Kirjoittaja: sugared
Beta: Carm
Fandom: Chicago (elokuva)
Hahmot: Velma, Veronica, Charlie
Ikäraja: K-11
Genre: draama, rikos (:---O)
Disclaimer: Chicago kuuluu käsikirjoittajille ja elokuvayhtiölle, minä vain teen omia tulkintojani.
Summary: Velma ei ollut koskaan pitänyt Veronicasta.A/N: Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa jotain Chicagosta. Velma on ehdoton lempihahmoni, joten aiheen valinta ei tuottanut ongelmia. Tulkinta Velman ja Veronican suhteesta on täysin omani mutta mielestäni perusteltu. Osallistuu Aikakausi- ja Multifandom-haasteisiin.
******
Temppu n:o 17
Velma Kelly pöyhii turkiskaulustaan ja kääntää paremman poskensa kameralle. Toimittajat ovat kerääntyneet hänen ympärilleen kuin susilauma, ahne kiilto silmissään. Ne haluavat repiä hänet kappaleiksi ja levittää hänen sisälmyksensä etusivulle koko kaupungin tuijotettavaksi.
Velma vetää henkeä ja valmistautuu antamaan niille sen, mitä ne haluavat. Totuuden ja vain totuuden, sopivasti maustettuna ja verenpunalla värjättynä.
Hän ei ollut koskaan pitänyt Veronicasta.
Veronica oli seitsemän minuuttia vanhempi, viisi
ja puoli senttimetriä pidempi ja painoi kaksi kiloa vähemmän. Veronican hiuksissa oli syvempi kiilto, iholla vähemmän näppyjä ja käsivarsissa vähemmän karvoja. Veronican kuukautiset olivat alkaneet kaksi kuukautta aiemmin ja rinnannuput ilmestyneet paidan alle 9-vuotiaana. Veronican sukkahousuihin ei koskaan syntynyt silmäpakoja. Veronica ei koskaan kompuroinut lavalla. Veronica oli aina ensin, aina parempi, aina kauniimpi kuin hän.
Ajatus laulavista ja tanssivista Kellyn sisaruksista oli ollut alunperin Veronican, tietenkin. Kotitilalla Velman sängynpääty oli täynnä lehtileikkeitä ja valokuvia sellaisista kuuluisuuksista kuin Sophie Tucker ja Josephine Baker. Hän tanssi kanoja ruokkiessaan ja lauloi vaudeville-lauluja lehmien rei'itetyille korville. Hän jakoi lehtiä ja osti palkkarahoilla höyhenpuuhkia, lanteita hipovia helminauhoja ja levyjä, joita isän vanha gramofoni jaksoi vain vaivoin pyörittää. Viisitoistavuotiaana hän kävi ensimmäisissä koe-esiintymisissään kaupungin kapakoissa. Hän puuteroi kasvonsa, maalasi huulensa ja valehteli ikänsä. Siitä huolimatta hän ei kelvannut kenellekään. Ei ennen kuin Veronica astui lavalle hänen rinnalleen.
Veronica ei ollut koskaan edes nähnyt tanssikenkiä.
Kahden kuukauden kuluttua heidän nimensä olivat kaikkien houstonilaisten huulilla. Pian kaupunki, joka oli aikaisemmin tuntunut äärettömän suurelta ja ollut täynnä mahdollisuuksia, kävi ahtaaksi. Äiti ja isä itkivät, kun he pakkasivat kasvomaalinsa, sukkanauhansa, solkikenkänsä ja höyhenboansa kahteen pieneen matkalaukkuun ja vilkuttivat vielä viimeisen kerran rautatieasemalla.
Chicago oli kuin säkenöivä unikuva, neon-valoissa hohteleva kangastus. He yöpyivät tunkkaisessa, ahtaassa hotellihuoneessa, joka sekin tuntui hyvin glamoröösiltä, elegantilta ja eksklusiiviselta Houstonin sottaisiin motelleihin verrattuna. Kaupunki otti heidät avosylin vastaan: he saivat ensimmäiset keikkansa, löysivät managerin ja vakiinnuttivat paikkansa Chicagon savuisella tähtitaivaalla.
