”sinä todella järkytit minut… Yritin soittaa, muttet vastannut ja sitten muistin, mikä päivä tänään on… Mutta ei siitä nyt. Meidän pitää saada sinut jonnekin kuivaan ja lämpimään.” Hollanti antoi sisarensa kiskoa hänet ylös ja mukaansa. Koko matkan ajan Belgia valitti veljelleen, kuinka tämä aiheutti hänelle vielä ennen aikaista vanhuutta näillä tempuillaan, mutta hollantilainen vain nyökkäili vaiti.
”Minä lupasin, zus”, Hollanti lopulta keskeytti sisarensa puhetulvan, ”lupasin silloin, että olisin luonasi tämän päivän.” Miehen käheästä ja vaimeasta äänestä huolimatta Belgia kuuli sanat ja nainen pysähtyi äkisti pysäyttäen samalla Hollannin, jonka käsivarresta hän yhä piteli kiinni. Hetken hän katseli veljeään totisena, mutta sitten hän huokaisi ja hymyili hiukan.
”Minä muistan kyllä”, Belgia lopulta vastasi ja tiukensi hiukan otettaan veljestään, ”olen hyvin kiitollinen siitä…”
Liefde doet genezen (rakkaus parantaa)
We slaan er ons doorheen (me selviydymme tästä)
Zelfs al lijkt het uitzichtloos (vaikka se näyttää toivottomalta)
Je staat niet alleen (sinä et ole yksin)
Niin paljon taisteluita, niin paljon sotia ja kärsimyksiä, mutta Hollanti ei silti pystynyt pysähtymään. Oli kulunut hädin tuskin vain yksi sukupolvi siitä, kun Belgia oli viimein julistautunut täysin itsenäiseksi ja solminut rauhan veljensä kanssa, mutta nyt maailma vaati taas uhrauksia eikä Hollanti tahtonut sisarensa olevan yksi niistä. Joten mies juoksi. Hän juoksi niin kauan, että hänen jalkansa antoivat jo melkein periksi eikä hänellä ollut enää tarpeeksi henkeä huutaa sisarensa nimeä. Kaikki oli kaaosta, kaikki oli mennyttä. Kipu hänen omassa sisimmässään alkoi vaatia huomiota eikä Hollanti enää tiennyt kuinka kauan hän jaksaisi. Voi, miksi rauha ei voinut tulla jo? Hän tahtoi viimein levätä hetken…. Heti kun hän olisi löytänyt sisarensa jälleen.
Lopulta se oli Belgia, joka löysi hänet. Nainen näki veljensä etsivän häntä ja belgialainen nousi vielä kerran ylös maasta, jonne oli kaatunut kun hänen maansa oli kärsinyt ja vieraat joukot marssineet sen lävitse. Hänen koko ruumistaan särki ja verenhaju sai hänen mielensä sumeaksi. Oliko se hänen vertaan? Vai jonkun muun? Sotilaan vai siviilin… Belgia ei tiennyt enää. Hän ei jaksanut enää.
”Nederland…”, nainen kuiskasi, mutta se oli aivan tarpeeksi. Hollanti käännähti ja miehen katse löysi sisarensa välittömästi.
”België…”, Hollanti toisti naisen nimen vielä kerran ja polvistui hänen viereensä, ”kaikki on hyvin… minä olen nyt täällä…” Belgia yritti hymyillä, mutta hän oli aivan liian väsynyt siihen.
”Dank u…”, hän mutisi, ”en tahdo… kuolla yksin…” Hollanti kosketti varovasti sisarensa veren tahrimia hiuksia. Hän oli itsekin väsynyt ja kipu vain yltyi, mutta hänen olisi oltava vahva sisarensa vuoksi.
”Et sinä kuole…”, mies lupasi, ”minä en anna sinun kuolla.” Nyt Belgia jopa sai pienen hymyn huulilleen ennen kuin se vaihtui tuskaiseksi irvistykseksi. Hollanti ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, joten varoen hän nosti sisarensa liian kevyen ruumiin syliinsä suojaan.
