Author Ingrid
Rating S
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär/Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot © Astrid Lindgren
Ronja nyrpisti nenäänsä palaneen kärylle. Hän seisoi kädet puuskassa syaaninsinisen hellan edessä ja katsoi tyytymättömänä pellillä lepääviä piparkakkuja, joiden väri oli kullanruskean sijasta lähempänä noenmustaa.
”Mikä täällä tuoksuu?” kysyi Peppi iloisena kynnykseltä. Hän avasi vaivihkaa keittiön ikkunan raolleen, jotta tumma savupilvi löytäisi tiensä talviseen ilmaan, ja asteli sitten Ronjan selän taakse. Hän kiersi kätensä naisen ympärille ja suikkasi pakkasen raikkaan suudelman tuon poskelle.
Ronja tuhahti hiljaa, ja Peppi tiesi, mistä kenkä puristi. Hän nappasi yhden piparin pelliltä ja haukkasi siitä palan.
”Nämä ovat oikein hyviä”, hän sanoi suu korvissa piparia rouskuttaen. Ronja kuitenkin mulkoili häntä epäluuloisena.
”Hmh, kuulehan. Kuorrutetaan ne oikein makealla pikeerillä, niin kukaan ei huomaa, että ne ovat tavallista rapeampia. Tai voisimme vaikka juksata muita ja kertoa, että ne ovat saaneet väriä osakseen, koska viettivät joulukuun Kurrekurredut -saaren auringossa – sopisiko se?”
Ja niin Peppi oli vienyt Ronjan harmituksen mennessään, yhtä helposti kuin Pakkasukko puhalsi pois puuterilumet kuusten oksilta.
”Juksataan vain”, hän hymähti myhäillen ja suukotti Pepin pisamaista suupieltä.
Lumikinokset olivat sinä talvena niin korkeita, että ne ylsivät Huvikummun ikkunalaudoille asti. Ronja kulki peurojen lumeen polkemaa aitoa pitkin talon pihamaan reunalla kohoavan koivun luo. Hän riisui karhunnahkarukkasensa ja alkoi nenä pakkasessa kipristellen ripustaa talipalloja puun oksille.
Peppi oli edellisenä päivänä ripustanut koivun rungossa keikkuvaan linnunpönttöön pienen punaisen lyhdyn tuikkuineen, koska hänen mielestään tiaisetkin kaipasivat valoa talven pimeyden keskelle. Ajatus sai Ronjan hymyilemään.
”Valmista tuli!” Peppi kailotti rikkoen seesteisen talvi-illan hiljaisuuden. Ronja sitoi viimeisen talipallon rusetilla koivun oksaan, ennen kuin kääntyi ympäri.
”Mitä tuumaat?”
Peppi istui Huvikummun savupiipun reunalla ja heilutteli tyytyväisenä käsiään. Sadat punaiset, vihreät, siniset ja kultaiset valotuikut loistivat talon räystäillä, ikkunanpielissä ja terassin sekä parvekkeen kaiteilla ja pylväissä. Hän oli ripustanut kolme erikokoista joulukranssia talon oveen sekä yhden savupiippuun. Suuri himmeli, neljä joulusukkaa sekä kymmenet joulupallot riippuivat räystäistä ja keinuivat hiljaa tuulen mukana.
”Oletko varma, että tämä on riittävästi?” Ronja huudahti huvittuneena ja viittoi talon puoleen.
Peppi hymyili lapsenomaista intoa silmissään.
”No, minusta kyllä tuntuu, että olin vasta pääsemässä alkuun, mutta tulin kuitenkin ajatelleeksi, että minun täytyy kuitenkin säästää muutama tuikku kuuseenkin”, hän nauroi ja heitti sitten lapasissaan pyörittämänsä lumipallon päin Ronjaa, joka muksahti sen voimasta takanaan olevaan kinokseen.
Syvä pimeys oli laskeutunut metsän ylle. Sitä rikkoi vain heikko, ylös ja alas pomppiva valopilkku taivaalla loistavien tähtiryppäiden lisäksi.
Peppi harppoi polkua pitkin syvemmällle metsään lyhty toisessa kädessään. Hän veti myssyään tiukemmin päähänsä, kun puunrunkojen välissä uliseva tuuli kävi nipistelemään hänen korvannipukoitaan. Ronja riensi hänen perässään lumi kenkien alla narskuen. Ryövärintytär tunsi olonsa kotoisaksi hiljaisessa kuusivaltaisessa metsässä tumman tähtitaivaan alla - se muistutti häntä kotopuolesta, Matiaksenmetsästä.