Velma oli tavannut Charlien ensin. Hän ei koskaan lakannut ajattelemasta, että mikäli Veronica ei olisi tuohon aikaan seurustellut, Charlie ei olisi vilkaissut häntä kahta kertaa. Veronicalla oli aina ollut epäonnea miesasioissa. Ensimmäinen hakkasi, toinen petti (ja ajatella, että Velma oli joskus säälinyt sisartaan). Charlie jumaloi heitä. He toivottivat hyvää loppuelämää lihavalle, juopolle managerilleen, ja Charlie otti paikan. Charliella oli suhteita, Charliella oli visio.
Sen illan oli tarkoitus aloittaa heidän Illinoisin kiertueensa. Kahdelle teksasilaisella maatilalla kasvaneelle tyttörukalle se vastasi maailmankiertuetta. He istuivat rähjäisessä hotellihuoneessa pitsiensä, silkkiensä ja poskipuniensa keskellä, pelasivat canastaa ja joivat viskiä tukevista kristallilaseista. Silloin tällöin Charlie kumartui kuiskuttamaan jotakin Veronican korvaan. Velma päätti olla välittämättä. Hän vain nauroi kovaäänisemmin ja joi enemmän.
"Ja sitten jäät loppuivat."
Velma pitää taiteellisen paussin ja vilkaisee ympärilleen. Toimittajat ovat kumartuneet niin kauas eteenpäin, että ovat pudota tuoleiltaan. Velma sytyttää savukkeen. Nyt olisi hyvä hetki ilmoittaa, että lehdistötilaisuus on päättynyt. Että he kuulisivat loput ensi kerralla. Tämä show on kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti hänen hallinnassaan.
"Lähdin hakemaan jäitä. Tulin takaisin, avasin oven – ja mitä näenkään! Veronican ja Charlien tekemässä temppua numero 17, jalat levällään. Kuten voitte kuvitella, olin täysin shokissa, suorastaan kauhuissani. Silmissäni musteni, ja muistini on täysin tyhjä. Vasta paljon myöhemmin, kun pesin verta käsistäni, ymmärsin, että he olivat kuolleet."
Velma valehtelee. Hän muistaa kaiken.
Charlie tarjoutui hakemaan lisää jäitä, mutta Velma ehti ovelle ensimmäisenä. Korpinmusta otsatukka oli takertunut hikiseen otsaan, posket punottivat, ja hän kaipasi raikasta ilmaa, sellaista, jota alkoholi ja parfyymi eivät olleet kyllästäneet. Hotellin aula oli pimeä ja hiljainen. Vastaanottovirkailija nuokkui tiskiä vasten ja hätkähti, kun Velman korot kohtasivat peilipintaiseksi vahatun parketin. Hän vaihtoi miehen kanssa muutaman sanan päivän säästä ja illan esityksestä ja palasi sitten yläkertaan jääpalaämpäri sylissään. Vapaiden käsien puutteessa hän työnsi oven auki polvellaan. Avain luiskahti hänen sormistaan ja putosi helähtäen lattialle. Velma kyykistyi noukkimaan sen, ja kun hän kohotti katseensa, verenpunaiset huulet jo tervehdykseen raottuneina, hän näki Veronican ja Charlien. Hänen
sisarensa levittämässä reisiään
hänen aviomiestään varten. Hänen
aviomiehensä kasvot
hänen sisarensa jalkojen välissä. Ämpäri lipesi hänen otteestaan, ja jääpalat ropisivat lattialle kuin katkenneesta helminauhasta. Charlie tuijotti vaimoaan hölmistyneenä ja kasvot kiillellen. Veronica onnistui näyttämään viattomalta, metsäkauriilta auton valoissa siitä huolimatta, että tämän huulipuna oli levinnyt luumunväriseksi mustelmaksi suun ympärille ja että tämä piteli yhä kiinni Charlien hiuksista.