”…Lupaa…”, Belgia kuiskasi ja Hollanti kumartui vieläkin lähemmäs kuullakseen heikot sanat, ”lupaa, että… pysyt siinä… loppuun asti…”
”Ei tämä ole loppu”, Hollanti vastasi, ”mutta minä lupaan… joka ainoa tuleva vuosi minä olen sinun luonasi tänä päivänä… Sinä et ole enää koskaan yksin.” Belgia yritti sanoa vielä jotain, mutta sitten hänen silmänsä sulkeutuivat ja hän vaipui tuskattomaan tajuttomuuteen. Hollanti pysyi vielä hetken pystyssä ja kuiskaili lohduttavia sanoja itselleen ja sisarelleen, mutta sitten hänenkin voimansa loppuivat ja hän vaipui maahan pitäen vieläkin belgialaisnaista sylissään.
Je waakt over mij (sinä pidät huolen minusta)
Ik waak over jou (minä pidän huolen sinusta)
Ik wou dat er niets gebeuren kon (toivon, ettei mitään koskaan tapahdu)
Je waakt over mij (sinä pidät huolen minusta)
Ik waak over jou (minä pidän huolen sinusta)
Ik zal er altijd zijn (olen aina täällä)
Belgia työnsi heti ensimmäiseksi sisään päästyään kuuman kupillisen kaakaota veljensä käsiin. Hänen oli täytynyt valmistaa se jo ennen kun oli lähtenyt etsimään miestä, mutta se oli kuitenkin yhä suloisen lämmintä. Sitten nainen pyöri hetken ympäri taloaan etsien kuivia vaatteita hollantilaiselle ja sytytellen kynttilöitä, jotta pimeys olisi hieman siedettävämpää. Hyvin pian Hollanti löysi itsensä istumassa sohvalta pehmeä viltti ympärillään ja toinen lämmin kupillinen käsistään. Belgia oli jopa tuikannut kuumemittarin miehen huulien väliin ja, vaikka Hollanti ei pitänyt itseään sairaana, hän antoi sen olla siinä ja kuunteli kuinka hänen sisarensa pehmeä ääni selitti jotain tilapäisestä sähkökatkoksesta. Myrskyn äänet olivat yhä siellä, mutta nyt ne pysyivät talon ulkopuolella ja kevyt suklaan tuoksu sai hollantilaisen kohmeiset lihakset rentoutumaan.
”Nederland, sinä olet silti typerys”, Belgia lopulta sanoi istuessaan itsekin alas veljensä viereen, ”ensikerralla kuuntelet säätiedotukset ja…”
”…Mutta olisin silti lähtenyt, vaikka olisinkin kuunnellut sen”, Hollanti jatkoi sujuvasti ja Belgia huokaisi.
”Niin tietenkin”, hän vastasi, ”ja aiheutit minulle lähes sydänkohtauksen. Viranomaiset antoivat jopa myrskyvaroituksen ja kehottivat kaikkia pysymään sisätiloissa, mutta mitä minun veljeni tekee? Hän lähtee tietenkin pyöräilemään.” Hollanti otti torut tyynesti katsellen sisarensa kasvoja, jotka ärtymyksen sijaan olivat vaan huojentuneet.
”Minä vain pidän lupaukseni”, hän totesi, ”ik waak over jou, België…” Belgia vaikeni taas hetkeksi, mutta ikkunoihin ryöppyävän sateen tahdittaman hiljaisuuden jälkeen hän kuitenkin hymähti.
”En ik waak over jou, Nederland”, nainen sanoi, “tiedätkö, kaiken tämän jälkeen… Minä olin väärässä.” Hollanti kohotti hiukan kulmiaan kysyvästi, mutta belgialainen näytti muistelevan jotain eikä tarkentanut sanojaan.
”België…?” mies lopulta kysyi ja nainen havahtui taas.