Peppi pysähtyi niin yllättäen, että Ronja tömähti häntä päin.
"Käykö tuo?" Peppi kysyi ja osoitti tomerana etäämmällä kohoavaa kapeakasvuista metsäkuusta. Ronja katsoi naisen osoittamaan suuntaan toinen kulma aavistuksen koholla.
"Eikö se ole hieman liian korkea?" hän kysyi, mutta Peppi oli jo hypännyt polviin asti yltävään hankeen ja alkanut raivata tietä kuusen luo.
"Ei tietenkään ole - kyllä minä keinot keksin, näetpä sitten", Peppi ilmoitti tohkeissaan ja vilkaisi olkansa yli Ronjaa, joka nyökkäsi naurahtaen, kohautti olkiaan ja seurasi perässä. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Peppi jollakin keinolla saisi kuusen mahtumaan Huvikummun salonkiin.
Peppi, maailman vahvimpana naisena, kaatoi puun käden käänteessä ja heitti olalleen. Ronja puolestaan poimi oksilta varisseita käpyjä taskuihinsa kiinnittääkseen ne Huvikummun portinpielessä riippuvaan kranssiin.
"Tulen pian, mene sinä edeltä", hän sanoi hymyillen Pepille, joka lähti reippain askelin samaa polkua pitkin takaisin iloisesti vihellellen.
Ronja odotti, että Pepin askelten äänet kaikkosivat pimeään yöhön. Sitten hän levitti kätensä ja kellahti selälleen takanaan olevaan koskemattomaan hankeen. Lunta pöllähti hänen kasvoilleen, mutta se sai naisen vain hymyilemään entistä leveämmin. Hän katseli kuusipuiden latvojen lomasta pilkottavaa Pohjantähteä ja hyräili erästä tuttua ryövärisävelmää.
Ronjan suu loksahti aavistuksen raolleen, kun hän astui peremmälle tupaan puisteltuaan suurimmat lumet huopasaappaistaan. Salongin hirsikatossa ammotti reikä, jonka läpi kulki joulukuusen latva toisessa kerroksessa olevaan makuukammariin. Kattohirsistä varisi hienoa sahanpurua puun neulasille.
"Eikö se olekin kaunis!" iloitsi Peppi, joka kurkisti oksien välistä toisesta kerroksesta. Ronjaa nauratti. Hän nyökkäsi ja asteli joulukuusen juurelle ja nosti kädet lanteilleen.
"On se - eiköhän aleta koristelemaan."
Ronja ripusti kuusen oksille itse veistämiään puueläimiä ja kuivattuja käpyjä. Peppi puolestaan koristeli puuta lähes kaikella, mitä hänen eteensä sattui - värikkäillä villasukilla, kaulaliinoilla ja hiuslenkeillä, makeisilla, hopeaisilla teelusikoilla, letitetyillä kengännauhoilla sekä helmikorvakoruilla, jotka olivat kuuluneet hänen edesmenneelle äidilleen. Lopuksi kuusen latvaan aseteltiin Herra Tossavaisen hellehattu.
"Se on oikein soma", Peppi totesi tyytyväisenä joulukuusta ihastellessaan ja istahti vuoteensa reunalle, "ja nyt voimme nauttia siitä sekä täällä makuukammarissa että alhaalla salongissa. Eikö olekin mukavaa?"
Ronja nyökkäsi ja istuutui hänen viereensä. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä omituista joulukuusta, mutta yhtä kaikki hän piti siitä. Matiaksenlinnassa kun joulukuuset tuppasivat yleensä olemaan tylsiä, paljaita eivätkä lainkaan omaperäisiä.
"Ensi vuonna sinä saat kantaa kuusen kotiin", Peppi sitten virnisti kiusoitellen ja suukotti ryövärintyttären paksua hiuspehkoa. Ronja virnisti hänelle takaisin.
"Siinä tapauksessa se tulee olemaan niin pieni, että se mahtuu Herra Tossavaisen kammariin."
Ronja heitti vettä kiukaalle ja nojasi sitten selkänsä rosoista hirsiseinää vasten. Kuumuus pisteli miellyttävästi paljasta vartaloa, joka oli aavistuksen turta tunteja kestäneiden lumitöiden päätteeksi. Ronja sulki silmänsä, mutta hänen huulensa kaartuivat hymyyn, kun hän tunsi Pepin vartalon omaansa vasten. Nainen istuutui hänen syliinsä, ja kuumaan ilmaan sekoittui ripaus kissanminttua.
