Nimi: Turmele minut, Belladonna
Kirjoittaja: vaahtokarkkiunelma
Ikäraja: S
Genre: angst
Hahmot: Remus Lupin, taustalla paritus Remus/Sirius
Vastuuvapaus: Mitään en omista, mitään en hyödy.
Remus oli aika varma, että hän rakasti Siriusta enemmän kuin Sirius koskaan rakasti häntä. Hitto, Sirius luuli rakastavansa häntä enemmän, mutta Sirius ei ymmärtänyt, että tämä ei ollut kilpailu. Se, joka rakastaa kovemmin, ei aina rakasta enemmän.
Sirius oli kulovalkea. Kirkas, kirkkaampi, Sirius. Hän erottui, minne ikinä menikään, niin hyvässä ja pahassa, ei, joko hyvässä tai pahassa. Sirius oli aina vain mustaa ja valkoista, työntäen kovakouraisesti syrjään kaikki ne harmaan, oi niin latteat, sävyt.
Hän oli valkoinen lammas mustien seassa tai musta lammas keskellä valkoisia. Aina liikaa tai liian vähän. Sirius ei tehnyt mitään kohtuudella. Saati sitten rakastanut kohtuudella, tai tuhonnut kohtuudella. Mitä minä tekisinkään sinun vuoksesi, lopeta hengittämästä niskaani.
Kesyttämättömyydessään hän oli raivokas, aina hän vastaan säännöt ja järjestys. Mutta, Sirius-kulta, nämä asiat ovat sinun hyväksesi, oli jotain, mitä Remus ei enää rohjennut sanoa. Hän ei tahtonut olla Walburga Musta Siriuksen elämässä.
Mustat olivat myrkyllisiä. Jos he purivat ja pistivät, niin yy kaa koo, pelistä pois. Ne tekevät sinusta mielipuolisen, niin kuin Siriuksestakin. Sirius ei ollut myrkyllinen, ei koskaan tahtonutkaan olla. Hän ei tullut varoitusmerkin kanssa. Mutta Sirius oli myrkkyä. Sitä tahatonta ja yllättävää sorttia, josta yksi maistiainen pystyi aloittamaan kuolettavan matkan. Hän oli Remuksen puutarhan Belladonna ja yhtäkkiä Remus oli puutarhansa uhri.
Sirius puri ja pisti verensä tapaan. Puri niin ruokkivaa kuin lyövää kättä. Kuka häntä voisi siitä moittiakaan, jos ruokkiva käsi on aina ollut lyövä käsi? Sitä paitsi, Remus ajatteli, nehän ovat myrkyttömiä puremia, koska Sirius ei ole niin kuin he. Joten, kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin myrkytöntä, mutta erittäin kipeää.
Niin, oikea myrkky piili siinä tavassa, miten Sirius heilautti eebeninpuunvärisiä hiuksiaan ja räpytteli pitkiä tummia silmäripsiään, jotka kehystivät vilkkuvia tähtisilmiä. Miten hän kaarsikaan kalmankalpeaa kaulaansa, joka aneli, turmele minut. Sirius oli jotain, mistä Remus ei saanut kerralla tarpeeksi. Onhan miehellä oltava paheensa.