"Velma, minä–" Veronica aloitti. Kerrankin näytti siltä, että hänen täydellinen kaksossisarensa ei löytänyt oikeita sanoja.
"Ei, Veronica, vaan minä!" Velma huusi ja potkaisi ämpärin tieltään. Charlie kuivaili hämillisenä kasvojaan ja yritti selvästikin keksiä, millaisella varietee-tempulla pelastaisi itsensä tästä pulasta. Velma ryntäsi raivoissaan eteenpäin ja penkoi matkalaukkua. Hän käännähti ympäri Charlien revolveri kädessään. Veronica kiljaisi kimeästi ja tarttui Charlien käteen. Hänen
sisarensa tarttui
hänen aviomiehensä käteen. Jossakin syvällä sisimmässään Velma tunsi nauttivansa tilanteesta. Hänen täydellinen kaksossisarensa tuijotti häntä vapisten ja säikyin silmin, laski melkein alleen. Ja Charlie, joka oli nainut hänen siskoaan ties kuinka pitkään kuvitellen, että oli liian älykäs jäädäkseen kiinni, aneli äänettömästi hänen armoaan. Kun ensimmäinen vingahdus karkasi Charlien valkoisilta huulilta, Velma painoi liipaisinta. Veronica avasi suunsa kirkaistakseen, ja Velma painoi liipaisinta uudelleen. Ase putosi kolahtaen lattialle. Charlie makasi selällään ruskeat silmät takaraivoa kohti pyörähtäneinä. Aviorikoksen merkit näkyivät yhä tämän kasvoilla. Veronica taas oli hengettömänä aivan yhtä kaunis kuin eläessäänkin. Siroja kasvoja kehysti korpinmusta polkkatukka, valkea iho oli kuin ensilumi marraskuussa ja suupieleen ilmestynyt verinoro (
joka sekin oli korjattavissa meikillä, Velma huomasi ajattelevansa) sopi täydellisesti huulipunaan. Hän sulki sisarensa silmät. Ei kunnioittaakseen kuollutta vaan välttyäkseen kohtaamasta tuota lemmikinsinistä katsetta, joka soimasi häntä vielä rajan takaakin.
Velma havahtui todellisuuteen, kun jazzorkesteri lakkasi soittamasta ja gramofonin neula nousi naksahtaen savikiekolta.
"Helvetin helvetti", nainen mumisi ja vilkuili vauhkona ympärilleen. Hän kiskoi lakanat sängystä ja levitti ne aviomiehensä ja sisarensa kalmojen ylle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Illuusio särkyi kuitenkin varsin pian, kun helakanpunainen veri imeytyi lakanaan. Tahra levisi hälyttävää vauhtia, ja pian ensimmäiset verikarpalot tihkuivat kankaan läpi. Velma vilkaisi kauhuissaan rannekelloa, joka tikitti yhä Charlien karvaisessa ranteessa siitä huolimatta, että sen omistaja oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Puolen tunnin kuluttua hänen olisi noustava lavalle savuisessa salakapakassa.
Velma heitteli tavaransa sikin sokin matkalaukun pohjalle ja vilkaisi peilikuvaansa. Valkeaksi puuteroidun ihon keskeltä häntä tuijotti murhaajan kivikova, kylmä katse. Nainen käänsi kuvajaiselleen selkänsä ja veti ylleen Veronican parhaan takin. Show'n oli jatkuttava.
Chicagon taivas on kyyhkynharmaa, ja pilvet roikkuvat raskaina horisontissa. Velma katselee kalterien takaa, miten toimittajat, neiti Sunshine etunenässä, poistuvat porteista. Hän huokaisee ja istuu sängynlaidalle. Vankilanharmaa puuvillanuttu raapii hänen silkkiin ja nailoniin tottunutta ihoaan ja saa hänen kasvonsa näyttämään värittömiltä, mutta kunhan Billy vain saisi hänet ulos täältä, hän säkenöisi jälleen. Yksin.