He suutelivat toisiaan hetken, sitten toisen, kunnes viimeisetkin löylyt olivat karanneet saunan oven alta pakkasilmaan.
"Oletko valmis?" Ronja kuiskasi suudelman lomassa vasten Pepin suupieltä. Peppi naurahti hiljaa vastaukseksi.
"En oikeastaan - mutta jos sinä uskallat, niin sitten minäkin."
Ronja ei päästänyt irti Pepin kädestä johdattaessaan naisen saunan kynnyksen yli kylmään talvi-iltaan. Kylmyys puri iholle, kun he kiiruhtivat polkua alas jäätyneelle järvelle täysikuun loisteessa.
Ronja ei aikaillut heidän tullessaan jäässä olevan halkeaman reunalle. Hän hyppäsi avannon mustaan veteen ja jätti Pepin hetkeksi katselemaan itseään kuin jakomielitautista.
"Tule nyt, en minä tänne koko illaksi aio jäädä!" ryövärintytär hoputti empivää Peppiä ja heitti kämmenellisen kylmää vettä naisen päälle.
"Hyvä on, hyvä on!" Peppi kikatti ja rohkeni lopulta istuutua jään reunalle ja laskeutua veteen. Kylmyys sai naisen kiljahtelemaan ja hetken he nauroivat niin äänekkäästi, että heidän äänensä kantautuivat läheiselle kirkonkylälle asti.
Jouluaattokin oli Huvikummussa touhua täynnä. Peppi paketoi viime tingaan jättämiään lahjoja Ronjan viimeistellessä jouluateriaa. Takan reunalla olevasta vanhasta radiosta soitettiin vuosikymmenten takaisia joululauluja. Ronja kuuli Pepin hyräilevän niiden tahdissa aivan väärässä mollissa.
"Voisinpa antaa sinulle joululahjaksi sävelkorvan", Ronja naurahti, kun Peppi sai paketoimisensa päätöksen ja tuli hänen luokseen keittiöön.
"En ole toivonut moisia jonninjoutavuuksia", Peppi vastasi tietäväisenä ja kurkisti ikkunasta pihalle, missä pulleat lumihiutaleet tippuivat verkkaisesti taivaalta pihamaan koskemattomille hangille. Sitten nainen suoristautui, kiersi käsivartensa Ronjan ympärille ja lämmitteli viileitä sormiaan ryövärintyttären suuren villapaidan alla.
"Autatko kattamaan pöydän?" Ronja pyysi, kun ruoka oli viimein valmista viimeistäkin rosollia myöten.
Takkatuli rätisi hiljaa ja kuusen tuikut valaisivat suurta salonkia, kun Peppi istahti vatsaansa taputellen joulupuun juurelle pienen lahjakasan ääreen. Ronja puolestaan hyppäsi suuren luumunpunaisen nojatuolin nurkkaan posket pullollaan suklaata. Hän katseli hymyillen, kuinka Peppi lapseninto silmissään alkoi hypistellä lahjoja käsissään.
"Sinä olet ollut kiltti tänä vuonna", hän totesi innoissaan ja heitti yhden paketin Ronjalle. Ronja naurahti hiljaa - hänen isänsä olisi asiasta aivan toista mieltä.
Paketista paljastui pari polviin yltäviä villasukkia, joista toiseen oli kudottu kuusipuita ja toiseen mustikoita, Ronjan lempimarjoja.
"Pidätkö niistä?" Peppi kysyi toiveikkaana kuusen juurelta. Ronja veti kaksi kokoa liian suuret villasukat jalkoihinsa.
"Ne ovat täydelliset - kiitos, Peppi."
Hän sai Pepiltä myös uuden myssyn, kilon kotitekoista toffeeta sekä uuden metsästysveitsen. Peppi puolestaan oli ilosta suunniltaan saadessaan Ronjalta itse veistetyn kuksan ja alpakkalapaset.
Suuren seinäkellon kumahdellessa keskiyön merkiksi tarttui Ronja Peppiä kädestä ja kömpi syvemmälle naisen kainaloon. He makasivat lahjakääreiden ja toffeepapereiden keskellä salongin suurella räsymatolla. Ronja tunsi olonsa raukeaksi, mutta onnelliseksi. Hän siveli Pepin poskea sormellaan ja laski naisen kasvoja koristavia pisamia.
"Hyvää joulua", Peppi kuiskasi suupielestään avaamatta oliivinvihreitä silmiään.
Ronja hymyili ja suukotti naisen poskipäätä, sitten hän laski päänsä lepäämään tuon olkapäälle.
"Hyvää joulua, Peppi."
