Kirjoittaja: shuntorizzy
Ikäraja: S
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus/Hahmot: hieman AlxEd
Vastuuvapaus: En omista hahmoja enkä mitään muutakaan tästä paitsikun idean, enkä saa tästä rahaa.
Tiivistelmä: Al miettii itsekseen mitenkä kauheat ovat yöt haarniskassa.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Harmi ettei haarniska osaa itkeä
“Hyvää yötä Al.”
“Hyvää yötä Nii-san, näe hyviä unia”
Nämä ovat ne viimeiset lauseet jotka kuulen kunnes tipun yksinäisyyden rotkoon. Sen jälkeen kuulen vaan kellon tikitystä ja hänen hengityksensä. Sekunttikin tuntuu tunnilta, ja yritän levätä, mutta ongelmana on se etten ole edes väsynyt, ja pursuan energiaa. En tunne mitään...Kamalaa. Monet ihailevat tätä - kuolettomuutta. Elämä kestää ikuisuuden eikä tunne mitään...he ovat väärässä. Tämä on aivan kauheaa. Jos minulla ei olisi isoveljeä kannustamassa minua ja nostamassa mieltäni, en kestäisi varmaan päivääkään tässä haarniskassa.
Monesti yöllä avaan jonkun kirjan ja luen sitä, tai ajattelen vaan asioita...Joskus saatan tietenkin sulkea silmäni, ja yrittää levätä jotenkin, mutta silloin näen itseni - Alphonse Elricin. Näen itseni seisomassa portilla....Olen laiha, hiukset ovat kasvaneet, kynnet myös...Näytän niin yksinäiseltä siellä. Noh, näytänhän yksinäiseltä täälläkin, haarniskan sisällä. Yö on se aika, jota vihaan eniten. Silloin jään yksin, ja tunnen kipua , vaikka en tuntisi mitään...TUNNEN KIPUA. Kipu,jota tunnen ei tietenkään ole sellainen kipu jota tuntee esim. Kun kaatuu portaita alas, kun saa haavan tai jotn. Kipuni on paino rintakehälläni.. Paino koko sieluni päällä. Tahtoisin silloin vaan itkeä, mutta valitettavasti haarniskat eivät osaa itkeä.. tahtoisin olla taas kerran vapaana, kuten pienenä olimme. Kumpa emme olisi saaneet sitä ideaa palauttaa äiti takaisin. Mutta , mennyttä ei voi enään korjata. Se on miten on.
Nousen ylös ja kävelen hiljaa ulos hotellista, sillä sisällä kököttäminen koko yö on liian tylsää. Joka yö jos vaan jaksan ja tekee mieli lähden yöllä kävelemään ympäri paikkoja. Joskus eksyn löytämään jonkun kissan tai eläimen, ja senhän kanssa vietän loppu yöni, ja kun aurinko alkaa jo vähitellen tulemaan esille, menen takaisin hotelliin isoveljeni luo. Hoidan kissaa tai eläintä jota löysin hotellilla vielä hetken, kunnes päästän sen menemään, ja menen takaisin sängyn viereen istumaan, ja katson isoveljeäni. Vaikka aurinko on jo korkealla taivaissa, minun sieluni on pimeä kuin yö. Mutta lopultakin kun isoveljeni herää, maailmani valaistuu. Nii-san olet minun aurinkoni, ja syyni jatkaa elämääni vaikka kuinka vaikeaa se nytten onkaan. Löydän vielä keinon saada raajasi takaisin.
“Huomenta Al”
“Huomenta nii-san, miten nukuit?”
“Ihan hyvin, lähdetään seuraavalla junalla keskustaan.”
“Joo, pakkasin tavarasi yöllä jo”
“Kiitos, Al”
Ei minua tarvitse kiittää, nii-san. Sinulle se kiitos kuuluu.