”Niin…”, hän mutisi, ”minä sanoin, ettet sinä ollut hyvä veli, mutta… oikeastaan en voisi toivo parempaa kuin sinä.” Sen sanottuaan nainen venytteli käsivarsiaan ja käpertyi Hollannin kylkeä vasten. Naisen lämpö ja tuoksu tuntui hyvältä sekä tutulta. Hollanti kiersi toisen käsivartensa sisarensa ympärille eikä Belgiakaan näyttänyt aikovan lähteä mihinkään. Sen sijaan nainen haukotteli kevyesti ja hymyili veljelleen.
”Minä tiesin, että sinä tulisit tänään…”, Belgia mutisi, ”niin kuin joka vuosi, mutta voisitko ensikerralla tehdä sen niin, ettei minun tarvitse lähteä etsimään sinua myrskystä? Se väsytti minut täysin.” Hollanti nyökkäsi ja hymähti.
”Totta kai, zus”, hän vastasi kuiskaten silittäessään sisarensa hiuksia. Kaikki oli nyt hyvin eivätkä ikävät muistot enää pyörineet hollantilaisen mielessä. Hän oli epäonnistunut ja rikkonut monia lupauksiaan, mutta tämän yhden hän pitäisi niin kauan kun he kaksi olisivat tässä maailmassa. Myös Belgia tiesi sen ja siksi hän rakasti veljeään jopa kaiken sen jälkeenkin. Historia oli historiaa ja nyt he saivat elää kumpikin rauhassa.
Hollanti laski tyhjentyneen mukinsa sivupöydälle ja katseli nukkuvaa sisartaan hetken pieni hymy huulillaan. Sitten hän antoi itsensäkin vaipua uneen sateen ropinan täyttäessä huoneen rauhoittavalla soinnilla.
Je waakt over mij (sinä pidät huolen minusta)
Ik waak over jou (minä pidän huolen sinusta)
Ik zal er altijd zijn (olen aina täällä)
A/N: Ja historian tunti seuraavaksi, yay~ (voit aivan rauhassa skipata tämän kohdan... xD)
Sekä Belgia että Alankomaat kuuluivat kerran Espanjalle ja nämä muistot siis alkavat siitä, kun Alankomaat erosi Espanjan vallasta. Ensimmäinen "Hollannin tasavalta" perustettiin 1500-luvun loppupuolella. Nykyinen Belgian alue jäi kuitenkin Espanjalle kunnes suurin osa siitä hyvin lyhyen itsenäisyyden jälkeen päätyi Itävallalle (nimellä "Itävallan Alankomaat") Napoleonin aikoihin ranskalaiset valloittivat sekä Hollannin että Belgian (siksi siis he tapasivat Ranskan luona), mutta Wienin kongressi päätti, että Belgian, Luxembourgin ja Alankomaiden alueista muodostetaan "Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta" . Vuonna 1830 Belgia itsenäistyi ranskalaisten joukkojen avustuksella, mutta sota Alankomaita vastaan loppui vasta 1839.
Belgia kärsi sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa sijaintinsa vuoksi, sillä saksalaiset hyökkäsivät sen lävitse Ranskaan. Viimeinen muisto on näistä ajoista.
Historia kohta ohi, nyt kaikki voi lukea taas ^^ (saanko mä muuten jotain pointseja pitkistä A/N:stä? xD)
Sitten olisi muuten todella kiva saada kommentteja~ Saatte sit lisää hollanninkieltä, okay? ^^
Sanastoa:
België = Belgia
Nederland= Alankomaat
Wat = mitä
Ik = minä
Ik weet niet = en tiedä
Zus = sisko
Ik zal je vinden = minä löydän sinut
Spanje = Espanja
Frankrijk = Ranska
Oostenrijk = Itävalta
Mijn God =herranisä
Dank u = tuttavallinen tapa sanoa kiitos
Ja = kyllä
(en) ik waak over jou = (ja) minä pidän sinusta huolta (tarkalleen tää olisi "minä vahdin sinua")
Olinpas minä muuten taas ilkeä Hollannille.... ja nyt lähen jatkamaan Norgen kiusaamista xD
